Nibiru

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. lokakuuta 2023 kello 05.35 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 16. lokakuuta 2023, perustui tähän versioon.
V838 Monocerotis, valokaiun ympäröimä muuttuva tähti, jota on virheellisesti pidetty Maata lähestyvänä planeettana.[1]

Nibiru, josta on käytetty myös nimitystä Planeetta X, on oletettu planeettamainen taivaan­kappale, jonka on väitetty törmäävän Maahan tai ohittavan sen hyvin läheltä 2000-luvun alkupuolella. Käsitystä, että tällainen törmäyskatastrofi olisi lähi­tulevaisuudessa odotettavissa, eivät kuitenkaan tue mitkään tieteelliset todisteet, vaan tähtitieteilijät ovat hylänneet sen pseudotieteenä tai Internet-hoaxina.[2][3]

Väitteen Nibirusta ja sen tulevasta törmäyksestä esitti vuonna 1995 Nancy Lieder[4][5], ZetaTalk-verkkosivun perustaja. Lieder väittää olevansa ufokontaktihenkilö, joka kykenee vastaan­ottamaan Zeta Reticuli -tähtijärjestelmän asukkailta aivoissaan olevan implantin avulla. Hän väittää, että hänet on valittu varoittamaan ihmiskuntaa kappaleesta, joka tunkeutuu Aurinko­kunnan sisäosiin saaden Maan pyörimis­akselin ja navat äkkiä siirtymään toisiin paikkoihin ja tuhoten suurimman osan ihmis­kunnasta. Aluksi hän ennusti tämän tapahtuvan toukokuussa 2003, mutta sittemmin hän on siirtänyt ennustamaansa ajankohtaa myöhemmäksi.[6] Ennustus on levinnyt Liederin verkkosivuilta moniin Internetin tuomiopäiväryhmiin, joista useimmat yhdistivät sen 2012-ilmiöön. Nimi ”Nibiru” on peräisin muinaisista astronauteista kirjoittaneen Zecharia Sitchinin teoksista ja hänen babylonialaisista ja sumerilaisista myyteistä tekemistään tulkinnoista; Sitchin itse kuitenkin kiisti, että hänen teoksillaan olisi mitään tekemistä tulevaa maailman­laajuista katastrofia koskevien väitteiden kanssa.

Alkuperä

Nancy Lieder

Väitteen Nibirun tulevasta törmäyksestä pani alulle Nancy Lieder, wisconsinilainen nainen, joka väitti, että harmaat, Zeta Reticulista kotoisin olleet muukalaiset olisivat olleet häneen yhteydessä hänen ollessaan vielä pikkutyttö ja asentaneet hänen aivoihinsa yhteydenpito­laitteen. Vuonna 1996 hän perusti ideoidensa levittämistä varten verkkosivun ZetaTalk.[7] Julkista huomiota hän sai ensimmäisen kerran Internetin uutisryhmillä vuonna 1997 niihin aikoihin, kun Hale–Bopp-komeetta oli perihelissään. Lieder väitti zetalaisten ilmoittaneen hänelle, että Hale–Bopp-komeettaa ei ollut olemassa.[8] Hänen mukaansa se oli petkutusta, jonka olivat panneet alulle tahot, jotka halusivat pitää väkijoukot rauhallisina, kunnes olisi liian myöhäistä. Hän väitti Hale–Boppin olleen vain kaukainen tähti, joka ei koskaan tulisi auringon läheisyyteen,[9] ja että siitä olisi kerrottu sen peittelemiseksi, että planeetan kokoinen kohde, ”Planeetta X”, tulisi pian kulkemaan läheltä Maan ohi ja tuhoamaan sivilisaation.[9] Hale–Boppin ollessa perihelissä sen havaittiin kuitenkin olleen yksi vuosisadan kirkkaimmista ja kauimmin havaittavissa olleista komeetoista.[10] Tämän tultua ilmeiseksi Lieder poisti sivultaan kaksi ensimmäistä lausetta, joskin ne edelleen löytyvät Googlen arkistoista.[9] Hänen väitteensä julkaistiin lopulta myös New York Timesissa.[11]

Lieder väitti Planeetta X:n olleen noin neljä kertaa Maan kokoinen ja että se olisi lähimmillään Maata 27. toukokuuta 2003, jolloin se saisi Maan pyörimis­liikkeen pysähtymään 5,9 vuorokauden ajaksi. Tämä sekä Maan sydämen ja ohikulkevan planeetan magneetti­kentän välinen vuoro­vaikutus olisi tehnyt Maan navat epävakaiksi ja saanut ne siirtymään toiseen paikkaan. Tämä edelleen häiritsi Maan magneettista sydäntä ja saisi Maan vaipan liikkeeseen.[12]

Ensimmäinen henkilö, joka Liederin jälkeen levitti hänen sanomaansa planeetta X:stä, oli Mark Hazlewood, ZetaTalk-yhteisön entinen jäsen, joka vuonna 2001 julkaisi kirjan nimeltä Blindsided: Planet X Passes in 2003. Lieder syytti häntä myöhemmin luottamuksen pettämisestä.[13]. Myös japanilainen kultti nimeltä Pana Wave Laboratory, joka sulki teitä ja jokia valkoisilla vaatteilla suojautuakseen voimakkailta sähkö­magneettisilta ilmiöiltä, varoitti, että maailmanloppu tulisi toukokuussa 2003 kymmenennen planeetan lähestyessä.[14]

Noin viikkoa ennen olettamaansa Planeetta X:n saapumista toukokuussa 2003 Lieder esiintyi KROQ-FM-radiossa Los Angelesissa ja kehotti kuuntelijoita lopettamaan lemmikki­eläimensä hyvissä ajoin ennen planeettojen kohtausta, kuten hän itsekin oli tehnyt.[15] Tämä sai Forteam Timesin päättelemään, että hän oli lopettanut koiransa säästääkseen ne napojen siirtymisen aiheuttamilta enemmiltä kärsimyksiltä.[16] Myöhemmässä haastattelussaan vuonna 2004 hän sanoi lopettaneensa koiransa, koska se käyttäytyi aggressiivisesti.[17] Kun vuodelle 2003 ennustettu ajankohta meni ohi eikä mitään tapahtunut, Lieder sanoi, että kyseessä oli vain ”valkoinen valhe... establishmentin huijaamiseksi”.[18] Hän kieltäytyi paljastamasta todellista ajankohtaa sanoen, että jos hän niin tekisi, vallanpitäjät saisivat riittävästi aikaa julistaakseen sotatilan ja vangitakseen kaupunkilaiset napojen siirtymisen aikana, mikä johtaisi näiden kuolemaan.[19] Vaikka Lieder itse ei määrittänyt olettamansa kohteen paluulle mitään tiettyä ajankohtaa, monet ryhmät ovat omaksuneet hänen ajatuksensa ja esittäneet omia ajankohtiaan. Yksi usein mainittu päivämäärä oli 21. joulukuuta 2012. Täksi päiväksi oli muutoinkin ennustettu maailmanloppua, koska se oli mayakalenterin erään pitkän jakson (baktunin) päättymis­päivä. Useat kirjoittajat julkaisivat teoksia, joissa he yhdistivät Liederin väitteet vuoteen 2012.[20] Vaikka tämäkin päivämäärä on mennyt ohi, monilla verkkosivuilla yhä väitetään, että Nibiru/Planeetta X on matkalla kohti Maata.[21]

Vuonna 2012 Lieder väitti, että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama olisi turhaan ilmoittanut Nibirun olleen lähellä Aurinkoa.[22] Vuoden 2012 jälkeen hän väitti, että useat muutkin eri maiden valtionpäämiehet olisivat ilmoittanut Nibirun olevan lähellä Aurinkoa 20. lokakuuta 2014. Kaksi viikkoa tämän ilmoittamansa päivän jälkeen hän väitti, että establishmentin tyrmistymisen vuoksi näin ei ollut tapahtunut.[23]

Zecharia Sitchin ja sumerit

Vaikka Lieder alkujaan nimitti kohdetta ”Planeetta X:ksi”, siitä on myöhemmin yleisesti alettu käyttää nimitystä Nibiru. Tämä johtuu siitä, että se on yhdistetty niihin väitteisiin, jotka muinaisiin astronautteihin uskova Zecharia Sitchin on esittänyt varsinkin kirjassaan The 12th Planet. Sitchin on tulkinnut Babylonian uskonnollisia tekstejä toisin kuin niihin perehtyneet tutkijat:[24][25] hänen mukaansa niissä kerrottaisiin, että jättiläis­planeetta, josta käytettiin nimeä Nibiru eli Marduk, kulkisi Maan ohi aina 3 600 vuoden välein niin, että sen tuntemis­kykyiset asukkaat saattoivat olla tekemisissä ihmisten kanssa. Nämä Nibirun asukkaat Sitchin samasti sumerilaisen myytin annunakien kanssa, ja heistä olisi hänen mukaansa tullut ihmiskunnan ensimmäiset jumalat.[26] Lieder yhdisti Sitchinin Nibirun ja itse olettamansa Planeetta X:n verkkosivullaan vuonna 1996 ilmoittaen, että planeetta X on olemassa ja on että se on sama kuin Sitchinin 12. planeetta, Nibiru.[27]

Sitchin itse, joka kuoli vuonna 2010, kuitenkin kiisti kaikki yhteydet omien teostensa ja Liederin väitteiden välillä. Vuonna 2007 hän julkaisi, osittain vastauksena Liederin väitteisiin, teoksen nimeltä The End of Days. Siinä hän väitti, että Nibiru olisi viimeksi ohittanut Maan vuonna 556 eaa., ja että näin ollen, kun ohikulkujen väli­aika oli hänen mukaansa 3 600 vuotta, se tulisi Maan lähelle seuraavan kerran vasta vuoden 2900 aikoihin.[28] Hän sanoi kuitenkin, että annunakit saattaisivat palata avaruus­aluksella jo aikaisemmin ja että he palaisivat samaan aikaan kun astrologinen Kalojen aika vaihtuu Vesimiehen aikaan, joskus vuosien 2090 ja 2370 välillä.[29]

Tutkijoiden vastaväitteet

Tähtitieteilijät hylkäävät oletuksen Nibirusta, ja muutamat heistä ovat parhaansa mukaan yrittäneet tiedottaa yleisölle, että mikään tällainen törmäyskatastrofi ei uhkaa Maata lähitulevaisuudessa.[30] He huomauttavat, että sellainen kohde niin lähellä Maata näkyisi helposti paljain silmin. Nibirun kaltainen planeetta saisi myös aikaan havaittavia ilmiöitä uloimpien planeettojen kiertoradoissa.[31] Jotkut ovat väittäneet tätä vastaan, että kohde olisi ollut useita vuosia piilossa suoraan Auringon takana, mikä kuitenkin olisi geometrisesti mahdotonta.[20] Useimmat valokuvat, jotka muka esittävät ”Nibirua” lähellä Aurinkoa, ovat itse asiassa linssiheijastuksia, linssissä tapahtuvien heijastusten aikaansaamia Auringon valekuvia.[32]

Tähtitieteilijä Mike Brown huomauttaa, että jos kappaleen rata olisi sellainen kuin Lieder väittää, se voisi pysyä Aurinkokunnassa enintään noin miljoona vuotta, ennen kuin Jupiter muuttaisi sen rataa niin, että se lentäisi pois Aurinkokunnasta, ja ettei vieraan taivaan­kappaleen magneettikenttä mitenkään voi vaikuttaa Maahan Liederin väittämällä tavalla.[33] Liederin väite, että Nibirun lähestyminen saisi Maan pyörimisliikkeen pysähtymään tai sen akselin vaihtamaan asentoa, on myös vastoin fysiikan lakeja. Vuosikymmeniä ennen Liederia Immanuel Velikovsky oli väittänyt teoksessaan Worlds in Collision, että Maan pyörimisliike olisi kerran pysähtynyt ja käynnistynyt jälleen.[34][35] Carl Sagan oli torjunut tämän väitteen selittämällä, että energia, joka tarvittaisiin Maan pysäyttämiseen, ei tosin riittäisi sulattamaan sitä, mutta saisi kuitenkin lämpötilan nousemaan niin paljon, että valtameret kiehuisivat, ja että vaikka niin tapahtuisikin, olisi mahdoton selittää, mikä tällaisen pysähdyksen jälkeen saisi Maan jälleen pyörimään, vieläpä kutakuinkin samalla nopeudella kuin ennenkin. liikemäärämomentin säilymis­lain mukaan ainakaan Maa itse ei voisi saada sitä aikaan.[36] Samasta syystä myös Liederin väite, jonka mukaan Nibiru saisi Maan pyörimisliikkeen pysähtymään mutta että se myöhemmin käynnistyisi uudestaan, on selvästi mahdoton.

Haastattelussaan Discovery Channelilla vuonna 2009 Mike Brown huomautti, että on tosin mahdollista, että Auringolla on kaukainen tuntematon planeetta, mutta jos niin on, sen on oltava varsin kaukana Aurinkokunnan näkyviltä alueilta, koska sillä ei ole havaittavia gravitaatio­vaikutuksia muihin planeettoihin. Marsin kokoisen kappaleen olisi oltava vähintään 300 AU:n päässä eli 10 kertaa niin kaukana kuin Neptunus; Jupiterin kokoisen kappaleen taas olisi oltava vähintään 30 000 AU:n päässä. Edetäkseen 10 000 AU:n matkan kahdessa vuodessa kappaleen nopeuden pitäisi olla 24 000;km/s – suurempi kuin galaktinen pakonopeus. Sellaisella nopeudella mikä tahansa kappale lentäisi Aurinko­kunnasta ja koko Linnunradan galaksistakin ulos galaksien­väliseen avaruuteen.[37]

Salaliittoteoriat

Monet, jotka uskovat Planeetta X:n tai Nibirun lähestymiseen, syyttävät NASA:a sitä koskevien todisteiden tahallisesta peittelystä.[38] Eräs sellainen syytös koskee infrapunasäteilyn tutkimiseksi vuonna 1983 laukaistua IRAS-satelliittia. Aikoinaan julkaistiin uutisia sen havaitsemasta ”tuntemattomasta kohteesta”, jota ensin kuvattiin ”mahdollisesti yhtä suureksi kuin jättiläis­planeetta Jupiter ja mahdollisesti niin lähellä Maata, että se kuuluu Aurinkokuntaan.”[39] Nibiru-katastrofi­teorian kannattajat, myös Lieder itse, ovat viitanneet tähän sanomalehdissä aikoinaan julkaistuun uutiseen ja pitäneet sitä todisteena Nibirun olemassaolosta.[40] Havaintojen tarkempi tutkimus kuitenkin osoitti, että näistä kymmenestä tuntemattomasta kohteesta yhdeksän oli kaukaisia galakseja ja kymmenes ”galaktinen cirrus”, eikä yksikään niistä kuulunut Aurinkokuntaan.[41]

NASAn kuvat valokaiun laajenemisesta V838 Mon:in ympärillä vuosina 2002–2004

Toinen törmäystä ennustavilla verkko­sivuilla usein esitetty väite on, että Yhdysvaltain hallitus rakensi South Pole Telescopen (SPT) Nibirun radan jäljittämiseksi ja että planeetta on valokuvattu optisesti.[42] SPT on kuitenkin radioteleskooppi, eikä se voi ottaa optisia valokuvia, eikä se sitä paitsi edes ole NASAn rahoittama. Etelänapa valittiin sen sijoituspaikaksi, koska siellä ilman kosteus on vähäinen eikä mikään lähestyvä kohde voisikaan olla näkyvissä vain Etelänavalta.[43] YouTubeen tallennettu, muka Nibirua esittävä kuva on osoittautunut Hubble-teleskoopin ottamaksi kuvaksi valokaiuksi V838 Mon -tähden ympärillä.[42]

Muutamat salaliittoväitteiden esittäjät ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Google Skystä puuttuu tietoa alueelta lähellä Orionin tähdistöä. Tämän on katsottu osoittavan, että Nibirua koskevat todisteet olisi sensuroitu. Samaa tähtitaivaan aluetta ovat kuitenkin yhä voineet tarkkailla tuhannet amatööritähtitieteilijät. Muuan Googlella työskentelevä tutkija on selittänyt, että tietojen puute johtuu virheestä tietokoneohjelmassa, jolla taivaan eri alueista otetut kuvat yhdistetään.[44]

Usein on myös väitetty, että Google Skyssä näkyvä hiilitähti CV Leonis, kirkkain 10 μm:n infrapunasäteilyä lähettävä kohde taivaalla, olisi Nibiru.[45]

Muut nimet ja samastukset

Sen jälkeen kun väite Planeetta X:stä eli Nibirusta ensimmäisen kerran esitettiin, siihen uskovat ovat käyttäneet siitä monia nimiä. Itse asiassa ne kaikki sellaisten ovat joko todellisten, hypoteettisten tai kuvitteellisten Aurinkokuntaan kuuluvien kohteiden nimiä, joilla ei ole juuri mitään yhteistä Liederin tai Sitchinin kuvaaman Nibirun kanssa.

Planeetta X

Lieder itse käytti olettamastaan planeetasta nimeä Planeetta X, jota aikoinaan oli käytetty oletetusta ja tähtitieteilijöiden etsimästä Neptunuksen takaisesta planeetasta, jonka väitettiin selittävän Uranuksen ja Neptunuksen rataliikkeessä havaitut epäsäännöllisyydet.[27] Vuonna 1894 bostonilainen tähtitieteilijä Percival Lowell tuli vakuuttuneeksi siitä, että Uranuksen ja Neptunuksen havaitut radat poikkesivat hieman siitä, mikä niiden olisi laskujen mukaan pitänyt olla. Hän päätteli että niihin vaikutti tuntemattoman, vielä kaukaisemman planeetan gravitaatiovoima, ja tälle olettamalleen planeetalle hän antoi työnimen ”Planeetta X”.[46]

Kun Pluto vuonna 1930 löydettiin läheltä Lowellin laskemaa paikkaa, se aluksi samastettiin Lowellin olettaman Planeetta X:n kanssa.[47] Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että Pluton massa on aivan liian pieni, jotta se olisi voinut aiheuttaa häiriöitä Uranuksen tai Neptunuksen ratoihin.[47] Vuonna 1992 tähtitieteilijä Myles Standish osoitti, että planeettojen radoissa havaitut häiriöt olivat näennäisiä ja johtuivat siitä, että Neptunuksen massa oli arvioitu liian suureksi.[48] Pluto löytyi siis täysin sattumalta.[47] Nykyisten tähtitieteilijöiden mukaan Planeetta X:ää ei ole olemassa.[49]

Hercolubus

Vuonna 1999 New Age -kirjailija V. M. Rabolu kirjoitti teoksessaan Hercolubus or Red Planet, että Barnardin tähti on itse asiassa planeetta, joka muinaisina aikoina tunnettiin nimellä Hercolobus ja joka kerran tuli vaarallisen lähellä Maata tuhoten Atlantiksen ja palaisi jälleen yhtä lähelle.[50] Lieder käytti myöhemmin Rabolun ajatuksia omien väitteidensä tukena.[51]

Barnardin tähti on mittausten mukaan 5,98 ± 0,003 valovuoden eli noin 60 biljoonan kilometrin päässä Maasta.[52] Vaikka se nykyisin lähestyykin Maata, se on lähimmillään vasta noin vuonna 11 700 ja silloinkin noin 3,8 valovuoden päässä.[53] Se on siis silloinkin vain hieman lähempänä Maata ja Aurinkoa kuin lähin tähti, Proxima Centauri on nykyisin.

Nemesis

Nibiruun uskovat ovat usein sekoittaneet keskenään tämän olettamansa planeetan fyysikko Richard A. Mullerin esittämän hypoteettisen Nemesis-tähteen.[54] Vuonna 1984 Muller esitti, että joukkosukupuutot eivät olleet satunnaisia, vaan fossiiliaineiston perusteella ne näyttivät toistuvan säännöllisin, noin 26–34 miljoonan vuoden välein. Hän esitti tämän aiheutuvan siitä, että Aurinkoa kiertäisi elliptisellä radalla toistaiseksi tuntematon kumppani, joko punainen kääpiö tai ruskea kääpiö, jonka kiertoaika olisi 26 miljoonaa vuotta. Tämä kohde, jolle hän antoi nimen Nemesis, kulkisi jokaisella kierroksella, kerran 26 miljoonassa vuodessa, Oortin pilven läpi. Oortin pilvi on vyöhyke, jossa biljoonittain jäisiä kohteita ja josta pitkäperiodisten komeettojen oletetaan olevan peräisin. Tällaisten läpikulkujen aikana Nemesiksen gravitaatio häiritsisi komeettojen ratoja ja lähettäisi niitä Aurinkokunnan sisäosiin, jossa ne pommittaisivat myös Maata. Nemesiksestä ei kuitenkaan ole mitään suoria havaintoja.[55] Vaikka teoria Nemesiksestä vaikuttaakin samankaltaiselta kuin ajatus Nibirun aiheuttamasta kataklysmistä, tarkemmin ajateltuna ne ovat täysin erilaiset: vaikka Nemesis olisikin olemassa, sen kiertorata on tuhansia kertoja pidempi eikä se itse koskaan tule lähellä Maata.[54]

Sedna tai Eris

Toiset taas ovat sekoittaneet Nibirun Sednaan (90377 Sedna) tai Erikseen (136199 Eris), Mike Brownin vuosina 2003 ja 2005 löytämiin transneptunisiin kohteisiin.[56][57] Eristä, josta aluksi käytettiin vain koodinimeä 2003 UB313, sanottiin aluksi NASAn lehdistö­tiedotteessakin ”kymmenenneksi planeetaksi”, mutta nyttemmin se on luokiteltu kääpiö­planeetaksi.[58] Se on vain hieman massivisempi kuin Pluto.[59] Eriksen rata tunnetaan hyvin, eikä se koskaan tule lähemmäksi kuin 5,5 miljardin kilometrin päähän Maasta.[60] Sedna on hieman Plutoa pienempi,[61] eikä se koskaan tule lähemmäksi kuin 11,4 miljardin kilometrin päähän Maasta.[62] Mike Brown arvelee sekaannuksen johtuneen siitä, että sekä todellisella Eriksellä että kuvitellulla Nibirulla on erittäin soikeat kiertoradat.[56]

Tykhe

Jotkut ovat myös samastaneet Nibirun ja hypoteettisen Tykhe-planeetan.[63] Tykhe on University of Louisiana at Lafayetten tutkijoiden John Matesen ja Daniel Whitmiren antama nimi heidän olettamalleen taivaankappaleelle, joka vaikuttaisi komeettojen ratoihin Oortin pilvessä.[64] He antoivat kohteelle tämän nimen kreikkalaisen jumalatar Nemesiksen ”hyvän sisaren” mukaan, koska heidän mukaansa tämä kohde, toisin kuin Mullerin olettama Nemesis, ei muodostaisi uhkaa Maalle.[65] Nemesiksen tavoin tämänkin kohteen kiertoaika, mikäli se on olemassa, on satoja kertoja pidempi kuin Nibirun väitetty kiertoaika, eikä se koskaan tule Aurinkokunnan sisäosiin.[63] Vuonna 2014 NASA ilmoitti WISE-teleskoopilla suoritettujen kartoitusten osoittaneen, ettei Matesen ja Whitmeren väittämää Tycheä ole olemassa.[66]

Komeetta Elenin

Jotkut ovat myös yhdistäneet Nibirun pitkäperiodiseen komeetta Eleniniin,[67] jonka venäläinen Leonid Elenin löysi 10. joulukuuta 2010.[68]. Salaliitto­teorioita esittelevillä verkko­sivustoilla väitettiin tämän komeetan olleen törmäys­kurssilla ja olevan yhtä suuri kuin Jupiter tai jopa ruskea kääpiö ja että jo löytäjän nimi, Leonid Elenin, olisi koodinimi ja viittaisi lyhenteeseen ELE, Extinction Leevl Event (sukupuuttotason tapahtuma).[67]

Vaikka komeettojen kokoja on vaikea määrittää tarkkailematta niitä läheltä, todennäköisesti komeetta Eleninin läpimitta on alle 10 kilometriä.[69] Elenin itse arvioi komeetan ytimen läpimitan olevan noin 3–4 km.[70] Se olisi siis miljoonia kertoja pienempi kuin oletettu Nibiru. Komeettoihin liittyvä hysteria ei muutoinkaan ole harvinaista.[71] On yritetty löytää yhteyksiä Eleninin aseman ja maanjäristysten kuten Japanin vuoden 2011 maajäristyksen, Canterburyn vuoden 2010 maanjäristyksen ja Chilen vuoden 2010 maanjäristyksen välillä; maanjäristykset kuitenkin aiheutuvat Maan sisäisistä voimista eivätkä niitä saa aikaan ohi kulkevat taivaankappaleet, vaikka olisivat Eleniniä suurempiakin.[72] Vuonna 2011 Leonid Elenin ajoi omassa blogissaan simulaation, jossa komeetan massa olisi ruskean kääpiön luokkaa (0,05 Auringon massaa). Hän osoitti, että sen gravitaatio saisi aikaan havaittavan muutoksen Saturnuksen radassa vuosia ennen kuin se saapuisi Aurinkokunnan sisäosiin.[73]

Elokuussa 2011 Elenin-komeetta alkoi hajota,[74][75], ja lokakuussa 2011, jolloin sen olisi pitänyt olla lähimmillään, sitä ei enää voitu havaita suurimmillakaan kaukoputkilla.[76]

Komeetta ISON

Fotomontaasi ISON-komeetasta[77] johon liittyi paljon UFO-väitteitä.

21. syyskuuta 2012 Vitali Nevski ja Artyom Bovichonok löysivät Kansainvälisen tieteellisen optisen verkoston (ISON) kaukoputkien avulla komeetan C/2012 S1, joka on kansan­omaisemmin tullut tunnetuksi ISON-komeettana.[78] Sen arveltiin tulevan 26. joulukuuta 2013 vain 0,429 tähtitieteellisen yksikön (noin 64 200 200 kilometrin) päähän Maasta.[79] Nibiruun ja sen törmäykseen uskovat kuitenkin pitivät sitä Nibiruna ja väittivät sen sanottuna päivänä osuvan maahan tai että se hajoaisi kappaleiksi, joista osa törmäisi Maahan.[21] Internetissä levinneet ”komeetan kappaleiden” kuvat voitiin osoittaa kameran avulla keinotekoisesti tehdyiksi.[21] Hubble-avaruusteleskooppi otti 30. huhtikuuta 2013 komeetasta 12 tunnin kuluessa kolme kuvaa, jotka on tallennettu Hubblen arkistoon.[80] Salaliitto­teorioiden kannattajat epäilivät kuvan perusteella, että komeetta olisi hajonnut kolmeen osaan tai että se olisi ufo.[81] Kun ISON sivuutti perihelinsä 28. marraskuuta, se alkoi nopeasti himmetä, mikä sai monet epäilemään, että se olisi tuhoutunut sivuuttaessaan Auringon. Kun sen himmeä jäänne lopulta palasi Auringon läheisyyteen, sen katsottiin yleensä olevan pölypilvi eikä kiinteä kappale.[82] NASA vahvisti 2. joulukuuta 2013, että komeetta ISON oli täysin hajonnut.[83][84] Hubble-avaruusteleskooppi ei enää 18. joulukuuta 2013 kyennyt löytämään sen osia.[85] Seuraavana vuonna 8. toukokuuta julkaistiin yksityis­kohtainen tutkimus komeetan hajoamisesta, ja sen mukaan komeetta hajosi täysin tunteja ennen saapumistaan periheliin.[77]

Planeetta Yhdeksän

Toukokuussa 2014 tähtitieteilijät Chad Trujillo ja Scott Sheppard julkaisivat Nature-lehdessä tutkimuksen, jossa he väittivät transneptunisten kohteiden perihelien sijaitsevan tavalla, joka viittaisi suuren transneptunisen planeetan olemassaoloon.[86] Mike Brown ja Konstantin Batygin ilmoittivat 20. tammikuuta 2016 vahvistaneet Trujillon ja Sheppardin löydöt, ja he uskovat, että kyseessä on planeetta, ”Planeetta Yhdeksän”, jonka massa on suunnilleen kymmenen kertaa Maan massa ja radan isoakselin puolikas noin 400–1500 AU (60–225 miljardia kilometriä).[87] Nibiruun ja Nibiru-kataklysmiin uskovat väittivät heti, että tämä vahvistaisi heidän väitteensä. Tähtitieteilijät kuitenkin huomauttivat, että jos tämä planeetta olisi olemassa, sen periheli eli lyhyin etäisyys Auringosta olisi noin 200 AU eli 30 miljardia kilometriä.[88]

Yleisön reaktiot

Ammattimaiset tähtitieteilijät ovat hämmästelleet yleisön keskuuteen levinnyttä Nibiru-katastrofin pelkoa. Vuonna 2008 Mike Brown sanoi, että Nibiru oli yleisin pseudo­tieteellinen aihe, josta häneltä oli kysytty.[33]

Ennen eläkkeelle jäämistään vuonna 2012 David Morrison, SETIn johtaja, CSI:n jäsen ja NASAn astro­biologisen instituutin vanhempi tutkija Ames Research Centerissä, sanoi saaneensa viikoittain sähköpostitse 20–26 viestiä, joissa kysyttiin Nibirun tulosta: osa niiden lähettäjistä oli peloissaan, osa vihaisia ja syyttivät häntä osallisuudesta salaliittoon, joka yritti salata yleisöltä tiedon tulossa olevasta apokalypsistä, ja jotkut jopa kysyivät, pitäisikö heidän tappaa itsensä, lapsensa tai lemmikki­eläimensä.[38][89] Puolet näistä viesteistä tuli Yhdys­valtojen ulko­puolelta.[20] Tiedetoimittaja Govert Schilling totesi: ”Nibiru saa planeetta­tieteilijät raivoihinsa. Eikä se ole yllättävää; he ovat omistaneet niin paljon aikaa, energiaa ja luovuutta lumoavaan tieteelliseen tutkimukseen ja olevansa mitä erikoisimpien ja mielen­kiintoisimpien asioiden äärellä – ja samaan aikaan suurta yleisöä kiinnostaa vain jonkun sekopään teoria savi­tauluista, jumala-astronauteista ja planeetasta, jota ei ole olemassa.”[2] Ennen joulukuuta 2012 Morrison toivoi, että se, ettei Nibiru tulekaan, olisi terveellinen opetus yleisölle, joka oppisi ”järkevää ajattelua ja tarkkaavaista havainnontekoa”, mutta epäili, ettei niin tapahtuisi.[38]

Eräässä FORA.tv:ssä pitämässään esitelmässä Morrison totesi, että syvä kuilu erotti toisistaan suuren ihmisjoukon, joka uskoi Nibirun saapuvan, ja tutkijoiden enemmistön, joka ei ollut koskaan siitä kuullutkaan. Hän on edelleen ainoa huomattava NASAn tutkija, joka säännöllisesti kommentoi Nibirua koskevia väitteitä.[89]

Kulttuurinen vaikutus

Roland Emmerichin ohjaamassa Sony Pictures -yhtiön elokuvassa 2012 vuodelta 2009 kuvataan vuodeksi 2012 ennustettua maailmanloppua. Sen mainos­kampanjassa esiintyy ”Inhimillisen jatkuvuuden instituutin” (engl. Institute for Human Continuity) varoitus, jossa mainittiin Planeetta X:n saapuminen yhtenä tuomiopäiväennustuksista.[90] Mike Brown mainitsi samassa yhteydessä huolestuneista sähköpostiviesteistä ja puheluista, joita hän tämän vuoksi yleisöltä sai.[56]

Piirretyssä televisiosarjassa Scooby-Doo! Mystery Incorporated Nibiru esiintyi toisella tuotantokaudella huomattavassa osassa. Siinä apokalyptinen tapahtuma yhdistettiin myyttiin, josta se oli saanut nimensä.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Nibury cataclysm

Lähteet

  1. ↑ Pictures: 2012 Doomsday Myths Debunked 6.11.2009. National Geographic News. Viitattu 26.1.2016.
  2. ↑ a b Govert Schilling: The Hunt For Planet X: New Worlds and the Fate of Pluto. Copernicus Books. ISBN 0-387-77804-7
  3. ↑ Beyond 2012: Why the World Didn't End 22.12.2012. NASA. Viitattu 25.1.2016.
  4. ↑ The World Will Not End On Friday Marceloi Gleiser, National Public Radio. Viitattu 25.1.2016.
  5. ↑ Scientists reject impending Nibiru-Earth collision lunarscience.nasa.gov. Viitattu 25.1.2016.
  6. ↑ Nancy Lieder's biography zetatalk.com. Nancy Lieder. Viitattu 25.1.2016.
  7. ↑ ZetaTalk Nancy Lieder. Viitattu 25.1.2016.
  8. ↑ ZetaTalk Hale-Bopp 1995. Nancy Lieder. Viitattu 25.1.2016.
  9. ↑ a b c The Planet X Saga: Nancy Lieder Phil Plait. Viitattu 25.1.2016.
  10. ↑ M.R. Kidger, G. Hurst, N. James: Earth, Moon, and Planets, 2004, 78. vsk, nro 1–3. doi:10.1023/A:1006228113533 Bibcode:1997EM&P...78..169K Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. ↑ Comets Breed Fear, Fascination and websites 28.3.1997. George Johnson, New York Times.
  12. ↑ Pole Shift Date on May 27, 2003 zetatalk.com. Nancy Lieder. Viitattu 25.1.2016.
  13. ↑ Mark Hazlewood Scam ZetaTalk. Viitattu 25.1.2016.
  14. ↑ Pana Wave Cult Raises Concern Among Japanese Authorities 2003. Steve Herman, Voice of America.
  15. ↑ Kill your Pets Beore the '03 Pole Shift Nancy Leider.
  16. ↑ Planet Waves 2003. Mark Pilkington, Fortean Times. Arkistoitu 5.10.2014. Viitattu 26.1.2016.
  17. ↑ Wake Up USA interview zetatalk.com.
  18. ↑ Pole Shift in 200 Date zetatalk.com. 2003. Viitattu 25.1.2016.
  19. ↑ ZetaTalk: White Lie zetatalk.com. Viitattu 25.1.2016.
  20. ↑ a b c Update on the Nibiru 2012 "Doomsday" David Morrison, Skeptical Inquirer.
  21. ↑ a b c Debunking Comet ISON Conspiracy Theories (No, ISON is Not Nibiru) 2013. David Dickenson, Universe Today. Viitattu 26.1.2016.
  22. ↑ http://www.zetatalk.com/newsletr/issue316.htm Nancy Lieder.
  23. ↑ ZetaTalk Newsletter: Issue 423 2014. Nancy Lieder.
  24. ↑ The Myth of a Sumerian 12th Planet michaelsheiser.com. Viitattu 26.1.2016.
  25. ↑ Zecharia Sitchin The Skeptic's Dictionary. Viitattu 26.1.2016.
  26. ↑ Zecharia Sitchin: The 12th Planet, s. 120. Harper, 1976. ISBN 0-939680-88-2
  27. ↑ a b Planet X 1996. zetatalk.com. Viitattu 26.1.2016.
  28. ↑ Zacharia Sitchin: The End of Days: Armageddon and Prophecies of the Return, s. 316. William Morrow, 2007. ISBN 978-0-06-123921-2
  29. ↑ The End of Days p. 320
  30. ↑ Richard A. Kerr: Into the Stretch for Science's Point Man on Doomsday. Science, 19.8.2011, 333. vsk, nro 6045, s. 928–929. PubMed:21852465 doi:10.1126/science.333.6045.928 Bibcode:2011Sci...333..928K
  31. ↑ The Planet X Saga: Science (Tämä sivu käsittelee Liederin alkuperäistä väitettä, jonka mukaan törmäys tapahtuisi vuonna 2003, mutta sopii yhtä hyvin myös vuoteen 2012) 2003. Phil Plait.
  32. ↑ Nibiru and Doomsday 2012: Questions and Answers David Morrison, NASA. Arkistoitu 6.6.2009. Viitattu 26.1.2016.
  33. ↑ a b I do not ♥ pseudo-science 2008. Mike Brown. Viitattu 26.1.2016.
  34. ↑ Immanuel Velikovsky: ”The Most Incredible Story”, Worlds in Collision. Macmillan Publishers, 1950.
  35. ↑ Francis Hitching: ”Venuksen vaikutus”, Arvoitukselliset tapahtumat, s. 26. Suomentanut Anja Aatola. Karisto, 1981. ISBN 951-23-1816-4
  36. ↑ Carl Sagan: ”An Analysis of Worlds in Collision: Introduction”, Scientist Confront Velikovsky. Cornell University Press, 1977. ISBN 0-8014-0961-6
  37. ↑ Where are you hiding Planet X, Dr. Brown? Discovery News. 2009. Ian O'Neil. Arkistoitu 17.8.2010. Viitattu 26.1.2016.
  38. ↑ a b c Armageddon from Planet Nibiru in 2012? Not so fast discovery.com. 2008. David Morrison. Viitattu 26.1.2016.
  39. ↑ Thomas O'Toole: Mystery Heavenly Body. Washington Post, 30.12.1983. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  40. ↑ The IRAS Incident Phil Plait. Viitattu 26.1.2016.
  41. ↑ J. R. Houck, D. P. Schmeider, D. E. Danielson, B. Soifer, C. A: Beichman, C. J. Lonsdale ym.: Unidentified IRAS sources: Ultra-High Luminosity Galaxies. The Astrophysical Journal, 1985, 290. vsk, s. 5–8. doi:10.1086/184431 Bibcode:1985ApJ...290L...5H
  42. ↑ a b David Morrison: The Myth of Nibiru and the End of the World in 2012 Skepical Enquirer. Arkistoitu 21.4.2009. Viitattu 26.1.2016.
  43. ↑ If Nibiru Is a Hoax... David Morrison, NASA. Arkistoitu 14.12.2014. Viitattu 26.1.2016.
  44. ↑ Ask an Astrobiologist: Introduction NASA. Arkistoitu 5.9.2010. Viitattu 26.1.2016.
  45. ↑ Nibiru it is Not. Ian Busgrave. Viitattu 26.1.2016.
  46. ↑ Finding Pluto: Tough Task, Even 75 Years Later space.com. J. Rao. Viitattu 26.1.2016.
  47. ↑ a b c Hannu Karttunen, Pekka Kröger, Heikki Oja, Markku Poutanen: ”Uranus, Neptunus ja Pluto”, Tähtitieteen perusteet, s. 240. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Valtion painatuskeskus, 1984. ISBN 951-859-367-1
  48. ↑ Myles Standish: Planet X – No dynamical evidence in the optical observations. Astronomical Journal, 16.7.1992, 105. vsk, nro 5, s. 200–2006. doi:10.1086/116575 Bibcode:1993AJ....105.2000S
  49. ↑ John Standage: The Neptune File, s. 168. Penguin, 2000. ISBN 0-8027-1363-7
  50. ↑ Hercolobus.tv V. M. Rabolu, A Prats.
  51. ↑ ZetaTalk: Hercolubus Nancy Lieder. Viitattu 26.1.2016.
  52. ↑ Benedict, Barbara McArthur, D. W. Chappell, E. Nelan, W. H. Jefferys, W. an Altena, J. Lee, D. Cornell, P. J. Shelus, P. D. Hemeneway, Otto G. Franz, L. Wasserman, R. L. Duncombe, D. Story: Interferometric Astrometry of Proxima Centauri and Barnard's Star Using Hubble Space Telescope Fine Guidance Sensor 3: Detection Limits for sub-Stellar Companions. The Astronomical Journal, 26.4.1999, 118. vsk, nro 2, s. 1086–1100. doi:10.1086/300975 Bibcode:Virheellinen Bibcode: 1086–1100, pituus arXiv:astro-ph/9905318
  53. ↑ J. García Sánchez: Stellar encounters with the solar system. Astronomy & Astrophysics, 2001, 379. vsk, nro 2. doi:10.1051/0004-6361:20011330 Bibcode:2001A&A...379..634G
  54. ↑ a b Ask an Astrobiologist: What is Nemesis? astrobiology.nasa.gov. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 26.1.2016.
  55. ↑ J. G. Hills: Dynamical constraints on the mass and perihelion distance of Nemesis and the stability of its orbit. Nature, 18.10.1984, 311. vsk, nro 5987, s. 636–638. doi:10.1038/311636a0 Bibcode:1984Natur.311..636H Artikkelin verkkoversio.
  56. ↑ a b c Mike Brown: Sony Pictures and the End of the World 2009. Mike Brown's Planets.
  57. ↑ Ask an Astrobiologist: Nibiru/Sedna astrobiology2.nasa.gov.[vanhentunut linkki]
  58. ↑ 10th Planet Discovered 2005. NASA.
  59. ↑ Dysnomia, the moon of Eris 2007. Mike Brown, CalTech.
  60. ↑ JPL Small-Body Database Browser: 136199 Eris (2003 UB313) ssd.jpl.nasa.gov. 4.10.2006.
  61. ↑ John Stansberry, Will Grundy, Mike Brown, Dale Cruikshank, John Spencer, David Trilling, Jean-Luc Margot: ”Physical Properties of Kuiper Belt and Centaur Objects: Constraints from Spitzer Space Telescope”, The Solar System Beyond Neptune, s. 161–179. University of Arizona press. ISBN 0-8165-2755-5 Teoksen verkkoversio.
  62. ↑ Chadwick A. Trujillo, M. E. Brown, D. L. Rabinowitz: The Surface of Sedna in the Near-infrared. Bulletin of the American Astronomical Society, 2007, 39. vsk. Bibcode:2007DPS....39.4906T
  63. ↑ a b Ask an Astrobiologist:Tyche David Morrison, NASA. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 26.1.2016.
  64. ↑ Scientists, telescope hunt massive hidden object in space CNN.com. 15.2.2011. Jim Kavanagh. Arkistoitu 23.3.2011. Viitattu 26.1.2016.
  65. ↑ John J. Matese, Daniel Whitmire: Persistent evidence of a jovian mass solar companion in the Oort cloud. Icarus, 2011, 211. vsk, nro 2, s. 926–938. doi:10.1016/j.icarus.2010.11.009 Bibcode:2011Icar..211..926M arXiv:1004.4584 Artikkelin verkkoversio.
  66. ↑ NASA's WISE Survey Finds Thousands of New Stars, But No 'Planet X' 7.3.2014. Whitnehy Clavin, D. J. Harrington, NASA.
  67. ↑ a b Ask An Astrobiologist, Comet Elenin 17.2.2011. David Morrison, NASA. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 26.1.2016.
  68. ↑ MPEC 2010-X101: COMET C/2010 X1 (ELENIN) minorplanetcenter.org. 12.12.2010. Viitattu 26.1.2016.
  69. ↑ Ask an Astrobiologist, Comet Elenin (2) 3.1.2011. NASA. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 26.1.2016.
  70. ↑ Responses to "Influence of giant planets on the orbit of comet C/2010 X1 Leonid Elenin. Arkistoitu 5.6.2012. Viitattu 26.1.2016.
  71. ↑ Comet Hysteria and the Millennium Cometography.com. 3.4.2011. Gary W. Kronk. Arkistoitu 25.1.2013. Viitattu 26.1.2016.
  72. ↑ Ask An Astrobiologist, Comet Elenin 18.8.2011. David Morrison, NASA. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 26.1.2016.
  73. ↑ What if we replace comet Elenin by brown dwarf 2011. Leonid Elenin. Arkistoitu 11.6.2011. Viitattu 26.1.2016.
  74. ↑ Comet Elenin Could Be Disintegrating 29.8.2011. Nancy Atkinson, Universe Today.
  75. ↑ Comet Elenin tired of doomsday finger pointing 28.8.2011. Bob King.
  76. ↑ C/2010 X1 (Elenin) post solar conjunction recovery attempt Remanzacco Observatory in Italy – Comets & Neo: Ernesto Guido, Giovanni Sostero, Nick Howes. Viitattu 26.1.2016.
  77. ↑ a b Zdenek Sekanina, Rainer Kracht: Disintegration of Comet C/2012 S1 (ISON) Shortly Before Perihelion: Evidence From Independent Data Sets. arXiv, 8.5.2014. Artikkelin verkkoversio.
  78. ↑ Post-discovery Photometric Follow-up of Sungrazing Comet C/2012 S1 ISON, 44th Lunar and Planetary Science Conference. 18–22 March 2013. The Woodlands, Texas J. M. Trigo-Rodríguez, K. J. Meech, D. Rodriguez, A. Sánchez, J. Lacruz, T. E. Riesen. Viitattu 26.1.2016.
  79. ↑ JPL Close-Approach Data: C/2012 S1 (ISON) NASA. Viitattu 26.1.2016.
  80. ↑ What's Going On With This Comet ISON Image? NASA. Viitattu 26.1.2016.
  81. ↑ Is Comet ISON a UFO? Hubble's scientists do a reality check Alan Boyle, NBC News. Viitattu 26.1.2016.
  82. ↑ Comet ISON Warp Up Bruce Betts, The Planetary Society. Viitattu 26.1.2016.
  83. ↑ In Memoriam 2.12.2013. Karl Battams, CIOC. Arkistoitu 18.5.2019. Viitattu 26.1.2016.
  84. ↑ NASA Investigating the Life of Comet ISON 2.12.2013. Karen C. Fox, NASA. Arkistoitu 30.12.2019. Viitattu 26.1.2016.
  85. ↑ BREAKING NEWS: Comet ISON Is Still Dead Hubblesite.org. 20.12.2013. Zolt Levay. Viitattu 26.1.2016.
  86. ↑ Chadwick Truillo, Scott Sheppard: A Sedna-like body with a perihelion of 80 astronomical units. Nature, 27.3.2014, 507. vsk, s. 471–474. doi:10.1038/nature13156On Artikkelin verkkoversio.
  87. ↑ Konstantin Batygin, Micahel E. Brown: Evidence for a distant giant planet in the Solar system. The Astronomical Journal, 20.1.2016, 151. vsk, nro 2. doi:10.3847/0004-6256/151/2/22
  88. ↑ Planet Nine isn’t a Death Star or the killer planet ‘Nibiru.’ It may not even exist. 22.1.2016. Joel Achenbach, The Washington Post.
  89. ↑ a b David Morrison: Surviving 2012 and Other Cosmic Disasters FORA.tv. Arkistoitu 2.4.2013. Viitattu 26.1.2016.
  90. ↑ IHC: Education/Awareness 8.6.2009. Sony Pictures.

Aiheesta muualla

Suosittuja salaliittoteorioita
Kuolemia
Onnettomuuksia
Terrori-iskuja
Avaruus ja maan ulkopuolinen elämä
Muita
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nibiru&oldid=21922669”