Huittisten ja Pelson varavankiloiden rautatiet
Huittisten ja Pelson varavankiloiden rautatiet olivat turpeen nostoa ja varavankilan sisäistä liikennettä varten rakennettuja raideleveydeltään 600 mm teollisuusratoja; suolta nostettua turvetta käytettiin polttoturpeen ja turvepehkun valmistukseen. Radat perustettiin noin vuonna 1935. Tällaisia ratoja oli useissakin Suomen vankiloissa.
Huittisten ja Pelson radat hoitivat vain vankilan sisäisiä kuljetuksia sekä liikennettä turvesuolle; varsinaista ulos menevää liikennettä normaalimielessä ei ollut, toisin kuin Konnunsuolla, jossa oli myös umpinaisia tavaravaunuja, yksi vankivaunu ja kolmekin matkustajavaunua.
Radat alun perin
Radat rakennettiin hevosvetoisiksi, koska se riitti varsin pitkään. Tuotantotarve kasvoi kuitenkin ja hevosveto tuli riittämättömäksi.
Ratkaisu oli ilmeinen: kumpikin rata kiskotettiin uudelleen tukevammilla kiskoilla ja niille hankittiin veturi vuonna 1937.
Ensimmäiset veturit hankitaan
Kun vetureita nyt ryhdyttiin hankkimaan, niin yksin tein kaikille kolmelle vankilaradalle; ensimmäisenä vuorossa oli jo ennestään vetureita omistanut Konnunsuon-Muukon rautatie; tarjouksista valittiin edullisin, eli Lokomon valmistama 0-4-0T–höyryveturi, jonka valmistusnumero oli 121/1937. Veturi on halkopolttoinen, märkähöyrytyyppinen, Walschart-luistikoneistolla ja mäntäluisteilla varustettu eli jokseenkin aikakautensa keskiverto suomalaistyyppinen. Voitelukojeena on hyttiin sijoitettu voideprässi.
Saman sarjan toinen veturi, 122/1937 lähetettiin Huittisten varavankilan radalle ja kolmas, 123/1937, Pelson varavankilan käyttöön. Koko veturisarjan siis tilasi Vankeinhoitolaitos.
Sarjasta on säilynyt harvinaisen paljon eli kaksi kolmesta; vain prototyyppikappale eli Konnunsuon veturi ehdittiin romuttaa 1960-luvulla.
Veturityypin ominaisuuksia
Veturimalli on pienikokoinen ja erittäin halvalla toteutettu; siksi mm. normaali tehonsäätövipu puuttuu; suunnanvaihtajassa on vain ääriasennot eteen ja taakse, itse tehoa säädellään valtaventtiilin avulla; tämä on rakenteellisesti halpa ja jokseenkin tasaisilla suoradoilla täysin riittävä ratkaisu. Tosin ratkaisu on erittäin epätaloudellinen verrattuna normaaliin tehonsäätövivulla tapahtuvaan täytöksen säätelyyn. Veturissa oli tuolloin vain mekaaninen vipujarru normaalisti käytetyn höyryjarrun sijasta. Sinänsä veturimalli oli hyvinkin ajanmukainen.
Huittisten veturista voidaankin sanoa muodostuneen koko radan merkittävin muistomerkki: se säilyi ohi kahdenkin sodan myllerryksen eikä sitä vähävoimaisuutensa tähden missään vaiheessa edes harkittu takavarikoitavan sotakäyttöön, esimerkiksi Merisuon rautatielle - jonne se olisi mitä ilmeisimmin kadonnutkin. Se on ollut kaikista 600 mm vetureista myös ehkä eniten julkisuudessa.
Ratojen muu kalusto
Varavankiloiden ratojen vaunut olivat miltei kaikki kuuppavaunuja turpeen kuljetusta varten; lisäksi oli pari avointa penkein varustettua miehistönkuljetusvaunua, muutama soravaunu ja pari avointa tavaravaunua.
Ratojen merkitys
Ratojen merkitys polttoturpeen tuotannolle kasvoi erityisesti sota-aikana, kun kaikesta polttoaineesta oli huutava pula. Tuolloin ajetut kilometrit olivatkin suurimmat koko toiminnan aikana. Sodan loputtua tarve laski.
Moottoriveturin aikakauteen
Huittisten höyryveturi palveli radalla aina 23. syyskuuta 1948 saakka, jolloin laitoksen viimeinen höyryveturipätevä kuljettaja jäi eläkkeelle.
Radalle hankittiin nyt Move1 -moottoriveturi ja höyryveturi siirrettiin täysin vastaavalle, samaan aikaan perustetulle Pelson varavankilan radalle jossa ennestään oli sen aivan samanlainen sisarveturi, Lokomon valmistama 0-4-0T–veturi valmistusnumeroltaan 123/1937.
Sotakorvaustarkastus
Molemmat höyryveturit hylättiin sotakorvauksina uutuudestaan huolimatta. Ilmeisesti syynä oli paitsi veturien märkähöyrytyyppisyys myös liiankin yksinkertainen rakenne ja siis tehon puute tasaisen maaston ulkopuolella. Näin ne saattoivat jatkaa vielä vajaan vuosikymmenen ajan hiljaista puurtamistaan.
Kapearaideliikenne hiljenee ennen loppuaan
Pelsossakin liikenne alkoi hiljalleen hiipua turpeen kulutuksen laantuessa ja autokaluston parantuessa. Viimeisinä vuosina vetureita käytettiin enää vuoron perään.
Taas samasta syystä eli koska viimeinenkin höyryveturinkuljettaja menetettiin eläkkeelle vuonna 1956, molemmat höyryveturit poistettiin liikenteestä tuolloin ja kattilarekisteristä 28. tammikuuta 1959. Molempien ratojen liikenne jatkui jonkin aikaa moottoriveturein, kunnes sekin loppui 60-luvun lopuilla.
Radan loppu
Radat ja kalusto seisoivat joitakin vuosia toimettomina odottaessaan uutta käyttöä, mutta koska turpeen käyttötarve oli siinä vaiheessa romahtanut, päädyttiin siihen, että molempien vankiloiden kapearaiteinen rataverkko purettiin sekä vaunu- ja moottoriveturikalusto romutettiin.
Höyryveturit myydään
Höyryveturit varastoitiin Pelson tiloihin, kunnes ne lopulta vuonna 1967 poistettiin Vankeinhoitolaitoksen eli VAHOn inventaariluetteloista, jolloin ne voitiin myydä.
Nykytilanne
Myynnin jälkeen pikkuhöyryveturit kiertelivät mm. huvipuistoissa ja yksityisessä omistuksessa ennen uutta ajokuntoon kunnostustaan. Huittisten veturi oli erittäin kauan liikenteessä Lahnuksen rautatiellä; siellä se sai nimen Emma ja numeron 1.
Nykyisin (heinäkuussa 2007) molemmat entiset varavankiloiden höyryveturit (ja Ojakkalan kolmonen) ovat liikenteessä Kovjoen Museorautatiellä. Alun perin Pelsoon hankittu veturi valmistui peruskorjauksesta syksyllä 2002, katsastettiin matkustajaliikenteeseen vapuksi 2003 ja sai nimen Laura ja numeron 2.
Lähteet
- Resiina-lehdet
- SOTEVAn arkistot, Kansallisarkisto
- VAHOn arkistot
- Lahnuksen Rautatien arkistot
- Jokioisten Museorautatien varikkomestarin arkistot