Gallhammer on vuonna 2003 perustettu japanilainen black metalia soittava naistrio.

Gallhammer
Tiedot
Toiminnassa 2003
Tyylilaji Black metal, Doom metal, Crust punk
Kotipaikka Tokio, Japani
Laulukieli englanti
Jäsenet

Mika Penetrator
Vivian Slaughter
Risa Reaper

Levy-yhtiö

Peaceville Records

Aiheesta muualla
gallhammer.com

Historia

muokkaa

Gallhammerin idea kehittyi vuonna 2002, kun Vivian tahtoi perustaa yhtyeen Hellhammerin pimeiden tunnelmien ympärille. Muut jäsenet liittyivät yhtyeeseen seuraavana vuonna ja Gallhammer luotiin virallisesti helmikuussa 2003, ennen kuin yksikään jäsen edes osasi soittaa soittimiaan. Heidän vaikutteensa ja musiikkimakunsa vaihteli suuresti.

Vivian oli ollut vokalistina grindcore-yhtyeessä ja oli soittanut myös saksofonia eräässä noise-ryhmittymässä. Risa oli ollut vokalistina avant garde -yhtyeessä ja Mika oli laulanut rockyhtyeessä. Gallhammer oli jo äänittänyt ensimmäisen demonsa, joka oli rajattu vain 30:een kappaleeseen ja oli soittanut ensimmäisen keikkansa Koiwan Death Festillä. Ensimmäisillä keikoilla soittolista sisälsi paljon covereita Hellhammerilta ja Amebixilta, yhtyeen pääesikuvilta. Muutama kuukausi myöhemmin heinäkuussa demo nimeltään Gallhammer julkaistiin, Vivianin näkemys Gallhammerista oli otettu käyttöön; pimeää, raakaa sekä turmeltumatonta black metalia.

Seuraavana vuonna, huhtikuussa 2004, uusi demo nimeltään Endless Nauseous Days näki päivänvalon ja yhtye alkoi suunnitella debyyttialbumiaan, joka tulisi sisältämään uudelleennauhoitettuja kappaleita edellisiltä demoilta, yhtye jatkoi live-esiintymisiään ympäri Tokiota. 11. marraskuuta 2004 'Hello From The Gutter' Records julkaisi ensialbumin Gloomy Lights. Kahdeksan raitaa sisältävä levy oli kuin omistuskirjoitus yhtyeen esikuville, mutta toi samalla esiin Gallhammerin omia pimeitä tunnelmia.

Vuoden 2005 kuluessa Gallhammer jatkoi keikkailua ympäri Tokiota, ja viimein tammikuussa 2006 se allekirjoitti Peaceville Recordsin kanssa levytyssopimuksen, joka poiki tammikuun 2007 lopulla julkaistun kokoelma-albumin. Albumi sisälsi perinteisen CD:n lisäksi myös live-DVD levyn, jolla oli materiaalia yhtyeen kuudesta esiintymisestä vuosilta 2005 ja 2006.

Syyskuussa 2007 Peaceville Records julkaisi yhtyeen studioalbumin Ill Innocencen. Yhtye kävi Euroopan kiertueella 24. syyskuuta 2007 alkaen. Kiertueella yhtyeellä oli neljä konserttia Suomessa.lähde?

Diskografia

muokkaa
  • The First Reh-tape (2003)
  • Gallhammer (2003)
  • Endless Nauseous Days Demo (2004)
  • The Worship (2004)

Kokopitkät

muokkaa

Kokoelmat

muokkaa

Aiheesta muualta

muokkaa