Kielipolitiikka
Kielipolitiikka on kielen tai kielten ja yhteiskunnan välisten suhteiden järjestämistä tietoisilla toimilla. Kielipolitiikan piiriin kuuluu muun muassa uhanalaisten kielten elvyttäminen sekä koulutuksen kielen valitseminen. Kielipoliittiset toimet voivat kohdistua myös kieleen itseensä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi jonkin kielimuodon vakiinnuttaminen yleiskieleksi ja kielenhuolto.[1] Kielipolitiikan voi jakaa neljään osaan eli kielen aseman suunnitteluun, kielen kehittämiseen, kielenopetuksen suunnitteluun eli kielikoulutuspolitiikkaan ja kieliteknologiaan.[2]
Kielipolitiikan käsitteen sisältö vaihtelee eri yhteiskunnallisissa yhteyksissä muun muassa sen tähden, että kielet tarvitsevat erilaisia kielipoliittisia toimia. Kielipolitiikkaan kuuluu toisessa ääripäässä uhanalaisten kielten elvyttäminen, toisessa taas vakiintuneen kielen ylläpitäminen ja käyttöalaan liittyvät kysymykset. Yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa käytettävä kieli on merkittävä kielipoliittinen kysymys. Keskeisiä kielikoulutuspoliittisia toimia ovat koulutuksen kielestä päättäminen ja kielten koulutustarjonta.[2]
Kielen aseman suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kielen aseman suunnitteluun liittyy olennaisena asiana lainsäädäntö. Lainsäädäntöön kuuluvat paitsi varsinaiset kielilait myös esimerkiksi sääntely, joka käsittelee kielellisiä oikeuksia. Suomessa kielistä säädetään perustuslaissa, kielilaissa, saamen kielilaissa, viittomakielilaissa ja monissa muissa laeissa, jotka koskevat ihmisen oikeutta käyttää omaa kieltään, kun hän asioi valtion tai kunnan viranomaisten kanssa.[2]
Kielen asemaan ja kielenkäyttäjien oikeuksiin vaikutetaan myös erilaisilla kielipoliittisilla ohjelmilla ja selvityksillä. Näiden tavoitteena on vaikuttaa niin instituutioiden toimintaan kuin ihmisten kielellisiin asenteisiin. Uhanalaisille kielille laaditaan elvytysohjelmia.[2]
Kielen kehittäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suunnitelmallinen kielen kehittäminen tarkoittaa ensi vaiheessa kieliopin dokumentaatiota ja kirjoitusjärjestelmän luomista kielelle, jota on käytetty vain tai enimmäkseen puhuttuna. Esimerkiksi Norjan Lapissa Ruijan alueella puhuttava kveeni on ollut 2000-luvun alusta alkaen tällaisessa korpussuunnittelun vaiheessa.[2]
Toiseksi kielen kehittämiseen voi lukea myös sellaisen kielen viestinnällisen kehittämisen, jonka kirjoitetun kielen muodot ja merkitsemisperiaatteet ovat jo olemassa. Suomen kieli kuvastaa tällaista tilannetta. Muun muassa oikeinkirjoituksen periaatteet ovat pitkälle vakiintuneet, niin että merkintätapojen perusteisiin kajotaan harvoin. Yleiskielen huollon tavoitteena on pitää kielen rakenne ajantasaisena ja säilyttää kieli toimivana viestintävälineenä, jotta sitä voidaan käyttää monipuolisesti eri tilanteissa. Kielen kehittämiseen kuuluu kirjoituksen kieliopin ohella esimerkiksi nimistön suunnittelu, sanaston ja termistön kehittäminen sekä sanakirjojen laatiminen.[2]
Kielenopetuksen suunnittelu eli kielikoulutuspolitiikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kielikoulutuspolitiikka tarkoittaa laajasti ymmärrettynä maassa harjoitettavaa kielenopetusta ja sen suunnittelua. Koulun kielenopetuksen suunnittelu kuuluu tärkeänä lohkona kielikoulutuspolitiikkaan. Kielikoulutuspolitiikan päämääränä on luoda mahdollisuus äidinkielen oppimiselle ja piirtää suuntaviivat vieraiden kielten opettamiseksi. Suomessa opetushallitus vastaa kielten opetussuunnitelmista. Sen keskiössä ovat kansallisiin kieliin liittyvät oppiaineet: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja suomi tai ruotsi toisena kielenä. Näiden lisäksi suunnitelmat koskevat myös vieraiden kielten ja vähemmistökielten opetusta.[2]
Oman kielen oppiminen ja käyttäminen on kieliyhteisön säilymisen ja kielenkäyttäjän identiteetin vahvistumisen näkökulmasta tärkeää.[2]
Kieliteknologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sähköisiä järjestelmiä käytetään miltei kaikilla aloilla ja laajalti yhteiskunnan toiminnoissa. Kielipolitiikka sivuaa kieliteknologiaa ennen muuta niin, että kieliyhteisöllä on tarve – ja monissa tapauksissa lakiin perustuva oikeus – omankielisiin tietoteknisiin ohjelmiin, työkaluihin ja käyttöliittymiin.[2]
Kieliteknologinen työ on erityisen tärkeää Suomen kaltaisilla pienillä kielialueilla. Kieliteknologialla voi olla merkittävä rooli myös vähemmistökielten ja uhanalaisten kielten säilymisessä. Aineistojen digitointi ja dokumentointi muodostavat merkittävän viestintäkanavan pienelle kielelle.[2]
Kielipolitiikka Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen kielipolitiikka
Suomen kielipolitiikan keskeisiä piirteitä on ollut maan kahden kansalliskielen väliset suhteet vaikka viime vuosikymmeninä huomioita on kiinnitetty enemmän myös muihin kielivähemmistöihin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielipolitiikka 5.3.2007. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Arkistoitu 15.12.2010. Viitattu 22.1.2008.
- ↑ a b c d e f g h i j Kielipolitiikka Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 15.12.2023.