Huuto (runo)
Huuto (engl. Howl) on Allen Ginsbergin runo, joka ilmestyi 1956 kokoelmassa Howl and Other Poems. Kokoelman julkaisi Lawrence Ferlinghettin kustantamo City Lights.[1]
| ” | I saw the best minds of my generation destroyed by madness, starving hysterical naked... | ” |
| ” | Minä näin, Oli tärvellyt maailman vaino, hulluus ja nälkä sukupolveni parhaat mielet, syössyt ne alastomuuteen ja hysteriaan... | ” |
– suom. Anselm Hollo. | ||
Runo sai maailmanlaajuista mainetta, kun sen julkaisijaa vastaan nostettiin epäsivellisyyssyyte, mutta oikeudenkäynti ei johtanut tuomioon.[1]
Suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runo julkaistiin hiukan sensuroituna suomeksi Anselm Hollon käännöksenä Parnassossa vuonna 1961, sitten kokoelmassa Huuto ja muita runoja (1963), jossa on mukana sensuroitu teksti.[a] Runo on julkaistu sittemmin myös antologioissa Maailman runosydän (1998) ja Runon suku: Valikoima suomeksi elävää käännöslyriikkaa (1991).[3] Kokoelmassa Huuto ja muita runoja 1947–1971 (2000) ilmestyneeseen versioon on vielä tehty joitakin muutoksia.[4]
Esitys Yleisradiossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa runon radiointi aiheutti edunkuntakohun. Runon esitys Porin Jazzeilla 1969 nauhoitettiin, ja se esitettiin Yleisradiossa 30. syyskuuta 1969 kello 22.30 myöhäisuutisten alla sekä yleis- että rinnakkaisohjelmassa. 83 kansanedustajaa teki Arne Bernerin aloitteesta kyselyn siitä, oliko runon esitys Yleisradion toimilupaehtojen mukaista. Kulkulaitosministeri Paavo Aitio vastasi, ettei runoa olisi sopinut esittää radiossa,[5] ja Yleisradion johtokunta rankaisi vastaavaa ohjelmatoimittajaa Pekka Lounelaa muistutuksella.[6] Yleisradion tuolloinen pääjohtaja Eino S. Repo oli yrittänyt saada Yleisradion johtokunnassa läpi lievempää tulkintaa, jonka mukaan runon esittäminen radiossa oli ollut ”puutteellisesti harkittua” ja ristiriidassa Yleisradiossa noudatetun käytännön, mutta ei toimiluvan ehtojen kanssa. Radion ohjelmapolitiikan vastustajat puolestaan liittivät Huudon niin sanotun Reporadion syntilistaan.[7]
Yleisradion tuolloinen ohjelmatoiminnan koordinaattori Pertti Hemánus raportoi presidentti Urho Kekkosen todenneen tapauksen johdosta Tamminiemeen ”Sananvapauden iltaan” kokoontuneille radion edustajille: ”Te olette ottaneet kaksi askelta siinä missä yksi olisi riittänyt, ja nyt saatte kestää seuraukset.”[8]
Suomennosversioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Parnasso 2/1961.
- Huuto ja muita runoja, Tajo, 1963.
- Runon suku: Valikoima suomeksi elävää käännöslyriikkaa. Toimittanut Jarkko Laine. Otava, 1991. ISBN 951-1-11447-6
- Maailman runosydän. Toimittaneet Hannu Tarmio ja Janne Tarmio. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22134-1
- Huuto ja muita runoja 1947–1971. Sammakko, 2000. ISBN 952-5194-10-8
Huomioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lounela, Pekka – Mäntylä, Jyrki: Huuto ja meteli. Hämeenlinna: Karisto, 1970.
- Salokangas, Raimo: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 1949–1996. Helsinki: Yleisradio, 1996.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Citylights.com. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 7.6.2012.
- ↑ Kautto, Hannu: Sensuuri 1918–2009. Median kronikkaa. Viitattu 11.12.2021.
- ↑ Runotietokanta. (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginkirjasto. Viitattu 7.6.2012.
Laine, Jarkko (koonnut): Runon suku: Valikoima suomeksi elävää käännöslyriikkaa. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11447-6 - ↑ Kysy, Kirjastot.fi. Viitattu 7.6.2012.
- ↑ Petäjä, Jukka: Huuto aloitti beatkirjallisuuden suomennokset lähes viisikymmentä vuotta sitten. Helsingin Sanomat 18.7.2010, s. B 2.
- ↑ Lounela & Mäntylä (1970), s. 5.
- ↑ Salokangas (1996), s. 229.
- ↑ Salokangas (1996), s. 230.
| ||||||||||||||
