Keisari Vilhelmin muistokirkko
.jpg)
Keisari Vilhelmin muistokirkko (saks. Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche) on Berliinin Breitscheidplatzilla sijaitseva rauniokirkko ja yksi kaupungin tunnetuimpia symboleja.
Kirkko rakennettiin vuosina 1891–1895, ja sen rakennutti keisari Vilhelm II isoisänsä Vilhelm I:n muistoksi. Arkkitehti Franz Schwechtenin suunnittelema monumentaalinen kirkko edusti uusromaanista tyyliä, esikuvinaan Reininmaan romaaniset kirkot. Sisätilat koristettiin mosaiikeilla, jotka kuvastivat keisari Vilhelm I:n elämää ja tekoja.
Kirkko tuhoutui toisen maailmansodan ilmapommituksessa vuonna 1943. Sodan jälkeen tehtiin suunnitelma raunioiden hävittämiseksi ja uuden kirkon rakentamiseksi samalle paikalle, mutta sekä monet arkkitehdit että berliiniläiset asettuivat puolustamaan vanhan kirkon jäänteitä. Osaksi tämä johtui siitä, että kirkko jäi kaupungin jaon jälkeen Länsi-Berliinin puolelle, jossa ei juuri ollut historiallisia rakennuksia. Lopulta päädyttiin kompromissiin: Keisari Vilhelmin muistokirkon päätorni (alkuaan 113 metriä korkea) jätettiin pystyyn, muistomerkiksi sodan tuhoille. Sen viereen valmistui 1961 arkkitehti Egon Eiermannin suunnittelema uusi kirkko kellotapuleineen.
Uusi kirkkorakennus on muodoltaan poikkeuksellinen: se on kahdeksankulmainen ja sen seinät on tehty kauttaaltaan himmeistä lasiruuduista. Uuteen kirkkoon on sijoitettu Venäjän ortodoksikirkon lahjoittama ikoniristi, saksalaisen luutnantin Kurt Reuberin 1942 itärintamalla maalaama Stalingradin madonna, sekä brittien lahjoittama Coventryn risti, joka on tehty saksalaisten ilmapommituksissa 1940 tuhoutuneen Coventryn katedraalin raunioista löytyneistä nauloista. Nämä taideteokset symboloivat ystäyyttä entisten vihollismaiden välillä.
Keisari Vilhelmin muistokirkko sijaitsee Berliinin vilkkaimman liikekadun Kurfürstendammin alkupäässä, viiden kadun risteyksessä, ja on kaupungin läntisen osan tunnetuin maamerkki. Berliiniläiset kutsuvat rauniotornia lempinimellä "Ontto hammas" (der Hohle Zahn).
