Ero sivun ”Argentiinan jalkapallomaajoukkue” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Fipen (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Hurrygane (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 445: Rivi 445:
* [[Juan Veron]]
* [[Juan Veron]]
{{Palstoitus loppuu}}
{{Palstoitus loppuu}}

==Peliasu==
===Koti===
{|
|{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=|pattern_b=_river_camisa_1901|pattern_ra=|leftarm=ffffff|body=ffffff|rightarm=ffffff|shorts=ffffff|socks=000000|title=1901–1908}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_white_stripes|pattern_b=_3stripesonwhite|pattern_ra=_white_stripes|leftarm=0099ff|body=0099ff|rightarm=0099ff|shorts=000000|socks=707070|title=1908–1974}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_white_stripes|pattern_b=_3stripesonwhite|pattern_ra=_white_stripes|leftarm=0099ff|body=0099ff|rightarm=0099ff|shorts=666666|socks=000000|title=1930}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_white_stripes|pattern_b=_3stripesonwhite|pattern_ra=_white_stripes|leftarm=0099ff|body=0099ff|rightarm=0099ff|shorts=000000|socks=ffffff|title=1975}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_white_stripes|pattern_b=_3stripesonwhite|pattern_ra=_white_st
es|pattern_sh=_adidaswhite|pattern_so=_color_3_stripes_sky_blue|leftarm=75aadb|body=75aadb|rightarm=75aadb|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1978}}
|-
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_white stripes|pattern_b=_argentina1992|pattern_ra=_white stripes|pattern_sh=|pattern_so=|leftarm=75AADB|body=75AADB|rightarm=75AADB|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1982}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_argentina1986|pattern_b=_argentina1986|pattern_ra=_argentina1986|pattern_sh=_argentina1986|pattern_so=_argentina1986|leftarm=9FCFFF|body=9FCFFF|rightarm=9FCFFF|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1986}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_argentina1992|pattern_b=_argentina1992|pattern_ra=_argentina1992|pattern_sh=_adidas arg1990|pattern_so=_argentina1992|leftarm=FFFFFF|body=75aadb|rightarm=FFFFFF|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1990}}
|
{{Jalkapallon peliasu|
pattern_la=_argentina1992|pattern_b=_argentina1995|pattern_ra=_argentina1992|pattern_sh=_argentina1992|pattern_so=_adidas_thick_stripes_sky_blue|leftarm=FFFFFF|body=75aadb|rightarm=FFFFFF|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1994}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg98h|pattern_b=_arg98|pattern_ra=_arg98h|pattern_sh=_arg98h|pattern_so=_arg98h|leftarm=42A0FF|body=FFFFFF|rightarm=42A0FF|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1998}}
|-
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_whiteborder|pattern_b=_3stripesonwhite|pattern_ra=_whiteborder|pattern_sh=|leftarm=18ADE7|body=18ADE7|rightarm=18ADE7|shorts=000066|socks=FFFFFF|title=1999}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_shoulder_stripes_black_stripes_half|pattern_b=_arg02h|pattern_ra=_shoulder_stripes_black_stripes_half|pattern_sh=_adidaswhite|pattern_so=_color_3_stripes_black|leftarm=9fcfff|body=9fcfff|rightarm=9fcfff|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=2002}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg04h|pattern_b=_arg04h|pattern_ra=_arg04h|pattern_sh=_arg04h|pattern_so=_color_3_stripes_black|leftarm=9fcfff|body=9fcfff|rightarm=9fcfff|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=2004}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_colorunderwhite|pattern_b=_arg06h|pattern_ra=_colorunderwhite|pattern_sh=_argh06|pattern_so=_arg11h|leftarm=75AADB|body=FFFFFF|rightarm=75AADB|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=2006}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg08h|pattern_b=_arg08h|pattern_ra=_arg08h|pattern_sh=_adidaswhite|pattern_so=_color_3_stripes_black|leftarm=75AADB|body=00AADB|rightarm=00AADB|shorts=000000|socks=ffffff|title=2008}}
|-
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg10h|pattern_b=_arg10h|pattern_ra=_arg10h|pattern_sh=_arg10h|pattern_so=_color_3_stripes_black|leftarm=75AADB|body=00AADB|rightarm=00AADB|shorts=000000|socks=ffffff|title=2010}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg11h|pattern_b=_arg11h|pattern_ra=_arg11h|pattern_sh=_arg11h|pattern_so=_arg11h|leftarm=75AADB|body=00AADB|rightarm=00AADB|shorts=000000|socks=ffffff|title=2011}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg13h|pattern_b=_arg2014h|pattern_ra=_arg13h|pattern_sh=_arg13h|pattern_so=_arg13h|leftarm=ffffff|body=ffffff|rightarm=ffffff|shorts=ffffff|socks=ffffff|title=2014}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg15h|pattern_b=_argentina15h|pattern_ra=_arg15h|pattern_sh=_arg15h|pattern_so=_arg15h|leftarm=ffffff|body=ffffff|rightarm=ffffff|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=2015}}
|}

===Vieras===
{|
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=|pattern_b=|pattern_ra=|leftarm=99ccff|body=99ccff|rightarm=99ccff|shorts=000000|socks=888888|title=1919 <ref name=celeste/>}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=|pattern_b=_collaryellow|pattern_ra=|leftarm=FFD700|body=FFD700|rightarm=FFD700|shorts=000000|socks=888888|title=1958 <ref name=placard>{{cite web|url=http://enunabaldosa.com/?p=5871 |title=En el placard: Argentina de amarillo 1958 |publisher=Enunabaldosa.com |date= |accessdate=2014-06-23}}</ref>}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_whitelines|pattern_b=_BAYER_1112t|pattern_ra=_whitelines|pattern_sh=_liverpool1112|pattern_so=_color_3_stripes_sky_blue|leftarm=0000FF|body=000080|rightarm=0000FF|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1978}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_whiteborder|pattern_b=_vneckwhite|pattern_ra=_whiteborder|pattern_sh=|pattern_so=|leftarm=0000FF|body=0000FF|rightarm=0000FF|shorts=000000|socks=FFFFFF|title=1982}}
|-
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_whiteborder|pattern_b=_vneckwhite|pattern_ra=_whiteborder|pattern_sh=_whitebottom|pattern_so=_band_blue|leftarm=000099|body=000099|rightarm=000999|shorts=000000|socks=ffffff|title=1986}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg_94_away|pattern_b=_arg_94_away|pattern_ra=_shoulder_stripes_black_stripes|pattern_sh=_arg_94_away|pattern_so=_adidas_thick_stripes_black|rightarm=0030E0|socks=0030E0|title=1994}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_whitelines|pattern_b=_arg98_away|pattern_ra=_adidasstripeswhite|pattern_sh=_adidaswhite|pattern_so=_color_3_stripes_white|leftarm=001363|body=001363|rightarm=001363|shorts=001363|socks=001363|title=1998}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg02a|pattern_b=_arg02a|pattern_ra=_arg02a|pattern_sh=_adidasonwhite|pattern_so=_color_3_stripes_white|leftarm=000040|body=000040|rightarm=000040|shorts=000040|socks=000040|title=2002}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg04a|pattern_b=_arg04a|pattern_ra=_arg04a|pattern_sh=_arg04a|pattern_so=_color_3_stripes_white|leftarm=000040|body=000040|rightarm=000040|shorts=000040|socks=000040|title=2004}}
|-
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=|pattern_b=_arg06a|pattern_ra=|pattern_sh=_arga06|pattern_so=_3_stripes_white|leftarm=282A59|body=282A59|rightarm=282A59|shorts=FFFFFF|socks=282A59|title=2006}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg08a|pattern_b=_arg08a|pattern_ra=_arg08a|pattern_sh=_adidasonwhite|pattern_so=_3_stripes_white|leftarm=1b1f56|body=1b1f56|rightarm=1b1f56|shorts=1b1f56|socks=1b1f56|title=2008}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg10a|pattern_b=_arg10a|pattern_ra=_arg10a|pattern_sh=_adidasonwhite|pattern_so=_3_stripes_white|leftarm=1b1f56|body=1b1f56|rightarm=1b1f56|shorts=1b1f56|socks=0000FF|title=2010}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg11a|pattern_b=_arg11a|pattern_ra=_arg11a|pattern_sh=_arg11a|pattern_so=_3_stripes_white|leftarm=1b1f56|body=1b1f56|rightarm=1b1f56|shorts=1b1f56|socks=1b1f56|title=2011}}
|
{{Jalkapallon peliasu|pattern_la=_arg13a|pattern_b=_arg2014a|pattern_ra=_arg13a|pattern_sh=_arg13a|pattern_so=_arg13a|leftarm=001363|body=001363|rightarm=001363|shorts=0020C2|socks=001363|title=2014}}
|}


==Lähteet==
==Lähteet==

Versio 29. tammikuuta 2017 kello 16.04

Argentiina
Tiedosto:Asociación del Fútbol Argentino.png
Lempinimi La Albiceleste
Liitto Argentiinan jalkapalloliitto (Asociación del Fútbol Argentino)
Maanosaliitto CONMEBOL
Valmentaja avoin
Kapteeni -
Eniten otteluita Javier Zanetti (145)
Eniten maaleja Gabriel Batistuta (56)
FIFAn maakoodi ARG
FIFA-ranking 1 (18.7.2024) [1]
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu

Uruguay  2–3  Argentiina Argentiina
(Montevideo, Uruguay; 16. toukokuuta, 1901)

Suurin voitto

Argentiina  12–0  Ecuador
(Montevideo, Uruguay; 22. tammikuuta, 1942)

Suurin tappio

Tšekkoslovakia  6–1  Argentiina
(Helsingborg, Ruotsi; 15. kesäkuuta, 1958)
Uruguay  5–0  Argentiina
(Guayaquil, Ecuador; 16. joulukuuta 1959)
Argentiina  0–5  Kolumbia
(Buenos Aires, Argentiina; 5. syyskuuta 1993)
Bolivia  6–1  Argentiina
(La Paz, Bolivia; 1. huhtikuuta 2009)

MM-kilpailut
Esiintymiset 16 (ensimmäiset 1930)
Paras MM-sijoitus 1. (1978 ja 1986)
Copa América
Esiintymiset 39 (ensimmäiset 1916)
Paras sijoitus 1. (1921, 1925, 1927, 1929, 1937, 1941, 1945, 1946, 1947, 1955, 1957, 1959, 1991, 1993)
Mitalit
Maa:  Argentiina
Miesten jalkapallo
MM-Kilpailut
Kultaa Kultaa Meksiko 1986
Kultaa Kultaa Argentiina 1978
Hopeaa Hopeaa Brasilia 2014
Hopeaa Hopeaa Italia 1990
Hopeaa Hopeaa Uruguay 1930
Copa América
Kultaa Kultaa 1993
Kultaa Kultaa 1991
Kultaa Kultaa 1959
Kultaa Kultaa 1957
Kultaa Kultaa 1955
Kultaa Kultaa 1947
Kultaa Kultaa 1946
Kultaa Kultaa 1945
Kultaa Kultaa 1941
Kultaa Kultaa 1937
Kultaa Kultaa 1929
Kultaa Kultaa 1927
Kultaa Kultaa 1925
Kultaa Kultaa 1921
Hopeaa Hopeaa 2016
Hopeaa Hopeaa 2015
Hopeaa Hopeaa 2007
Hopeaa Hopeaa 2004
Hopeaa Hopeaa 1967
Hopeaa Hopeaa 1959
Hopeaa Hopeaa 1942
Hopeaa Hopeaa 1935
Hopeaa Hopeaa 1926
Hopeaa Hopeaa 1924
Hopeaa Hopeaa 1923
Hopeaa Hopeaa 1920
Hopeaa Hopeaa 1917
Hopeaa Hopeaa 1916
Pronssia Pronssia 1989
Pronssia Pronssia 1963
Pronssia Pronssia 1956
Pronssia Pronssia 1919
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008
Kultaa Kultaa Ateena 2004
Hopeaa Hopeaa Atlanta 1996
Hopeaa Hopeaa Amsterdam 1928
Maanosaliittojen cup
Kultaa Kultaa Saudi-Arabia 1992
Hopeaa Hopeaa Saudi-Arabia 1995
Hopeaa Hopeaa Saksa 2005

Argentiinan jalkapallomaajoukkue (esp. Selección de fútbol de Argentina) edustaa Argentiinaa kansainvälisissä jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Maajoukkuetta hallinnoi Argentiinan jalkapalloliitto.

Argentiina on yksi parhaiten menestyneistä jalkapallomaajoukkueista, sillä se on voittanut kaksi maailmanmestaruutta (1978 ja 1986) sekä kolme MM-hopeaa (1930 , 1990 ja 2014). Argentiina on menestynyt hyvin myös Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuissa ja voittanut sen 14 kertaa. Tämän lisäksi maa on voittanut olympialaiset vuosina 2004 ja 2008 sekä saavuttanut hopeaa vuosina 1928 ja 1996. Se on myös voittanut Maanosaliittojen cupin ja Kirin Cupin, molemmat vuonna 1992.

Argentiina ja Uruguay pitävät ennätystä keskenään pelatuissa maaotteluissa: Ne ovat pelanneet 162 ottelua toisiaan vastaan vuodesta 1901 lähtien.lähde? Ensimmäinen ottelu Uruguayta vastaan oli samalla ensimmäinen virallinen maaottelu, joka pelattiin Britannian ulkopuolella.

Arvokisahistoria

Ensimmäiset MM-kilpailut (1930)

Argentiina oli mukana heti ensimmäisissä MM-kilpailuissa Uruguayssa 1930. Ensimmäisessä, skandaalinkäryisessä ottelussa, kaatui Ranska 1–0. Erotuomari lopetti ottelun kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta lopulta pelaajat kutsuttiin pukukopista takaisin kentälle. Ranskalaisten kipinä oli kuitenkin jo sammunut ja Argentiina selvitti viimeiset hetket. Seuraavissa otteluissa joukkue kaatoi helpohkosti Meksikon 6–3 ja Chilen 3–1. Välierissä Argentiina voitti Yhdysvallat selvästi 6–1.[2]

Finaalissa vastaan asettui hallitseva olympiavoittaja, isäntämaa Uruguay. Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa oltiin aikeissa lähettää kymmenen laivalastillista kannattajia Río de la Plata -joen toiselle puolelle, mutta sumun vuoksi osa aluksista pääsi perille vasta pelin päättymisen jälkeen. Argentiina johti ottelua 2–1, mutta lopulta Uruguay jyräsi 90 000 katsojan edessä 4–2 -voittoon ja historian ensimmäiseksi jalkapallon maailmanmestariksi.[2][3] Kisojen maalikuningas oli Argentiinan Guillermo Stábile kahdeksalla maalilla.[3]

Kakkosmiehistöä ja boikotointia (1934−1954)

Vuoden 1934 MM-kilpailuissa Italiassa Argentiina oli mukana kakkosmiehistöllä, sillä maan jalkapalloliitto oli jakautunut kahtia ja kansainvälisen jalkapalloliiton, FIFAn, jäsenenä oli liitoista heikompi. Turnaus pelattiin alusta alkaen pudotuspelisysteemillä ja Ruotsi lähetti Argentiinan kotiin heti avauskierroksella maalein 3–2, vaikka Argentiina johti ottelua kahteen otteeseen. Mestaruuden vei lopulta isäntämaa Italia, jossa pelasi neljä argentiinalaissyntyistä pelaajaa.[4]

Argentiina hamusi järjestettäväkseen vuoden 1938 MM-kilpailuja, mutta kisat myönnettiin lopulta Ranskalle. Yhdessä seitsemän muun hakijakandidaatin kanssa Argentiina päätti protestoida valintaa jättäytymällä kisoista pois. Tämä aiheutti mellakoita pääkaupunki Buenos Airesissa, sillä kansa olisi halunnut taitavan joukkueen esittelevän peliään eurooppalaisille.[5]

1940-luvulla Toinen maailmansota esti MM-kilpailujen järjestämisen. Ensimmäiset kisat sitten vuoden 1938 järjestettiin Brasiliassa 1950. Argentiina luopui karsinnoista, ja siten edustuspaikastaan riideltyään Brasilian kanssa.[6] Poissaolo jatkui myös Sveitsissä 1954.

MM-kisapaikan vakiinnuttaminen (1958−1974)

Argentiinan joukkue Taça das Nações -turnauksessa Brasiliassa 1964.

Ruotsin MM-kilpailuissa 1958 Argentiina teki viimein paluun MM-kentille. Menestys jäi kuitenkin vaatimattomaksi, sillä voitto Pohjois-Irlannista 3–1 ja tappiot Länsi-Saksalle 1–3 sekä Tšekkoslovakialle peräti 1–6, jättivät joukkueen A-lohkon viimeiseksi. Tämä merkitsi Argentiinan turnauksen varhaista päättymistä.[7]

Chilessä 1962 Argentiina oli jälleen mukana, mutta se koki neljän vuoden takaisen kohtalon. Joukkue sijoittui kolmella pisteellä lohkonsa kolmanneksi, kahden parhaan päästessä jatkoon. Kakkossijan otti paremman maalieron turvin Englanti. Otteluissaan Argentiina voitti Bulgarian 1–0, hävisi Englannille 3–1 ja pelasi viimeisessä pelissään tasan Unkarin kanssa 0–0.[8]

Parempi onni oli myötä Englannissa 1966. 2–1 -voitto Espanjasta, 0–0 -tasapeli Länsi-Saksaa vastaan ja voitto Sveitsistä maalein 2–0 toi Argentiinalle B-lohkon toisen sijan viidellä pisteellä ja paikan puolivälieriin isäntämaa Englantia vastaan.[8] Englanti voitti Geoff Hurstin maalilla 1–0, mutta itse ottelu muistetaan muista tapahtumista. Peli sisälsi runsaasti rumia otteita sekä epäurheilijamaisuutta. Osasyyllisenä on pidetty ottelun erotuomaria, länsisaksalaista Rudolf Kreitneria, joka ei pystynyt pitämään ottelua hallussaan. Kreitneria seurasi jatkuvasti argentiinalaispuolustaja Antonio Rattín, joka sätti ja arvosteli tätä. Lopulta toisella puoliajalla Kreitner määräsi Rattinin poistettavaksi kentältä, mutta tähän Rattín ei suostunut. Peli oli keskeytyksissä kymmenen minuuttia, ja Argentiinan kapteeni Rafael Albrecht oli jo aikeissa johdattaa joukkueensa kentältä. Lopulta Rattín suostui poistumaan, ja kiersi kentän laitaa yhdessä valmentajan kanssa huudellen herjoja niin erotuomarille kuin yleisöllekin. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Englannin valmentaja Alf Ramsey kutsui argentiinalaisia eläimiksi. Argentiina tippui jatkosta, Englanti vei myöhemmin koko turnauksen nimiinsä. Ottelu aiheutti kytevän vihamielisyyden Euroopan ja Etelä-Amerikan jalkapalloilun välille.[9]

Meksikon MM-kilpailuihin 1970 Argentiina ei selviytynyt. Se on samalla viimeisin kerta, jolloin se ei ole esiintynyt maailmanmestaruuskilpailuissa.

Länsi-Saksan MM-kisoissa 1974 Argentiinan maajoukkue pesi kasvonsa kahdeksan vuoden takaisista tapahtumista. Jo vuoden 1973 Euroopan-kiertueellaan se oli pelannut korkeatasoista jalkapalloa ja voittanut Länsi-Saksan Münchenissä. Valmentaja Omar Sívori kuitenkin erotettiin ja hänet korvasi Vladislao Cap. Joukkueessa pelasi useita lahjakkaita pelaajia kuten espanjalaisen Atlético Madrid -seuran Rubén Ayala, jota pidettiin tuolloin yhtenä maailman parhaista hyökkääjistä. Hänen rinnallaan kisoissa pelasi Carlos Babington, joka korvasi loukkaantuneen Miguel Brindisin.[10] D-lohkon avausottelussa tuleva pronssijoukkue Puola onnistui voittamaan Argentiinan niukasti 3–2, mutta Italiaa vastaan joukkue ylsi 1–1 -tasapeliin. Lohkon kakkossijan ja jatkopaikan varmisti viimeisen kierroksen 4–1 -voitto Haitista. Seurasi jatkolohko, jonka voittaja selviäisi loppuotteluun ja kakkonen pronssiotteluun. Tappiot Alankomaille 4–0 ja Brasilialle 2–1 sekä tasapeli DDR:ää vastaan 1–1 jätti joukkueen kuitenkin lohkon viimeiseksi.[11]

Menotti ottaa vetovastuun (1974−1982)

Taitojalkapallon paluu

Joukkueen valmentajaksi nimettiin kisojen jälkeen César Luis Menotti, joka tuli tunnetuksi pätevyytensä lisäksi myös boheemista olemuksestaan sekä avoimesta ketjutupakoinnistaan. Menotti kävi läpi yli sata pelaajaa eri puolilta Argentiinaa löytääkseen joukkueeseensa juuri sopivat pelaajat. Tarkoituksena oli palauttaa Argentiinan maajoukkueen peliin sen perinteinen eteläamerikkalainen tyyli, jossa hyökkäysvoittoisuus ja taito olisi etusijalla. Menottin tyylin iskoistamisen teki vaikeaksi se seikka, että maan seurajoukkueissa harjoitettiin kovaotteista, puolustusvoittoista ja vastahyökkäyksiin perustuvaa peliä. Menottia arvosteltiin niin lehdistön, yleisön kuin seurajohtajienkin suunnasta, ja uskottiin, ettei hän löytäisi pelaajia toteuttamaan ajatuksiaan kentälle. Menotti vaati maajoukkuepelaajien siirtojen kieltämistä ulkomaille, ja lopulta tähän suostuttiin. Sotilashallitus määräsi hänelle myös täyden työrauhan tulevia MM-kotikilpailuja varten.[12]

Ensimmäinen maailmanmestaruus (1978)

Argentiina sai lopulta kauan tavoittelemansa MM-kilpailut vuodeksi 1978, jotka sille oli luvattu Meksikossa 1970. Argentiinan taloudellinen ja erityisesti poliittinen tilanne aiheutti kuitenkin epäilyksiä. Maassa tapahtui ennen turnausta lukuisia vallankaappauksia, terroria ja kisojen aikaan valtaa piti sotilasjuntta. Se kuitenkin pani kaiken voimansa MM-kilpailujen valmisteluun ja stadionit valmistuivat ajallaan. Argentiinan kannattajat tulivat kisoissa kuuluisiksi, ja he esittelivät maailmalle muun muassa paperisilpulla luodun ”lumipyryn”, joka peitti katsomon aina Argentiinan astuessa kentälle.[13]

Argentiina arvottiin sen isännöimissä vuoden 1978 MM-kilpailuissa ”kuolemanlohkoon”, jossa pelasivat lisäksi Unkari, Ranska ja Italia. Avausottelunsa Unkaria vastaan Argentiina voitti 2–1. Unkari meni pelissä johtoon hiljentäen Buenos Airesin Estadio Monumental -stadionin, mutta Leopoldo Luquen ja Daniel Bertonin maalit varmistivat tärkeän avausvoiton. Toisessa ottelussa kaatui Ranska 3−1, ja samalla varmistui jatkopaikka. Joukkue kuitenkin halusi, että sen pelit jatkuvat pääkaupunki Buenos Airesissa, ja tähän olisi tarvittu voitto Italiasta. Roberto Bettegan 67. minuutin 1−0 -voittomaali Italialle kuitenkin romutti nämä toiveet ja Argentiina siirtyi pelaamaan jatkolohkon otteluita Rosarioon.[14]

Jatkolohkojen systeemi oli sama kuin vuoden 1974 Länsi-Saksan kisoissa; lohkovoittajat loppuotteluun, lohkokakkoset pronssiotteluun. Ensimmäisessä ottelussa Argentiinaa vastaan asettui Puola, joka kaatui Mario Kempesin kahdella maalilla 2–0. Kempes oli mukana myös pahanteossa, sillä 1–0 tilanteessa hän torjui heittäytyen kädellään Puolan varman maalin. Tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku, mutta tuon aikaiset säännöt eivät vaatineet Kempesille punaista korttia. Kazimierz Deynan laukoman löysän rangaistuspotkun torjui maalivahti Ubaldo Fillol. Toisessa pelissä vastaan tuli Brasilia, joka oli voittanut jatkolohkon avausottelussaan Perun 3–0. Tiukka ja tasainen ottelu päättyi tasapeliin 0–0. Jatkolohkon viimeisellä kierroksella Brasilia voitti Puolan 3–1, mikä merkitsi sitä, että myöhemmässä ottelussa Argentiinan oli voitettava Peru vähintään neljällä maalilla päästäkseen loppuotteluun. Argentiina voitti 6–0, ja pääsi paremman maalieron turvin finaaliin, Brasilian joutuessa tyytymään pronssiotteluun. Kyseistä Argentiina–Peru -ottelua on väitetty sovituksi enemmän kuin mitään muuta MM-ottelua, ja huhut Perun pelaajien uusista autoista ja pankkitileistä alkoivat jo pian kisojen jälkeen. Todisteita ei kuitenkaan ole saatu, ja myös Rosarion stadionin myrskyisästä tunnelmasta on todettu, että se olisi todennäköisesti jäädyttänyt monen muunkin joukkueen pelin.[15]

»Me olisimme tehneet vaikka kymmenen maalia, jos olisi tarvittu. Olimme latautuneet niin vahvasti ja yleisö oli niin hurjasti takanamme, ettei mikään joukkue maailmassa olisi meitä pysäyttänyt.»
(Mario Kempes, joukkueen hyökkääjä ja kahden maalin tekijä kyseisessä ottelussa.[16])

Loppuottelussa yli 77 000 katsojan edessä Buenos Airesin Estadio Monumentalilla Argentiina kohtasi Alankomaat, joka oli kärsinyt tappion edellisten MM-kilpailujen finaalissa Länsi-Saksalle. Mario Kempes vei Argentiinan johtoon ennen taukoa. 81. minuutilla Alankomaiden Dirk Nanninga kuitenkin puski 1–1 -tasoituksen René van de Kerkhofin keskityksestä. Lisäajalla Rob Rensenbrink oli lähellä ratkaista ottelun Alankomaille, mutta epäonnekseen tuikkaus osui Argentiinan maalin tolppaan. Seurasi jatkoaika, jonka ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla Mario Kempes survoi pallon väkisin Alankomaiden maalilinjan yli vieden Argentiinan 2–1 -johtoon. Maali oli Kempesille turnauksen kuudes ja se toi hänelle kisojen maalikuninkuuden. Toisella jatkoajalla, kun koko ottelua oli pelattu 115 minuuttia, Daniel Bertoni iski lähietäisyydeltä 3–1 -ratkaisumaalin. Pian ottelun italialainen erotuomari Sergio Gonella puhalsi pilliinsä päättäen ottelun. Argentiina oli voittanut ensimmäisen maailmanmestaruutensa ja palkintojenjaossa kenraali Jorge Videla ojensi MM-pokaalin kapteeni Daniel Passarellalle.[17]

Diego Maradonan MM-kisadebyytti (1982)

Pian Länsi-Saksan MM-kisojen 1974 jälkeen oli Argentinos Juniorsin akatemiasta noussut kotimaan huipulle uusi lupaus, Diego Maradona. Miehen maajoukkuedebyytti oli tapahtunut jo 1977, mutta kotikisoihin 1978 valmentaja César Luis Menotti piti 17-vuotiasta Maradonaa liian kokemattomana ja pudotti tämän lopullisesta joukkueesta juuri ennen turnausta.[18]

Vuoden 1982 Espanjan MM-kisojen aikaan vasta 21-vuotias Maradona oli jo tunnettu pelaaja maailmalla ja Argentiinan maajoukkueen suurin tähti, jolta odotettiin paljon. Turnaus kuitenkin sujui Argentiinalta nihkeästi. Heti turnauksen avausottelussa Belgia yllätti joukkueen maalein 1–0 Erwin Vandenberghin 63. minuutin osumalla. Maradona pidettiin kurissa lukuun ottamatta yhtä ylärimalaukausta.[19] Seuraavaksi Argentiina kuitenkin päihitti Unkarin vakuuttavan esityksen jälkeen 4–1. Lohkon päätöskamppailussa El Salvador kaatui 2–0. Joukkue sijoittui lohkossaan toiseksi ja selviytyi jatkoon.[20]

Jatkolohkojen systeemi oli muuttunut kaksista edellisistä kisoista. Kaksitoista joukkuetta muodosti neljä kolmen joukkueen lohkoa, joiden voittajat selvisivät välieriin. Argentiinan lohko oli todella kovatasoinen, muut joukkueet olivat Italia ja Brasilia. Ensimmäinen ottelu Italiaa vastaan päättyi 1–2 -tappioon, kun Marco Tardelli ja Antonio Cabrini maalasivat ja Argentiinan ainokaisesta vastasi vapaapotkusta kapteeni Daniel Passarella. Diego Maradonaa vartioi varjon lailla puolustaja Claudio Gentile, joka onnistuikin tehtävässään, tosin välillä koviakin otteita käyttäen. Brasilia päätti Argentiinan turnauksen voittaen sen toisessa ottelussa 3–1. Argentiinan maali oli viimeisellä minuutilla tullut Ramón Díazin 3–1 -lohdutusosuma. Maradona päätti turhautuneena kisansa punaiseen korttiin potkaistuaan Brasilian keskikenttäpelaaja Batistaa 0–3 -tilanteessa. Argentiina jäi lohkon viimeiselle sijalle ja rannalle välieristä.[21] Joukkueen suurin yksittäinen pettymys oli edellisten kisojen maalikuningas Mario Kempes, jonka on myöhemmin uskottu kärsineen burnoutista. Omien sanojensa mukaan hänellä oli takanaan raskas kausi Valenciassa, jonka päälle vielä kaksi kuukautta harjoituksia ja kovan paineen alla olemista MM-kisoissa.[22]

»Emme pelanneet, valmistautuneet, emmekä latautuneet niin kuin olisi pitänyt – kuten olimme tehneet 1978. Silloin valmentautumisemme oli täysi kymppi.»
(Mario Kempes[22])

Siirtyminen Carlos Bilardon kuvioihin (1983–1990)

Vuonna 1983 maajoukkueen päävalmentajaksi tuli Carlos Bilardo, joka korvasi César Luis Menottin. Hän sai kotimaassaan osaksi rajua krittiikkiä, mihin ei auttanut se, että Argentiina pelasi heikosti tulevia MM-kisoja edeltävissä harjoitusotteluissa. Bilardon tavoite oli saada yksilötaitoiset argentiinalaiset pelaamaan joukkueena. Hän osoitti tukensa Diego Maradonalle tekemällä tästä joukkueen kapteenin.[23]

Maradonan näytös: Toinen maailmanmestaruus (1986)

Vuonna 1986 olivat edessä maailmanmestaruuskilpailut Meksikossa, joista Argentiinan kansa ei odottanut menestystä. Uskottiin, että 11. kesäkuuta, alkulohkojen päätyttyä joukkue palaisi kotimaahansa. Vastoin pessimistisiä odotuksia, Argentiina voitti alkulohkonsa. Avausottelussa kaatui Etelä-Korea 3–1, Italiaa vastaan tahkottiin tasapeli 1–1 ja lohkon päätösottelussa Argentiina voitti Bulgarian 2–0.[20]

Jatkopeleissä oltiin siirrytty yksinkertaiseen systeemiin, jossa ottelun voittaja eteni jatkoon ja häviäjän kohtalona oli kotimatka. Neljännesvälierässä Argentiina pudotti jatkosta Uruguayn 1–0.[20] Puolivälierässä Argentiinaa vastaan asettui yli 100 000 -päisellä Azteca -stadionilla Englanti, joka oli sijoittunut oman lohkonsa toiseksi. Valtiot olivat ottaneet yhteen Etelä-Atlantilla Falklandin sodan muodossa vuonna 1982, mikä toi otteluun ylimääräistä jännitettä päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Ensimmäinen puoliaika jäi maalittomaksi, mutta toista puoliskoa oli ehditty pelata vain kuusi minuuttia, kun Englannin puolustaja Terry Fenwick tavoitteli maalivahti Peter Shiltonia korkealla roikkupallolla. Diego Maradona luki tilanteen ja hyppäsi palloon, iskien sen nyrkillään maaliin. Englantilaiset protestoivat, mutta tunisialaistuomari ei ollut huomannut Maradonan vilppiä, ja hyväksyi maalin. Maradonan ottelun toista osumaa taas on kutsuttu Vuosisadan maaliksi. Hän sai pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja juoksi koko kentän läpi, harhauttaen vielä maalivahti Shiltonin ja iski pallon tyhjään maaliin. Gary Lineker kavensi vielä kisojen kuudennella maalillaan loppulukemiksi 2–1. Se toi hänelle kisojen maalikuninkuuden, mutta ei riittänyt voittoon. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Diego Maradona vakuutti, ettei käyttänyt ensimmäisessä maalissaan kättä apuna. Myöhemmin hän kuitenkin totesi ”Jumalan käden” avittaneen tilanteessa.[24]

Maradonan show jatkui välierässä Belgiaa vastaan, jossa hänen kaksi yksilösuoritusmaaliaan ratkaisivat 2–0 -voiton. Belgian valmentaja Guy Thys kertoi yrittäneensä pysäyttää Maradonan määräämällä kaksi pelaajaa häntä vartioimaan, turhaan. Heti pelin päätyttyä Belgian maalivahti Jean-Marie Pfaff riensi Maradonan luo vaihtaakseen paitansa, koska hän halusi itselleen maailman parhaan pelaajan paidan.[25]

Tänään Argentiina todella osoitti olevansa joukkue, maailman paras joukkue. Mestaruutta ei voittanut yksin Maradona, vaan sen voitti koko joukkue yhdessä.

– Diego Maradona.[23]

Loppuotteluun Länsi-Saksaa vastaan Argentiina lähti suosikkina. Avausmaali syntyi avausjakson puolivälissä, kun José Luis Brown puski vapaapotkun Länsi-Saksan maaliin. 56. minuutilla Jorge Valdano karkasi saksalaisten puolustukselta sijoittaen alanurkkaan tilanteeksi 2–0 ja peli näytti ratkenneelta. Länsi-Saksa kuitenkin puski väkisin tasoihin Karl-Heinz Rummeniggen ja Rudi Völlerin kulmapotkumaaleilla. Tässä kohtaa peliä oli jäljellä yhdeksän minuuttia. Vain kolme minuuttia myöhemmin Diego Maradona kuitenkin vapautti tarkalla pystysyötöllä läpiajoon Jorge Burruchagan, joka tuikkasi ratkaisuosuman maalivahti Harald Schumacherin jalkojen välistä. Argentiinan jalkapallohistorian toinen ja viimeisin maailmanmestaruus oli varmistunut.[23] Myös paljon parjattu valmentaja Bilardo oli helpottunut.

»Eteläamerikkalaisella pelaajalla on valtavasti yksilöllisyyttä ja taitoa, mutta hänet pitää saada pelaamaan joukkueena. Siihen tähtäsin, kauan se kesti, mutta onnistuin.»
(Valmentaja Carlos Bilardo loppuottelun jälkeen.[23])

Italia kääntää selkänsä (1990)

Vuoden 1989 Copa Américassa Argentiina oli pettymys. Ennen tulevia MM-kilpailuja joukkueen tukiranka ja kapteeni Diego Maradona oli kärsinyt erilaisista pikkuvammoista, eikä päässyt esittämään kisoissa parastaan. Kyseisissä Italian MM-kisoissa 1990 Argentiinan maajoukkue oli muuttunut nimellisesti melkoisesti, ja avausottelussa Milanon Giuseppe Meazza -stadionilla Kamerunia vastaan kentällä oli vain viisi pelaajaa edellisten MM-kisojen voitokkaasta loppuottelusta. Kamerun esitti ottelussa kovia otteita ja Maradonaa potkaistiin karatepotkulla rintaan kymmnenen minuutin pelin jälkeen. Tuomiona oli kuitenkin vain varoitus. Kun peliä oli pelattu tunti, Claudio Caniggia rapattiin kumoon punaisen kortin arvoisesti. Vajaalla pelatessaankin Kamerun onnistui tekemään ottelun ainoan maalin. Kun pelikello näytti 67 minuuttia, François Omam-Biyik nousi keskitystilanteessa korkeimmalle ja puski pallon Argentiinan maalivahdin Nery Pumpidon polvien kautta maaliin. Kamerun sai ottelussa vielä toisen punaisen kortin, kun aivan lopussa Caniggiaa kohdeltiin uudestaan kaltoin. Se kuitenkin onnistui pitämään johtonsa ja voitti 1–0. Tulos oli valtava yllätys.[26]

Seuraavaksi vastaan tuli Neuvostoliitto, jolla oli myös tappio alla avausottelusta. Heti pelin alussa maalivahti Pumpido mursi sääriluunsa ja tilalle vaihdettiin kakkosmaalivahti Sergio Goycochea. Hän ei ollut ehtinyt koskeakaan palloon, kun Diego Maradona esitti ”Jumalan käden jatko-osan” torjumalla neuvostoliittolaislaukauksen maaliviivalta kädellään. Ruotsalaistuomari ei huomannut rikettä ja peli jatkui. Argentiina voitti ottelun 2−0.[27] Lohkon viimeinen ottelu Romaniaa vastaan päättyi 1−1. Argentiina sijoittui lohkon kolmanneksi, mutta oli neljän parhaan kolmanneksi sijoittuneen joukossa, ja tuolloisen systeemin puitteissa selviytyi jatkoon.[28]

Neljännesvälierissä Torinossa Argentiina kohtasi Brasilian, joka hallitsi suvereenisti ottelua. Diego Maradona oli koko ottelun pimennossa, kunnes yksi väläytys yhdeksän minuuttia ennen loppua vapautti Claudio Caniggian maalintekoon. Se jäi ratkaisuksi ja Argentiina lähetti Brasilian kotiin maalein 1−0.[29] Puolivälierä Jugoslavia−Argentiina tahkottiin Firenzessä 40 asteen helteessä. Ottelu ei tarjonnut pelillisesti mitään erityistä, vaan oli 120 minuuttia tylsää palloilua ilman maaleja. Argentiina voitti lopulta rangaistuspotkukilpailun 3−2 ja eteni välieriin.[30]

Välierässä vastaan asettui Maradonan tuolloisessa kotikaupungissa Napolissa isäntämaa Italia, joka lähti otteluun hyvistä asetelmista; se oli voittanut kaikki ottelunsa päästämättä maaliakaan.[28] Italia, joka pelasi kisoissa ensimmäistä kertaa Rooman ulkopuolella, meni 17. minuutilla johtoon Salvatore Schillacin maalilla. 67. minuutilla Claudio Caniggian leijaileva pusku, ja turnauksen ensimmäinen maali Italian verkkoon, tasoitti tilanteen. Jälleen mentiin rangaistuspotkukilpailuun ja molempien kolme ensimmäistä laukojaa onnistuivat. Sitten maalivahti Goycochea torjui Italian Roberto Donadonin laukauksen ja vuoroon tuli Maradona, joka teki maalin ja tuuletti sitä. Samalla hetkellä pelaaja, joka oli ollut Napolissa jumalan asemassa, muuttui Italian suurimmaksi kansanviholliseksi. Seuraavan italialaisyrityksen torjui jälleen Goycochea ja Argentiinan finaalipaikka oli ratkennut.[31]

Finaalista tuli edellisten MM-kilpailujen uusinta, sillä vastassa olivat samat joukkueet; Länsi-Saksa ja Argentiina. Myös valmentajat olivat samat. Argentiinalla oli finaalista pelikiellon vuoksi sivusta neljä pelaajaa, mukana hyökkääjä Claudio Caniggia. Saksalaisilla oli ottelussa yleisön tuoma etu, sillä myös italialaiset, jotka olivat suuttuneet Maradonan toiminnasta välierän rangaistuspotkukilpailussa, olivat nyt heidän puolellaan. Pelillisesti ottelu oli pettymys. Kentällä nähtiin runsaasti koiruuksia, eikä Argentiinalla ollut ottelussa varsinaisesti yhtäkään maalintekopaikkaa. 64. minuutilla Pedro Monzón kaatoi Länsi-Saksan hyökkääjän Jürgen Klinsmannin punaisen kortin arvoisesti, mikä alkoi olla Argentiinalle lopun alkua. Ulosajo oli myös ensimmäinen koskaan MM-finaalissa. 84. minuutilla Länsi-Saksalle tuomittiin rangaistuspotku, kun Rudi Völler kaadettiin. Argentiinalaiset protestoivat ankarasti väittäen Völlerin filmanneen, mutta turhaan. Pilkun laukoi maaliin Andreas Brehme, vaikka kisoissa viisi rangaistuspotkua torjunut maalivahti Sergio Goycochea oli pallossa hyvin mukana. Argentiinan takaa-ajo ei ehtinyt kunnolla edes alkaa, kun Gustavo Dezotti sai joukkueen toisen punaisen kortin. Ottelu päättyi ja Länsi-Saksa sai revanssin vuoden 1986 MM-finaalista.[32]

1990-luvun tuulet

Yhdysvaltain MM-kilpailut 1994 Argentiina aloitti hyvin. Diego Maradona oli päättänyt palauttaa itsensä kuntoon doping-käryn ja pelikiellon jälkeen käyden ennen kisoja läpi kovan laihdutuskuurin.[33] Kreikka kaatuikin avausottelussa 4–0 ja seuraavassa ottelussa Argentiina voitti Nigerian 2–1.[34] Nigeria -pelin jälkeen Maradona kuitenkin joutui doping-testiin, ja tulos paljasti hänen käyttäneen efedriiniä. Maradona oli syönyt pillereitä vähentääkseen laihdutuskuuriin liittyviä kipuja, eikä ollut kertonut asiasta joukkueen lääkärille. FIFAlta ei kuitenkaan irronnut ymmärrystä, vaan Maradonasta haluttiin varoittava esimerkki ja hänet suljettiin kisoista.[35] Argentiina joutui jatkamaan otteluja ilman kapteeniaan, ja hävisi lohkon päätösottelunsa Bulgarialle 0–2. Kolme joukkuetta päätyi tasapisteisiin, ja Argentiinan sijoitus oli kolmas. Joukkue oli kuitenkin yksi neljästä parhaasta kolmanneksi sijoittuneesta joukkueesta ja pääsi mukaan neljännesvälieriin, missä Romania pudotti joukkueen jatkosta maalein 3–2.[34]

Gabriel Batistuta iski viisi maalia vuoden 1998 MM-kilpailuissa Ranskassa.

Vuoden 1998 MM-kilpailuissa Ranskassa Argentiinan valmentajana toimi vuoden 1978 maailmanmestaruusjoukkueen kapteeni Daniel Passarella.[36] Joukkue oli voittanut Etelä-Amerikan karsinnat pisteellä ennen Paraguayta.[37] Maanosan karsinnoissa oli käytössä ensimmäistä kertaa yksi ainoa lohko.[38] Kisojen avausottelussaan Toulousessa Argentiina voitti Japanin Gabriel Batistutan 28. minuutin osumalla 1–0.[39] Toisessa ottelussa joukkue murjoi Jamaikan 5–0, kahdesta ensimmäisestä maalista vastasi Ariel Ortega ja kolmesta viimeisestä Batistuta. Tehtävää tosin helpotti Jamaikan Darryl Powellin ulosajo ensimmäisen puoliajan lisäajalla pelin ollessa 1–0.[40] Lohkovaiheen päätösottelussaan Argentiina varmisti lohkovoittonsa kaatamalla Kroatian 1–0 puolustaja Mauricio Pinedan 36. minuutin maalilla.[41] Neljännesvälierissä Argentiinaa vastaan tuli Saint-Étiennessa Englanti, joka oli jäänyt oman lohkonsa toiseksi Romanian jälkeen.[42] Ottelusta muodostui varsinainen draama. Ensimmäisen osuman teki kuuden minuutin kohdalla Argentiinan Gabriel Batistuta rangaistuspotkusta, mutta Englannin Alan Shearer tasoitti niin ikään rangaistuspotkusta vain neljä minuuttia myöhemmin. Michael Owenin turnauksen hienoimmaksi maaliksi kutsuttu osuma vei Englannin johtoon. Argentiinan Javier Zanetti kuitenkin tasoitti älykkäästi pelatun vapaapotkun jälkeen juuri ennen taukoa. Toinen puoliaika oli maaliton, joten siirryttiin jatkoajalle, jossa Englannin David Beckham sai punaisen kortin potkaistuaan Diego Simeonea. Englantilaispuolustaja Sol Campbell oli vielä ratkaista ottelun, mutta maali hylättiin maalivahdin rikkomisena. Ratkaisu saatiin vasta rangaistuspotkukilpailussa, jossa Argentiinan maalivahti Carlos Roa torjui Englannin David Battyn laukoman ratkaisevan laukauksen.[43][44] Puolivälierä Alankomaat–Argentiina pelattiin Marseillessa. Patrick Kluivert vei Alankomaat johtoon, kun pelikello näytti 12 minuuttia. Vain viisi minuuttia myöhemmin Claudio López tasoitti 1–1:een. Alankomaiden Arthur Numan sai toisen varoituksensa ja punaisen kortin, kun ottelua oli pelattu 76 minuuttia, mutta saman tuomion sai Argentiinan Ariel Ortega vain kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kun ottelua oli pelattu 89 minuuttia, Dennis Bergkamp ratkaisi 2–1 -maalillaan voiton Alankomaille. Se jatkoi välieriin, kun taas Argentiina joutui palaamaan kotimaahansa.[45]

Vuosituhannen vaihteesta nykypäivään

Harakiri kaukoidässä (2002)

Vuonna 2002 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Aasiassa; Japanissa ja Etelä-Koreassa. Argentiina lähti turnaukseen suurimpana mestarisuosikkina, olihan se voittanut ylivoimaisesti Etelä-Amerikan karsintalohkon, sijalle kaksi sijoittuneen Ecuadorin jäädessä 12 pisteen päähän. Ainoan tappionsa se koki vieraissa Brasilialle. Joukkueen hyökkäysvoimaa pidettiin jopa maailman parhaana. Päävalmentajana toimi Marcelo Bielsa, joka vannoi hiillostavan hyökkäyspelin nimeen.[46][47] Hän ilmoitti, että mikä tahansa muu sijoitus kuin mestaruus olisi pettymys. Gallupin mukaan 76 prosenttia Argentiinan kansasta uskoi kotimaansa mestaruuteen ja Reutersin kyselyssä 60 prosenttia 31 eri maan urheilutoimittajasta veikkasi mestaruuden menevän Argentiinaan.[48] Argentiina arvottiin todella kovaan alkulohkoon F, jonka muut joukkueet olivat Nigeria, Englanti ja Ruotsi.[46]

Vuoden 2002 MM-kilpailut. Englannin David Beckhamin rangaistuspotkumaali lannisti Argentiinan alkulohkon toisessa kamppailussa.

Itse Japanin ja Etelä-Korean MM-turnaus päättyi Argentiinan osalta kuitenkin harakiriin, kuten buenosairesilainen urheilulehti Olé asian ilmaisi. Kisojen suurin mestarikandidaatti jäi kisojen kovimpaan alkulohkoon neljällä pisteellä. Lopullinen sijoitus, 18., oli maan kaikkien aikojen pohjanoteeraus. Avausottelu Nigeriaa vastaan Ibarakissa oli vielä nostanut odotuksia, kun Gabriel Batistutan toisen puoliajan maali ratkaisi niukan, mutta tärkeän 1–0 -voiton. Se oli samalla Batistutan kymmenes ja viimeinen maali hänen MM-kisaurallaan. Seuraava ottelu verivihollista Englantia vastaan Sapporossa oli kisojen alkulohkovaiheen odotetuin. Kun peliä oli pelattu 44 minuuttia, laukoi David Beckham rangaistuspotkun maaliin ohi maalivahti Pablo Cavalleron. Englanti oli saanut rangaistuspotkun, kun Michael Owen oli kaadettu. Tämän jälkeen Englanti aloitti puolustamisen kymmenellä miehellä ainoastaan Owenin ollessa ylhäällä kärkkymässä. Englanti voitti 1–0 ja Argentiina joutui ahdinkoon, sillä sen oli lohkon viimeisessä ottelussaan voitettava Ruotsi Miyagissa päästäkseen jatkoon. Anders Svensson vei kuitenkin 59. minuutilla Ruotsin johtoon vapaapotkusta ja se aloitti koko joukkueen puolustuksen. Kuten Englantiakin vastaan, Argentiina piti palloa yrittäen avata puolustussumppua, mutta pelistä puuttui mielikuvitus. Hyökkäyksessä oli yksi ainoa kuvio, jonka kaikki tunsivat. Hernán Crespo tasoitti 88. minuutilla, mutta se ei riittänyt. Argentiina oli ulkona jatkopeleistä.[49]

Luonnollisesti katastrofaaliseen tulokseen päättynyt turnaus aiheutti Argentiinassa arvosteluryöpyn valmentaja Bielsaa kohtaan. Erityisesti arvosteltiin sitä, että Bielsa oli jättänyt nuoren lupauksen Javier Saviolan joukkueen ulkopuolelle valiten hänen sijaansa kokeneen Claudio Caniggian, joka maan median mukaan oli ollut ”entinen pelaaja jo kuusi vuotta”.[50] Caniggia aiheutti tilastokummajaisen hankkimalla itselleen punaisen kortin, vaikkei pelannut turnauksessa minuuttiakaan. Hän kiroili tuomarille vaihtopenkiltä.[51] Lisäksi suuri yksittäinen pettymys oli Manchester Unitedin keskikenttäpelaja Juan Verón.[50]

»Alusta asti näytti siltä, että Argentiina putoaa jatkosta. Ehkä se johtui siitä, että joukkue koostui pelaajista, jotka tulevat MM-kisoihin 30, 40 tai 50 miljoonaa dollaria taskussaan. Se vie suurimman näläntunteen. Liika raha muuttaa ihmistä ja tuhoaa unelmia.»
(Jorge Barraza, argentiinalainen toimittaja.[50])

Vuonna 2004 Argentiina voitti Ateenan kesäolympialaisten jalkapalloturnauksen, jossa uusi tähti Carlos Tévez teki läpimurtonsa.

Saksan MM-kilpailut (2006)

Saksan MM-kisojen 2006 Etelä-Amerikan karsintalohkossa José Pekermanin valmentama Argentiina sijoittui toiseksi häviten ykköspaikan maalierolla Brasilialle. Vielä ennen viimeistä kierrosta joukkue oli karsintalohkon voitossa kiinni, mutta 0–1 -vierastappio Uruguaylle 12. lokakuuta 2005 jätti Argentiinan kakkossijalle. Joka tapauksessa se riitti jälleen paikkaan MM-turnaukseen.[52] Arpaonni ei taaskaan suosinut, sillä Argentiina arvottiin toisen kerran peräkkäin kisojen kovimpaan alkulohkoon. Se muodosti C-lohkon yhdessä Norsunluurannikon, Serbia ja Montenegron ja Alankomaiden kanssa.[53]

Argentiinan kannattajia ennen ottelua Serbia ja Montenegroa vastaan Gelsenkirchenissä vuoden 2006 MM-kilpailuissa.

Argentiina ei antanut neljän vuoden takaisten haamujen häiritä, vaan voitti alkulohkonsa. Avausottelussa se voitti Afrikan parhaaksi maajoukkueeksi sanotun Norsunluurannikon 2–1 Hernán Crespon ja Javier Saviolan maaleilla. Norsunluurannikon 2–1 kavennuksesta vastasi Didier Drogba kahdeksan minuuttia ennen täyttäaikaa.[53] Kun Argentiina seuraavassa pelissään kaatoi oman karsintalohkonsa ennen Espanjaa voittaneen Serbia ja Montenegron peräti 6–0, tuli siitä kisojen suurin mestarisuosikki. Joukkue teki jo avausjaksolla kolme näyttävää maalia, joista etenkin toista osumaa pidettiin suurena taidonnäytteenä. Kyseinen maali sisälsi 24 peräkkäistä syöttöä, kunnes Esteban Cambiasso pani pallon verkkoon. Päätösottelussa sekä Alankomaat että Argentiina olivat varmistaneet jatkopaikkansa ja tasatulos vaikutti kelpaavan molemmille. 0–0 -lukemiin päättyneen ottelun myötä Argentiina voitti lohkonsa maalieron turvin ennen Alankomaita.[53]

Leipzigissa pelattuun neljännesvälierään Meksikoa vastaan Argentiina lähti selvänä suosikkina. Meksikolla ei ollut ottelussa mitään hävittävää, mikä sopi sille. Meksiko aloittikin ottelun ennakkoluulottomasti siirtyen jo kuudennella minuutilla 1–0 -johtoon, kun FC Barcelonan puolustaja Rafael Márquez käytti hyödyksi Gabriel Heinzen löysän pelaamisen liukuen pallon maaliin takatolpalta. Argentiinan peli ei tästä järkkynyt, vaan se alkoi tuottaa painetta Meksikon alueelle. Vain neljä minuuttia myöhemmin pallo oli Meksikon maalissa. Joukkueen ykköspelintekijä Juan Román Riquelmen antamasta kulmapotkusta syntynyt osuma merkittiin Hernan Crespolle, vaikka tv-kuva paljasti pallon menneen maaliin Meksikon Jared Borgettin pään kautta. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Meksikon José Fonseca pääsi karkuun ja Gabriel Heinze kaatoi hänet alimpana pelaajana rangaistusalueen rajalla. Monien mielestä tilanteessa olisi ollut aineksia punaiseen korttiin, mutta sveitsiläinen erotuomari Massimo Busacca nosti Heinzelle vain keltaisen kortin. Toisella puoliajalla Argentiina oli vahvempi ja se sai jälleen pallon maaliin, mutta pelipäivänä 19 vuotta täyttäneen Lionel Messin osuma hylättiin paitsiona. Myös Meksikolla oli paikkansa, mutta ottelussa jouduttiin tasatilaneessa jatkoajalle. Kun sitä oli pelattu kahdeksan minuuttia, Juan Pablo Sorín keskitti pallon rangaistusalueen rajalle. Maxi Rodríguez otti pallon rinalla alas ja laukoi suoraan ilmasta pallon Meksikon maalin vasempaan yläkulmaan. Tämä maali, jota on sanottu yhdeksi kisojen komeimmista, vei Argentiinan jatkoon. Koko maa juhli unohtaen heikosti sujuneet vuoden 2002 MM-kisat.[54]

30. kesäkuuta 2006 pelatun Saksa–Argentiina-puolivälierän avauskokoonpanot.

Isäntämaa Saksan ja Argentiinan välinen puolivälierä pelattiin Berliinin olympiastadionilla 72 000 silmäparin edessä. Saksa aloitti pelin varovaisesti ja Argentiina hallitsi ensimmäistä puoliaikaa näennäisesti. Paras maalipaikka oli kuitenkin Saksan Michael Ballackilla 16. minuutilla, mutta hänen puskunsa nousi yli maalin. Toista puoliaikaa oli pelattu neljä minuuttia, kun Argentiina siirtyi 1–0 -johtoon. Roberto Ayala puski Juan Román Riquelmen kulmapotkusta pallon ohi saksalaisvahti Jens Lehmannin. Sitten Argentiinan maalivahti Roberto Abbondanzieri loukkaantui 70. minuutilla saadessaan Miroslav Klosen nappulakengästä kylkeensä. Abbondanzieri jouduttiin vaihtamaan kentältä pois ja hänen tilalleen tolppien väliin tuli Leo Franco. Pian valmentaja José Pekerman otti kentältä vaihtoon sekä Hernan Crespon että joukkueen pelin sielun Riquelmen. Sen sijaan aiemmissa otteluissa pirteästi pelannut nuori Lionel Messi istui koko ottelun vaihtopenkillä saamatta peliaikaa. Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Miroslav Klose puski tilanteeksi tasan 1–1 ja ottelu eteni jälleen jatkoajalle. Siinä Fabricio Coloccini oli viedä Argentiinan johtoon, mutta hänen laukauksensa osui Saksan maalin ylärimaan. Ottelussa mentiin aina rangaistuspotkukilpailuun saakka. Kumpikaan maa ei ollut MM-kisahistoriansa aikana kyseistä kilpailua hävinnyt, mutta kun kaikki saksalaiset onnistuivat samalla kun Argentiinan Roberto Ayala ja Esteban Cambiasso epäonnistuivat, oli Saksa edennyt välieriin. Pelin ratkettua alkoi kentällä vielä rähinä, josta Argentiinan Leandro Cufrélle tuomittiin punainen kortti, vaikka hän ei edes pelannut itse ottelussa.[55]

Pian Argentiinan kisat päättäneen ottelun jälkeen valmentaja Pekerman ilmoitti eroavansa. Hän otti täyden vastuun joukkueen putoamisesta. Keskustelua käytiin erityisesti siitä, tekikö Pekerman virheen ottamalla Riquelmen kentältä Saksa-ottelun 72. minuutilla, sillä hänen kauttaan kulki lähes jokainen hyökkäys. Myös Messin jättäminen vaihtoon ihmetytti.[56]

Vuonna 2008 Argentiina jälleen voitti olympialaisten jalkapalloturnauksen.

Maradonan paluu (2008–2010)

Tuskien MM-karsinnat

Argentiinan karsintapelit vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoihin sujuivat takkuisesti. Valmentaja Alfio Basile erosi tehtävästään lokakuussa 2008, kun joukkue oli hävinnyt karsintapelinsä Chilelle kotonaan 0–1. Se oli samalla Argentiinan ensimmäinen tappio Chilelle 35 vuoteen. Joukkue oli aloittanut karsinnat hyvin, mutta tuossa vaiheessa se oli voittanut vain yhden viimeisestä seitsemästä ottelustaan.[57]

Marraskuun alussa 2008 Argentiinan jalkapalloliitto nimesi entisen tähtensä, Diego Maradonan, maajoukkueen päävalmentajaksi. Hänen apulaisikseen nimitettiin Argentiinan Pekingin olympialaisissa kultaan valmentaneen Sergio Batistan sekä José Luis Brownin. Kolmikko oli pelannut yhdessä Argentiinan vuoden 1986 maailmanmestaruusjoukkueessa.[58] Maradona kuitenkin halusi apuvalmentajikseen Oscar Ruggerin ja Alejandro Mancuson, joten apuvalmentajien nimitystä siirrettiin.[59] Pian Maradona ilmaisi halunsa vaihtaa joukkueen kapteeniksi Javier Mascheranon Javier Zanettin tilalle.[60] Maradona aloitti uransa Argentiinan maajoukkuevalmentajana voitolla, kun joukkue kukisti harjoitusottelussa Skotlannin vieraissa 0–1 Maxi Rodriguezin maalilla. Ottelu pelattiin Hampden Parkilla Glasgow'ssa, jossa Maradona oli aikoinaan tehnyt uransa ensimmäisen maaottelumaalin.[61]

Maaliskuussa 2009 Juan Román Riquelme ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa. Syyksi hän mainitsi erimielisyydet päävalmentaja Maradonan kanssa. Lisäksi Riquelme oli suuttunut siitä, ettei Maradona valinnut Riquelmea harjoitusotteluun Ranskaa vastaan, eikä ilmoittanut tästä henkilökohtaisesti. Maradona oli myös arvostellut Riquelmen pelityyliä televisiossa.[62]

Argentiinan avauskokoonpano 2009.

Argentiinalla oli kolmen ottelun tappioton maaotteluputki, kunnes Bolivia kuritti joukkuetta MM-karsinnoissa kotonaan peräti 6–1. Lohkossa toiseksi viimeisenä olleen Bolivian maali-ilottelu aiheutti Argentiinan ensimmäisen tappion Maradonan alaisuudessa.[63] Kesäkuussa joukkue hävisi vieraissa Ecuadorille 0–2 ja lopputurnaukseen pääsy alkoi muuttua Argentiinan kohdalla vaikeaksi.[64] Syyskuussa takkiin tuli kotona Brasilialta 1–3 ja seuraavassa ottelussa Paraguaylta vieraissa 0–1, mikä pudotti Argentiinan lohkon viidenneksi ja pois suoralta kisapaikalta.[65][66] Näiden tappiopelien jälkeen Maradona pani joukkueen kokoonpanon uusiksi ja pudotti peräti seitsemän miestä joukkueesta ennen kahta viimeistä karsintaottelua. Sen sijaan uusiksi nimiksi joukkueeseen Maradona valitsi muun muassa Real Madridin Gonzalo Higuaínin sekä Liverpoolin Emiliano Insuan.[67] Muutokset toivat kaivattua tulosta ja Perun kaataminen kotona 2–1 toiseksi viimeisellä kierroksella piti joukkueen toiveet MM-kisoista hengissä.[68] Karsintojen viimeisellä kierroksella lokakuussa Argentiina voitti siitä pisteen päässä olleen Uruguayn vieraissa 1–0, mikä oikeutti lohkon neljänteen sijaan ja viimeiseen suoraan kisapaikkaan. Ottelun jälkeen Maradona antoi arvostelijoidensa kuulla kunniansa todella kovin sanoin ja osansa sai myös maan jalkapalloliiton puheenjohtaja Julio Grondona.[69] Alatyyliset, toimittajille osoitetut suuseksiin vihjaavat kehotukset, saivat kansainvälisen jalkapalloliitto FIFAn tekemään Maradonasta kurinpidollisen tutkinnan.[70] Marraskuussa 2009 Maradona tuomittiin välittömään kahden kuukauden toimitsijakieltoon kaikesta jalkapallotoiminnasta ja lisäksi hänelle määrättiin maksettavaksi 25 000 Sveitsin frangin (n. 16 500 €) sakot.[71]

Vuoden 2010 MM-kisat

Pääartikkeli: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2010

Diego Maradona lähti Etelä-Afrikan kisoihin ryhmällä, josta puuttui useita huippuluokan pelaajia, kuten Javier Zanetti, Esteban Cambiasso ja Lisandro Lopez. Joukkueen hyökkäystä kuitenkin tituleerattiin turnauksen vahvimmaksi, sillä sieltä löytyi useita huippuvireessä edellisellä kaudella olleita pelaajia, kuten Gonzalo Higuain, Diego Milito, Carlos Tevez, Sergio Agüero sekä maailman parhaimpana jalkapalloilijana pidetty Lionel Messi. Sen sijaan puolustuspää oli paperilla erittäin haavoittuvainen. Argentiinaa pidettiin heikoista MM-karsinnoista ja kokemattomasta valmentajastaan huolimatta yhtenä turnauksen mestarisuosikeista.

Maradonan johtama joukkue voitti ensimmäisessä ottelussaan Nigerian 1–0 Gabriel Heinzen alkuminuuttien maalilla. Ottelussa oli paikkoja isompiinkin lukemiin. Seuraavassa ottelussa Etelä-Koreaa vastaan joukkueen nuori hyökkääjä Gonzalo Higuain iski hattutempun ja Argentiina murjoi taululle lopulta lukemat 4–1 ja oli täten kisojen ensimmäisenä joukkueena varmistanut jatkoonpääsynsä. Viimeisellä kierroksella Maradona huilautti suurinta osaa avausmiehistöstä ottelussa Kreikkaa vastaan, mutta Argentiina voitti silti vakuuttavasti 2–0 Martin Demichelisin ja Martin Palermon maaleilla.

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Argentiina sai vastaansa Meksikon, jonka hallinnassa ottelu alkoi, mutta 26. minuutilla Argentiina meni johtoon Carlos Tevezin selvällä paitsiomaalilla. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Meksikon puolustus lahjoitti pallon Higuainille, joka iski taukolukemiksi 2–0. Toisen puoliajan alussa Tevez iski mahtavalla laukauksellaan 25 metristä Argentiinan jo 3–0 -johtoon. Meksiko onnistui vielä kaventamaan, mutta Argentiina eteni puolivälieriin ja oli pelannut tähän mennessä puhdasta peliä näyttävään tyyliin. Vastaan asettui Saksa, joka oli juuri murskannut Englannin lukemin 4–1 ja oli ensimmäinen todellinen tulikoe Maradonalle.

Argentiina oli Saksaa vastaan lievässä ennakkosuosikin asemassa, mutta se kuihtui jo kolmannella minuutilla, kun Thomas Müller vei saksalaiset 1–0 -johtoon. Argentiinan hyökkäysmateriaali oli melko aseeton Saksan vankkaa puolustusta vastaan, sillä nämä joutuivat lopulta yrittämään tasoitusta kaukolaukauksilla, jotka maalivahti Manuel Neuer hoiti mallikkaasti. Vastahyökkäyksillään Saksa osoitti Argentiinan puolustuksen heikkouden ja voitti ottelun lopulta 4–0.

Pian ottelun jälkeen Maradona erosi Argentiinan peräsimestä.

Menestys arvokilpailuissa

Maailmanmestaruuskilpailut

  • 1930 – Hopeaa
  • 1934 – 1. kierros
  • 1938Ei osallistunut
  • 1950Ei osallistunut
  • 1954Ei osallistunut karsintoihin
  • 1958 – 1. kierros
  • 1962 – 1. kierros
  • 1966 – Puolivälierä
  • 1970Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1974 – 2. kierros
  • 1978Maailmanmestari
  • 1982 – 2. kierros
  • 1986Maailmanmestari
  • 1990 – Hopeaa
  • 1994 – Neljännesvälierä
  • 1998 – Puolivälierä
  • 2002 – 1. kierros
  • 2006 – Puolivälierä
  • 2010 – Puolivälierä
  • 2014 - Hopeaa

Copa América

Valmentajat

Pelaajat

Nykyinen joukkue

Seuraavat pelaajat valittiin 12. kesäkuuta 2014 alkaviin Jalkapallon vuoden 2014 maailmanmestaruuskisoihin.
Ottelut ja maalit on päivitetty 1. heinäkuuta 2014 Sveitsiä vastaan pelatun ottelun jälkeen.

# Paikka Pelaaja Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura
1 M Sergio Romero 22. helmikuuta 1987 (ikä 37) 51 0 Englanti Manchester United
12 M Agustín Orión 26. heinäkuuta 1981 (ikä 43) 3 0 Argentiina Boca Juniors
21 M Mariano Andújar 30. heinäkuuta 1983 (ikä 41) 10 0 Italia Napoli
2 P Ezequiel Garay 10. lokakuuta 1986 (ikä 38) 22 0 Venäjä Zenit Pietari
3 P Hugo Campagnaro 27. kesäkuuta 1980 (ikä 44) 16 0 Italia Internazionale
4 P Pablo Zabaleta 16. tammikuuta 1985 (ikä 39) 40 0 Englanti Manchester City
15 P Martín Demichelis 20. joulukuuta 1980 (ikä 44) 38 2 Englanti Manchester City
16 P Marcos Rojo 20. maaliskuuta 1990 (ikä 34) 26 1 Englanti Manchester United
17 P Federico Fernández 21. helmikuuta 1989 (ikä 35) 30 2 Italia Napoli
23 P José María Basanta 3. huhtikuuta 1984 (ikä 40) 11 0 Meksiko Monterrey
5 KK Fernando Gago 10. huhtikuuta 1986 (ikä 38) 53 0 Argentiina Boca Juniors
6 KK Lucas Biglia 30. tammikuuta 1986 (ikä 38) 22 0 Italia Lazio
7 KK Ángel di María 14. helmikuuta 1988 (ikä 36) 51 10 Ranska Paris Saint-Germain
8 KK Enzo Pérez 22. helmikuuta 1986 (ikä 38) 7 1 Portugali Benfica
11 KK Maxi Rodríguez 2. tammikuuta 1981 (ikä 43) 56 16 Argentiina Newell's Old Boys
13 KK Augusto Fernández 10. huhtikuuta 1986 (ikä 38) 9 1 Espanja Celta Vigo
14 KK Javier Mascherano 8. kesäkuuta 1984 (ikä 40) 102 3 Espanja Barcelona
19 KK Ricardo Álvarez 12. huhtikuuta 1988 (ikä 36) 8 1 Italia Internazionale
9 H Gonzalo Higuaín 10. joulukuuta 1987 (ikä 37) 40 21 Italia Napoli
10 H Lionel Messi (Kapteeni) 24. kesäkuuta 1987 (ikä 37) 90 42 Espanja Barcelona
18 H Rodrigo Palacio 5. helmikuuta 1982 (ikä 42) 24 3 Italia Internazionale
20 H Sergio Agüero 2. kesäkuuta 1988 (ikä 36) 54 21 Englanti Manchester City
22 H Ezequiel Lavezzi 3. toukokuuta 1985 (ikä 39) 34 4 Ranska Paris Saint-Germain

Entisiä pelaajia

Peliasu

Koti

}}
1901–1908
}}
1908–1974
}}
1930
}}
1975
}}
1978
}}
1982
}}
1986
}}
1990
}}
1994
}}
1998
}}
1999
}}
2002
}}
2004
}}
2006
}}
2008
}}
2010
}}
2011
}}
2014
}}
2015

Vieras

}}
1919 [72]
}}
1958 [73]
}}
1978
}}
1982
}}
1986
}}
1994
}}
1998
}}
2002
}}
2004
}}
2006
}}
2008
}}
2010
}}
2011
}}
2014

Lähteet

  • Eskola, Jussi & Forsblom, Mauri & Lahtinen, Esko S., Tamminen, Juha: Jalkapallon MM-kisat 2002. Lahti: Esa Print Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6
  • Kuusela, Martti & Lamberg, Kalle & Pakkanen, Mitri & Palmunoksa, Jouni & Wiskari, Ari: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006. Frenckellin Kirjapaino Oy, 2006. ISBN 952-99551-1-1
  • Lahtinen, Esko S. & Tamminen, Juha: Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994. Lahti: Esa Print Oy, 1997. ISBN 951-96178-9-2

Viitteet

  1. Men's Ranking inside.FIFA.com. 18.7.2024. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 18.7.2024. (englanniksi)
  2. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 19-22
  3. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 184
  4. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 26-29
  5. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 34
  6. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 42
  7. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 186
  8. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 187
  9. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 82
  10. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 100-101
  11. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 188
  12. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 115
  13. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 108
  14. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 109
  15. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 110-111
  16. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 111
  17. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 113-114
  18. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 144
  19. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 120
  20. a b c Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 190
  21. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 123
  22. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 116
  23. a b c d Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 143
  24. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 138-141
  25. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 141
  26. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 148-149
  27. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 149-150
  28. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 191
  29. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 153
  30. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 155
  31. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 155-156
  32. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 157
  33. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 165
  34. a b Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 192
  35. Lahtinen & Tamminen 1997, Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 – USA 1994, s. 166
  36. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  37. FIFA.com - Results, South American Zone fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  38. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Preliminaries fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  39. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina-Japan fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  40. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina-Jamaica fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  41. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France Argentina-Croatia fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  42. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France - Group Matches fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  43. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  44. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France - Argentina-England fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  45. FIFA.com - 1998 FIFA World Cup France - Netherlands-Argentina fifa.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  46. a b Virallinen 2002 FIFA World Cup Korea/Japan kisajulkaisu, s. 102. Alprint Rahola, 2002. ISBN 951-876-946-X
  47. Virallinen 2002 FIFA World Cup Korea/Japan kisajulkaisu, s. 135. Alprint Rahola, 2002. ISBN 951-876-946-X
  48. Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 162
  49. Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 52-57
  50. a b c Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 54
  51. Eskola et al. 2002, Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 163
  52. FIFA.com - 2006 FIFA World Cup Germany - Preliminaries fifa.com. Viitattu 11.7.2010. (englanniksi)
  53. a b c Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 30-32
  54. Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 78
  55. Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 114-115
  56. Kuusela et al. 2006, Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 118
  57. Argentiinan päävalmentaja otti loparit 17.10.2008. mtv3.fi. Viitattu 16.7.2010.
  58. Maradonalle raudanluja valmennusryhmä 1.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 16.7.2010.
  59. Maradona Argentiina-valmentajaksi - kiistely alkoi heti 4.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  60. Maradona haluaa vaihtaa Argentiinan kapteenin 10.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  61. Maradona aloitti päävalmentajana voitolla 20.11.2008. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  62. Riquelme sai tarpeekseen Maradonasta 11.3.2009. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  63. Maradona murskatappiosta: Maalit kuin veitsenpistoja sydämeen 2.4.2009. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  64. Argentiinan tie kisoihin muuttui ohdakkeiseksi 11.6.2009. mtv3.fi. Viitattu 17.7.2010.
  65. Brasilian vuoro nöyryyttää Maradonaa 6.9.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  66. Paraguay MM-kisoihin - Argentiinan ahdinko syvenee 10.9.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  67. Maradona pisti rämpivän joukkueen uuteen uskoon 26.9.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  68. Maradonan Argentiina sai lisähappea 11.10.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  69. Argentiinan tuskien taival päättyi 15.10.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  70. Maradonan alatyyliset kommentit Fifan syyniin 16.10.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  71. FIFA pisti Maradonan pannaan 15.11.2009. mtv3.fi. Viitattu 19.7.2010.
  72. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä celeste ei löytynyt
  73. En el placard: Argentina de amarillo 1958 Enunabaldosa.com. Viitattu 23.6.2014.

Aiheesta muualla