kuulija
Suomi
Substantiivi
kuulija (12)
- henkilö, joka kuulee jotakuta tai jotakin
Ääntäminen
- IPA: /ˈkuːlijɑ/
- tavutus: kuu‧li‧ja
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kuulija | kuulijat |
| genetiivi | kuulijan | kuulijoiden kuulijoitten (kuulijain) |
| partitiivi | kuulijaa | kuulijoita |
| akkusatiivi | kuulija; kuulijan |
kuulijat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kuulijassa | kuulijoissa |
| elatiivi | kuulijasta | kuulijoista |
| illatiivi | kuulijaan | kuulijoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kuulijalla | kuulijoilla |
| ablatiivi | kuulijalta | kuulijoilta |
| allatiivi | kuulijalle | kuulijoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kuulijana | kuulijoina |
| translatiivi | kuulijaksi | kuulijoiksi |
| abessiivi | kuulijatta | kuulijoitta |
| instruktiivi | – | kuulijoin |
| komitatiivi | – | kuulijoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kuulija- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |