Huopalahti

Huopalahti (ruots. Hoplax) oli Uudellamaalla vuosina 1920–1945 sijainnut Suomen kunta. Kunta oli kaksikielinen.

Huopalahti Hoplax
Entinen kunta – nykyiset kunnat: Helsinki
sijainti
Lääni	Uudenmaan lääni
Maakunta	Uusimaa
Kihlakunta	Helsingin kihlakunta
Kuntanumero	104
Hallinnollinen keskus	Munkkiniemi
Perustettu	1920
– emäpitäjä	Helsingin mlk
Liitetty	1946
– kuntaan	Helsinki
Pinta-ala	km²   (1.1.1945)
– maa	12,23 km²
Väkiluku	2 377 (1931)
– väestötiheys	149,50 as./km²
1 Ei vahvistettua vaakunaa
Infobox OK

Kunnan mukaan nimetty Huopalahden kirkko.

Tapani Talarin Kuntaliitolle suunnittelema Huopalahden kunnan epävirallinen perinnevaakuna.

Huopalahteen kuuluivat nykyisestä Helsingistä Munkkiniemi lähialueineen, Lauttasaari, nykyinen Pohjois-Pasila ja osa nykyisestä Länsi-Pasilasta. Munkkiniemi ja Lauttasaari olivat taajaväkisiä yhdyskuntia. Huopalahden seurakuntaan kuului Huopalahden lisäksi siitä eronnut Haagan kauppala, jonka alueella seurakunnan kirkko sijaitsi. Huopalahdessa sijaitsi syksyllä 1923 Munkkiniemeen siirretty kadettikoulu. Kuntaan kuuluneessa osassa Pasilaa sijaitsivat meteorologisen keskuslaitoksen havaintoasema Ilmala sekä Yleisradion lähetysasema.

Huopalahden kunta erotettiin Helsingin maalaiskunnasta 1920. Aluksi siihen kuului myös Haaga, joka kuitenkin jo vuoden 1923 alussa erotettiin siitä Haagan kauppalaksi. Kunnan nimi johtui Iso Huopalahti- ja Pikku-Huopalahti-nimisistä lahdista, joiden välissä Munkkiniemi sijaitsee.

Suuressa alueliitoksessa 1. tammikuuta 1946 Huopalahti lakkautettiin itsenäisenä kuntana yhdessä muiden pienten naapurikuntien kanssa ja liitettiin Helsingin kaupunkiin.

Kunnan perustaminen

Itsenäisen Huopalahden kunnan perustaminen tapahtui aikana, jolloin Helsingin ympärille syntyneiden esikaupunkien kunnallisten tehtävien hoito haluttiin järjestää muodostamalla esikaupungit eri kunniksi. Näin haluttiin välttää ristiriitoja kunnallishallinnossa maanviljelijäväestön ja esikaupunkiväestön välillä.

Haagan taajaväkisen yhdyskunnan kuntakokouksessa 1909 virisi ajatus huvilakaupungin eroamisesta Helsingin maalaiskunnasta itsenäiseksi kauppalaksi. Kokouksessa asetettu toimikunta ryhtyi selvittämään asiaa. Helsingin maalaiskunnan valtuusto ilmoitti, että se suostuu jakoon rahallista korvausta vastaan. Korvausta haluttiin eräästä tiestä, käräjätalon vuokrasta ja vankeinhoidosta. Asia jäi kuitenkin lepäämään.

M. G. Stenius -yhtiö oli ostanut itselleen Haagan lisäksi Munkkiniemen. Siksi uuteen kuntaan haluttiin myös Munkkiniemi. Maantieteellisistä syistä Lauttasaarikin haluttiin uuteen kuntaan. Silloisen lainsäädännön mukaan eroaminen emäkunnasta edellytti alueen erottamista ensiksi omaksi seurakunnakseen.

Veroäyri
Vuosi	Huopalahti	Helsinki
1923	4,00	7,00
1924	4,00	7,00
1925	3,00	7,00
1926	3,50	6,90
1927	2,75	6,60
1928	2,50	6,30
1929	2,70	6,10
1930	3,70	6,50
1931	4,00	8,50
1932	5,40	9,50
1933	5,70	8,50
1934	5,70	8,00
1935	5,95	7,90

Haagassa pidettiin 1914 kirkonkokous, johon ottivat osaa Talin, Konalan, Kaarelan ja Lauttasaaren kylien sekä Munkkiniemen säterin, Lehtisaaren, Vähä-Meilahden ja Sillbölen kaivos -nimisten tilojen asukkaat. Paikalla olleet Konalan, Kaarelan ja Lauttasaaren asukkaat halusivat pysyä erillään seurakuntahankkeesta. Kokous päätti esittää, että uuteen seurakuntaan tulisivat vain Pikku-Huopalahden entisessä kylässä sijainneen Pasilan alueen väestö sekä Haaga ja Munkkiniemen säteri. Senaatin harkittavaksi jätettiin Lauttasaaren asema, sillä se jäisi ilman liitosta erilleen emäseurakunnasta.

Emäseurakunnan kirkonkokous puolsi ja Helsingin maalaiskunnan valtuusto vastusti jakosuunnitelmaa. Maalaiskunnan vastustus ei riittänyt estämään jakoa, sillä 16. elokuuta 1917 senaatti päätti Huopalahden seurakunnan perustamisesta toukokuun alusta 1918 alkaen.

Uusi kunnallislaki säädettiin 1917 ja sen piti tulla voimaan vuoden 1918 alussa, vaikka voimaantulo tosiasiassa tapahtui vasta vuoden lopulla. Haagan yhdyskunnan valtuusto ja Munkkiniemen yhdyskunnan kuntakokous halusivat erota Helsingin maalaiskunnasta myös kunnallisessa suhteessa. Myös Huopalahden seurakunnan alueella asuvien Helsingin maalaiskunnan asukkaiden järjestämä kokous puolsi eroamista. Helsingin maalaiskunnan valtuustokin puolsi eroa. Toivottiin, että asia olisi voitu päättää vielä vanhan lain aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Vuoden 1917 kunnallislain mukaan eroasia oli ratkaistava kansanäänestyksellä, joka pidettäisiin vuoden kuluttua siitä kun valtuusto oli asiaa käsitellyt. Kansanäänestys järjestettiin 30. tammikuuta 1919 ja siihen saivat ottaa osaa kaikki Helsingin maalaiskunnan äänioikeutetut asukkaat. Kysymykseen "suostutaanko Huopalahden uuden seurakunnan vaatimukseen eroamiseen myös kunnallisessa suhteessa Helsingin maalaiskunnasta" annettiin 2 133 jaa-ääntä ja 1 472 ei-ääntä. Lain mukaan äänestyksen tulos ei vaatinut valtion viranomaisten vahvistusta, vaan äänestyksellä tehty päätös oli lopullinen. Tämä lienee ollut ainoa kerta, kun tämän kunnallislain kansanäänestyspykälää käytettiin.

Huopalahden maalaiskunnan piti aloittaa toimintansa vuoden 1920 alussa. Tosiasiallinen toiminta alkoi vasta 13. maaliskuuta 1920 pidetyn kunnanvaltuuston vaalin jälkeen. Taajaväkisen asutuksen järjestämisestä aiheutuneet tehtävät jäivät Haagan, Lauttasaaren ja Munkkiniemen taajaväkisten yhdyskuntain hoitoon.

Haaga eroaa Huopalahdesta

Huopalahden alue ennen Haagan kauppalan erottamista kunnasta

Haagan kauppala-asia otettiin uudelleen esille, kun selvisi että Helsingin maalaiskunta vastusti Huopalahden kunnan muodostamista. Kauppalan perustaminen oli senaatin päätettävissä emäkunnan mielipiteestä riippumatta. Ajatuksessa oli sekin etu, että seurakunnan mahdollinen vastustus voitiin ehkäistä, koska kauppalan perustamiseksi ei ollut tarpeen ensin tehdä seurakunnallista eroa. Kauppala saattoi pysyä kirkollisessa suhteessa entisessä seurakunnassa.

Haagan taajaväkisen yhdyskunnan valtuusto anoi huhtikuussa 1917 senaatilta yhdyskunnan julistamista Haagan kauppalaksi. Huopalahden kunnan perustaminen vähensi kuitenkin tuntuvasti kauppalahankkeen edellytyksiä. Epäiltiin, että kahden pienen kunnan hallinnon ylläpitäminen olisi kalliimpaa kuin yhden suuremman kunnan. Huopalahden kunnan aluekin olisi hajanainen, jos itsenäinen Haaga erottaisi sen eteläiset osat pohjoisista alueista. Lisäksi Helsingin kaupunki pani 1920 vireille alueliitosten selvittelyn.

Valtioneuvosto harkitsikin kauppala-asiaa pitkään, ja vasta 8. huhtikuuta 1922 asia päätettiin. Kauppala erotettiin Huopalahden kunnasta itsenäiseksi kunnaksi, ja se aloitti toimintansa vuoden 1923 alussa.

Kunnan alue

Alue	Maarekisteri	Pitäjänkartat
	Maata (ha)	Maata	Vettä	Yhteensä
Lauttasaaren kylä	326	328	646	974
Munkkiniemen yksinäistila ja Kuusisaari	564	571	315	886
Pikku-Huopalahden kylä eli Pasila	249	-	-	-
Pikku-Huopalahden kylä ja Vähä-Meilahti	-	282	-	282
Osa Lill-Böhlen tilaa	3	3	-	3
Vesijättömaat Pikku-Huopalahden rannassa	4	4	10	14
Yhteensä	1 146	1 188	971	2 159

Kunnan maapinta-ala ennen Lehtisaaren 1937 tapahtunutta liitosta oli maarekisterin ja jakoasiakirjojen mukaan 1 146 hehtaaria ja pitäjänkarttojen perusteella 1 188 ha.

Huopalahti sijaitsi Helsingin kaupungin länsipuolella. Sen rajanaapureita olivat Espoon maalaiskunta, Helsingin maalaiskunta, Haagan kauppala, Oulunkylän maalaiskunta ja Helsingin kaupunki. Alueen suurin pituus pohjois-etelä-suunnassa oli 10,5 kilometriä ja suurin leveys 3,5 km. Alue oli maantieteellisesti hyvin hajanainen, sillä Helsingin maalaiskuntaan kuulunut Lehtisaari oli Lauttasaaren ja Munkkiniemen välissä erottaen Lauttasaaren kunnan muista osista. Lisäksi Haagan kauppala erotti kuntaan kuuluneen osan Pasilaa sen muusta alueesta.

Lauttasaaren kylään kuului Lauttasaaren lisäksi sen pohjoispuolella Mustasaari, Kaskisaari, Hästholmen, Aspholmen, Lökholmen, Lemisholmen, Annasholmen ja Liemansgrund. Lauttasaaren eteläpuolella sijaitsi Sisä-Hattu ja länsipuolella Tirholm, Alholm ja Björkholm. Huopalahden ja Helsingin raja kulki Morsianluodon, Porsassaaren, Ulko-Hatun ja Mäntysaaren kautta. Birger Brunila oli jo vuonna 1913 laatinut Lauttasaarelle varsin kaupunkimaisen asemakaavan, mutta vielä kauan asutuksen leviämistä Lauttasaareen hidasti se, että saareen oli kuljettava lautalla tai laivalla ja talvisin jäätä pitkin. Liikenneolosuhteet muuttuivat perusteellisesti 1935, kun Lauttasaaren silta ja Jorvaksentie valmistuivat. Sillan valmistuttua saaren asukasluku alkoi kasvaa nopeasti, ja sen itäosaan rakennettiin kerrostaloja.

Munkkiniemen alueelle oli hyvät liikenneyhteydet Helsingistä sekä Turun valtatietä pitkin että Meilahden kautta. Meilahden kautta kulki myös raitiotie. Helsingin keskustasta oli alueen länsirajalle noin 7,5 kilometriä. Kunnan pohjoisosan kautta kulki rantarata, mutta asemaa ei kunnan alueella ollut. Huopalahden rautatieasema sijaitsi Haagan kauppalassa.

Huopalahden kuntaan kuulunut osa Pasilaa oli muusta osasta kuntaa erillään oleva pohjoinen kunnanosa. Aluetta pidettiin 1930-luvulla suurelta osin kaupunkiasutukselle soveltumattomana kallio- ja suomaastona. Alue ulottui etelässä Pasilan ratapihalle, josta osa kuului Huopalahteen, mutta suurin osa Helsinkiin. Helsinkiin oli jo vuonna 1912 liitetty niin sanottu Puu-Pasila, joka sijaitsi välittömästi kaupungin rajan eteläpuolella. Sen kautta kulki tie, silloinen Pasilankatu (osittain nyk. Pasilan puistotien kohdalla), pohjoisempana kalliolla sijainneelle Meteorologinen keskuslaitokselle, Ilmalaan. Rautatie kulki alueen eteläosan kautta, mutta Huopalahden kunnan alueella ei ollut asemaa.

Rakennukset ja asunnot

Asukasluku henkikirjojen mukaan
Vuosi	Lauttasaari	Munkkiniemi	Pikku-Huopalahden kylä	Yhteensä
1920	333	304	2 429	3 066
1921	479	385	2 572	3 436
1922	533	365	2 718	3 616
1923	824	401	146	1 371
1924	992	406	191	1 589
1925	1 065	373	212	1 650
1926	1 123	511	208	1 842
1927	1 120	732	212	2 064
1928	1 130	870	221	2 221
1929	1 119	974	202	2 295
1930	1 121	1 042	206	2 247
1931	1 020	1 155	202	2 377
1932	1 114	1 168	212	2 494
1933	1 002	1 159	199	2 360
1934	966	1 279	190	2 417
1935	967	1 469	199	2 635
1936	-	-	-	3 002
-	-	-	-	-
1941	-	-	-	11 691
Haaga erosi Huopalahdesta 1923

Vuonna 1930 kunnassa suoritettiin väestölaskennan yhteydessä myös rakennus- ja asuntolaskenta. Sen mukaan kunnassa oli 312 kiinteistöä, joista Lauttasaaressa oli 197 ja Munkkiniemessä 115. Omalla maalla sijaitsi 226 kiinteistöä ja vuokramaalla 86. Kunnassa oli 436 lämmitettävää rakennusta, joista Lauttasaaressa oli 271 ja Munkkiniemessä 165. Rakennuksissa oli 803 huoneistoa ja 2 631 huonetta. Sataa asuinhuonetta kohti asui Lauttasaaressa 136 ja Munkkiniemessä 125 henkeä.

Väestö

Maatalousväestöstä huomattava osa oli kauppapuutarhojen palveluksessa ja muu osa pääasiallisesti Julius Tallbergin perillisten ja AB M. G. Stenius -yhtiön maataloustyöväestöä. Teollisuuden palveluksessa olevista suurin osa oli työntekijöitä. Lauttasaaressa oli 14,5 prosenttia asukkaista konttorihenkilökuntaa, virkamiehiä ja teknistä henkilökuntaa. Munkkiniemessä heidän osuutensa oli 41,5 % väestöstä. Työntekijöitä, palveluskuntaa ja työnjohtajia oli Lauttasaaressa 61,4 % ja Munkkiniemessä 47,8 %. Lauttasaaren asukkaista työväestöön kuului selvästi useampi kuin munkkiniemeläisistä. Munkkiniemen väestöstä useat olivat virkamiehiä ja yleensä varakkaampaa väkeä. Lauttasaaren aikuisista 38,1 % ja Munkkiniemen aikuisista 36,7 % kävi töissä Helsingissä.

Kunnan hallinto

Huopalahden valtuustossa oli 15 jäsentä. Vuoden 1933 vaaleissa valittiin kolme valtuutettua suomenkielisten porvarillisten puolueiden, yksitoista ruotsinkielisten porvarillisten puolueiden ja yksi sosialidemokraattisen puolueen listoilta. Äänioikeus oli 1 516 henkilöllä, joista 41,1 % äänesti. Koska liikenneyhteydet kunnan eri osien välillä olivat hankalat, kokoontui valtuusto alkuvuosina Helsingissä. Myöhemmin se kokoontui vuoroin Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä.

Huopalahden kunnallislautakuntaan kuului esimies, varaesimies ja neljä jäsentä. Esimies valittiin yleensä Munkkiniemestä ja varaesimies Lauttasaaresta. Kunnallistoimistossa oli neljä sivutoimista virkaa: kunnankirjuri, kunnankamreeri, kassanhoitaja ja asiamies. Lauttasaaressa kunnan virasto toimi kansakoulussa ja Munkkiniemessä yhdyskunnan omistamalla paloasemalla. Kunnassa toimi kaksi taajaväkistä yhdyskuntaa: Lauttasaaren ja Munkkiniemen.

Taloudelliset olot

Teollisuutta Huopalahdessa ei ollut lainkaan ja muu tuotantotoiminta oli vähäistä. Maata viljelivät vain Julius Tallbergin perilliset ja AB M. G. Stenius -yhtiö niillä mailla, joita ei ollut vielä myyty asuntotonteiksi.

Verotetut tulot asukasta kohti (mk)
Vuosi	Huopalahti	Haaga	Oulunkylä	Malmi-Tapanila	Helsinki
1929	9 929	8 078	8 162	6 331	15 954
1930	10 429	7 331	7 898	5 729	14 600
1932	8 516	5 336	6 246	4 562	11 223
1933	10 270	5 133	6 300	4 288	10 745

Tieolot

Julius Tallbergin perillisten myydessä Lauttasaaresta tontteja kauppakirjoihin merkittiin, että tontin ostajan oli rakennettava ja kunnossapidettävä tarvittavat tiet. Sopimusehdon noudattamista ei valvottu eikä sen toimeenpanemiseksi ollut pakkokeinoja käytettävissä. Siksi Lauttasaaren tiet olivat rappiolla. Joistakin teistä huolehtivat vapaaehtoisesti Tallbergin perilliset. Tien pituus siltoineen oli kunnan alueella 3 050 metriä ja tien kunnossapidosta huolehti valtio. Helsinki päätti 1933, että Lauttasaareen kaupungista johtavan tien ja sillan kustantaa kaupunki. Muutamaa vuotta myöhemmin rakennettiin myös Lauttasaaresta länteen johtanut Jorvaksentie, nykyisen Länsiväylän edeltäjä.

Munkkiniemen yhdyskunnan rakennusjärjestyksen mukaan teiden rakentamisesta ja kunnossapidosta huolehtivat tonttien omistajat. Heidän tuli ennen rakentamista kunnostaa katu sekä varustaa se tarpeellisilla viemäreillä ja katuojilla pintaveden poisjohtamiseksi. Tämän jälkeen katu luovutettiin yleiseen käyttöön. Tontin omistajan oli pidettävä tonttinsa kohdalta katu kunnossa puolelta leveydeltä. Muusta kunnossapidosta vastasi yhdyskunta.

Munkkiniemessä oli 1930-luvun puolivälissä katuja ja teitä 5,6 kilometriä. Niistä 8 860 neliömetriä oli asfaltoitu muun osan ollessa sorapeitteisiä. Katualueen omisti tonteiksi jaetulla alueella Stenius-yhtiö. Yhtiö piti myös välttävässä kunnossa Munkkiniemen ja Haagan välisen 800 metrin pituisen yhdystien. Kuusisaari oli yhdyskunnan alueen ulkopuolella, ja sinne johtavan 700-metrisen tien pitivät kunnossa sikäläiset maanomistajat. Huopalahden kunnan alueella kulki myös Turun valtatie.

Meilahdesta Pikku-Huopalahden yli Munkkiniemeen johtaneista kahdesta puisesta sillasta toisen oli rakentanut Munkkiniemen kartanon entinen omistaja vapaaherra Ramsay. Sillasta ja tiestä huolehtivat yhdessä Munkkiniemen yhdyskunta, Stenius-yhtiö ja Helsingin kaupunki. Toisen sillan omisti Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö.

Palotoimi

Väestön ammattiryhmitys 1930
Ammattiala	Lauttasaari (%)	Munkkiniemi (%)
Maatalous	13,5	5,0
Teollisuus ja käsityö	30,6	27,2
Liikenne	8,5	8,0
Kauppa	12,7	18,2
Julkinen toiminta, vapaat ammatit	7,3	22,6
Kotitaloustyö, sekatyöläiset	21,2	12,2
Ilman ammattia	6,2	6,8
Yhteensä	100,0	100,0

Palotoimen hoito oli Munkkiniemen ja Lauttasaaren taajaväkisten yhdyskuntien huolena eikä Huopalahden kunta asiaan puuttunutkaan. Lauttasaaressa toimi Lauttasaaren vapaaehtoinen palokunta, jota yhdyskunta avusti. Kalustona VPK:lla oli kaksi moottoriruiskua ja yksi käsivoimaruisku sekä 400 metriä viisisenttistä letkua. Kalusto säilytettiin palokunnan omistamassa vajassa. Yhdyskunta oli kaivattanut muutaman palokaivon ja asettanut palolautakunnan, joka suoritti palotarkastukset.

Munkkiniemen VPK:n miesvahvuus oli 1930-luvun puolivälissä 36 miestä, jotka hälytettiin hälytystorvella ja puhelimitse. Palokunnalla oli vesisäiliöllä varustettu paloauto, jossa oli kiinteä ja irrallinen moottoriruisku sekä yksi käsivoimaruisku. Ruiskut siirsivät vettä yhteensä 975 litraa minuutissa. Seitsemänsenttistä letkua oli 300 metriä ja viisisenttistä 280 metriä. Palokunnalla oli käytössään yhdyskunnan rakennuttama, kivinen paloasema kadettikoulun lähellä. Yhdyskunnan palolautakuntana toimi hallintolautakunta.

Vesijohdot ja viemärit

Munkkiniemessä oli Stenius-yhtiön rakentama ja omistama vesijohtolaitos, joka aloitti toimintansa 1919. Laitoksella oli pumppuhuone Långängen-nimisellä niityllä, jossa oli 14 metriä syvä kaivo. Kaivon vesi oli muuten hyvää, mutta joskus rautapitoista. Kaivosta saatiin 864 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, minkä arvioitiin riittävän 12 000 asukkaalle. Veden painetta ylläpidettiin kahdella automaattisella sähköpumpulla. Vesitornia kunnassa ei ollut. Vesijohtoverkoston pituus 30-luvun puolivälissä oli 4 301 metriä ja johtoon oli liitetty useita paloposteja. Stenius-yhtiö oli varustanut Munkkiniemen rakennetun eteläosan myös viemäreillä, joiden yhteispituus oli 4 500 metriä. Viemäriverkosto oli yhtiön omaisuutta.

Sairaanhoito ja köyhäinhoito

Kunnan terveydenhoito oli jätetty suurelta osin Lauttasaaren ja Munkkiniemen yhdyskuntien huoleksi. Kunta hoiti kuitenkin välittömän terveydenhoidon Kuusisaaressa ja Pasilan alueella. Kunnalla oli sivutoiminen terveyskaitsija ja terveyssisar. Lisäksi kunnalla oli lakisääteinen kätilö, joka asui Lauttasaaressa. Mielisairaita varten kunta oli lunastanut kaksi paikkaa Tammisaaren piirimielisairaalasta ja keuhkotautipotilaita varten oli kuusi paikkaa Mjölbollstadin keuhkotautiparantolassa.

Väestön kielisuhteet 1930
	Lauttasaari	Munkkiniemi
Suomenkielisiä	565	876
Ruotsinkielisiä	499	545
Muunkielisiä	32	89

Kulkutautipotilaat hoidettiin pääasiassa Helsingin kulkutautisairaalassa. Ajoittain kunnalla oli oma väliaikainen kulkutautisairaala, joka sijaitsi Lauttasaaressa. Varsinaista omaa sairaalaa Huopalahdella ei ollut.

Huopalahden köyhäinhoitolautakuntaan kuului puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä jäsentä. Kunnan toinen köyhäinhoidon toimisto sijaitsi Lauttasaaressa ja toinen Munkkiniemessä. Lautakunnan puheenjohtaja toimi sivutoimisena toimiston esimiehenä. Omaa kunnalliskotia kunnalla ei ollut vaan Oulunkylän kunnalliskotiin voitiin sijoittaa 1–2 hoidokkia vuodessa, mikäli se oli tarpeen. Kunta ei juuri järjestänyt työttömyystöitä, vaan kunnan apua tarvitsevat olivat köyhäinhoidon varassa. Kunnan köyhäinhoitomenot olivat 30-luvun alussa noin kolmasosa kaikista menoista.

Kansakoulut ja kirjasto

Munkkiniemi ja Saunalahti vuonna 1915

Huopalahdessa oli kunnan hajanaisuuden vuoksi kuusi koulupiiriä: Lauttasaaren suomenkielinen, Lauttasaaren ruotsinkielinen, Pasilan suomenkielinen, Pasilan ruotsinkielinen, Munkkiniemen suomenkielinen ja Munkkiniemen ruotsinkielinen piiri. Pasilan kummallakaan piirillä ei ollut koulua eikä opettajia, vaan oppilaat kävivät Helsingin kouluissa. Vuonna 1935 tällaisia oppilaita oli kahdeksan, joista kunta maksoi korvauksen kaupungille.

Kansakouluja Huopalahdessa oli kaksi, Lauttasaaressa ja Munkkiniemessä. Kumpikin koulutalo oli uusi ja ajanmukainen. Lauttasaaren 1929 rakennettu kansakoulu sijaitsi keskellä saarta. Koulu oli kaksikerroksinen kivirakennus, jossa oli kuusi luokkahuonetta. Koulun tontilla oli myös erillinen käymälärakennus.

Munkkiniemen 1933 valmistunut kansakoulu sijaitsi Lehtisaaren tien varrella. Talo oli kaksikerroksinen kivirakennus, jossa oli kuusi luokkahuonetta. Kunta omisti kolmannenkin koulutalon, joka jäi pois käytöstä Munkkiniemen uuden koulun valmistuttua. Talo sijaitsi Turun maantien varrella lähellä Haagan kauppalan rajaa. Vuonna 1897 rakennettu talo oli enää välttävässä kunnossa. Samalla tontilla oli lisäksi erillinen käymälärakennus.

Lauttasaaren suomenkielisessä ja ruotsinkielisessä koulussa oli kaksi opettajaa, toinen alakoulussa ja toinen yläkoulussa. Munkkiniemessä oli samalla tavoin kaksi opettajaa.

Huopalahdella oli oma kirjasto, joka toimi kahdessa osassa, toinen Lauttasaaressa ja toinen Munkkiniemessä. Kirjastonhoitajan toimi oli sivutoiminen. Vuoden 1934 lopussa kirjastossa oli yhteensä 1 171 kirjaa.

Sähkönjakelu

Lauttasaaressa Julius Tallbergin perikunta hoiti sähkön jakelun ja myynnin. Perikunta ja Helsingin kaupunki sopivat 1929 sähkön ostosta kaupungin muuntajasta Salmisaaresta. Lauttasaarelle menevän suurjännitekaapelin kustansi ja sitä ylläpiti perikunta. Verkostoon oli 1935 liitetty 340 mittaria. Yhdyskunnan kustantamaa tievalaistusta varten Lauttasaaressa oli 85 valopistettä.

Munkkiniemen eteläosan sähkönjakelusta huolehti Stenius-yhtiö, joka osti virran kaupungilta Meilahdessa sijaitsevasta muuntajasta. Verkostossa oli 392 mittaria ja yhdyskunnan kustantamaa tievalaistusta varten 66 valopistettä. Munkkiniemen pohjoisosan sähkönjakelun hoiti yhdyskunta, joka osti virran Haagan kauppalalta. Verkossa oli 38 kuluttajaa ja 7 valopistettä teiden valaisemiseksi. Pasilan asukkaat ostivat sähkön Helsingin sähkölaitokselta, jonka johdot tulivat varsin lähelle Huopalahden aluetta.

Kunnan alueen muutosehdotukset

Valtioneuvosto päätti 5. huhtikuuta 1922 siirtää Talin ja Konalan kylät eli Pitäjänmäen taajaväkisen yhdyskunnan hallinnollisessa, kirkollisessa, oikeudellisessa ja kameraalisessa suhteessa Helsingin maalaiskunnasta Huopalahden kuntaan. Siirron ehtona oli, ettei Helsingin maalaiskunnan papiston palkkaedut siitä vähene. Toisaalta valtioneuvosto päätti 22. joulukuuta 1922, että Vähä-Meilahden tila ja Lehtisaari siirretään Helsingin maalaiskunnasta Huopalahden kuntaan. Tämänkin siirron ehtona oli, ettei papiston palkkaetuja loukata. Huopalahden seurakunta sai sovittua palkkaetujen turvaamisen vasta 1935 ja kunnallisen siirron toteuttamisasia siirtyi sisäasiainministeriöön. Lopullinen päätös Lehtisaaren ja Vähä-Meilahden tilan liittämisestä Huopalahden kuntaan tehtiin 30. huhtikuuta 1936 ja päätös astui voimaan vuoden 1937 alussa. Talin ja Konalan kylien siirto Huopalahteen toteutui vuonna 1936, mutta vain seurakunnallisesti.

Huopalahden kunnan alue ehdotettiin jaettavaksi kahtia. Lauttasaari, Kaskisaari ja Mustasaari olisivat muodostaneet Lauttasaaren kunnan ja Munkkiniemi, Lehtisaari ja Kuusisaari sekä Talin ja Konalan kylät muodostaisivat Munkkiniemen kunnan. Lauttasaaren taajaväkisen yhdyskunnan valtuusto kannatti aluksi jakoa, mutta luopui myöhemmin ajatuksesta, ja ilmoitti 1932 valtioneuvostolle, että jakoasia saisi raueta.

Kunnan liittäminen Helsinkiin

Pääartikkeli: Helsingin suuri alueliitos

Huopalahden kunnanvaltuusto puolsi Pasilan ja Lauttasaaren liittämistä Helsinkiin ja vastusti Munkkiniemen liitosta kaupunkiin. Kantaansa valtuusto perusteli sillä, että Helsinki ei omistanut Munkkiniemessä maata, ja rakennustoiminta oli alueella järjestetty ajanmukaisesti ja asiantuntevasti. Valtuusto ei myöskään katsonut ihmisten muuttavan Munkkiniemeen alempien verojen vuoksi, vaan siksi että he viihtyivät siellä. Koska Helsingin maalaiskunta ei aikanaan tehnyt juuri mitään huvilayhdyskuntien hyväksi, valtuusto pelkäsi Helsinginkin laiminlyövän alueen kehittämisen. Yksi valtuuston perusteluista kumoutui, kun Helsinki osti 1938 Stenius-yhtiön osakkeet, ja sai näin 496,4 hehtaaria Huopalahden maata. Alue oli 83,9 prosenttia Munkkiniemen maa-alasta.

Myös Munkkiniemen taajaväkisen yhdyskunnan valtuusto vastusti alueensa liittämistä kaupunkiin. Se katsoi, ettei itsenäinen kunta mitenkään haittaisi kaupungin tulevaa kehitystä, ja Pikku-Huopalahti muodostaisi luonnollisen rajan kunnan ja kaupungin välille. Lauttasaaren taajaväkisen yhdyskunnan valtuustolla ei puolestaan ollut mitään huomauttamista liitosta vastaan. Sodan vuoksi suuren alueliitoksen toteuttaminen siirtyi ja se tapahtui vasta vuoden 1946 alussa.

Lähteet

• Yrjö Harvia: Helsingin esikaupunkiliitos. Ensimmäinen nide. Päämietintö, Helsingin kaupunki 1936
• Yrjö Harvia: Helsingin esikaupunkiliitos. Toinen nide. Mietintö n:o 2. Erikoisselvitys Huopalahden liitosalueesta, Helsingin kaupunki 1936
• Yrjö Harvia: Helsingin esikaupunkiliitos. Kolmas nide. Lausunnot. Helsingin kaupunki 1940