Lumen keskellä kukkivat keltaiset narsissit.

Monta luontoa.

Hollolalla on monta luontoa.
Sinun on yksi niistä.

Lumen keskellä kukkivat keltaiset narsissit.

Alue- ja kuntavaalit 2025

Vaalit ovat enemmän kuin paikallispolitiikkaa. Niissä päätämme ihmisen kokoisista asioista, arjesta, hyvinvoinnista, elinvoimasta ja ennen kaikkea lastemme ja nuortemme tulevaisuudesta. Äänestämällä vaikutat siihen, ketkä päättävät tärkeistä, jokaisen arkea koskevista asioista seuraavat neljä vuotta 2025 – 2029.

Hollola on totta

Salaliittoteoreetikko kävi kuvausryhmänsä kanssa tutkimassa salaliittoa, jonka mukaan Hollolaa ei ole olemassa, vaan "Hollola" on Lahden ja Hämeenlinnan kaupunkien päättäjien yhteinen markkinointikikka asukkaiden, yritysten sekä matkailijoiden houkuttelemiseksi. Mitä hän sai selville ja ketä täällä tapasi… Kunnan markkinointikampanjassa selvitetään onko kyseessä ovela salaliitto vai onko Hollola totta.

Työvoimaviranomaisen palvelut uudistuivat

Hollolan julkisista työvoimapalveluista vastaavat nyt Päijät-Hämeen työvoimapalvelut. Työnhakijana saat jatkossa palvelua omassa kotikunnassasi. Jos olet ollut TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun asiakas, asiakkuutesi on siirtynyt suoraan Päijät-Hämeen työvoimapalveluille. Muutos ei vaikuta työttömyystuen maksuun. Lue lisää: www.hameentyövoimapalvelut.fi

Tapahtumat Hollolassa


CV-päivystys työnhakijoille

25.3.2025 – 09:00-11:00 – Hollolan pääkirjasto

Vaalipaneeli – Hyvinvointia Hollolassa

26.3.2025 – 17:00-18:30 – Hollolan pääkirjaston tapahtumatori, Nuottikuja 2

Vieraskielisten neuvontapäivystys

27.3.2025 – 15:00-17:00 – Hollolan pääkirjasto – Kuntalaiselle, Työnhakijalle, Vieraskieliset

Kaikki tapahtumat