Edvard Hanell
Edvard Fritjof Hanell (1. toukokuuta 1894 Tornio – 8. huhtikuuta 1947) oli suomalainen jääkärikenraaliluutnantti. Hänen vanhempansa olivat tullinhoitaja Edvard Fritjof Hanell ja Wendla Emilia Andersson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Eva Ingehorg Renvaldin kanssa.[1][2]
Opinnot
Hän kävi viisi luokkaa Helsingin suomalaista yhteiskoulua ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Teknillisen korkeakoulun konerakennusosastolla vuosina 1912 – 1914 ja suoritti insinööritutkinnon 1. osan keväällä vuonna1914. Hän suoritti opintomatkan Englantiin vuonna1919. Ranskan sotakorkeakoulun hän suoritti vuosina 1926 – 1928.[1][2]
Jääkäriaika
Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 8. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 31. elokuutakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän suoritti Libaussa vuonna 1917 sotakoulun A-kurssin.[1][2]
Suomen sisällissota
- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 kapteeniksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi Jääkäripioneeripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 19. maaliskuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan komentajaksi. Hän johdatti pataljoonansa sisällissodassa taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Hän haavoittui lievästi Kalevankankaan taistelussa 28. maaliskuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
Hänet siirrettiin juuri ennen sodan loppumista 10. toukokuuta 1918 Päämajan kenraaliohjaamoon, mutta siirrettiin pian päämajan lakkauttamisen johdosta toimistopäälliköksi Yleisesikunnan koulutusosastolle. Hän toimi tämän osaston tultua 13. elokuuta 1918 siirretyksi Armeijan päällikön esikuntaan (myöhempi nimi Sotaväen päällikön esikunta) koulutusosaston päällikkönä, josta tehtävästä hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1920 alkaen 1. Divisioonan esikuntapäälliköksi ja 9. tammikuuta 1925 alkaen Uudenmaan rykmentin komentajaksi, josta hänet nimitettiin 1. heinäkuuta 1933 Sotakorkeakoulun johtajaksi sekä samalla sotakoulujen tarkastajaksi. Hän hoiti myös lyhyitä viransijaisuuksia 1. Divisioonan komentajana.
Talvi- ja jatkosota
Talvisotaan hän osallistui ylimääräisten harjoitusten (YH) aikaan Ryhmä H:n komentajana, ja myöhemmin hän oli ylipäällikön henkilökohtaisessa käytössä erikoistehtäviin. Sodan loppuvaiheessa hän sai komentajuuden Haminan torjuntaryhmästä. Välirauhan aikana hän toimi linnoitustöiden johtajana ja Päämajan Yleisesikunnan väliaikaisena päällikkönä, josta hänet lähetettiin takaisin johtamaan linnoitustöitä lähenevän sodanuhkan takia. Jatkosodan sytyttyä hän oli edelleen johtamassa linnoitustöitä, mutta siirrettiin sotatoimien päästessä paremmin käyntiin Päämajan Yleisesikunnan vara päälliköksi, josta hänet komennettiin vuonna 1942 jälleen linnoitustöihin, jossa hän olikin aina sodan päättymiseen saakka, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Schaumanin vaneritehtaan tomitusjohtajaksi. Hänet on haudattu Espooseen.[2]
Opetustoimi
Hän toimi pioneeriopin tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1919 – 1926 ja Sotakorkeakoulussa vuosina 1924 - 1926 ja 1929 - 1930 sekä Suojeluskuntain päällystökoulussa vuosina 1924 - 1925 ja 1929 - 1933: Hän toimi myös pioneeriopin opettajana erilaisilla kursseilla ja laati koulutussuunnitelman pioneeriopille. Helsingin suojeluskuntapiirin pioneerikomppaniassa hän toimi opettajana vuosina 1930 - 1933.[1][2]
Luottamustoimet
Hän otti osaa armeijan edustajana Ruotsin syysmanöövereille vuonna 1923. Hänet komennettiin seuraamaan Ruotsin sotakorkeakoulun kesäkenttäharjoituksia vuonna1934 ja tutustumaan Saksan sotakorkeakouluun, sekä muihin sotakouluihin ja joukko-osastoihin vuonna 1937. Hän toimi sotaylioikeuden sotilasjäsenenä vuosina 1930 – 1939 ja 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1932 – 1933 sekä Upseeriliiton puheenjohtajana vuonna 1933. Kenttäratsastusseuran puheenjohtajana hän toimi vuosina 1935 – 1938 ja Sotilasaikakauslehden toimituskunnan jäsenenä vuosina 1921 - 1925 ja 1930 – 1935 sekä Suomen ratsastajainliiton liittovaltuuston puheenjohtajana vuodesta 1938 alkaen. Sotakouluopetusta järjestämään asetetun toimikunnan jäsenenä hän toimi vuonna 1919 ja puheenjohtajana Muistiopas-komiteassa vuonna 1934 sekä oli mukana sotakoulujen johtosääntöjä laatimaan asetetussa toimikunnassa vuonna 1934. Armeijan teknillistä asiantuntemusta selvittelemään määrätyssä toimikunnassa hän istui vuonna 1935 ja upseerikoulutuksen kulun järjestelyä käsitelleessä komiteassa vuosina 1936 - 1937.[1][2]
Julkaisut
- Hävitystyöt, 1923
- Maastoutuminen ja naamioituminen (yhdessä kapt. T. V. Viljasen kanssa), 1931.
- Hän on kirjoittanut ammattialaansa koskevia kirjoituksia Sotilasaikakauslehteen.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit
| Ylennykset | Jääkärimerkki | Kunniamerkit |
|
|
Lähteet
- Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.