Berserkki

Berserkit olivat muinaisskandinaavisia sotureita, jotka menivät taisteluun kiihkeän raivotilan vallassa.

Berserkkejä pidettiin pelottavina vastustajina, joilla uskottiin usein olevan yliluonnollisia voimia. Islantilaisen Grágás-lakikokoelman mukaan berserkkitilaan meneminen oli rauhan aikana kielletty lainsuojattomuuden uhalla. Sana berserkki tulee muinaisskandinaavisesta sanasta "berserkr", joka tarkoittaa "karhunnahkaista paitaa". Tällä tarkoitetaan karhuntaljan käyttöä vaatteena ja siitä saatavaa raivoa ja voimaa. Jotkut berserkit myös ottivat nimen "björn" tai "biorn" eli karhu.

Berserkit saattoivat vannoa uskollisuutta Odinille. On arveltu, että he olivat suljettu lahko, joka opetti raivotilaan päätymisen kyvyn vain jäsenilleen. Siitä, millainen sotilasryhmä berserkit tarkalleen ottaen olivat, on kuitenkin kiistelty.

Nykyisin oletetaan, että berserkit saavuttivat raivotilan samankaltaisilla tekniikoilla kuin šamaanit transsitilan; kyse oli siis jonkinlaisesta itsesuggestiosta. Myös tajunnantilaan vaikuttavia aineita on voitu käyttää. Erään teorian mukaan berserkkitila oli alun perin tahaton seuraus suopursulla tai suomyrtillä humalien sijaan maustetun oluen juomisesta. Berserkkien kerrotaan muun muassa karjuneen eläinten lailla ja purreen kilpiään ennen taistelua. Berserkkien väitetään joissain tarinoissa olleen haavoittumattomia, ja mahdollisesti he ainakin itse uskoivat näin mennessään taisteluun. Mahdollisesti heidän hypnoosia muistuttava tilansa poisti heiltä kivun ja uupumuksen tunteen. Joidenkin berserkkien kerrotaan rynnänneen niin lujaa taisteluun, että he kuolivat rasitukseen jo juostessaan.

Berserkkien kykyä on verrattu eräiden myöhempien aikojen suomalaisten tietäjien kykyyn. Intomiehiksi eli myrrysmiehiksi kutsuttiin tietäjiä, jotka taistelivat yliluonnollisia olentoja, kuten taudinaiheuttajia vastaan silmittömän raivotilan vallassa. He saattoivat karjua mielipuolisesti, hakata esineitä yhteen, huitoa asein näkymätöntä vastustajaa, viiltää itseään tai nostaa paljain käsin kiukaalta kuumia kiviä.

Lähde

• Anna-Leena Siikala: Suomalainen šamanismi (1992)