Ero sivun ”Boris Popper” versioiden välillä
[katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
p Lisätään auktoriteettitunnisteet -malline |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 9: | Rivi 9: | ||
Syksyllä 1939 Popper yritti liittyä Viipurin [[suojeluskunta]]an, mutta häntä ei hyväksytty sinne, koska hän ei ollut Suomen kansalainen. [[Talvisota|Talvisodan]] aikana helmikuussa 1940 Popper pidätettiin ja hänet vietiin [[turvasäilö]]ön [[Tammisaaren pakkotyölaitos|Tammisaaren pakkotyölaitokseen]]. [[Jatkosota|Jatkosodan]] aikana Popper oli sotavankien tulkkina [[Syväri]]llä 1941–1943.{{Lähde}} |
Syksyllä 1939 Popper yritti liittyä Viipurin [[suojeluskunta]]an, mutta häntä ei hyväksytty sinne, koska hän ei ollut Suomen kansalainen. [[Talvisota|Talvisodan]] aikana helmikuussa 1940 Popper pidätettiin ja hänet vietiin [[turvasäilö]]ön [[Tammisaaren pakkotyölaitos|Tammisaaren pakkotyölaitokseen]]. [[Jatkosota|Jatkosodan]] aikana Popper oli sotavankien tulkkina [[Syväri]]llä 1941–1943.{{Lähde}} |
||
Sodan päätyttyä Boris Popper ja hänen nuorempi veljensä Georgi Popper luovutettiin huhtikuussa 1945 niin sanottuina [[Leinon vangit|Leinon vankeina]] Neuvostoliittoon. Popper sai Neuvostoliitossa 10 vuoden vankileirituomion. Hän palasi kesällä 1956 takaisin Suomeen asettuen asumaan Helsinkiin. [[Suojelupoliisi]] epäili tällöin, että Popper oli värvätty Neuvostoliiton tiedustelun palvelukseen.<ref name="mainio" /><ref name="mesikammen" /> |
Sodan päätyttyä Boris Popper ja hänen nuorempi veljensä Georgi Popper luovutettiin huhtikuussa 1945 niin sanottuina [[Leinon vangit|Leinon vankeina]] Neuvostoliittoon. Popper sai Neuvostoliitossa 10 vuoden vankileirituomion. Hän palasi kesällä 1956 takaisin Suomeen asettuen asumaan Helsinkiin. [[Suojelupoliisi]] epäili tällöin, että Popper oli värvätty Neuvostoliiton tiedustelun palvelukseen.<ref name="mainio" /><ref name="mesikammen" /> Vapautumisensa jälkeen Popper oli aktiivisena erilaisissa äärioikeistoryhmissä ja oli kiinnostunut paranormaalista ja satanismista. Toisen Leinon vangin Boris Björkelundin mukaan Popper oli gulagkokemustensa jälkeen "henkisesti tuhoutunut".<ref>Mikko Pennanen, [[Turun Yliopisto]], 1 Elokuuta 2024, [https://sites.utu.fi/libuniturku/10-vuotta-vankina-gulagilla-leinon-vankien-muistelmia/ 10 vuotta vankina gulagilla – Leinon vankien muistelmia]</ref> |
||
Popper kirjoitti 1974 vankilakokemuksistaan salanimellä ''Boris Berin-Bey'' kirjan ''Venäjän punainen lihamylly''. Kirjan kustansi [[Pekka Siitoin|Pekka Siitoimen]] perustama ''Föreningen Veronica'' -yhdistys. Popper oli Siitoimen perustaman Turun Hengentieteen Seuran kunniapuheenjohtaja, ja hän oli pitänyt seuran tilaisuuksissa esitelmiä 1970-luvulla. [[Kirjapaino Kursiivin tuhopoltto]]-oikeudenkäynnin yhteydessä [[Tiedonantaja]]-lehti väitti Popperin toimineen Siitoimen rahoittajana ja keskustelleen Siitoimen kanssa aseiden ja ammusten hankinnasta armeijan varastoista Siitoimen ryhmien käyttöön. <ref name=mesikammen/> |
Popper kirjoitti 1974 vankilakokemuksistaan salanimellä ''Boris Berin-Bey'' kirjan ''Venäjän punainen lihamylly''. Kirjan kustansi [[Pekka Siitoin|Pekka Siitoimen]] perustama ''Föreningen Veronica'' -yhdistys. Popper oli Siitoimen perustaman Turun Hengentieteen Seuran kunniapuheenjohtaja, ja hän oli pitänyt seuran tilaisuuksissa esitelmiä 1970-luvulla. [[Kirjapaino Kursiivin tuhopoltto]]-oikeudenkäynnin yhteydessä [[Tiedonantaja]]-lehti väitti Popperin toimineen Siitoimen rahoittajana ja keskustelleen Siitoimen kanssa aseiden ja ammusten hankinnasta armeijan varastoista Siitoimen ryhmien käyttöön. <ref name=mesikammen/> |
Versio 1. elokuuta 2024 kello 07.39
Boris V. Popper (19. joulukuuta 1904 Pietari – 19. helmikuuta 2000 Helsinki[1]) oli suomenvenäläinen Suomessa asunut emigrantti, joka oli yksi Leinon vangeista. Hän käytti myöhemmin nimiä Boris Berin-Bey ja Batu Berin-Bey.[2][3][1]
Pietarista kotoisin olleen Popperin isä oli laivastoupseeri, ja äiti toimi sairaalan emäntänä. Oman kertomansa mukaan Popper oli puoliksi tataari ja puoliksi Ukrainan kasakka. Popperin perhe tuli Suomeen pakolaisina pian vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen. He asettuivat Viipuriin, jossa Popperin isä Vladimir Popper toimi liikemiehenä ja vuokraisäntänä. Boris Popper kävi vuoteen 1926 saakka Viipurin klassillista lyseota.[2][3]
Boris Popper toimi Voldemar Granbergin johtaman Viipurin monarkistisen nuorisoliiton sihteerinä. Kun Suomen viranomaiset alkoivat epäillä liittoa terrorihankkeiden suunnittelusta, Popper muutti 1928 Belgiaan. Hän opiskeli kolme vuotta kauppatieteitä Louvainin katolisessa yliopistossa ja osallistui venäläisten emigranttijärjestöjen toimintaan. Hän oli Belgiassa aluksi konttoristina l’Innovation-tavarataloyhtiössä ja sitten vuodesta 1932 työssä eräässä galvanointitehtaassa. Hän suoritti Belgiassa galvanointi-insinöörin tutkinnon ja opiskeli myös autotekniikkaa ja elektroniikkaa. Heinäkuussa 1938 Popper saapui Brysselistä Viipuriin oman kertomansa mukaan sukulaisten pyynnöstä. Suomen Valtiollinen poliisi piti häntä tuolloin fasismia kannattavana monarkistina, joka oli tekemisissä Venäläisen Totuuden Veljeskunnan Belgian haaraosaston kanssa. Valtiollinen poliisi oli saanut agenteiltaan tiedon, että Popper oli tullut Suomeen ottaakseen yhteyttä IKL:ään ja siellä erityisesti Paavo Susitaipaleeseen sekä valmistellakseen Neuvostoliitossa suoritettavia terrori-iskuja. Popperia kuulusteltiin, mutta hänet laskettiin sitten vapaaksi, koska Valpo halusi päästä soluttautumaan Popperin lähipiiriin. Valpon emigranttiasioista vastannut toimistopäällikkö Jalmari Sinivaara antoi tehtävän tiedustelijana toimineelle emigrantille Anatoli Tollille.[3][2]
Syksyn kuluessa Popperin toimista saatiin lisätietoa: hän oli yrittänyt saada Neuvostoliiton vastaiset rajaseudut tuntevaa opasta ja järjestänyt kokouksen Helsingissä yrittäen hankkia liittolaisia muun muassa emigranttiaktivistien joukosta. Hänen hankkeistaan ei kuitenkaan saatua mitään varteenotettavaa tietoa, ja Sinivaara alkoi epäillä, että kyseessä olisi Neuvostoliiton tiedusteluelinten järjestämä provokaatio, jossa Popper oli välikappaleena. Vuoden 1939 alkupuolella Popper esitti suomalaisille venäläisten emigranttien kouluttamista iskujoukoiksi, jotka kapinan alkaessa Venäjällä siirtyisivät rajan yli johtamaan sitä. Popper yritti myös ostaa venäläisiä sotilasunivormuja "elokuvan tekemistä varten". Valpo oli nyt yhä varmempi siitä, että kyseessä oli provokaatio, ja vaati Popperin karkottamista Suomesta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan Popper sai jäädä Suomeen.[3]
Syksyllä 1939 Popper yritti liittyä Viipurin suojeluskuntaan, mutta häntä ei hyväksytty sinne, koska hän ei ollut Suomen kansalainen. Talvisodan aikana helmikuussa 1940 Popper pidätettiin ja hänet vietiin turvasäilöön Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Jatkosodan aikana Popper oli sotavankien tulkkina Syvärillä 1941–1943.lähde?
Sodan päätyttyä Boris Popper ja hänen nuorempi veljensä Georgi Popper luovutettiin huhtikuussa 1945 niin sanottuina Leinon vankeina Neuvostoliittoon. Popper sai Neuvostoliitossa 10 vuoden vankileirituomion. Hän palasi kesällä 1956 takaisin Suomeen asettuen asumaan Helsinkiin. Suojelupoliisi epäili tällöin, että Popper oli värvätty Neuvostoliiton tiedustelun palvelukseen.[3][2] Vapautumisensa jälkeen Popper oli aktiivisena erilaisissa äärioikeistoryhmissä ja oli kiinnostunut paranormaalista ja satanismista. Toisen Leinon vangin Boris Björkelundin mukaan Popper oli gulagkokemustensa jälkeen "henkisesti tuhoutunut".[4]
Popper kirjoitti 1974 vankilakokemuksistaan salanimellä Boris Berin-Bey kirjan Venäjän punainen lihamylly. Kirjan kustansi Pekka Siitoimen perustama Föreningen Veronica -yhdistys. Popper oli Siitoimen perustaman Turun Hengentieteen Seuran kunniapuheenjohtaja, ja hän oli pitänyt seuran tilaisuuksissa esitelmiä 1970-luvulla. Kirjapaino Kursiivin tuhopoltto-oikeudenkäynnin yhteydessä Tiedonantaja-lehti väitti Popperin toimineen Siitoimen rahoittajana ja keskustelleen Siitoimen kanssa aseiden ja ammusten hankinnasta armeijan varastoista Siitoimen ryhmien käyttöön. [2]
Lähteet
- ↑ a b Veronica Shenshin: [1] Sotavanki pelastui Siperiasta. Helsingin Sanomat 22.3.2000. Viitattu 5.12.2020
- ↑ a b c d e Mesikämmenen blogi 2.8.2013: Kuka oli Boris Berin-Bey? (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Aleksi Mainio: Terroristien pesä. Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939. Siltala 2015, luku "Pomminheittäjä saapuu Brysselistä", sivut 255–261
- ↑ Mikko Pennanen, Turun Yliopisto, 1 Elokuuta 2024, 10 vuotta vankina gulagilla – Leinon vankien muistelmia