Versace Henrik

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Versace Henrik
Henkilötiedot
Koko nimi Janne Ahtiainen
Syntynyt1996 (ikä 27–28)
Muusikko
Taiteilijanimi Versace Henrik
Henrik!
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2010–2021
Tyylilajit rap
punk
trap
Soittimet rummut
Yhtyeet Asenneongelma (2010-2014)
Henrik! (2018-?)
moshimoshi (?-2021)
Levy-yhtiöt Katakombi Records

Versace Henrik tai Henrik! (oik. Janne Ahtiainen[1], s. 1996[2]), on suomalainen rap- ja punk-artisti. Hän on levyttänyt rap-artisti Eevil Stöön perustamalle Katakombi-levy-yhtiölle, ja hänen ensimmäinen punk-pitkäsoittonsa Vanha testamentti julkaistiin vuonna 2018.[3]

Ahtiainen on kuvaillut idoleikseen rap-artisteja Eevil Stöötä ja Tippaa. Ahtiainen on tunnettu hektisestä tyylistään, missä hän esimerkiksi poistaa musiikkiaan julkisuudesta ilman ennakkoilmoitusta.[1]

Ahtiainen on opiskellut teologiaa Helsingin yliopistossa.[1]

Ahtiainen aloitti musiikkiuransa syksyllä 2010 järvenpääläisessä Asenneongelma-punkyhtyeessä toimien yhtyeen rumpalina. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, EP "Problem demo" julkaistiin marraskuussa 2012. Yhtye teki olemassa olonsa aikana joitakin esiintymisiä.[2] Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2014.[4]

Ahtiainen aloitti rap-uransa vuonna 2016. Hän julkaisi vuodesta 2017 alkaen lukuisia mixtapeja ja EP-levyjä SoundCloud-suoratoistopalveluun.[5][1] Vuonna 2018 hänen kaikki julkaisunsa kuitenkin poistettiin SoundCloudista sivuston ylläpidon toimesta Ahtiaisen ladattua sivustolle seksuaalista kuvamateriaalia. Poistamishetkellä hänen kappaleet olivat keränneet suoratoistopalvelussa yhteenlaskettuna yli 2 miljoonaa striimausta. Ahtiainen kiinnitettiin Katakombi -levy-yhtiölle tämän jälkeen.[1]

Vuonna 2018 Ahtiainen halusi alkaa soittaa livenä ja perusti seitsemän ystävänsä kanssa Henrik!-punkyhtyeen, jossa hän toimi yhtyeessä rumpalina ja laulajana.[6] Yhtyeen debyyttialbumi Vanha testamentti julkaistiin lokakuussa 2018.[7]

Ahtiainen erotettiin Moshimoshi-yhtyeestään kesällä 2021. Yhtye ilmoitti hänestä paljastuneen asioita muun muassa seksuaalisen väkivallan harjoittamisesta.[8] Ahtiainen ei ole asioiden paljastumisen jälkeen esiintynyt julkisuudessa.

Ahtiaisen live-esitykset ovat tunnelmaltaan yleisesti hektisiä. Hänen live-esiintymisissään on tavallista esimerkiksi levoton tunnelma ja alastomuus. Hän on kertonut haastattelussa live-esiintymisistään seuraavasti: "Mun esiintyminen kumpuaa aina musiikista. Mun keikoilla voi tapahtua mitä vain, koska aggressiivisuus kumpuaa musiikista. Alastomuus on mulle puhdistautumisriitti, jonka aikana annan yleisölle itsestäni kaiken. Koen, että lavalla alasti seistessä näytän ihmisille, että tässä mä nyt olen. Alastomuus on mulle hyvin luontaista. Ei mitään se ihmeellisempää. Show ei ole laimea, vaikka en esiintyisikään alasti. Munan näyttäminen on välillä ihan hauskaa, mutta ei sen tarvitse joka performanssiin kuulua. Mä annan sen tapahtua, jos on tullakseen. En lainkaan nolostu, jos päädyn olemaan alasti, mutta ei aina ole sellainen fiilis."[6]

Ahtiainen on kertonut haastattelussa kappaleidensa lyriikoista ja niiden kirjoittamisesta seuraavasti: "Ne koostuu puhtaasti fragmenteista, joita kuulen mun omassa päässä. Saatan napata jonkun fraasin, ajatella että täähän kuulostaa hyvältä ja sitten toistaa sitä. En halua lainkaan kirjoittaa mitään sanoituksia. Mun mielestä kirjoittamisprosessi, jossa istun ja kirjoitan on täysin epäluonnollinen. Kaiken musiikin on tultava musta suoraan. Ehkä räppiaikoina saatoin kirjoittaa pätkiä, mutta nyt haluan vapauttaa musiikin."[6]

Nimellä "Versace Henrik"

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Julkaisut
EP:t 1
Singlet 1
Nimi Julkaisutiedot
Trashwarrior
  • Julkaistu: 15. helmikuuta 2017
  • Formaatti: striimaus
Marblewinter
  • Julkaistu: 8. maaliskuuta 2017
  • Formaatti: striimaus
HOODKVLT
  • Julkaistu: 5. toukokuuta 2017
  • Formaatti: LP, striimaus
  • Levy-yhtiö: Royal Mint Records
Marblesummer
  • Julkaistu: 22. syyskuuta 2017
  • Formaatti: LP, striimaus
  • Levy-yhtiö: Royal Mint Records
More Drugs To Kids
  • Julkaistu: 19. joulukuuta 2017
  • Formaatti: LP, striimaus
  • Levy-yhtiö: Royal Mint Records
Nimi Julkaisutiedot
Loutti EP
  • Julkaistu: 4. toukokuuta 2018
  • Formaatti: striimaus
Vierailevana artistina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Vuosi Listasijoitukset Myynti Albumi
Suomi
FIN
Singlelista
”Yhteinen koira”
(Pykäri, mukana Versace Henrik)
2019 O

Muut kappaleet vierailijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Vuosi Listasijoitukset Myynti Albumi
Suomi
FIN
Singlelista
”Pois päästö”
(Toge Rosonen, mukana Versace Henrik)
2016 Säkeitä menneisyydestä
”Vettä”
(NCO, Pajafellan kanssa, mukana Versace Henrik)
2017 Duunii ilman ceeveet
”Bill Gates”
(Slim Millin ja Rusun kanssa)
”Johnny”
(Cledos, mukana Versace Henrik)
Alo EP
”Soitan mun suuta”
(Kingfish, mukana Versace Henrik)
Masterpläni
”Eij”
(Toge Rosonen, mukana Pieni Poika Caleb, Versace Henrik)
Nokturno
”Tajuton”
(MELO, mukana Versace Henrik)
2018 Matalapaine
”Buli”
(ibe, mukana Versace Henrik)
Nonsense
”Slätterin”
(MELO, mukana Versace Henrik)
kultaa Freda 4Eva
”Luokka '18”
(Bassoradio, mukana Cledos, Etta, NCO, Versace Henrik, Cavallini & Shrty)
”Saattaa olla ninja”
(Eevil Stöö, Koksu Koon kanssa, mukana Versace Henrik)
2019 Saattaa olla ninja
”Sucka”
(Djangomayn, mukana Versace Henrik)
Django
”Gang Gang”
(MNTTT, mukana Eevil Stöö, Aztra, Versace Henrik)
2020
”Ceissi”
(Cledos, mukana Versace Henrik)
2020 9
[9]
Ceissi
”Fight Club”
(Lukas Leon, mukana Versace Henrik)
2021 Pimee
”Alku” (Sogeking Grandline Remix)
(Karina, mukana Versace Henrik)
½
Julkaisut
Studioalbumit 3
Internet-albumit 2
Singlet 1
Studioalbumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Julkaisutiedot
Vanha testamentti
Psalmit
  • Julkaistu: 1. maaliskuuta 2020
  • Formaatti: LP, C-kasetti, striimaus, digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Katakombi Records
Uusi testamentti
  • Julkaistu: 24. huhtikuuta 2020
  • Formaatti: LP, C-kasetti, striimaus, digitaalinen lataus
  • Levy-yhtiö: Katakombi Records
Internet-albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Julkaisutiedot
☦Psalmit2☦
  • Julkaistu: 1. maaliskuuta 2020
  • Formaatti: striimaus
𝕶𝖎𝖐𝖆𝖙𝖔𝖙𝖔𝖐𝖚 “𝕰𝖉𝖌𝖞 𝖙𝖊𝖊𝖓𝖆𝖌𝖊 𝖇𝖗𝖔-𝖆𝖒𝖇𝖎𝖊𝖓𝖙 𝖛𝖔𝖑.1”
  • Julkaistu: 16. huhtikuuta 2020
  • Formaatti: striimaus
Nimi Vuosi
”Hurmos!” 2019
Julkaisut
EP:t 1
Singlet 1
Nimi Julkaisutiedot
moshimoshi I
Nimi Vuosi
”Igotlostinsidemyhead” 2021
  1. a b c d e Hirvonen, Iida Sofia: Henrik! Ilman Paitaa Ylioppilaslehti. 26.11.2018. Arkistoitu Viitattu 29.11.2018.
  2. a b Juhani Kenttämaa: Asenneongelma Yle. 6.3.2013. Viitattu 25.2.2022.
  3. Aflecht, Tuomas: Mistä nyt tuulee? Kovassa nosteessa oleva Versace Henrik poisti kappaleensa netistä Rumba. 18.8.2018. Viitattu 12.12.2018.
  4. Asenneongelma SoundCloud. Viitattu 1.4.2022.
  5. Wetterstrand, Ninni: Esittelyssä Versace Henrik, joka on roisi ja älyvapaa räpin outolintu YleX Nosteessa. 6.2.2018. Arkistoitu 19.12.2018. Viitattu 12.12.2018.
  6. a b c Sideways 2019 tai Henrik!-hurmos Melu Magazine. 24.9.2019. Viitattu 25.2.2022.[vanhentunut linkki]
  7. Jimmy Timonen: Suomalaisen räppärin harppaus punk rockin puolelle – Arvostelussa HENRIK! – Vanha Testamentti Kaaoszine. 31.10.2018. Viitattu 25.2.2022.
  8. Jarkko Fräntilä: Versace Henrik sai potkut bändistään – syyksi ilmoitetaan seksuaalinen väkivalta Rumba. 3.6.2021. Viitattu 25.2.2022.
  9. Cledos,versace Henrik - Ceissi (Feat. Versace Henrik) Suomen Virallinen Lista. Viitattu 1.4.2022.