Talvi loppui viime keskiviikkoon ja veneilykausi alkoi! Jään lähdön tiesi oikein Janne Y, joka jätti veikkauksensa faceen. Janne oli ainoana veikannnut tuota 7.4. päivää. Onnittelut!
Jaakko piti täällä viime hetkeen asti toivetta yllä, että jos jäät pysyisivät paikallaan vuorokauden pidempään, jolloin hänen veikkauksensa olisi osunut oikean. Mutta kovat tuulet pitivät huolen siitä, että voitto lipui Jaakon käsistä.
Jäät lähtivät nopeasti
Tänä vuonna meillä tuntui olevan tosi tiukka jääkansi, joka piti pintansa aivan viimeisiin päiviin asti. Vaikka meillä oli jo aika isokin lampi sulana laiturin ympärillä, emme päässeet Busterilla jäistä läpi ennen kuin jäiden lähtöpäivänä keskiviikkona. Yleensä saamme tehtyä rännin jäiden läpi hyvissä ajoin ennen jäiden lähtöä. Voi myös olla, että tänä vuonna säälimme hieman kovia kokenutta Busteriamme ja emme runnoneet tietä läpi. Etätöiden vuoksi meidän ei ollut pakko päästä maihin.
Lauantaina 3.4. käytiin vielä kaupassa potkukelkalla.
6.4. Tiistaina olimme jälleen varmoja, että pääsemme mantereelle (olin ollut varma myös maanantaina, mutta en päässyt). Koitimme neljästä eri paikasta, mutta jää oli niin kovaa, että päätimme jättää leikin sikseen. Ehkä en halunnut suklaata IHAN niin paljon.
Jäänlähtöpäivä
Keskiviikkona Jaakko pääsi aamulla jäiden läpi töihin. Vielä oli joutunut rikkomaan jäätä ja kiertelemään jäälauttoja. Illalla minä lähdin koirien kanssa treeneihin pitkästä aikaa. Harrastan rekkujen kanssa agilitya, joka on ollut tauolla koronan vuoksi. Treenit alkoivat pitkän tauon jälkeen ja olin päättänyt, että nyt vaan mennään! Matkalla olikin vielä pikkupätkä jäätä särjettävänä. Näimme myös pieniä kaislasaaria. Paksut jäät olivat lähteneet liikkeelle ja nappasivat kaislat mukanaan. Jonkun kerran piti hieraista silmiään, kun keskiviikon aikana näki kaislarantaa siellä, missä sellaista ei pitäisi olla.
Palasimme treeneistä myöhään illalla ja silloin meillä oli selvä reitti kotiin asti, ilman jään rikkomista. Myös ulos merelle pääsi vapaasti. Niinpä jäänlähdön kriteerit toteutuivat keskiviikon puolella ja veneilykausi sai alkaa!
Seuraavana aamuna Jaakko porhalsi töihin vapailla vesillä.
Välittömästi jäiden lähdön jälkeen vesillä alkoi näkyä veneitä. Selvästi emme olleet ainoita, jotka odottivat kärsimättömästi jäiden lähtöä. Tervetuloa kevät ja kesä!
Jää aukeaa aina ensimmäisenä pikkusaaren päässä. Se on myös paras paikka aloittaa veneily keväällä, sillä pikkusaaren päähän tulevasta railosta tai sen vierestä pääsee yleensä rikkomaan ensimmäisenä veneränniä mantereelle. Maanittelin Jaakon veneenlaskuhommiin ennen aamupalaa, sillä tämähän on ihan pikainen juttu ja jää on vielä aika kovaa yön jäljiltä. Busterin pitäisi liikkua tosi hyvin jäitä pitkin pikkusaareen!
Jaakko pääsi taas leikkimään venetelakkaa. Veikkaan etten enää pysty perustelemaan miksi pieni ja pippurinen kauhakuormaajamme pitäisi myydä.
Sompa näyttää aivan hämmentyneeltä. Miten tuo vene tuohon tupsahti?
Ei liiku ei
Nyt kun vene oli jäällä, piti vain saada siihen vauhtia ja liu’uttaa se jäätä pitkin pikkusaareen. Saimme paatin käännettyä, mutta se oli yllättävän raskas. Saimme sen kyllä liikenteeseen, kun olimme aikamme punnertaneet. Riemu oli kuitenkin ennen aikaista, sillä vene pysähtyi muutaman metrin päähän. Jää oli sitten kuitenkin sen verran pehmeää, ettemme saaneet Busteria liikenteeseen omin voimin.
No onneksi on noita koneita! Jaakko ajoi mönkijän pikkusaareen ja laitoimme Busterin kiinni saaren pisimpään köyteen ja köyden mönkijän vinssiin. Ihan ei viitsitty ajaa mönkijällä jäällä. Olisi se voinut kestääkin, mutta rannoilla jää voi olla sen verran ohkaista, että päätimme jättää riskin ottamatta. Olimme siis järkeviä, mitä ihmettä! Niinpä Busteria vedettiin peruuttamalla se 10 metriä ja vetämällä vielä pari metriä vinssillä. Sitten uusi köysien viritys ja peruutus.
Jää näyttää niin kovalta, mutta kyllä se jäi ihan tiukkaan kiinni tuohon, eikä liikahtanut käsivoimin hyvistä yrityksistä huolimatta.
Buster on pikkusaaressa. Sompa laaduntarkkailee minkä kepinsyönniltään ehtii.
Vettä
Joku saattaisi ihmetellä, että missä se vesillelasku nyt sitten tapahtui. Ei huolta, kyllä vettäkin löytyy. Ensin meidän piti vain pinnistellä ja työntää Buster loppumatkan verran käsin oikeaan kohtaan. Muutama än-yy-tee-nyt ja saimme veneen laiturin päähän. Keula vajosi jäihin. Kiskoimme vielä keulan lähemmäs laituria ja samalla peräkin siirtyi veteen. Ainakin melkein.
Kyllä se on vedessä!
Sompa pohtii, että pitäisikö ihan hypätä veneeseen?
Keulan alla on ihan oikeasti vettä, mutta perän alla on painunutta jäätä. Hauska nähdä milloin jää antaa periksi ja katoaa.
Siinä se paatti nyt on, kevättä odottelemassa! Meillä molemmilla oli sudennälkä, sillä Busterin liikuttelu ei mennytkään ihan kättä heilauttamalla.
Jäänlähtöveikkauksessa ripeimmät ajattelivat jään lähtevän jo maaliskuun puolella. Aika paljon tuota jäätä vielä on ja tänään kalastajatkin kävivät vielä verkoilla. Me saamme odotella tässä vielä hetken ennen kuin teemme retkiä pikku-Busterilla!
Titti dii! On tullut taas aika selvittää kuka tietää ja kuka arvailee… Jäiden lähtöä nimittäin pitäisi veikata. Jäät lasketaan lähteneeksi, kun meidän laiturista pääsee avomerelle ilman jäiden rikkomista. Pelkkää rännin tekemistä Buster-paralla ei lasketa. Veikkauksen voittajalle on tiedossa mainetta ja kunniaa sekä nimi jäätietäjien listalle.
Paljonko jäätä on nyt?
Kävimme lauantaina kummitytön kanssa mittaamassa jään. Sitähän on vielä aika mukavasti. Vesisade on sulattaneet lunta jään pinnalta ja parin viikon takainen aurinkoinen lämmin viikko ohensi jäitä. Lahjomaton mittakaksikkomme sai jään syvyydeksi noiin 30 cm.
Kummitytön veikkaus jään paksuudesta ei ollut aivan oikella jäljillä.
Poraa poraa…. Kävimme mittaamassa jään kohdasta, jossa ei ole aurattu luistelureittiä.
Hanskasta vasemmalle on jään paksuus. Kyllä se aika tarkkaan on 30cm, väitän. Mutta voi se olla vähän muutakin.
Vielä pari päivää sitten jäätiellä ajettiin traktorilla multaa saareen. Jäätä oli noin 10-13 cm enemmän kuin jäätien ulkopuolella. Tämä kuva on helmikuulta, mutta samalla kuormalla ajettiin myös tämän viikon torstaina.
Historiaa ja jääveikkauksen voittajat
Meidän paikkamme on aika suojaisalla lahdella, joten ihan ensimmäisenä jäät eivät lähde täältä. Kovin pitkää historiadataa en voi antaa, sillä ensimmäinen talvemme saaressa oli 2013 – 2014. Seuraavana vuonna olimme Karibialla purjehtimassa ja jäiden lähtö ei herättänyt uutiskynnystä meille päin. Tässä kuitenkin aiempien vuosien dataa:
2014: Jäät lähtivät 3.4.2014. Veikkausta ei vielä järjestetty, ei ollut koko blogiakaan.
2016: Avointa vettä saatiin 6.4.2016. Veikkauksen voitti Leena K.
2017: Vaikka oli lämpimän oloista, jäät lähtivät vasta 7.4.2017. Veikkauksen voitti nimimerkki Susan.
2018: Kevät oli upea ja kylmä. Jäät lähtivät 19.4. Päivi Y. tiesi polaaripyörteen hidastavan jäiden lähtöä ja oikeassa oli!
2019: Jäät lähtivät 8.4.2019. Tämän tiedon löysi Samuli L. Soukan kristallipallosta.
2020: Veneilimme koko talven. Jäitä ei tullut ollenkaan, mikä oli todella harmillista.
Oma veikkaukseni
Minä veikkaan jäiden lähtöä pääsiäisen jälkeiselle lauantaille 10.4. Siitä alkaa sitten kevät! Kirjoita oma veikkauksesi blogin kommentteihin muutaman päivän sisällä. Päivitän kommentteihin kaikkien veikkaukset, joten siitä on helppo seurata kuka pääsee lähimmäs!
Miten nopeasti sää voikaan muuttua! Viime viikonloppuna kävimme vielä retkiluistelemassa ja tänään jäällä on kerros vettä, lumi on sulanut ja rantajäitä huljuttaa korkealle noussut vesi. Palaan blogissa mielelläni retkiluisteluun. Viime viikonloppuna lähdimme Suvisaaristosta Kytön suuntaan. Mukaan lähti myös Nelli, joka oli käynyt aiemmin samalla viikolla luistelemassa melkeinpä samoilla suunnilla. Hän tiesi, että ulkona oli muutamia hyviä jääpaikkoja.
Pyryttää
Lähtö oli aika erilainen kuin edellisellä kerralla matkalla Porkkalaan. Tällä kertaa satoi lunta ja meillä oli vastatuuli ulos mennessä. Toisaalta mielummin kuitenkin näin päin, myötätuulessa olisi sitten kiva liukua kotiinpäin. Kipitimme Saaristokaupan kohdalta Suvisaariston luisteluradalle ja kuin taikaiskusta Oa alkoi juuri auraamaan rataa ja saimme luistella puhdasta jäätä pitkin lähes koko matkan ulos merelle.
Pavenin kohdalla oli vielä pyryttävää postikorttimaisemaa.
Skrinnariporukka luisteli meidän ohi kohti merta. Tässä vaiheessa tuli vielä ihan kunnolla lunta ja näkyvyys oli siinä ja siinä.
Täällä merellä on hienot rantalohkareet!
Kytö
Luistelimme eteenpäin ja lumisadekin loppui hiljalleen. Nellin kehuma uusi jää löytyi ja se oli kyllä upean tasaista pienen lumihunnun alla. Jää oli vain 5cm paksua, joten välillä piti pysähtyä koittamaan, miten se kestää. Etenimme kohti Kytötä ja sen edustaa halkovaa laivaväylää. Päätimme mennä yli. Ei se väylä ihan eniten jäässä ollut, mutta ihan ok.
Uuden jään reunalla.
Joku oli tuonut väylän reunalle Pepsi-tölkin. Tämä ei voinut olla sattumaa, sillä olen pahan luokan PepsiMax-addikti. Tämä tölkki oli kuitenkin tyhjä. Nelli nappasi sen mukaan rinkkaan jäältä kuljeksimasta. Taustalla Kytö.
Södra Kytökäringen.
Hyvä paikka napata pikaisesti eväitä ja tankata vettä.
Takaisin väylän yli. Tsekkasimme sekä MarineTrafficista, että ihan näköhavainnolla koko ajan, ettei laivoja tule ja jäädä laivaväylän väärälle puolelle. Ei näkynyt paatteja.
Jääpurjehtijat
Kotimatkalla törmäsimme jääpurjehtijoiden kisoihin. Satuttiin paikalle 4 min ennen lähtöä. Olihan se pakko jäädä katsomaan ja lähtö oli tosi hienon näköistä! Veneet järjestäytyivät riviin, josta jääpurkkari työnnetään juoksemalla vauhtiin ja hypätään kyytiin. Jessus miten kovaa ne menivät! Mukana oli tosi erilaisia veneitä. Oli upeita puisia paatteja ja uudempia kilpaveneitä.
Viimeiset valmistelut lähtölinjalla.
Tiukka skaba.
Upea puinen jääpurehtija!
Jääpurjehtijoiden lähtöpaikalta luistelimme kotiin Suvisaariston luistelurataa pitkin. Hieno reissu jälleen kerran ja jäällä näkee aina jotain kiinnostavaa. Me menimme kotiin Saaristokaupan kautta. Siellä oli onneksi vielä laskiaispullia, jotka maistuivat 18km luistelun jälkeen!
Viime sunnuntaina lähdimme retkiluistelemaan. Ajatus oli luistella Suvisaariston luisteluradalta ulos merelle ja käydä ehkä Kytön suunnalla. Mukana meillä oli vastarannan saarinaapuri Mari, joka oli pari päivää aikaisemmin luistellut Porkkalasta Suvisaaristoon. Luistelimme jään yli naapuriin (niinpä, mainiota, että voi luistella naapurille!) ja sieltä saimme kyydin radalle. Ja kyyti olikin tarpeen, sillä parkkipaikat alkoivat olla tukossa jo aamupäivällä.
Jos et ehdi lukea, niin kuuntele tämä retki Spotifyssa!
Lähdimme liikkelle rataa pitkin ja poikkesimme auratulle sivureitille Moisön kohdalla. Rata oli aurattu Aisarnin taakse ja sieltä vielä merelle. Kyllä nyt ihan oikeasti ulkoilijoita hellitään! Kiitos Oa ja muut, jotka ylläpidätte rataa! Olemme auranneet kilometrin pituista lenkkiä ja tällaisessa pikkulenkissäkin on yllättävän paljon hommaa. Joten siellä pitkällä radalla tehdään oikeasti aika paljon töitä. Palkintona on sitten nähdä ihmisten iloiset ilmeet, kun he liikkuvat auratulla jäällä kuka luistimilla, kävellen, hiihtäen, vaunujen, koirien, lasten ja pulkkien kanssa. Erityisesti sydäntä lämmittää nähdä juuri luistelun ilon löytäneitä lapsia, jotka päättäväisenä etenevät radalla tarkasti luisteluun keskittyen.
Jääpurjehtijat
Saimme nähdä myös vähän eksoottisempia jäällä liikkujoita, kun jääpurjehtijat olivat laittamassa pursiaan lähtökuntoon Aisarnilla. En ole montaa kertaa nähnyt näitä veneitä läheltä, joten oli mielenkiintoista seurata niiden menoa. Pari kertaa tällainen jääkiituri ohitti meidät ja ne tosiaan liikkuvat ihan mieletöntä vauhtia. Ehdin vain hetken ihmetellä erikoista ääntä, kun purjevene jo suhahti ohi jostain kauempaa.
Porukkaa riitti Aisarnin ulkopuolella.
Tämä vene ohitti meidät matkalla. Jääpurjehdus näytti niin kevyeltä ja hauskalta menolta!
Porkkalaan, Porkkalaan
Ulkona jäällä paistoi aurinko ja myötäinen tuuli työnsi meitä kevyesti eteenpäin. Luistelu oli niin helppoa! Se tarkoittaa tietenkin vähän raivostuttavaa paluuta kotiinpäin. Mari ja Jaakko alkoivat puhua minua ympäri, että luisteltaisiin Porkkalaan. Silloin saisimme myötätuulen selän taakse ja voisimme nauttia mukavasta menosta koko matkan. Ensin olin vähän, että sinnehän on yli 30km ja sitten olin, että saakohan sieltä taksia… Mutta Mari on toiminnan nainen. Ensimmäisestä ”ehkä me voitaisiin luistella sinne” kommentistani hän soitti puolisolleen, että luistelemmekin Porkkalaan ja tulemme taksilla Saaristokaupalle. Meillä kävi mieletön tuuri ja Janne ilmoitti tulevansa hakemaan meidät. Niinpä se oli sitten päätetty.
Jäällä oli pientä jääkukkaa. Jää oli aika hyvässä kunnossa koko matkan!
Luistelua Porkkalan ulkoväylällä
Tuntuu niin absurdilta, että me vain luistelimme ulkoväylää Porkkalaan. Bongasimme tuttuja väylämerkkejä ja paikkoja. Tällä kertaa saatoimme pysähtyä katsomaan merkkejä tarkemmin ja ylipäätään ei keinuttanut tai aalto hakannut veneen pohjaan.
Väylät ja railot
Ylitimme matkan aikana veneväylän pari kertaa. Railot olivat hyvin jäätyneitä, vaikka Mari kertoikin, että viimeistä ylittämäämme väylää ei ollut vielä perjantaina. Aina on mahdollista, että matka katkeaa avonaiseen väylään. Laivojen kulkua voi katsoa erilaisten AIS-sovellusten kautta ja muokata sitten reittivalintaa sen mukaan (jos ehtii).
Mari kertoi, että kaksi päivää aikaisemmin näitä railoja ei vielä ollut. Meri elää koko ajan ja siksi ei voi luottaa siihen, että jos eilen tästä pääsi, niin tänäänkin pääsee.
Jääsauva meni helposti läpi railoon tulleesta jäästä. Railojen reunalla jäätä oli parikymmentä senttiä.
Luistelijana sitä on aika pieni täplä isolla jäällä. Kuvan poikki menee laivaväylä, jonka ylitimme myöhemmin. Meren raja näkyy kaukana ulkona ja siellä näkyy yksi laivakin.
Tässä ylitetään väylää. Irtonaisista jäälohkareista näkee, kuinka paksua jää oli silloin, kun tästä on ajettu.
Taukoherkkuja
Painelimme ihan hyvää vauhtia kohti Porkkalaa, mitä nyt kameran kaivaminen esille parin minuutin välein hidasti tahtia. Oli vain pakko ikuistaa upeita maisemia! Jossain 20 kilometrin kohdalla päätimme pysähtyä pikatauolle.
Käykö selväksi, että suklaarusina maistuu? Ensin napostellen ja kun lähtö alkaa olla käsillä, niin reilusti vaan koko kourallinen suuhun!
Kylmää juomaa, kuumaa juomaa. Meidän termospullo on hukassa ja siksi joudumme tyytymään kylmään juomaan. Olen aivan varma, että jos ostan uuden termarin, niin se vanha löytyy samantien. Niinpä juomme kylmää juomaa toistaiseksi.
Avovettä ja navigointia
Tämä on kohuotsikko. Löysimme laivareitin varrelta puolen neliön kokoisen alueen lähes avointa vettä. Piti heti ottaa kuva. Usein meri näkyy jossain horisontissa auringossa kimmeltäen, mutta nyt ei näkynyt mitään.
Avovettä! Melkein!
Ja kun kerran veneväylällä ollaan, Jaakko navigoi ihan oikealla softalla. Navionics oli hyvä myös luisteluun.
Loppumatkasta tuuli kääntyi ja toki kulkusuuntakin muuttui. Saimme osamme vastatuulesta. Huh, onneksi sitä oli vain osa matkasta. Reissun loppuvaiheessa alkoi kilometrit tuntua jaloissa ja minun piti vastatuulessa vähän pusertaa, että pääsin eteenpäin. Perillä olimme luistelleet 32km ja aikaa meni 3,5h. Tämä oli todella huikea reissu ja olen kyllä tosi iloinen, että Mari yllytti luistelemaan Porkkalaan asti. Sitähän ei tiedä milloin tällainen mahdollisuus on seuraavan kerran. Ja vielä autokyyti Saaristokaupalle, aikamoista luksusta. Kävimme hakemassa kaupalta laskiaispullat ja luistelimme kotiin. Sauna päälle ja ruokaa pöytään. Mahtava päivä!
Aina säännöllisin väliajoin Jaakko järjestää näytöksiä siitä, kuinka kätevä laite meidän Gehl, pikkukauhakuormaaja, onkaan. Tausta tälle löytyy siitä, että olen jo pitkään sanonut, että raksan jälkeen Gehlille ei ole käyttöä ja se pitäisi myydä eteenpäin. Jaakko on niin rakastunut keltaiseen voimanpesään, että hänelle luopuminen ei ole oikea vaihtoehto. Niinpä yhtenä iltapäivänä Jaakko tuli innoissaan sisälle ja pyysi katsomaan, miten kätevän jutun hän on taas keksinyt.
Veneennosto
Varsinaisesti Buster nostettiin ennen kuin lähdimme pohjoiseen lomalle vuodenvaihteessa. Katsoimme ennusteet ja totesimme, että meillä on todennäköisesti tukeva jää, kun palaisimme kahden viikon päästä. Niinpä veimme ensin veneellä tavarat autoon, minkä jälkeen Jaakko ajoi kotiin, nappasi Busterin nopeasti ylös vedestä rantakalliolle (tietenkin kauhakuormaajalla!) ja souti maihin. Silloin ei ehditty tehdä mitään finesseä Busterille, koska piti ehtiä autojunaan.
Kun sitten tulimme kotiin etelän lumiseen talveen, tönötti Buster rantakalliolla lumikinoksen alla ilman suojapeitettä. Moottorin huuhtelu makealla vedellä oli tekemättä, mutta kallio on niin loiva, ettei moottoria saanut tarpeeksi pystyyn.
Buster siirretään talvitelakalle
Sitten tuli se päivä, kun minä menin katsomaan, että mitä se Jaakko oli keksinyt Busterille. Jaakko aikoi nostaa Gehlillä Busterin suoraan rantatelakalle odottamaan kevättä. Asettelimme liinaa paremmin ja varmistimme ettei liina pääse luiskahtamaan sivuun paikaltaan. Sitten Jaakko lähti liikenteeseen.
Jaakko laittoi liinan paikalleen ensin itse ja sen jälkeen minä mallailin niitä tasapainoon, kun hän koenosti Busteria.
Ja näin se nousi! Ja kyllä kyllä, vähän olisi puhdistushommaa peräpeilissä!
Koska polku oli vähän epätasainen, joutui Jaakko ajelemaan kieli keskellä suuta.
”Mä oon aina halunnut oman telakan!!” Onnellinen Jaakko huuteli Gehlin ohjaimista.
Ja siihen se meni, kauniisti omalle paikalleen. Busterin kyljet ovat saaneet vähän osumaa jäissä ajelusta. Se ei ollut ihan noin klommollaan vielä kun se muutti Turun saaristosta Espooseen.
Laiturin reunalla moottorin sai pystyasentoon ja makeavesihuuhtelu onnistui helposti.
Sitten loput lumet pois veneestä, pressutelineen rakennus, akku irti ja pressu päälle. Nyt paatti on täydellisesti paketissa.
Jaakko oli vielä aivan innoissaan, kun hän ajatteli, että Busterin voisi nostaa suoraan laiturilta veteen Gehlillä. Aivopesu alkaa sitä paitsi toimia. Olen alkanut hiljalleen miettiä, että ehkä saaressa on ihan hyvä olla Gehlin tyyppinen työjuhta. Helpottaahan se paljon veneen nostoja ja laskuja. Ja sillä voi kuljettaa painavia kukkaruukkuja ja multasäkkejä (tärkeä juttu). Sitä paitsi pieni kauhakuormaajamme on aivan match made in heaven. Emme ole itse laittaneet siihen tarroja ”Jaakon kone- ja pihatyöt”, vaan Gehl on ostettu tuon nimisestä firmasta. Onhan siinä nyt vähintään pientä sielujen värinää!
