Geenin itsekkyys
| Geenin itsekkyys | |
|---|---|
| The Selfish Gene | |
 Ensipainoksen kansikuva. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Richard Dawkins |
| Kansitaiteilija | Desmond Morris |
| Kieli | englanti |
| Genre | evoluutiobiologia |
| Kustantaja | Oxford University Press |
| Julkaistu | 1976 |
| Sivumäärä | 224 |
| ISBN | 0-19-286092-5 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Kimmo Pietiläinen |
| Kustantaja | Art House |
| Julkaistu | 1993 |
| Ulkoasu | nidottu |
| Sivumäärä | 368 |
| ISBN | 951-884-107-1 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Geenin itsekkyys (engl. The Selfish Gene) on Richard Dawkinsin kirjoittama vuonna 1976 ilmestynyt evoluutiota käsittelevä kirja. Kirja rakentuu teorialle, jonka perustan oli esittänyt George C. Williams kirjassaan Adaptation and Natural Selection vuonna 1966. Dawkins käyttää termiä ”geenin itsekkyys” kuvaamaan geenikeskeistä evoluutionäkemystä vastakäsityksenä eliöön keskittyvälle evoluutionäkemykselle. Geenikeskeisestä näkemyksestä seuraa, että mitä läheisempää sukua kaksi yksilöä ovat toisilleen sitä järkevämpää (geenien tasolla) on käyttäytyä epäitsekkäästi. Tämän vuoksi käsitettä on käytetty erityisesti monien altruismin muotojen selittämisessä.
Kirjassa Dawkins ehdottaa myös termiä meemi, joka on vastaava ihmisen kulttuurievoluution yksikkö kuin geeni on eliölajien evoluution yksikkö, tosin hieman eri tavalla.
Kirjan 30-vuotispainoksen esipuheessa Dawkins sanoi ymmärtävänsä, että kirjan nimi saattaa antaa riittämättömän kuvan sen sisällöstä ja että jälkeenpäin ajatellen hänen olisi pitänyt antaa kirjalle nimeksi Kuolematon geeni.[1]
Kimmo Pietiläisen laatima suomennos ilmestyi vuonna 1993 ja se perustuu vuoden 1989 laajennettuun laitokseen.
”Itsekkäät” geenit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvaillessaan geenejä ”itsekkäiksi” Dawkins ei tarkoita että geenien toimintaa ohjaisi jokin motiivi tai tahto, vaan että niiden vaikutuksia voidaan tarkasti kuvata ikään kuin näin olisi. Keskeinen teesi on, että eteenpäin siirretyt geenit ovat niitä joiden vaikutukset ajavat niiden omaa etua (eli niiden kopioitumista tulevaisuudessa) eivätkä välttämättä eliön tai varsinkaan suuremman ryhmän etua. Tämä näkemys selittää luonnossa esiintyvän yksilötason altruismin erityisesti sukulaissuhteissa: uhratessaan henkensä suojellakseen sukulaisiaan yksilö ajaa geeniensä etua.
Teoksen julkaisuversiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. ((The Selfish Gene, 1976, 1989.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Art House, 1993. ISBN 951-884-107-1
- Dawkins, Richard: The Extended Selfish Gene. (Fourth Edition) Oxford: Oxford University Press, 2016. ISBN 978-0-19-878878-2 (englanniksi)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Dawkins, Richard: It’s all in the genes (tilaajille) The Sunday Times. 12.3.2006. Viitattu 12.11.2010. (englanniksi)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Grafen, Alan & Ridley, Mark (toim.): Richard Dawkins: How a Scientist Changed the Way We Think. Reflections by Scientists, Writers, and Philosophers. Oxford: Oxford University Press, 2006. ISBN 0-19-929116-0 (englanniksi)
- Sexton, Ed: Dawkins and the Selfish Gene. Duxford, Cambridge: Icon Books, 2001. ISBN 1-84046-238-8 (englanniksi)
- Sterelny, Kim: Dawkins vs. Gould. Survival of the Fittest. Duxford, Cambridge & New York: Icon & Totem Books, 2001. ISBN 1-84046-249-3 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ylikoski, Petri: Dawkinsin itsekkäät geenit. Niin & näin 3/1994. (PDF)