Koura (Nurmo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koura

Koura

Koordinaatit: 62°43.033′N, 23°05.525′E

Valtio Suomi
Maakunta Etelä-Pohjanmaa
Kunta Seinäjoki
Entinen kunta Nurmo
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2022) 342











Koura on kylä Seinäjoen itäosassa, Etelä-Pohjanmaalla. Ennen Nurmon, Seinäjoen ja Ylistaron kuntaliitosta Koura kuului vuoteen 2009 asti Nurmon kuntaan.[1] Kylä sijaitsee valtatie 18:n varrella.[1] Kourassa on muun muassa E. S. Lahtinen Oy:n (Esla) potkukelkkatehdas.[2] Kylän palveluja ovat ryhmäperhepäivähoitopaikka ja alakoulu.

Vuoden 2022 lopussa Kourassa asui 342 asukasta.[3]

Kouran urheilutoiminnasta vastaa Kouran Louhi, joka järjestää vuosittaisia yleisurheilukilpailuja.lähde?

Alueen nimeksi oli tarkoitus antaa alun perin Kuoras, mutta virkamiesten tekemän virheen vuoksi nimeksi tuli Koura.[4] Kuoras annettiin myöhemmin suurtilastoalueen nimeksi,[4] johon kuuluu Kouran lisäksi tilastoalueet Viitalankylä ja Ylijoki.[5]

Vaikka Nurmossa ei tiettävästi ole ollut rautakautista asutusta, Kourasta on löydetty rautakautinen hautaröykkiö.[6]

Kouran saha aloitti toimintansa vuonna 1913, ja laajimmillaan sen toiminta oli 1920-luvulla, jolloin siellä valmistettiin lautojen ja lankkujen lisäksi puuhiiltä, tervaa, tärpättiä ja pikiöljyä. Sahatavaraa kuljetettiin rautateitse sekä Pohjanlahden satamiin että etelään.[7]

  • Finlandia: Otavan iso maammekirja 7: Etelä-Pohjanmaa. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08930-7.
  1. a b Koura SKV Kiinteistönvälitys. Viitattu 19.4.2019.[vanhentunut linkki]
  2. Kehittämisyhdistys Liiveri ry: Koura liiveri.net. Arkistoitu 19.4.2019. Viitattu 19.4.2019.
  3. Peltokangas, Heikki: Seinäjoen asukasluku pullistelee yllättävästi Ilkka-Pohjalainen. 28.5.2023. Viitattu 30.5.2023.
  4. a b Löfhjelm, Jonna: Asuinalueiden indentiteettien jäljillä. Opinnäytetyö. Oulun yliopisto 2018.
  5. Tietoa Taskuun Seinäjoen kaupunki 2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Finlandia 1986, s. 164
  7. Finlandia 1986, s. 165

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.