Matkailuvaunu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Asuntovaunu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matkailuvaunu.

Matkailuvaunu eli asuntovaunu tarkoittaa ajoneuvon perässä vedettävää perävaunua, joka on tarkoitettu tilapäistä asumista varten. Leikillisesti matkailuvaunua kutsutaan myös karavaaniksi ja sen käyttäjiä ”karavaanareiksi”. Sanat tulevat brittienglannin matkailuvaunua tarkoittavasta sanasta caravan, joka on otettu myös Suomen matkailuvaunujärjestö SF-Caravanin nimeen.

Yleisemmin asuntovaunulla tarkoitetaan vaunua, joka on tarkoitettu pysyvästi sijoitettavaksi. Ne voidaan kytkeä kiinteästi vesijärjestelmiin ja sähköverkkoon. Asuntovaunussa on pyörät ja vetoaisa lyhyitä siirtoja varten, mutta niitä ei ole tarkoitettu vedettäväksi pitkiä matkoja.kenen mukaan? Pitempiä matkoja siirrettäessä asuntovaunu (tai talovaunu) kuljetetaan kuorma-auton lavalla. Liikuteltavana se ei kuitenkaan välttämättä tarvitse rakennuslupaa ja on täten vaihtoehto kiinteästi rakennetulle lomamökille.

Matkailuvaunussa on yleensä keittiö sekä oleskelu- ja makuutila. Pienissä vaunuissa nämä on yleensä yhdistetty, mutta tilavammissa vaunuissa makuutila on toisinaan erotettu oleskelu-/keittiötilasta. Useimmissa vaunuissa oleskelutilan sohvat ja pöydät voidaan muuttaa vuoteiksi.

Matkailuvaunujen valmistus ja myynti Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suomalaiset matkailuvaunut tehtiin vuonna 1949 Seinäjoella, ja rakentajana oli autokoritehdas Penko Oy. Vaunuja tehtiin kymmenen kappaletta, joten kyse oli pienimuotoisesta sarjatuotannosta. Vaunun omapaino oli noin 400 kg, ja se oli suunniteltu siten, että se sopi Volkswagen Kuplan vedettäväksi. Vaunun kantava rakenne oli hitsattu kulmaraudasta, sen seinät oli tehty vanerista ja katto oli päällystetty tervapahvilla. Vaunussa oli pystysuora etuseinä ja kolme ikkunaa, ja sen sisällä oli varusteina nestekaasulla toimiva valurautaliesi, penkit vuoteiden pohjiksi ja useita komeroita.[1]

Sarjatuotantona matkailuvaunuja valmisti ensimmäisenä taksiautoilija Onni Mäkivirta Punkalaitumella. Mäkivirran rakentamia OM-vaunuja valmistui vuosina 1962–1967 noin 400 kappaletta. Mäkivirta kehitti koko ajan vaunujensa rakennetta, ja ne osoittautuivat lopulta niin kestäviksi, että niitä on nähty käytössä vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Vuonna 1962 alkoi myös ulkomaisten matkailuvaunujen tuonti Suomeen; kyseessä olivat brittiläiset Sprite-vaunut.[1]

Erilaisten raaka-aineiden maahantuojana ja pankkiiriliikkeenä tunnettu Kauppahuone Bensow laajensi 1960-luvulla toimintaansa muun muassa mopojen, öljylämmittimien sekä polkupyörien lamppujen ja dynamojen valmistukseen. Yleisökilpailun tuloksena tuotteiden nimeksi otettiin Solifer. Vuonna 1964 Bensow rakensi matkailuvaunun prototyypin, ja vuodenvaihteessa 1965–1966 valmistui Bensowin tehtaalle Helsingin Herttoniemeen matkailuvaunujen kokoonpanolinja. Toiseksi merkittäväksi suomalaiseksi matkailuvaunumerkiksi tuli Matkaaja, jonka valmistus alkoi Helsingin maalaiskunnan Korsossa vuonna 1967. Edellisiä hieman pienemmäksi vaunuvalmistajaksi muodostui Teuvalla Pohjanmaalla vuonna 1974 perustettu Kafi Oy. Näiden lisäksi Suomessa on varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla toiminut useita pienempiä matkailuvaunujen valmistajia, ja vaunumerkkejä ovat olleet muiden muassa Ekerina, Matkamaja ja Matka-Mökki: Bensowin valmistamia Solifer-vaunuja markkinoitiin eri myyntikanavien kautta myös Jupiter- ja Goldie-nimillä. Matkailuvaunujen tuotekehittelyssä tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi tuli alusta lähtien mahdollisuus vaunujen ympärivuotiseen käyttöön, ja myynnissä suuntauduttiin kotimaan lisäksi heti myös vientimarkkinoille. 1990-luvun alun laman vuoksi matkailuvaunujen myynti Suomessa romahti, Kafi- ja Matkaaja-vaunujen valmistus lopetettiin ja ainoaksi suomalaiseksi matkailuvaunumerkiksi jäi Solifer.[1]

Vuonna 1969 Suomessa oli rekisterissä 2 194 matkailuvaunua.[2] Vuoden 1983 lopussa Suomessa rekisterissä olleet 27 945 matkailuvaunua edustivat 75:tä eri merkkiä, joista 60 ei ollut enää tuotannossa saman vuosikymmenen päättyessä. Huippuvuonna 1989 Suomessa myytiin liki 7 200 uutta matkailuvaunua. Vuonna 2013 Suomessa rekisteröitiin 758 uutta matkailuvaunua, ja vuoden päättyessä vaunuja oli rekisterissä 67 562 kappaletta. Matkailuvaunut ja -autot yhteen laskettuna Suomessa oli tuolloin 117 560 matkailuajoneuvoa.[1]

Ensimmäiset matkailukäyttöön tarkoitetut perävaunut olivat lakitekstin mukaan (asunto)vaunuja, näin muun muassa tuolloisissa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätöksissä. Varsinkin 1960-luvulla käytössä oli epävirallisissa yhteyksissä useita muitakin nimityksiä, matkailuvaunun ja asuntovaunun ohella muiden muassa matkailuperävaunu, matkamökki, matkakoti, kun kyseessä oli asuminen pyörien päällä.[3] Vuoden 2002 ajoneuvolain mukaan auton perävaunu (O1–O4-luokan ajoneuvo) on "henkilöiden tai tavaran kuljetukseen taikka matkailutarkoituksiin valmistettu hinattava ajoneuvo" (Ajoneuvolaki (11.12.2002/1090), 17§).

Matkailuvaunun rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaunu koostuu rungosta, jonka päällä on kori. Pyörät ovat joko yhdellä akselilla tai telissä. Rungon etuosassa on vetoaisa sekä kiinnityslaite, jolla vaunu kiinnitetään vetoauton peräkoukkuun. Kiinnityslaitteisiin kuuluu myös turvavaijeri. Jos asuntovaunu irtoaa autosta, asuntovaunun renkaiden jarrut alkavat automaattisesti jarruttaa. Normaalisti jarrut kytkeytyvät, kun vaunun massa kohdistaa vetoauton hidastaessa työntävän voiman aisaan. Autoon kiinnitetään myös sähköjohto, jonka kautta asuntovaunun sähköjärjestelmä saa virran.

Vaunun etuosassa on tila nestekaasupulloille. Siellä voidaan säilyttää myös muuta tavaraa. Lastatessa tulee huomioida, että autolle määritelty aisapaino ei ylity.

Vaunun lämmitin toimii yleensä nestekaasulla, mutta siihen voidaan kytkeä myös sähkövastus, joka voidaan liittää sähköverkkoon. Joissakin vaunumalleissa vastus toimii myös 12 voltin jännitteellä. Lämmitys voi olla ilmakiertolämmitys, vesikiertoinen patteri- tai lattialämmitys.

Sisävalaistuksessa käytetään 12 voltin tasavirtaa, jonka tarvitsema energia varastoidaan vaunun omaan akkuun. Lisäksi 12 voltin järjestelmään voidaan kytkeä viihde-elektroniikkaa kuten radio, televisio, kannettava tietokone tai matkapuhelinlaturi. Vaunussa voi olla myös vaihtosuuntaaja, josta saa 230 käyttöjännitteen pienemmälle kuormitukselle. Suurelle virrantarpeelle (kuten sähkölämmitys tai ilmastointilaite) tämä ei riitä vaan tarvitaan kytkentä kiinteään sähköverkkoon. Vaunun akku alkaa latautua automaattisesti kun se kytketään sähköverkkoon. Vaunuissa on yleensä automaatti- tai älylaturi. Vaunun ulkoiseen sähköliitäntään voi kytkeä aggregaatin, jos kiinteää sähköverkkoa ei ole käytettävissä.

Markkinoilla on myös nestekaasua tai metanolia käyttäviä polttokennoja, joilla voi tuottaa sähkövirtaa 12 voltin järjestelmään. Teho riittää valaistukseen ja viihde-elektroniikkaan, mutta ei lämmöntuottoon, jäähdytykseen ja muuhun paljon virtaa tarvitseviin kohteisiin.

Vaunusta ja vetoautosta riippuen akku latautuu myös auton sähkökytkennästä.

Käyttövettä kuljetetaan joko yhdessä tai kahdessa 10–20 litran irrotettavassa muovikanisterissa tai suuremmissa vaunuissa kiinteässä useamman sadan litran säiliössä. Tällöin vaunussa voi olla myös kiinteät peseytymistilat suihkuineen. Tälloin vaunussa on myös lämminvesijärjestelmä. Lämmitin toimii joko kaasulla tai verkkovirralla. Vesi imetään sähkökäyttöisellä vesipumpulla hanoihin.

Vaunun keittiövarustelu voi rajoittua kaasutoimisiin keittolevyihin ja jääkaappiin, tai etenkin suuremmissa vaunuissa voi olla lisävarusteena myös pakastin ja uuni. Jääkaappi (ja pakastin) ovat yleensä kolmikäyttöisiä, eli ne toimivat kaasulla, akkuvirralla tai 230V verkkojännitteellä. Akkuvirtaa tarvitaan esim. lauttakuljetuksien aikana, jolloin kaasua ei saa käyttää eikä verkkovirtaa ole saatavilla.

Saniteettitilassa on kemiallinen käymälä (kemssa). Sen säiliö on irrotettava ja se tyhjennetään tarvittaessa.

Usein leiriytyessä vaunun yhteydessä käytetään etutelttaa, katosta tai markiisia. Ne lisäävät asumis- ja oleskelutilojen pinta-alaa. Nykyaikaisia vaunuja voi käyttää talvellakin.

Matkailuvaunuissa vaaditaan pääsääntöisesti samat valaisimet ja heijastimet kuin muissakin autojen perävaunuissa. Vaunuissa tulee olla eteen suunnattuina valkoiset etuvalaisimet ja heijastimet sekä taakse suunnattuina punaiset taka- ja jarruvalaisimet, ruskeankeltaiset suuntavalaisimet, valkoinen rekisterikilven valaisin sekä punaiset kolmion muotoiset heijastimet, jotka on kiinnitettävä kärki ylöspäin. Matkailuvaunun takaosaan saa asentaa myös valkoiset peruutusvalaisimet.[4]

Yhdistystoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkailuvaunujen omistajat järjestävät sosiaalista toimintaa. SF-Caravan ry on matkailuvaunun omistajien, sekä muiden leirintämatkailusta kiinnostuneiden järjestöjen ja yksityishenkilöiden, muodostama kattojärjestö. Järjestön tehtävänä on pyrkiä kehittämään leirintäalueiden viihtyisyyttä, matkailuajoneuvojen parannuksia, liikenneturvallisuutta karavaanareiden keskuudessa sekä lisätä tietoisuutta ympäristöasioissa. SF-Caravan ry myös valitsee vuosittain Vuoden Caravan -alueen.[5]

  1. a b c d Kirsti Lehtomäki (toim.): Auto edessä, mökki takana: Mobilia-vuosikirja 2014, s. 50–65. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2014. ISBN 978-952-67739-2-6.
  2. Anssi Siukosaari: Matkailuperävaunut ja autoretkeily, s. 65. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
  3. Leila Suutarinen (toim.): Vehoniemeläinen 4/1986, s. 18. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö, 1986.
  4. Liikenne- ja viestintäministeriön asetus autojen ja perävaunujen rakenteesta ja varusteista (19.12.2002/1248), liite 6.
  5. http://www.karavaanarit.fi/@Bin/45778011/Vuoden+Caravan+alueet+1984-2008.pdf[vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Siukosaari, Anssi: Matkailuajoneuvot 50 vuotta Suomessa, Mukavasti matkalla. Helsinki: Alfamer, 2015. ISBN 978-952-472-225-4
  • Silja Partanen ja Tapani Mauranen: Auto edessä, mökki takana: suomalaisen leirintämatkailun viisi vuosikymmentä. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2013. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]