Friitala (yritys)

Friitala Oy on suomalainen nahka-alan monitoimiyritys, joka oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin nahka- ja nahkapukinetehdas sekä yksi suomalaisen muodin edelläkävijöistä usean vuosikymmenen ajan.

Historia

Perustaminen

Arthur Hellman

Yhtiö sai alkunsa Huittisista kotoisin olleen 18-vuotiaan nahkurin Arthur Hellmanin vuonna 1892 Ulvilan Friitalasta ostamasta verstaasta. Hän oli toiminut isäpuolensa oppipoikana sekä myynyt äitinsä nahkurinverstaan tuotteita muun muassa Porin ja Turun kauppatoreilla. Erimielisyydet isäpuolen kanssa johtivat siihen, että Hellman halusi aloittaa oman yrityksen. Käytyään katsomassa useita eri kohteita Hellman allekirjoitti 2. marraskuuta 1892 kauppakirjan Friitalassa Finnebäckin ojan varrella sijainneesta, tyhjillään olleesta Elias Tähtisen nahkurinverstaasta. Paikan valintaa vaikutti hyvän maantieyhteyden lisäksi suunnitteilla ollut Tampere–Pori-rata, joka valmistui 1895. Friitalan pysäkiltä vedettiin tehtaalle oma raide 1923. Hellman tähtäsi alusta asti omaa maakuntaa laajempaan toimintaan. Nahanvalmistuksessa tarvittava vesi saatiin Finnebäckin ojasta, mutta kuivina aikoina jouduttiin turvautumaan lähes kilometrin päässä virtaavan Kokemäenjoen vesivaroihin.

Ensimmäiset vuosikymmenet

Yritys työllisti aluksi Hellmannin lisäksi kaksi työntekijää ja seuraavan kahden vuoden kuluessa heitä palkattiin kaksi lisää.

Jo ennen nahkurinverstaan hankintaa Hellman oli pohtinut nahkakaupan avaamista. Ajatus toteutui, kun hän maaliskuussa 1894 avasi vuokratiloissa Porin Yrjönkadulle nahkakaupan vaimonsa Hilman nimissä. Vuonna 1915 Hellman saattoi ostaa saman kadun varrelta oman liikehuoneiston. Tästä kasvoi merkittävä Friitalan Myymälät, Hellemaat Oy -niminen kauppaketju, jossa myytiin kaikkia nahka-alan tuotteita, myös asiakkaina olevien kenkätehtaiden valmistamia jalkineita.

Vuonna 1896 valmistui verstaan vieressä sijainneeseen Uotilan talon navettaan nahkatehdas, jonka koneet saivat käyttövoimansa höyrykoneesta. Yrityksen ensimmäisiä tuotteita olivat paikallisista materiaaleista muokatut päällis- ja pohjanahat. Myös lampaannahan valmistuksesta tuli huomattava tuotannonhaara, sitä käyttivät muun muassa lakkitehtaat, kirjansitojat sekä pukinevalmistajat.

1900-luvun ensimmäisinä vuosina Hellmanin yritys laajensi tuotantoaan valjaisiin, satuloihin sekä muihin hevosvarusteisiin. Vuonna 1904 valmistui nahkatehtaalle uusi kolmikerroksinen lisärakennus, johon hankittiin myös uutta koneistoa. Ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista tehdas laajeni vielä muun muassa uudella konttorirakennuksella, jonka yhteydessä oli myös Hellmanin perheen asunto. Vuonna 1913 nahkatehdas vaihtoi höyryvoiman sähköön. W. Rosenlew & Co oli rakentanut oman voimalaitoksen Poriin, josta sähkölinja vedettiin myös vajaan kymmenen kilometrin päässä sijainneelle Friitalan nahkatehtaalle. Kolmikerroksinen puu- ja tiilirakenteinen lisärakennus valmistui Friitalaan vuonna 1916.

Liikkeen toiminta oli kasvanut jo niin suureksi, että syksyllä 1917 Arthur Hellman päätti muuttaa sen osakeyhtiöksi, jonka omistajiksi tuli koko hänen perheensä. Yhtiö aloitti toimintansa nimellä Friitalan Nahkatehdas Osakeyhtiö. Tehdas oli käynnissä myös vuoden 1918 sisällissodan aikana, mutta se toimi punaisten valvonnassa. Arthur Hellman koki sodan aikana myös henkilökohtaisen mentyksen, kun hänen valkoisten puolella sotinut poikansa Antero Hellman kuoli Pomarkun taistelussa.

Sisällissodan jälkeen Friitalan Nahkatehdas jatkoi laajenemistaan, ja sen toiminta alkoi myös kansainvälistymään. Yhtiössä prokuristina työskennellyt Artturi Hellman matkusti parin vuoden ajan Pohjois-Amerikassa, Englannissa ja Saksassa hakemassa oppia sekä uusia ideoita. Hän oli jo aikaisemmin vuosina 1914–1917 tehnyt useita matkoja Venäjälle, työskennellen muun muassa pietarilaisessa nahkatehtaassa. Vuosina 1920–1922 valmistui uusi 4-kerroksinen tillirakennus, joka on nykyäänkin osa Friitalan nahkatehtaan rakennusta. Artturi Hellman hankki tehtaaseen uudet koneet Saksasta. Tehtaalle valmistui myös ajanmukainen laboratorio sekä vieressä kulkevalta rautatieltä vedetty teollisuusraide. 1920-luvun alkuun mennessä oli rakennettu lisäksi kahdeksan asuntoa tehtaan työntekijöille. Hellman oli ostanut myös Kokemäellä sijaitsevan maatilan turvatakseen työläistensä elintarvikehuollon pula-aikana. Henkilökuntaa tehtaalla oli vuosikymmenen alussa noin 60.

Nahkapukineiden ja lammasturkkien valmistus käynnistyy

Kun Friitala 1928 aloitti oman nahkapukinevalmistuksen, se oli jo lähes koko maassa laadukkaista tuotteistaan tunnettu nahkatehdas. Pukinetuotantoa suunnittelemaan taloon tuli 1.4.1928 vaatturi Uuno Tamminen. Ensimmäiset tuotteet valmistuivat saman vuoden syksyllä. Tavallisten käyttövaatteiden lisäksi valikoimaan kuului muun muassa autoilijoille, lentäjille ja sotilaille, ts. kylmissä oloissa työskenteleville tarkoitettuja nahka- ja turkisasuja. Pian tuli tuotantoon myös naisten nahkapukineet ja mokkaturkit. Arthur Hellman luopui toimitusjohtajan tehtävistä vuonna 1928 ja siirtyi johtokunnan puheenjohtajaksi. Toimitusjohtajaksi nimitettiin Arthurin vanhin poika, Hellemaaksi nimensä muuttanut Artturi. Yhtiön teknisenä johtajana toimi vuodesta 1924 Artturi Hellemaan nuorempi veli Arvi Helleranta, joka vastasi myöhemmin nahkatehtaan tuotannosta ja sen kehittämisestä aina 1950-luvun lopulle asti.

Yhtiö alkoi entistä enemmän suuntautua ulkomaille, se osallistui muun muassa Leipzigin messuille Saksassa vuonna 1930. Friitalan tuotteet saavuttivat suurta arvostusta kotimaassa, ja Friitalan nahalla verhoiltiin esimerkiksi vuonna 1931 valmistuneen Eduskuntatalon tuolit. Lisäksi Friitalan nahalla on myöhempinä vuosikymmeninä verhoiltu muun muassa Finlandia-talon sekä Helsingin kaupunginteatterin istuimet. Vuonna 1936 valmistui suuri tiilirakenteinen nahkatehdas, jonka laajennus valmistui kesällä 1950-luvulla. Se tunnetaan nykyisin Friitala-talona.

Arthur Hellman kuoli 24.3.1937 Hiivolan tilallaan 63-vuotiaana.

Sotavuodet ja 1950-luku

Friitalan nahkatehdas 1940-luvulla.

Sotavuosina Friitalan tuotanto meni lähes kokonaan armeijan tarpeisiin. Tehtaan toimintaa vaikeuttivat ulkomaisen raakanahan, kemikaalien, laitteiden ja koneiden tuontirajoitukset. Myös suuri osa tehtaan työntekijöistä oli joutunut rintamalle. Jatkosodan loppuvaiheen aikana Friitala sai kuitenkin lisättyä tuotantoaan hankkimalla raakanahkoja ja vuotia Saksan kautta ja Turkista.

Vuonna 1946 yhtiö lyhensi nimensä muotoon Friitalan Nahka Oy. Sodan loputtua toiminta joutui suuriin vaikeuksiin, kun tuonti ulkomailta oli tyrehtynyt käytännössä kokonaan. Puutetta oli erityisesti nahkanvalmistusprosesseissa vaadittavista kemikaaleista, ja niiden sijasta piti käyttää heikkolaatuisia korvikkeita. Vuonna 1949 tehtaan tuotanto pysähtyi useaksi kuukaudeksi, kun vanha nahkatehdas tuhoutui tulipalossa. Uuden tehdasrakennuksen laajennukset otettiin käyttöön vuotta myöhemmin.

Pysähdyksissä ollut vientitoiminta pääsi käynnistymään uudelleen 1950-luvun alussa. Seuraavaksi ongelmia aiheutti vuonna 1953 syttynyt Korean sota, joka vaikeutti raaka-aineiden ja muiden tarvikkeiden saantia. Helpotusta tilanteeseen toi kuitenkin Länsi-Saksan talouden elpyminen, jonka ansiosta eri kemikaalien saatavuus jälleen parani. 1950-luvun loppuun mennessä Friitalan Nahka oli kehittynyt Suomen suurimmaksi nahkateollisuusyritykseksi, joka työllisti yli tuhat henkeä.

Nousu kansainväliseksi toimijaksi

1960-luvun aikana yhtiö jatkoi kansainvälistymistään ja esitteli tuotteitaan muotimessuilla Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, USA:ssa, Japanissa sekä Neuvostoliitossa, myöhemmin Venäjällä. Friitalan tuotteita esittelivät muotikuvauksissa kotimaisten lisäksi myös ulkomaiset huippumallit, kuten saksalainen Veruschka von Lehndorff. Yrityksen nousujohteinen kehitys jatkui aina 1980-luvulle asti. Suunnittelijoinaan Friitala käytti kotimaisia ja ulkomaisia huippunimiä. 1960-luvun lopulla toimitusjohtaja Pertti Hellemaan puoliso Kaarina Hellemaa toi muodin Friitalaan. Hän suunnittelu ns. design-mallistot, jotka herättivät sekä kotimaisen että kansainvälisen asiakaskunnan ja median huomion. Friitalan nahkapukineet edustivat suomalaista muotia muun muassa ETYK-kongressin yhteydessä. Vankkaa perusmallistoa suunnitteli useita vuosia Marjukka Larsson. Friitalan pääsuunnittelijaksi tuli useiksi vuosiksi Jukka Rintala, joka oli aloittanut tytäryhtiö Frihansan suunnitteljana 1976 - suoraan Taideteollisesta korkeakoulusta.

Muita tunnettuja nimiä olivat muun muassa ranskalainen Charlotte Alaurent, Hillevi Aalto sekä myöhemmin yrityksen viimeisinä vuosina Kimmo Matias Kankaanpää, Ia Kurikka, Ritva Falla ja Minna Parikka. Friitala oli 1960- ja 1970-lukujen aikana noussut yhdeksi Suomen tunnetuimmista vaatetusalan merkeistä.

Kysynnän kasvaessa tuotanto laajentui myös Ulvilan ulkopuolelle muun muassa Huittisiin (Frihansa), Kokkolan Rimmiin, Harjavaltaan (Friina), Viialaan ja Saksan Lauterbachiin. Laajimmillaan yritys työllisti yli 1 300 henkilöä.

1980-luvun puolivälin jälkeen Friitala ajautui vähitellen vaikeuksiin muun muassa halpatuontimaiden kilpailun sekä Euroopassa vallinneen laskusuhdanteen vuoksi. Yritys joutui supistamaan tuotantoaan. Vuonna 1993 Ulvilassa lopetettiin nahan muokkaus. Samana vuonna Pertti Hellemaa luopui yhtiön omistuksesta. Uudeksi omistajaksi tuli Friitalan toimitusjohtajana työskennellyt Kalevi Kangas. Nahkapukineiden ja mokkaturkisten valmistusta jatkettiin nimellä Friitala Fashion, jolla nimellä oli toimittu jo vuodesta 1989.

Pukinemateriaalina käytettiin lähinnä kotimaisen Ahlskogin valmistamaa lammas- ja poromokkaa sekä islantilaista ja espanjalaista mokkaturkista ja jonkin verran italialaista nappanahkaa. Vuosikymmenen lopulla yritys avasi liikkeen Helsingin Kämp Galleriaan sekä uuden tehtaanmyymälän Friitalaan.

Yrittäjä Christian Jakovlew tuli yrityksen enemmistöosakkaaksi vuonna 2006 ja siirtyi seuraavana vuonna toimitusjohtajaksi. Toiminta virkistyi ja yritys sai uutta puhtia ja julkisuutta.

Friitalan entinen nahkatehdas Ulvilassa toimii nykyään Friitala-talo-nimisenä toimisto- ja yrityskeskuksena, jossa sijaitsee myös Friitalan nahkamuseo.

Aiheesta muualla

• Friitala Fashion Oy:n kotisivut
• Friitalan Nahkatehdasta koskevaa aineistoa digitoituna Kansallisarkistossa
• Yrjö Raevuori: Friitalan Nahkatehdas 1892–1942. Helsinki 1942.
• Uraauurtavaa nahkateollisuutta 1892–1952. 1952.
• Friitalan yhtiöhistoriaa (porssitieto.fi)