Pupienus
| Pupienus | |
|---|---|
 Pupienuksen rintakuva. Musei Capitolini, Rooma. | |
| Rooman keisari | |
| Valtakausi | 22. huhtikuuta 238 – 29. heinäkuuta 238[1] |
| Edeltäjä | Gordianus I ja Gordianus II |
| Seuraaja | Gordianus III |
| Syntynyt | noin 164 tai 178 |
| Kuollut |
29. heinäkuuta 238 Rooma, Italia, Rooman valtakunta |
| Lapset |
Titus Clodius Pupienus Pulcher Maximus Marcus Pupienus Africanus Maximus Pupiena Sextia Paulina Cethegilla |
| Isä | Marcus Pupienus Maximus |
| Äiti | Clodia Pulchra |
Marcus Clodius Pupienus Maximus (noin 164 tai 178 – 29. heinäkuuta 238[1]) oli Rooman keisari noin kolmen kuukauden ajan vuonna 238.
Elämäkerta
Konsulina ja prefektinä
Pupienus, jota kreikkalaiset historioitsijat yleensä kutsuvat Maximukseksi ja roomalaiset Pupienukseksi, oli todennäköisesti noin 60-vuotias noustuaan valtaan vuonna 238.[2][3] Hän eteni urallaan nopeasti, pääasiassa sotilasviroissa. Pupienus toimi muun muassa vanhempana centuriona (primus pilus), sotilastribuunina, preettorina, Bithynian, Achaean ja Gallia Narbonensiksen provinssien prokonsulina sekä Ylä- tai Ala-Germanian legaattina, jolloin hän oli Herodianoksen mukaan erittäin suosittu. Uransa aikana hän sai voittoja germaaneista ja sarmaateista. Noin vuosina 207 ja 234 hän toimi myös konsulina. Vuonna 234 hän oli myös Rooman kaupunginprefekti. Pupienuksella oli tytär Pupiena Sextia Paulina Cethegilla ja ainakin yksi poika, Tiberius Clodius Pupienus Maximus, joka toimi konsulina vuonna 236. Pupienuksella saattoi olla myös toinenkin poika nimeltään Marcus Pupienus Africanus mutta tämä ei ole varmaa.[1]
Maaliskuun 238 lopulla African provinssissa nousi kapina keisari Maximinus Thraxia vastaan. Kapinoitsijat murhasivat keisarillisen verojenkerääjän ja julistivat sitten keisariksi provinssin iäkkään maaherran, Marcus Antonius Gordianuksen. Gordianus otti samannimisen poikansa Gordianus II:n kanssahallitsijakseen ja lähetti Roomaan viestinviejän kertomaan kapinasta. Rooman senaatti ilmoitti heti tukevansa Gordianuksia, julisti Maximinuksen valtionviholliseksi ja mahdollisesti myös julisti edesmenneen keisari Severus Alexanderin jumalaksi. Samalla Gordianusten kannattajat murhasivat Maximinusta kannattaneen pretoriaanikaartin prefektin Vitalianuksen. Senaatti nimitti 20 entistä konsulia erityisvirkaan (lat. vigintiviri ex senatus consulto rei publicae curandae) käymään sotaa Maximinusta vastaan. Näihin kuului myös Pupienus.[2][4][5]
Nousu keisariksi Balbinuksen kanssa
Huhtikuussa 238 African naapuriprovinssi Numidian maaherrana toiminut Capelianus kuitenkin hyökkäsi ja kukisti Gordianusten armeijan Karthagon lähellä käydyssä taistelussa. Gordianus II sai surmansa ja hänen isänsä Gordianus I teki itsemurhan. Samaan aikaan Maximinus oli koonnut armeijansa ja saapunut Pohjois-Italiaan. Senaatti päätti kuitenkin jatkaa kapinaa. Se valitsi näiden 20:n miehen joukosta Pupienuksen ja Decimus Caelius Calvinus Balbinuksen uusiksi keisareiksi.[1][2][4] Ensimmäistä kertaa Rooman valtakunnassa oli kaksi täysin samanarvoista keisaria. Molemmat saivat arvonimen pater patriae (suom. isänmaan isä) ja pater senatus (suom. senaatin isä).[3]
Pupienuksen ja Balbinuksen poistuessa Juppiter Optimus Maximuksen temppelistä, missä uudet keisarit oli valittu, heitä vastassa oli vihainen väkijoukko, joka ajoi uudet keisarit henkivartioineen takaisin temppeliin. Kansalaiset eivät pitäneet Pupienuksesta, joka oli osoittautunut ankaraksi toimiessaan kaupunginprefektinä ennen Gordianusten kapinaa. He myös vaativat, että edesmenneen Gordianus I:n 13-vuotias tyttärenpoika Marcus Antonius Gordianus nimitettäisiin caesariksi. Tähän suostuttiin, jolloin väkijoukko rauhoittui.[1]
Sota Maximinusta vastaan ja paluu Roomaan
Pupienus lähti Pohjois-Italiaan organisoimaan sotaa Maximinusta vastaan kun taas Balbinus jäi Roomaan vastaamaan hallinnosta. Pupienus saapui Ravennaan huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa ja hänen joukkoihinsa liittyi germanialaisia sotilaita. Pupienuksen armeijassa oli kuitenkin pääasiassa vain paikallista nostoväkeä ja vastavärvättyjä alokkaita, joilla ei ollut kokemusta sodankäynnistä. Maximinuksen armeija oli puolestaan kokenut ja laaja mutta sillä oli vaikeuksia löytää ruokaa ja tarvikkeita.[6] Aquileian kaupunkia piiritettäessä yhä useimmat Maximinuksen sotilaista tulivat tyytymättömiksi. Legio II Parthican sotilaat, jotka olivat huolissaan perheidensä hyvinvoinnista Albassa lähellä Roomaa, lopulta murhasivat kesäkuussa Maximinuksen ja tämän pojan Maximuksen. Maximinuksen armeija siirtyi Pupienuksen puolelle, joka lähetti joukot takaisin leireihinsä mutta otti germanialaisen sotilasyksikön henkivartijoikseen.[1][4]
Pupienus palasi takaisin Roomaan juhlimaan voittoaan vaikkei ollut kertaakaan kohdannut Maximinuksen armeijaa taistelussa. Roomassa Maximinuksen kuolemaan suhtauduttiin innokkaasti ja pian Maximinusta kannattaneet provinssit asettuivat tukemaan uutta hallintoa. Voitosta huolimatta Pupienuksen ja Balbinuksen asema heikentyi koko ajan. Keisareilla oli vaikeuksia maksaa palkkoja sotilaille ja lahjoituksia kansalaisille. Idässä persialaiset hyökkäsivät Mesopotamiaan ja Tonavan alajuoksulla gootit uhkasivat Rooman provinsseja. Aquileian puolustukseen osallistunut Tullius Menophilus lähetettiin Moesia Inferioriin organisoimaan puolustusta gootteja vastaan.[6]
Sillä aikaa kun Pupienus oli Ravennassa, Roomassa oli suuria levottomuuksia kansalaisten ja pretoriaanikaartin sotilaiden taistellessa keskenään, jolloin suuri osa kaupungista paloi. Pupienuksen palatessa Roomaan tilanne rauhoittui mutta kahden keisarin välit alkoivat huonontua. Pupienus oli tuonut Roomaan germaaneista koostuvan henkivartiostonsa, jolloin Balbinus pelkäsi Pupienuksen käyttävän niitä häntä vastaan. Pretoriaanit olivat tyytymättömiä senaatin valitsemiin keisareihin ja pelkäsivät, että Pupienus korvaisi koko kaartin omalla henkivartiollaan.[4][7]
Kuolema
Balbinus päätettiinkin pian lähettää Tonavalle sotimaan gootteja vastaan ja Pupienus taas itään torjumaan persialaisten hyökkäystä. Pretoriaanikaarti kuitenkin hyökkäsi keisarien kimppuun Palatiumilla. Pupienus yritti kutsua henkivartioitaan apuun mutta Balbinus luuli tätä Pupienuksen juoneksi ja esti häntä.[1] Eutropiuksen ja Aurelius Victorin mukaan pretoriaanit murhasivat keisarit heti mutta Herodianos kertoo, että heidät riisuttiin alasti ja vietiin pretoriaanien leiriin, jossa heitä pilkattiin ja kidutettiin. Kun Pupienuksen germanialaiset henkivartijat saivat kuulla tapahtuneesta he lähtivät kohti pretoriaanikaartin leiriä. Pretoriaanit kuitenkin surmasivat vankinsa jolloin germaanit palasivat leiriinsä. Tämän jälkeen pretoriaanit julistivat 13-vuotiaan Gordianus III:n keisariksi. Pupienuksen hallituskausi oli kestänyt noin 99 päivää.[7]
Vuoden 238 tapahtumien kronologia on osoittautunut poikkeuksellisen vaikeaksi ristiriitaisten papyruksien ja piirtokirjoitusten takia.[8] On esitetty, että Pupienuksen ja Balbinuksen hallituskausi alkoikin jo tammi-helmikuussa ja päättyi toukokuussa.[9][10] Nykytutkijat ovat kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen asiasta ja Robin Mc Mahon esittää seuraavat päivämäärät: 12. huhtikuuta Gordianus I ja Gordianus II saavat surmansa hallittuaan 20 päivää, 22. huhtikuuta Pupienus ja Balbinus julistetaan keisareiksi Roomassa, 24. kesäkuuta Maximinus ja hänen poikansa murhataan Aquileian edustalla ja 29. heinäkuuta Pupienus ja Balbinus murhataan.[1]
Lähteet
- Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5 (englanniksi)
- Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3
- Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2 (englanniksi)
Viitteet
- ↑ a b c d e f g h Robin Mc Mahon: Pupienus (238 A.D.) and Balbinus (238 A.D.) 8.4.2001. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 25.11.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c Cambridge Ancient History s. 31–32
- ↑ a b Rooman keisarit s. 231–232
- ↑ a b c d Southern s. 66–67
- ↑ Rooman keisarit s. 228–229
- ↑ a b Cambridge Ancient History s. 32–33
- ↑ a b Rooman keisarit s. 233–234
- ↑ Cambridge Ancient History s. 30–31
- ↑ Rooman keisarit s. 227–228
- ↑ Jona Lendering: Pupienus Livius.org. Arkistoitu 1.3.2010. Viitattu 26.11.2009. (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pupienus Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Gordianus I ja Gordianus II |
Rooman keisari Kanssahallitsija Balbinus |
Seuraaja: Gordianus III |
| ||||||||||||||||||
