Lentomestari
Lentomestari oli Suomen ilmavoimien toimi, joka vastasi maavoimien sotilasmestaria. Ensimmäiseksi lentomestariksi nimitettiin 1. heinäkuuta 1925 vääpeli Hannes Haijala ja viimeiseksi Reijo Jukonen vuonna 1952. Toimeen nimitettiin vuosien mittaan kaikkiaan 140 henkilöä. Tehtävän lakkauttaminen vuonna 1952 kosketti 18:aa silloin palveluksessa ollutta lentomestaria.
Tunnettuja lentomestareita olivat muiden muassa Mannerheim-ristin ritari Ilmari Juutilainen ja koelentäjä Urho Heiskala. Nuorin lentomestareista oli hävittäjälentäjä Eero Kinnunen, joka kaatui Kronstadtin lähellä ilmatorjunta-ammuksen osumasta syksyllä 1943.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puolustusministeriön kiertokirjeessä 6. maaliskuuta 1925 ilmoitettiin, että väliaikaisessa määräyksissä olleet erikoismestarien toimet saadaan täyttää. Ohjeen mukaan ilmailuvoimien esikunta ilmoitti 13. maaliskuuta, että joukko-osastot voivat tehdä esityksiä nimityksistä. Huhtikuussa esikuntaan saapuneissa esityksissä toimiin esitettiin Haijalaa, Kopraa, Juurikasta, Karlstedtiä, Tilliä, Paasosta ja Gottschalkia erikoismestareiksi. Esikunta hyväksyi esitykset ilmoittaen kuitenkin vääpelin palkan ja arvon säilymisestä.[1]
Joukko-osasto esittivät, että muutama tunnetuimmista ylennettäisiin elokuussa. Ilmailuvoimien komentaja ylensi, korotti tai nimitti lentomestariksi Haijalan 1. heinäkuuta, Juurikkaan ja Kopran 6. joulukuuta ja Karlstedtin 6. maaliskuuta 1926.[1]
Toimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1927 laki puolustuslaitoksen viroista ja toimista (22.12.1927) vakinaisti lentomestarin arvon, minkä seurauksena alipäällystö koostui kolmesta ryhmästä erikoismestareista, aliupseereista ja sotilasalivirkamiehistä. Lentomestarit olivat erikoismestarien suurin ryhmä ja he olivat myös ainoat täyden sotilaskoulutuksen saaneet erikoismestarit.[2]
Lakia muutettiin asetuksella 5. syyskuuta 1930, missä esitettiin pykälässä 12 puolustuslaitoksen virat ja pysyvät toimet. Pykälän kohdissa 1–5 luetellaan upseerin viroista alipäällystö- ja miehistötoimiin. Kohdassa kuusi lueteltiin muut virat ja toimet, joissa oli yhtenä lentomestarit 30 kappaletta. Saman asetuksen 25 pykälässä tehtävän vaatimuksena oli vain taito ja kyky toimen menestykselliseksi hoitamiseksi. Vakanssien täyttämiseksi ylennettiin viisitoista vääpeliä lentomestareiksi jouluna 1929.[3]
Puolustuslaitosasetuksella 29. kesäkuuta 1933 nostettiin lentomestarien lukumäärää kahdella ja 24. tammikuuta 1936 annetulla asetuksella numero 63 määrää lisättiin vielä kuudella.[3]
Asetus no 65 (29.1.1937) mainitsee ensimmäisen kerran sotilasmestarintoimet, joihin sisällytettiin aiemmat erikoismestarit, asemestarit, konemestarit ja lentomestarit ja lentokonemekaanikot. Lentomestarien määrä oli samalla kasvatettu 40:een. Asetuksessa 30. joulukuuta 1938 määrä nostettiin edelleen 52:een.[4]
Talvi- ja jatkosota lisäsivät virkoja vielä jonkin verran. Jatkosodan aikana viisi lentomestaria sai Mannerheim-ristin ja kolmelle ehdotetulle sitä ei myönnetty. Jatkosodan päätyttyä määrä väheni nopeasti. Kaikki reserviläiset kotiutettiin ja yli 40-vuotiaat siirrettiin eläkeiän täytyttyä eläkkeelle. Näin vuoden lopussa oli palveluksessa ainoastaan 37 lentomestaria. Asetus numero 879 saman vuoden lopulta määritti lentomestarien määräksi 40.[5]
Maaliskuussa 1945 pääesikunnan käskylehti määräsi, ettei tehtävään nimitettäessä enää ylennettäisi. Perusteena oli sotilaallisen arvoasteen puute eli lentomestarit kuten muutkin erikoismestarit, olisivat siten vain toimien nimityksiä.[6]
Vuoden 1927 laki puolustusvoimien viroista ja toimista kumottiin 6. kesäkuuta 1952 annetulla lailla numero 241, joka astui voimaan 1. lokakuuta. Lain toisessa pykälässä luetellaan puolustuslaitoksen virat ja toimet. Listaan on lisätty yliluutnantti ja ylivääpeli, mutta lentomestari ja lentokonemekaanikko oli poistettu samoin kuin erikoismestari. Laissa on kuitenkin säilytetty sotilasmestari.[6]
Lakia täydentämään annettiin 31. lokakuuta asetus puolustuslaitoksesta, joka määritti vaatimukset virkoihin ja toimiin. Samassa asetuksessa määritetään myös koko puolustusvoimien 1. luokan sotilasmestarien määräksi 62. Asetuksessa 1. joulukuuta lakkautettiin 18 lentomestarin tointa. Lisäksi neljä lentomestaria siirrettiin ylivääpelin toimeen ja 24 2. luokan sotilasmestareiksi, joista kuusi ylennettiin 1. luokan sotilasmestareiksi 1. tammikuuta 1953. Samassa yhteydessä sotilasmestarista muodostui sotilasarvo, johon voidaan ylentää.[7]
Lentomestarit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luettelossa ovat kaikki 140 lentomestaria:[8]
- Aaltonen, Lasse Erik
- Ahokas, Uuno
- Alho, Martti
- Alkio, Erkki (14.9.1918 – 2.2. 2009). Lentomestariksi 7.9.1945. Arvo lakkautettiin 1952, jolloin hänet siirrettiin 2. luokan sotilasmestariksi 1.12.1952. Korotettiin 1. luokan sotilasmestariksi 1.1.1953 ja sotilasmestariksi 29.2.1956. Sotilaslentomerkki ((SLM) n:o 530)
- Anttonen, Arvo
- Arenmaa, Aaro
- Arte, Aarne ent Ahlman
- Artola, Niilo ent Ahlgrén
- Brofeldt, Leo
- Eerola, Oiva
- Fräntilä, Mauno (30.4.1917 – 8.7.2009, Kauhava. SLM n:o 502, myönnetty 28.8.1939. Palvelusyksiköt 1.3.1939 LeLv 24 – 31.8.1940, LeLv 32 – 9.2.1943, LeLv 34 – 6.3.1944, HLeLv 30 – 15.6.1944, HLeLv 34 – 5.8.1944 HLeLv 30. Siirtyi reserviin ilmavoimista Kauhavalla 12.2.1956. 5 1/2 hyväksyttyä ilmavoittoa 380 sotalennolla, talvi- ja jatkosodan aikana pudotettuja. Omien laskujensa mukaan pudotuksia hänellä oli kuusitoista. Ilmatorjunta ampui hänet alas kaksi kertaa ja kerran hänen oli hypättävä koneesta Messerschmittin moottorin sytyttyä tuleen.)
- Gottschalk, Rudolf
- Haavisto, Eino
- Haijala, Hannes
- Halme, Esko
- Heikinaro, Lars
- Heilä, Toivo
- Heinänen, Elis
- Heiskala, Urho
- Helanto, Väinö
- Huotari, Jouko
- Hämelä, Tarmo
- Hämäläinen, Arvi
- Ikonen, Sakari
- Ikonen, Viljo
- Janhonen, Veikko
- Jankko, Pekka
- Juhola, Aimo
- Jussila, Oskari
- Juurikas, Eino
- Juutilainen, Ilmari
- Jäderholm, Georg
- Kajuutti, Oskar
- Kinnunen, Eero
- Lautamäki, Lauri
- Mildh, Lennarth
- Pakarinen, Erkki
- Onni Paronen
- Osmo "Otso" Rantala
- Olavi Sarko, myöhemmin eversti ja lentoryhmä Sarkon komentaja. Sarko oli lentomestarin arvoinen vuonna 1928 osallistuessaan italialaisen tutkimusmatkailijan Umberto Nobilen retkikunnan pelastusoperaatioon.
- Eugen Saarla e. Schirakoff
- Aarre Siltavuori
- Tirkkonen, Aarne
- Jussi Tolkki
- Oiva Tuominen
- Turkka, Yrjö
- Vahvelainen, Aimo
- Väänänen
- Urho Lehtovaara
- Esa Heinänen
- Adolf Syrjänen
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Juurikas, Veikko: Lentomestarit. Ilmavoimien historiajulkaisuja I, Vammala, 1999. ISBN 951-98226-0-7