Malaika Mihambo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Mitalit
Mihambo vuoden 2013 MM-kisoissa
Mihambo vuoden 2013 MM-kisoissa
Maa:  Saksa
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 pituushyppy
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Doha 2019 pituushyppy
Kultaa Kultaa Eugene 2022 pituushyppy
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2018 pituushyppy
Kultaa Kultaa Rooma 2024 pituushyppy
Hopeaa Hopeaa München 2022 pituushyppy
Pronssia Pronssia Amsterdam 2016 pituushyppy
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Toruń 2021 pituushyppy

Malaika Mihambo (s. 3. helmikuuta 1994 Heidelberg[1]) on saksalainen pituushyppääjä. Hän on voittanut olympiakultaa, maailmanmestaruuden ja Euroopan-mestaruuden.

Mihambo voitti alle 20-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden Rietissä vuonna 2013 tuloksella 670. Vuoden 2014 Euroopan-mestaruuskilpailuissa Mihambo sijoittui neljänneksi hypäten saman tuloksen 665 pronssimitalistin kanssa. Hän voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden Tallinnassa 2015 tuloksella 673. Saman vuoden Pekingin MM-kilpailuissa hän sijoittui kuudenneksi hypättyään 679. Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016 hän sai pronssia tuloksella 665.[2]

Mihambo sijoittui Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 neljänneksi ennätyksellään 695. Hän oli viides Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018. Hän voitti Euroopan-mestaruuden Berliinissä 2018 tuloksella 675. Hän sijoittui neljänneksi Glasgow'n EM-hallikilpailuissa 2019.[2] Dohan MM-kisoissa 2019 Mihambo voitti maailmanmestaruuden tuloksella 730. Hän voitti toiseksi sijoittuneen 38 senttimetrin erolla.[3] Toruńin sisäratojen EM-kilpailuissa 2021 hän saavutti hopeaa tuloksella 688.[2] Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän voitti kultaa tuloksella 700. Eugenen MM-kisoissa 2022 hän voitti toisen maailmanmestaruutensa tuloksella 712. Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän saavutti hopeaa tuloksella 703. Istanbulin sisäratojen EM-kilpailuissa 2024 hän oli neljäs tuloksella 683. Hän voitti Euroopan-mestaruuden Roomassa 2024 tuloksella 722.[1]

Mihambon isä on kotoisin Sansibarilta.

Henkilökohtaiset ennätykset

Lähde: [1][2]

Ulkoradat
Sisäradat

Lähteet

  1. a b c Malaika Mihambo Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi) Viitattu 3.8.2021.
  2. a b c d Malaika Mihambo Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. Cheruiyot, Cheptegei, Peters, Ali ja Mihambo sunnuntain maailmanmestarit Yleisurheilu.fi. 6.10.2019. Viitattu 7.10.2019.