Stefan Lindfors

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stefan Lindfors vuonna 2024

Erik Stefan Lindfors (s. 3. toukokuuta 1962 Maarianhamina)[1] on suomalainen muotoilija, kuvanveistäjä, sisustusarkkitehti ja filmin tekijä.

Lindfors on tullut tunnetuksi suunnittelemistaan huonekaluista, astioista, valaisimista ja kankaista. Myöhemmin Lindforsin talenttia sekä erinomaista ohjaustyötä on nähty myös mainoksissa sekä muun muassa HIM-yhtyeen musiikkivideossa.

Lindfors on tehnyt opetustyötä taidealan korkeakouluissa, ja hän on saanut useita kotimaisia ja ulkomaisia muotoilualan palkintoja.

Lindfors vaikuttaa tänä päivänä aktiivisesti muotoilun, kuvataiteen, arkkitehtuurin ja kaupallisten filmien maailmassa. Hän tekee läheisesti töitä myös markkinoinnin ja mainonnan strategisella puolella mm. esitelmien, lanseerauksien ja tapahtumien parissa.

Lindfors käy myös luennoimassa yrityksille, instituutioille ja yliopistoille.

Lindfors kirjoitti ylioppilaaksi Åbo Katedralskolanista vuonna 1982. Koulussa Lindfors ajatteli ryhtyvänsä kokiksi, kunnes lukion kuvaamataidon opettaja sai hänet tunnistamaan taiteellisuutensa ja hakemaan taideteolliseen korkeakouluun. [2]

Lindfors valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta (TAIK) 1988 erikoistuen sisustusarkkitehtuuriin ja huonekalusuunnitteluun.

Lindfors on suunnitellut muun muassa astioita, huonekaluja, valaisimia, vaatteita ja kankaita suomalaisille kotitalousväline- ja kalusteyrityksille kuten Arabialle, Iittalalle ja Martelalle sekä vaatealan yrityksille kuten Marimekolle.

Hän on työskennellyt myös elokuva- ja televisio-ohjaajana. Televisiossa hänen ohjaamiaan televisiomainoksia on nähty esimerkiksi telealan yristen DNA:n ja Nokian kampanjoissa.

Lindfors on ohjannut myös joitakin musiikkivideoita muun muassa suomalaiselle HIM-yhtyeelle kappaleille The Funeral of Hearts, Tears On Tape ja Into The Night.[3] Hänen Into the Night -musiikkivideonsa äänestettiin parhaaksi amerikkalaisen musiikkialan Internet-sivuston järjestämässä äänestyksessä vuonna 2014.[4]

Niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin nimekkäille brändeille tehtyjen töiden lisäksi, Lindfors on opettanut muotoilua kaikissa Pohjoismaissa ja työskennellyt professorina Kansas City Art Institutessa, Yhdysvaltojen Missourissa.

Lindfors on tehnyt töitä taiteilijana, muotoilijana ja filmin tekijänä mm. seuraaville brändeille: Alessi, Amnesty, Arabia, Artek, Åbo Akademi, Buster Boats, DNA, Finavia, Hackman, Helsinki International Airport, Helsinki Public Transport, Iittala, Ilmatar Wind, Ingo Maurer, JCDecaux, Lundia, Marimekko, Martela, Neste, Nokia, Piiroinen, Prime Hotels, Sony Playstation, Swatch, Valio, Viking Line, Vitra and Warner Music.

Monia Lindforsin tekemiä töitä on muun muassa New Yorkissa luksushotellien auloissa.


Merkittävät uratapahtumat

1988 Lindforsin suunnittelema säädettävä pöytälamppu “Scaragoo” lanseerattiin Ingo Maurerille Salone del Mobile -Design-messuilla Milanossa, jolloin Lindfors saavutti maailmanlaajuisen mediahuomion ja häntä tituleerattiin muotoilijaksi (“Designer”).

1991 Lindfors piti ensimmäisen isomman luokan veistosten museo-näyttelynsä yhdessä Suomen arvostetuimmista kuvataiteen paikoista, Amos Andersonin taidemuseossa. Hän sai arvokasta tv-näkyvyyttä ja nyt häntä tituleerattiin arvostettuna kuvanveistäjänä.

Tunnustukset ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urallaan Lindfors on saanut useita kotimaisia ja ulkomaisia muotoilualan palkintoja.

Vuonna 1992 Stefan vastaanotti suurimman Pohjoismaiden kulttuurillisen tunnustuksen - Väinö Tanner Trailblazer -palkinnon. Tuomaristo kutsui häntä “Renessanssimieheksi” ja The Times (London) kirjoitti, että “Lindforsin kutsuminen teolliseksi muotoilijaksi olisi kuin kutsuisi Stravinskyn sinfoniaa kivaksi lauluksi”.

Vuonna 1992 Lindfors vastaanotti Skandinaviassa arvostetun “Georg Jensen” -palkinnon Kööpenhaminassa Kuningatar Ingridin toimesta. Tuomaristo valitsi Lindforsin jo tuolloin uransa alkuvaiheessa tuottamien töiden ansiosta.

Vuonna 2011 The New York Times julisti Lindforsin tekemän Gershwin Hotellin julkisivu-veistoksen “Manhattanin uudeksi maamerkiksi”.

Vuonna 2004 Kerrang! magazine (London) antoi kunniaa Lindforsille “Vuoden paras musiikkivideo” -palkinnolla Lindforsin käsikirjoittamalle ja ohjaamalle HIM-yhtyeen “Funeral of Hearts”-musiikkivideolle.

Elämän missio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo opintojensa alkuvaiheessa Lindfors kieltäytyi hyväksymästä tiukkoja rajoja taide- ja design -alan ammattikuntien välillä. Häntä ärsyttää ”taidepiirien trendipuhe”, joka pyrkii jäsentelemään eri taiteenaloja suhteessa toisiinsa. Taiteen ei myöskään tulisi olla vain tiettyjen ihmisten saavutettavissa, vaan kaikille vapaasti koettavissa ja tulkittavissa olevaa viihdettä.

Elämän missiona hän on kertonut olevan yksinkertaisesti “luoda uutta”.

Lindfors on tunnettu suorasanaisuudestaan ja kriittisistä mielipiteistään - etenkin itseironisesta tyylistään. Mediassa hänen tavaramerkikseen on muodostunut kyky yllättää yleisö ja ajatella asioista eri tavalla.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stefan Lindfors syntyi Ahvenanmaalla ruotsinkieliseen perheeseen, jonka suvussa ei tunnettu taidetta.

Lindfors sairasti nuorena anoreksiaa ja painoi vain 55 kiloa.[5] Lindforsilla on kaksi lasta näyttelijä-tuottaja Katariina Lehtosen kanssa, jonka kanssa hän oli naimisissa vuosina 2005–2013.[6] Lindforsilla on myös yksi poika aiemmasta suhteestaan.[7]

Lindfors on intohimoinen kokkaaja ja hän harrastaa veneilyä.

Kuvia julkisista teoksista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. Stefan Lindfors Hotel Mestari. Viitattu 16.8.2024.
  3. Angel Films Oy: Into The Night ja Tears on Tape kuvaukset Facebook. Viitattu 15.3.2013.
  4. Rita Tainola: Lindforsin ohjaama musiikkivideo palkittiin. Iltalehti, 13.6.2014, s. 34.
  5. ”Halusin olla pelkät aivot” 30.4.2012. Iltalehti.
  6. Rita Tainola: Stefan Lindfors eroaa Ilta-Sanomat. 12.7.2013. Viitattu 17.11.2019.
  7. Rita Tainola: Stefan Lindfors Tainola Show'ssa: Elimme avioliitossa itsenäisesti ja vapaasti Ilta-Sanomat. 8.3.2014. Viitattu 17.11.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]