Bonaparte

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Bonaparte
Maa Korsika
Arvonimet Ranskan keisari
Perustaja keisari Napoléon I
Viimeinen hallitsija keisari Napoléon III
Nykyinen päämies Son Altesse Imperiale le prince (keisarillinen prinssi) Napoléon VII
Perustamisvuosi 1804
Hajoaminen 1815, 1870
Kansallisuus italialainen, korsikalainen
Sukuhaarat Prinssi Caninon linja
Prinssi Napoléonin linja

Bonaparte (alun perin di Buonaparte) on juuriltaan italialais-korsikalainen aatelissuku sekä ranskalainen keisarillinen että eurooppalainen kuninkaallinen hallitsijasuku. Historiassa on useita tunnettuja Bonaparten sukuun kuuluvia henkilöitä, joista tunnetuin on korsikalainen Ranskan keisari Napoléon I, joka hallitsi Ranskaa 1800-luvun alussa. Bonaparten sukuun on kuulunut myös Espanjan, Napolin, Hollannin ja Westfalenin kuninkaita sekä Ranskan toinen keisari Napoléon III. Bonaparten sukua ja sen oikeutta Ranskan hallitsemiseen kannattavia henkilöitä kutsutaan bonapartisteiksi.

Buonaparte-suku

Buonapartet olivat alun perin pieni italialainen maa-aatelissuku, jonka omaisuus oli pääasiassa San Miniaton ympäröivällä kukkulalla lähellä Firenzeä. Vaikka Buonapartet toimivat toskanalaisilla markkinoilla, olivat he alun perin kotoisin Lombardiasta.

Asetuttuaan Firenzeen suku nautti hyvistä suhteista hallitsevan Medici-sukuun. Jacopo Buonaparte oli Medici-sukuun kuuluvan paavi Klemens VII:n neuvonantaja ja ystävä. Jacopo oli myös Rooman vuoden 1527 ryöstön todistaja ja kirjoitti näiden silminnäkijähavaintojensa pohjalta yhden tärkeimmistä tätä tapahtumaa kuvaavista historiallisista dokumenteista.[1] Kaksi Jacopon veljenpojista, Pier-Antonio Buonaparte ja Giovanni Buonaparte, kuitenkin otti osaa Medicin vastaiseen kapinaan vuonna 1527. Heidät karkotettiin Firenzestä, mutta he saivat luvan palata Alessandro de' Medicin luvalla. Jacopon veli Benedetto Buonaparte pysyi poliittisesti puolueettomana[2]

Myöhemmin suku hajosi kahteen haaraan Buonaparte-Sarzanan, Nobili di Sarzanan jouduttua lähtemään Firenzestä hävittyään ghibelliineille ja Francesco Buonaparten lähdettyä myöhemmin 1500-luvulla Korsikalle, joka oli tuolloin Genovan hallussa.

Buonaparten sukuhauta sijaitsee San Francescon kirkossa San Miniatossa.

Buonaparten sukuvaakuna

Buonaparten suvun vaakunan määritelmä oli: Punaisella kentällä kaksi poikkihirttä kahden kultaisen tähden välissä. Vuonna 1804 Napoleon vaihtoi vaakunan keisarilliseen kultaiseen kotkaan. Muutos koski kaikkia suvun jäseniä paitsi hänen Lucien veljeään ja Jeromen poikaa tämän ensimmäisestä avioliitosta.

Napoleon I

Lähes koko Euroopan vallannut ja halussaan pitänyt Napoleon tulee aina esille käsitellessä Bonaparten sukua. Hänestä tuli Ranskan tasavallan ensimmäinen konsuli 10. marraskuuta 1799 veljensä Lucien Bonaparten tuella sekä Ranskan kansalliskokouksen puheenjohtaja. Hänen kruunattiin ranskalaisten keisariksi ja hän hallitsi keisarina vuosina 1804–1814 ja 1815.

Napoleonin saatua haltuunsa suurimman osan Länsi-Euroopasta hänen vanhemmasta veljestään Joseph Bonapartesta (1768–1844) tuli ensin Napolin kuningas vuosiksi 1806–1808 ja sitten Espanjan kuningas vuosina 1808–1813. Hänen kolmas veljensä Louis (1778–1846) oli Hollannin kuningas vuosina 1806–1810. Hän tosin joutui luopumaan kruunusta epäonnistuttuaan sovittamaan Ranskan ja hollantilaisten etuja yhteen. Nuorin veljistä, Jérôme Bonaparte (1784–1860), oli lyhytaikaisen Koillis-Saksaan luodun Westfalenin kuningaskunnan hallitsija vuosina 1807–1813.

Napoleonin poika oli Napoléon François Charles Joseph (1811–1832), josta tuli de jure Napoleon I:n syrjäyttämisen jälkeen Napoleon II ehtien hallita vain kaksi viikkoa isänsä kruunusta luopumisen jälkeen. Seuraava Ranskan keisariksi valtaistuimelle noussut Bonaparte oli Napoleonin veljen Louis'in poika Charles Louis Napoléon (1808–1873), joka toimi ensin Ranskan presidenttinä vuodesta 1848 vuoteen 1852, jolloin hänet kruunattiin Napoleon III:ksi. Hänen poikansa keisarillinen prinssi Napoléon Eugène Bonaparte (myös Napoleon IV) (1856–1879) kaatui taistellessaan zuluja vastaan Etelä-Afrikan Natalissa. Napoléon Eugènen kuoleman myötä suku menetti suuren osan sen jäljellä olevasta poliittisesta vallasta, vaikka jälkeläiset pitivätkin kiinni oikeudestaan käyttää keisarillisia arvonimiä. 1990-luvulla noussut Korsikan itsenäisyysliike otti ohjelmaansa bonapartistisia vaatimuksia Bonaparten vallan palauttamisesta.

Bonaparte-sukuun kuuluneet hallitsijat

Keisarillinen vaakuna

Ranskan keisarit

Hollannin kuninkaat

Napolin kuninkaat

Westfalenin kuningas

Espanjan kuningas

Toskanan suurhertuatar

Sukupuu

Carlo-Maria (Ajaccio 1746 – Montpellier 1785) meni naimisiin Maria Letizia Ramolinon kanssa (Ajaccio 1750 – Rooma 1836) vuonna 1764. Hän oli vähäinen virkamies paikallisoikeuksissa. Heillä oli kahdeksan lasta:

  1. Joseph Bonaparte (Corte 1768 – Firenze 1844), Napolin ja Espanjan kuningas, naimisissa Julie Claryn kanssa. Clary oli Napoleonin lapsuuden rakkauden, Désiréen sisko- Désirée taas meni naimisiin marsalkka Jean-Baptiste Bernadotten, myöh. Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Juhanan kanssa.
  2. Napoléon (I) Bonaparte (1769–1821) Ranskan keisari 1804–1814 ja 1815
  3. Lucien Bonaparte (1775–1840)
  4. Maria-Anna Elisa Bonaparte (1777–1820), Toskanan suurherttuatar naimisissa Félix Bacciochin kanssa
  5. Louis Bonaparte, (1778–1846) naimisissa Hortense de Beauharnaisin, Napoleonin tytärpuolen, kanssa.
  6. Maria Paola tai Marie Pauline Bonaparte (1780–1825), meni naimisiin vuonna 1797 ranskalaisen kenraalin Charles Leclercin kanssa ja nai myöhemmin ruhtinas Borghesen.
  7. Maria Annunziata Caroline Bonaparte (1782–1839) naimisissa Napolin kuninkaan, marsalkka Joachim Muratin kanssa.
  8. Jérôme Bonaparte (1784–1860), Westfalenin kuningas

Nykyiset jälkeläiset

Tämän hetkinen suvun päämies on prinssi Napoléon (Charles Napoléon, syntynyt 1950), Jérôme Bonaparten pojanpojanpojanpoika tämän toisen avioliiton kautta. Prinssi Napoléonilla on poika Jean-Christophe (syntynyt 1986) ja veli Jérôme (syntynyt 1957). Muita Bonaparten jälkeläisiä mieslinjan puolelta ei ole enää elossa. Kuitenkin elossa on useita Napoléonin tunnustaman aviottoman pojan Alexandre Colonna-Walewskin jälkeläisiä. Colonna-Walewski syntyi Napoléonin suhteesta kreivitär Marie Walewskaan. Muita jälkeläisiä ovat Wattierin, Peschongs'in ja Herrsin suvut. Napoléonin siskon Caroline Bonaparten jälkeläinen on näyttelijä Rene Auberjonois.

Lähteet

  1. ↑ Jacopo Buonaparte: Sac de Rome. Écrit EN 1527 par Jacques Bonaparte. Témoin oculaire, hrsgg. by Bonaparte, Napoléon Louis, Florenz 1850
  2. ↑ Joshua F. Drake, The Part-books of a Florentine Ex-Patriate: new light on Florence, Biblioteca Nazionale Centrale Ms. Magl. XIX 164-7, Early Music (OUP), Vol. 33, no. 4 (Oct. 2005), pp. 639–646. [1]

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Bonaparte&oldid=21494258”