Nikkeli (Murmanskin alue)
| Nikkeli (Никель) Nikel |
|
|---|---|
 Nikkelin taajama (2011) |
|
 vaakuna |
|
 Murmanskin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella |
|
  Nikkeli |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Federaatiosubjekti | Murmanskin alue |
| Piiri | Kuola |
| Väkiluku (2010) | 12 756 |
| Aikavyöhyke | UTC+3 |
| Suuntanumero(t) | +7 81554 |
Nikkeli[1] eli Nikel[1] (ven. Ни́кель, Nikel; suom. aikaisemmin Kolosjoki) on kaupunkityyppinen taajama ja samannimisen kaupunkikunnan keskus Petsamon piirissä, Murmanskin alueella Venäjällä. Nikkeli on myös Petsamon piirin hallinnollinen keskus. Taajama sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Norjan rajasta. Taajama, jonka rakentaminen aloitettiin 1937, oli vuoteen 1944 Suomelle kuuluneen Petsamon kunnan nuorin asutuskeskus, Kolosjoki. Petsamo ja Kolosjoki sen mukana luovutettiin vuonna 1944 Neuvostoliitolle.
Paikkakunnalla oli nikkelijalostamo, joka aiheutti korkeita rikkidioksidipitoisuuksia[2]. Laitos suljettiin vuonna 2021[3].
Nikkelin kaupunkikunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].svg)
.jpg)
Nykyisen Nikkelin kaupunkikunnan alue kattaa Petsamon piirin eteläosan. Vuoden 2010 väestönlaskenannan mukaan koko Petsamon piirin asukasluku oli 38 920. Nikkelin kaupunkikunnassa osuus oli 13 131 henkeä, joista Nikkelin taajamassa asui 12 756 ja maaseudulla 375 ihmistä.[4]
Siihen kuuluvat asutuskeskukset:lähde?
- Nikkeli – Nikel (Никель), kaupunkimainen taajama, hallintokeskus
- Kolttaköngäs – Borisoglebski (Борисоглебский)
- Rajakoski (Раякоски)
- Salmijärvi (Сальмиярви)
- Suonikylä – Priretšnyi (Приречный)
Asukasluvun kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 21 800 (1989)
- 17 900 (1997)
- 16 500 (2002)
- 14 800 ?? (2010)
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolosjoki Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kolosjoen kaivos
Kaivostoiminnan käynnistäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Petsamotunturien alueelta löytyi huomattavia nikkeliesiintymiä, joiden koko arvioitiin viideksi miljoonaksi tonniksi (1934). Suurin näistä löydöistä sijoittui Kaulatunturin alueelle. Vuonna 1934 Suomen valtio vuokrasi valtausalueen kanadalaisen International Nickel Co (Inco) -kaivosyhtiön englantilaiselle tytäryhtiölle The Mond Nickel Co:lle, joka perusti kaivostoimintaa varten Petsamon Nikkeli Oy -nimisen tytäryhtiön. Yhtiö aloitti kaivostoiminnan valmistelut vuonna 1935 ja seuraavana vuonna tehtiin päätös kaivoksen ja kaivoskaupungin perustamisesta.lähde?
Petsamon Nikkeli Oy rakennutti Kaulatunturin kaivokseen myös kapearaiteisen kaivosradan jonka raideleveys oli 750 mm. Lisäksi yhtiö rakensi raideleveydeltään normaalin (1 435 mm) teollisuusradan kaivokselta läheiseen sulattoon. Yhtiön tarkoituksena oli yhdistää Kolosjoki rautateitse Liinahamarin satamaan. Mitä yhtiö sai rakennettua suunnitellusta radasta talvisodan puhkeamiseen mennessä on vielä epäselvää, mutta Helsingin Sanomat julkaisi 1939 valokuvan sähköistetystä radasta ja rautatietunnelista. Lisäksi tiedetään että yhtiö osti Norjasta AS Sydvaranger -kaivosyhtiöltä Kirkkoniemestä Björnevatnin kaivosradalta kaksi käytettyä höyryveturia.
Kaivostyöt aloitettiin Kaulatunturilla, josta louhittu malmi kuljetettiin rautateitse läheiseen sulattoon. Sulaton sähköuunit olivat tuolloin maailman suurimmat. Energia Kolosjoen sulattoon saatiin Paatsjoen Jäniskoskeen rakennetusta voimalaitoksesta. Kolosjoen kaivosteollisuuskaupungin rakentaminen alkoi varsinaisesti 1937. Kaivoksen ja jalostuslaitosten lisäksi rakennettiin asuinkerrostaloja ja muita rakennuksia, vesijohto- ja viemäriverkosto sekä muuta infrastruktuuria. Kolosjoen rakentamisella oli suuri työllistävä vaikutus, sillä jo vuonna 1938 Kolosjokea rakentamassa oli noin 700 miestä. Vuonna 1939 koko Petsamon alueella oli kaivostoiminnan aiheuttamissa rakennustöissä jo noin 2 500 miestä, joista Kolosjoella noin 1 200–1 300, Jäniskosken voimalaitoksella 600–900 ja Liinahamarin sataman laajennustöissä 200–300 miestä. Myös lentokentän rakentaminen aloitettiin ja tehtiin periaatepäätös Rovaniemi–Petsamo-rautatien rakentamisesta. Valtavan työntekijämäärän vuoksi alueella oli asunto- ja elintarvikepulaa sekä sosiaalisia ongelmia.lähde?
Sota-aika ja Kolosjoen menetys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolosjoen kaivoskaupungin suotuisa kehitys katkesi talvisotaan, mutta sodan jälkeen rakennustöitä päästiin taas jatkamaan. Kesällä 1940 kaivokset siirtyivät Suomen valtion hallintaan ja malmia alettiin myydä Saksaan. Louhinta kaivoksessa päästiin aloittamaan vielä saman vuoden aikana. Rakentaminen alueelle jatkui edelleen, mutta katkesi jatkosodan sytyttyä. Jatkosodan hyökkäysvaiheen jälkeen rakennustyöt saatiin taas käyntiin. Jatkosodan aikana Kolosjokea oli rakentamassa myös sotavankeja ja työvelvollisia. Jäniskosken voimalaitos käynnistettiin 1942 ja Kolosjoen sulattamon toinen uuni 1943. Saksalaiset avasivat läheiseen Kammikivitunturiin avolouhoksen nikkelin saannin lisäämiseksi. Kaivos ja sulatto toimivat täydellä teolla vuoden 1944 alussa, työllistäen noin 1 570 henkeä, joista oli sotavankeja 360. Kolosjoen nikkelikaivos tuotti vuosina 1940–1944 yhteensä noin 16 000 tonnia nikkeliä, josta 90 % kuljetettiin Saksaan.
Saksalaisten sota-ajan rautatierakennushankkeista Petsamossa on taltioitu hyvin vähän tietoa. Luultavasti he aloittivat 1942 uudelleen International Nickel Co:n kesken jääneen Kolosjoki–Liinahamari-radan rakennustyöt. Kuinka paljon uutta rataa saatiin valmiiksi syyskuuhun 1944 mennessä ei ole tiedossa.
Moskovan välirauhansopimus solmittiin syyskuussa 1944 ja Suomi luovutti Petsamon Neuvostoliitolle. Saksalaiset vetäytyivät Petsamosta Norjaan lokakuussa 1944. Samalla he tuhosivat muun muassa Jäniskosken voimalaitoksen ja osittain Kolosjoen sulaton. Alueen siirtyminen Neuvostoliitolle vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947.[5]
Sodan jälkeen Neuvostoliitossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolosjoen siirryttyä Neuvostoliitolle on siellä jatkettu nikkelimalmin louhintaa. Nikkelimalmivarat ovat osoittautuneet paljon 1930-luvun arvioita suuremmiksi. Vuonna 1945 suomalaisten rakentamasta Kolosjoesta muodostettiin Nikel-niminen kaupunkityyppinen taajama. Nikel yhdistettiin rautateitse Murmanskiin vasta 1966. Venäläiset ostivat vuonna 1945 Englannista kuusi 1 524 mm raideleveydelle rakennettua dieselveturia Petšengaan, joten rataa rakensi Neuvostoliiton sisäasiainministeriö (MVD) Petsamoon heti sodan päättymisen jälkeen.lähde?
Nikkelikaivoksille Neuvostoliitto hankki 1945 Yhdysvalloista Vulcan Iron Works Co:n valmistamia kapearaidesähkövetureita joihin Westinghouse Co toimitti sähköiset järjestelmät. Nämä veturit olivat vielä käytössä Kaulatunturin kaivoksella vuonna 1992. Neuvostoliiton sisäasiainministeriö (MVD) teki 23. huhtikuuta 1951 päätöksen rakentaa rautatien Liinahamari–Petsamo–Kitsa käyttäen rakennushankkeeseen vankityövoimaa. Rautatierakennushanke No 511 aloitettiin välittömästi jo 29. huhtikuuta 1951. Rakennushankkeesen kuului myös Punalippuisen pohjoisen laivaston uuteen tukikohtaan Kilpijärvelle vievän rautatien alku noin 10 km (Ylä) Luostarista. Rakennustöiden päällikkönä toimi insinöörimajuri B. I. Tsvelodub ja niihin osallistui:
- heinäkuussa 1951 1 888 vankia
- joulukuussa 1951 5 162 vankia
- tammikuussa 1952 5 105 vankia
- tammikuussa 1953 5 318 vankia
- toukokuussa 1953 1 573 vankia
Nämä rakensivat ainakin loppuun Liinahamarin-Yläluostarin-Kolosjoen kaivosradan ja jatkoivat Muurmannin radalla sijainneen Kitsan ja (Ylä) Luostarin välisen radan rakentamista. Stalinin kuoleman jälkeen maaliskuussa 1953 rautatierakennushanke pantiin jäihin ja koko rakennushanke lopetettiin 19. toukokuuta 1953.
Nikkelimalmin louhinta ja jalostus ovat aiheuttaneet runsaasti haitallisia päästöjä ja alueen luonto on nykyisin pahoin saastunut. Ympäristöongelmat tiedettiin jo Suomen aloittaessa kaivostoimintaa.
Nikkelin keskusaukiolla oleva obeliski on sama monoliitti, jonka suomalaiset pystyttivät Alaluostarille 1938 Petsamon Suomeen liittämisen muistoksi. Syyskuussa 1944 Suomen suorittaman Petsamon luovutuksen jälkeen obeliski on siirretty nykyiselle paikalleen, jossa se on muistomerkkinä lokakuussa 1944 tapahtuneelle saksalaisjoukkojen ajamiselle pois Petsamon alueelta.lähde?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kerkko Hakulinen ja Sirkka Paikkala: Pariisista Papukaijannokkaan. Suomenkieliset ulkomaan paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet., s. 135 ja 359. (Taulukossa 1 (Eksonyymit) merkintä Nikkeli→Nikel, Taulukossa 2 (endonyymit) suomenkielisen muodon rinnasteisuutta kuvaava merkintä Nikel (endonyymi)~Nikkeli) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
- ↑ https://barentsobserver.com/en/nature/2015/04/extreme-sulphur-dioxide-pollution-over-nikel-07-04
- ↑ Nornickel: Nornickel shuts down smelter in Nikel town nornickel.com. 23.12.2020. Viitattu 30.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 1.11.2012. (venäjäksi)
- ↑ Rauhansopimus Suomen kanssa (Arkistoitu – Internet Archive) 20/1947, Valtiosopimukset, Finlex
Lähteet, joihin ei ole viitattu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vahtola Jouko ja Onnela Samuli (toim.), Turjanmeren maa. Petsamon historia 1920-1944
- Vuorityö-lehti (ruotsinkielinen versio) Helsinki 1947.
- Steinar Bang og Thor Bjerke: Aktieseiskabet Sydvaranger's jernbane. På sporet No 30 / 1981.
- Örjan Jerijervi: Hafenbahn Kirkenes. På sporet No 82.
- Prof. F. M. Pagen kokoamiin tietoihin pohjautuva tieto veturitoimituksista Englannista Petsamoon.
- Vulcan Iron Works: Veturien valmistusluettelo, Wilkinson Barre USA 1951.
- Sistema ispravitelno-trudovyh lagerei v SSSR. Stroitelstvo 511. Memorial Society Moskova
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikkeli (Murmanskin alue) Wikimedia Commonsissa
- Nikkelin kaupunkityyppisentaajaman sivusto (venäjäksi)
| |||||||||||||||||||||||||
