Lanta

Lantapatteri

Lanta (myös sonta) on eläinten, mutta myös ihmisten, ulostetta, jota hyödynnetään yleensä viljelysmaan lannoitteena. Lanta jaetaan kuivalantaan ja lietelantaan riippuen siitä mikä lannankäsittelyjärjestelmä navetassa tai sikalassa on käytössä.

Mikäli neste imeytetään kuivikkeisiin tai erotellaan kiinteästä aineksesta erilliseen säiliöön, puhutaan kuivalannasta. Jos nesteen osuus on niin suuri, että lantaa voidaan käsitellä juoksevana, on kyseessä lietelanta. Lietelannassa on usein mukana myös pesuvesiä. Kumpikin käsittelymuoto on nykyään käytössä.

Karjanlanta on kotieläinten ulosteiden ja virtsan sekä kuivikkeiden seosta. Kuivikkeita käytetään tarjoamaan eläimille miellyttävä makuualusta sekä imemään nesteitä. Aina ei kuivikkeita kuitenkaan käytetä.

Kananlannan kasviravinnepitoisuudet ovat huomattavan korkeita erityisesti fosforin ja typen osalta, jonka takia sitä helpon käsiteltävyytensä ansiosta myydään vähittäismyyntinä sellaisenaan kuluttajille ja puutarhureille lannoitteena.

Makkilanta on kuivakäymälän ihmisperäistä jätettä, jonka arvoa lannoitteena ei ole syytä väheksyä.

Lannan lajit

Lantalajit (1927): sarvekkaiden, hevosen, lampaan, sian ja siipikarjan lanta.

Lehmänlanta

Antibiootteja ja vitamiinilisää saaneiden eläinten lanta voi pellolle levitettynä vaikuttaa maaperän bakteerikoostumukseen siten, että antibiooteille vastustuskykyiset ja "ylivitamiinitetut" bakteerit saavat etulyöntiaseman ja määräävät sadon kasvua.

Uros- ja naaraskarjan lannalla on myös erilainen biokemiallinen koostumus. Lehmänlannan uskotaan olevan tuottavampaa ja parempaa.

Pienviljelijöitä kehotetaan tilaamaan lehmänlantaa syksyn "sadosta", varastoimaan se muovikalvoon tai muovikelmuun ja odottamaan kevättä. Kun maa lämpenee, se voidaan kaivaa - vähintään kaksi viikkoa ennen siementen tai mukuloiden istuttamista.

Tuoretta lehmänlantaa ei saa levittää suoraan kasvien päälle, sillä typpiyhdisteet voivat tappaa kasvin.

Nautaeläinten lannasta voidaan tuottaa lämpöenergiaa erityislaitteiden ja -prosessien avulla.

Linnunlanta

Linnunlanta on yhteisnimitys linnun suolistosta tulevalle kiinteälle ja nestemäiselle ulosteelle, joka sisältää myös virtsan kiinteänä virtsahappona. Siksi siinä on nisäkkäiden lantaan verrattuna enemmän typpeä, mutta vähemmän kaliumia. Linnunlanta on edullista lannoitetta vähän typpeä sisältäville maille, joskin kotieläiminä pidettävien lintujen lannan käyttö on kalliimpaa kuin lintusaarille kerrostuneen linnunlannan eli guanon käyttö. Seuraavan taulukon tiedot perustuvat E. Wolffin tutkimuksiin.

Linnunlannan koostumus %

Lantalaji	Vettä	Typpeä	Fosforia	Kaliumia
Ankan	57	1,0	1,0	0,6
Hanhen	77	0,6	0,6	1,0
Kanan	56	1,6	1,5	0,9
Kyyhkysen	52	1,7	1,8	1,0

Käyttö kasvinviljelyssä

Lannassa on kasvinviljelylle arvokkaita aineita, koska ulosteisiin ja virtsaan päätyvät lähes kaikki ne rehun ravinteet, jotka eivät sisälly tuotteisiin. Karjanlanta hyödynnetäänkin yleensä viljelyssä. Virtsa sisältää kaksinkertaisen määrän ravinteita kuin kuivalanta. Lanta on maanparannusaine, joka tehostaa maan pieneliö- ja bakteeritoimintaa. Lannalla on 4-5 vuoden vaikutus maahan, mutta ensimmäinen sato käyttää ravinteista jo puolet. Parhaiten karjanlantaa hyödyntää peruna. Lannan käyttö on varsin työlästä. 10 eläinyksikköä tuottaa karjanlantaa 60 tonnia. Hehtaarille levitetään lantaa 20-40 tonnia. Paras multaustapa on kyntäminen. Suurin ongelma on ammoniakin haihtuminen ja kuivuminen, jota pyritään ehkäisemään lantapattereiden peittämisellä oljilla tai turpeella.

Levitys pellolle

Lietelannan levitystä kaltevalle pellolle.

Erityisesti lietelannan levitystä pellolle on säädelty monella tapaa ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Lietelannan aiheuttaman voimakkaan hajun takia sitä ei saa levittää taajamissa. Se on myös mullattava välittömästi levityksen yhteydessä. Lietelantaa ei saa levittää jäiseen maahan eikä enää 1. huhtikuuta 2015 alkaen pelloille, joiden kaltevuus ylittää 15 prosenttia. Näillä toimenpiteillä pyritään ehkäisemään lannan aiheuttama ylimääräinen ravinnekuormitus vesistöihin. Kotieläintuotantolaitokselle on määritelty sen kokoa vastaava levitysalue, jonne lietelanta tulee levittää sulan maan aikana.

Kuivalanta kuljetetaan yleensä pellolle lantapattereihin, joissa sen annetaan palaa 1-2 vuotta, jonka jälkeen se levitetään tasaisesti pellon pinnalle. Lannankäsittelyn huolellisuus on erityisen tärkeää, jotta lannan sisältämät ravinteet tulevat hyödynnettyä mahdollisimman tarkoin kasvien hyväksi.

Varastosäiliöiden tulee olla vedenpitäviä, katettuja ja riittävän suuria, jotta vuotuinen lantamäärä mahtuu niihin.

Energiakäyttö

Lannassa on myös hyödyntämiskelpoista energiaa. Energian määrä riippuu eläinlajin ja eläimen ruokavaliosta: kuidun osuus ruokavaliossa nostaa energiasisältöä. Siten korsirehua käyttävien eläinten, kuten naudan ja varsinkin hevosen, lanta on tässä suhteessa huomattavin. Toinen merkittävä seikka on kuivikkeen osuus lannassa. Lannan energiakäyttö tapahtuu yleisimmin biokaasureaktorin avulla. Se ei hukkaa lannan ravinteita, joskin se vähentää kompostoituvia hiiliyhdisteitä. Hevoslanta on kaikkein energiapitoisinta johtuen ulosteen suuresta kuitupitoisuudesta ja runsaasta kuivikkeesta. Silloin kun hevosen lannalle ei ole riittäviä lannoitemarkkinoita esimerkiksi asutuskeskuksissa, lantaa halutaan usein polttaa sellaisenaan. Tälle on kuitenkin noussut lainsäädännöllisiä esteitä.

Muu käyttö

Hevosen lantaa

Kuivaneesta lehmän ulosteläjästä käytetään toisinaan nimitystä lehmänrieska. Sitä voi käyttää lämpöenergiana.

Lähteet

• Toimittanut Seppo Simonen: ”Viljelysmaan lannoitus. Karjanlanta ja virtsa”, Maatalouden Pikkujättiläinen, s. 265-275. Porvoo - Helsinki: Wsoy, 1944.

• Martti Salonen: ”Karjanlannan käyttö”, Maanviljelijän tietokirja 1, s. 189-194. Helsinki. Määritä julkaisija!

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lanta Wikimedia Commonsissa