Frans Joosef I

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. syyskuuta 2024 kello 18.01 käyttäjän Risukarhi (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Itävallan keisarista. Liechstensteinin ruhtinaasta kerrotaan artikkelissa Frans Joosef I (Liechtenstein).
Frans Joosef I
Keisari Frans Joosef vuonna 1892 Unkarin marsalkan univormussa
Itävallan keisari
Valtakausi 2. joulukuuta 1848 –
21. marraskuuta 1916
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja Kaarle I
Unkarin ja Böömin kuningas
Valtakausi 2. joulukuuta 1848 –
21. marraskuuta 1916
Kruunajaiset 8. kesäkuuta 1867 Budapest, Matiaksenkirkko
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja Karel III ja IV. Károly
Venetsia-Lombardian kuningas
Valtakausi 2. joulukuuta 1848 -
12. lokakuuta 1866
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja monarkia lakkautettu
Syntynyt Franz Joseph Karl
18. elokuuta 1830
Wien, Itävallan keisarikunta
Kuollut 21. marraskuuta 1916 (86 vuotta)
Wien, Itävalta-Unkari
Hautapaikka Keisarillinen krypta, Wien
Puoliso Elisabet
Lapset Sophie
Gisela
Rudolf
Marie Valerie
Suku Habsburg-Lothringen
Isä Frans Kaarle
Äiti Sophie
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Frans Joosef I (saks. Franz Joseph, unk. I. Ferenc József; 18. elokuuta 1830 Wien, Itävallan keisarikunta – 21. marraskuuta 1916 Wien, Itävalta-Unkari) oli Itävallan keisari sekä Unkarin ja Böömin kuningas vuosina 1848–1916. 68 vuotta hallinnut Frans Joosef on yksi kaikkien aikojen pitkäaikaisimpia eurooppalaisia monarkkeja.[1][2][3]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frans Joosef oli arkkiherttua Frans Kaarlen (Franz Karl) ja Baijerin prinsessa Sophien vanhin poika. Hän kuului Itävaltaa 1200-luvulta 1900-luvulle hallinneeseen Habsburg-sukuun. Hänellä oli nelivuotiaana kuollut sisar Maria Anna ja kolme veljeä: Ferdinand Maximilian, Meksikon keisari Maksimilian; arkkiherttua Kaarle Ludvig (Karl Ludwig) ja arkkiherttua Ludwig Viktor,[2][3] jonka kanssa hänellä oli läheisin suhde.[1]

Frans Joosefin setä oli kehitysvammainen ja lapseton keisari Ferdinand I. Frans Joosefin heikkolahjainen isä luopui vahvatahtoisen puolisonsa vaikutuksesta vaatimuksestaan valtaistuimeen ja Frans Joosef kasvatettiin kruununperijäksi. 13-vuotiaana hän aloitti palveluksensa everstin arvolla Itävallan armeijassa. Hän käytti univormua suurimman osan elämästään.[3][2] Hän sai syvästi uskonnollisen ja energisen äitinsä suunnitteleman perusteellisen koulutuksen, joka ulottui yhtä lailla mieleen että kehoon ja joka painotti voimakkaasti sotilaallisia puolia. Hän oli ikäisekseen varhaiskypsä, vakavan elämänkatsomuksen kyllästämä, fyysisesti hyvässä kunnossa ja karaistunut.[3]

Keisari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frans Joosef nousi Itävallan keisariksi vain 18-vuotiaana. Euroopan hulluna vuotena 1848 Frans Joosef palveli Italiassa, jossa Lombardia-Venetsia oli kapinoinut Itävaltaa vastaa. Kun kapinointi levisi muualle valtakuntaan, Ferdinand I luopui kruunusta ja Frans Joosef julistettiin keisariksi 2. joulukuuta Olomoucissa. Hänen neuvonantajanaan toimi aluksi Felix zu Schwarzenberg, joka pyrki palauttamaan itsevaltiuden ja suurvalta-aseman. Vuonna 1848 myönnetty perustuslaki kumottiin seuraavana vuonna ja Frans Joosef sai itsevaltiaan aseman vuonna 1852.[1]

Frans Joosefin hallituskauden kymmenen ensimmäisen vuoden aikana, niin sanotun uusabsolutismin aikakaudella, keisari – jota auttoivat sellaiset merkittävät neuvonantajat kuin prinssi Felix zu Schwarzenberg (vuoteen 1852), kreivi Leo von Thun und Hohenstein ja paroni Alexander von Bach – aloitti hyvin henkilökohtaisen hallinnon ottamalla käsiinsä sekä ulkopolitiikan muotoilun että strategiset päätökset. Yhdessä Schwarzenbergin kanssa, josta oli tullut pääministeri ja ulkoministeri vuonna 1848, Frans Joosef ryhtyi laittamaan valtakuntaansa kuntoon.[1]

Frans Joosef solmi 24. huhtikuuta 1854 avioliiton 16-vuotiaan serkkunsa, Baijerin herttuatar Elisabetin eli ”Sisin” kanssa.[1] Frans Joosefin oli ollut tarkoitus avioitua Elisabetin isosiskon Helenen kanssa ja Elisabetin Frans Joosefin veljen Kaarle Ludvigin kanssa, mutta 23-vuotias keisari rakastui Elisabetiin ensi silmäyksellä tavatessaan tämän elokuussa 1853.

1850-luvulla Itävaltaa seurasi sarja vakavia vastoinkäymisiä: Krimin sodan jälkeinen välirikko Venäjän kanssa, Itävallan–Sardinian sota Savoijin kuningassukua ja Napoleon III:ta vastaan. Vuonna 1859 Itävalta menetti Sardinialle Lombardian ja vuonna 1866 Venetsian ja Frans Joosef menetti tittelinsä Lombardia-Venetsian kuningas. 1860-luvulla seurasi Preussin–Itävallan sota, jonka vuoksi Itävalta erosi kokonaan Saksan liitosta.[1]

Kaikista mentoreista ​​vanha liittokansleri, ruhtinas Klemens von Metternich, vaikutti todennäköisesti pysyvimmin Frans Joosefiin. Syvempi vaikutus oli kuitenkin hänen puolisollaan, Baijerin herttuatar Elisabetilla.[1]

Frans Joosefin ja Elisabetin kruunaus Budapestin Matiaksenkirkossa 8. kesäkuuta 1867, kopio Eduard von Engerth maalauksesta.

Uusabsolutismi epäonnistui, joten vuonna 1861 säädettiin perustuslaki ja vuonna 1867 tehtiin Unkarin kanssa kompromissi, jonka seurauksena Unkari sai samat oikeudet valtakunnassa kuin Itävaltakin. Vuonna 1867 Unkarille myönnettiin autonomia ja Itävallan keisarikunta muuttui Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaksi, jota Frans Joosef hallitsi arvonimellä Itävallan keisari ja Unkarin apostolinen kuningas. Hän oli hallitsijana itsevaltainen ja pyrki pitämään hajanaisen valtakuntansa yhtenäisenä autoritaarisella politiikalla. Frans Joosef ja Elisabet kruunattiin vuonna 1867 Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi Budapestissa.[1]

Vuonna 1876 Itävalta miehitti Bosnia ja Hertsegovinan ja vei Venäjältä sen voitot Venäjän–Turkin sodan jälkeen. Vuonna 1879 Itävalta solmi Saksan kanssa sotaliiton (kaksiliitto), johon liittyi myös Italia (kolmiliitto). Bosnia ja Hertsegovinan liittäminen valtakuntaan laukaisi vuonna 1909 kansainvälisen kriisin.[1]

Valtakunnassa alkoi olla 1880-luvulta lähtien ongelmia slaavien ja italialaisten vaatiessa yhtäläisiä oikeuksia, joita hallitus saksalaisten ja unkarilaisten vastustuksen takia ei antanut. Eteläslaavilaisilla alueilla alkoi suurserbialainen kiihotus, jolle Venäjä antoi tukensa.[1]

Lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frans Joosefille ja Elisabetille syntyi neljä lasta:[2][3]

  • arkkiherttuatar Sofia Friederike Dorothea Maria Josefa (1855–1857), kuoli kaksivuotiaana
  • arkkiherttuatar Gisela (1856–1932), puoliso Baijerin prinssi Leopold
  • arkkiherttua Rudolf (1858–1889), kruununprinssi, puoliso Belgian prinsessa Stephanie
  • arkkiherttuatar Marie Valerie (1868–1924), puoliso arkkiherttua Franz Salvator

Henkisesti tasapainoton kruununprinssi Rudolf teki 30. tammikuuta 1889 itsemurhan Mayerlingin metsästysmajassa surmattuaan rakastajattarensa paronitar Maria von Vetseran.[4] Tapausta väitettiin myös turvallisuuspalvelun tai Ranskan järjestämäksi murhaksi. Frans Joosef suhtautui lastensa ja jälkeläistensä avioliittoihin täysin valtapoliittisen edun mukaisesti. Hän paheksui suuresti sekä Rudolfin lesken Stephanien että pojanpoikansa Frans Ferdinandin morganaattisia avioliittoja ja piti näiden traagista kohtaloa rangaistuksena rikkomuksista dynastiaa vastaan.[1]

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkiherttua Frans Ferdinandin ja hänen puolisonsa Sophie von Chotekin murha Sarajevossa vuonna 1914 johti Itävalta-Unkarin uhkavaatimukseen Serbialle ja edelleen ensimmäiseen maailmansotaan. Aluksi Itävalta piti puoliaan, mutta menetti voimansa aikaisemmin kuin Saksa. Frans Joosef kuoli kesken sodan 86-vuotiaana 21. marraskuuta 1916, ja häntä seurasi valtaistuimelle Itävallan viimeiseksi keisariksi jäänyt Kaarle I.[5] Kaksi vuotta myöhemmin Itävalta-Unkari hajosi.[1]

Populaarikulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frans Joosefin puolison, keisarinna Elisabetin nuoruusvuosiin perustuu löyhästi vuosina 1955–1957 tehty Sissi-elokuvasarja. Sarjassa nuorta Frans Joosefia esittää Karlheinz Böhm.

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itävaltaunkarilaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotokuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Prinssi Frans Joosef lapsena äitinsä arkkiherttuatar Sophien kanssa
    Prinssi Frans Joosef lapsena äitinsä arkkiherttuatar Sophien kanssa
  • 21-vuotias Itävallan keisari Johann Ranzin maalaamana (1851).
    21-vuotias Itävallan keisari Johann Ranzin maalaamana (1851).
  • Frans Joosef valokuvattuna kultaisen taljan ritarikunnan univormussa
    Frans Joosef valokuvattuna kultaisen taljan ritarikunnan univormussa

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Franz Joseph | Life, Hapsburg, Wife, & Significance | Britannica www.britannica.com. 14.8.2024. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d Franz Joseph. teoksessa: Österreichisches Biographisches Lexikon 1815–1950 (ÖBL). Band 1, Verlag der Österreichischen Akademie der Wissenschaften, Wien 1957, S. 351 f. (Direktlinks auf S. 351, S. 352).
  3. ↑ a b c d e Deutsche Biographie: Franz Joseph - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 20.8.2024. (saksa)
  4. ↑ Archduke Rudolf, crown prince of Austria Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 75. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  6. ↑ Ritter-Orden: Orden des Goldenen Vlies Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksa)
  7. ↑ Ritter-Orden: Militärischer Maria-Theresien-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksa)
  8. ↑ Ritter-Orden: Königlich ungarischer St. Stephan-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksa)
  9. ↑ Ritter-Orden: Österreichisch-kaiserlicher Leopolds-Orden Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksa)
  10. ↑ Ritter-Orden: Österreichisch-kaiserlicher Orden der eisernen Krone Hof- und Staatshandbuch des Kaiserthumes Österreich. 1856. Viitattu 28.2.2023. (saksa)
  11. ↑ Bollettino generale delle leggi e degli atti del governo per l'impero d'Austria: anno ... Imp. reg. stampieria di Corte e di Stato, 1851. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (italiaksi)
  12. ↑ ИМПЕРАТОРСКИЙ АВСТРИЙСКИЙ ОРДЕН ЕЛИЗАВЕТЫ Hermann Historica. Arkistoitu 2009. Viitattu 28.2.2023. (venäjä)
  13. ↑ a b Großherzogliche Orden (s. 50 & 60) Hof- und Staats-Handbuch des Großherzogtum Baden. 1868. Viitattu 28.2.2023. (saksa)
  14. ↑ Hof- und Staats-Handbuch des Königreichs Bayern, s. 8. Königl. Oberpostamt, 1867. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (saksaksi)
  15. ↑ Liste des Membres de l'Ordre de Léopold (s. 33) Almanach Royal Officiel. 1850. Viitattu 28.2.2023. (ranska)
  16. ↑ Allen County Public Library Genealogy Center: Almanach de Gotha. Gotha, Germany : Justus Perthes, 1916. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023).
  17. ↑ Royal Order of Kamehameha I Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 28.2.2023. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  18. ↑ Royal Order of Kalakaua Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 28.2.2023. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  19. ↑ Calendario generale del Regno d'Italia. Unione tipografico-editrice, 1898. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (italiaksi)
  20. ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (pdf) (s. 149) 明治聖徳記念学会紀要. 2017. Viitattu 28.2.2023. (japani)
  21. ↑ Seccion IV: Ordenes del Imperio, s. 242. Almanaque imperial para el año 1866, 1866. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.2.2023). (espanjaksi)
  22. ↑ Actes officiels (pdf) Journal de Monaco. 24.12.1872. Viitattu 28.2.2023. (ranska)
  23. ↑ Order of Prince Danilo I Order of Prince Danilo I of Montenegro. Arkistoitu 2010. Viitattu 28.2.2023. (englanniksi)
  24. ↑ Franz Joseph I - Onderscheidingen Ministerie van Defensie. 21.6.1849. Viitattu 28.2.2023. (hollanti)
  25. ↑ Real y distinguida orden de Carlos III (s. 148) Guía Oficial de España. 1887. Viitattu 28.2.2023. (espanja)
  26. ↑ Almanacco di corte, s. 220. Parma, 1858. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (italiaksi)
  27. ↑ 421 (Sveriges och Norges stats-kalender / 1864) runeberg.org. Viitattu 10.7.2023. (ruotsiksi)
  28. ↑ The Order of the Norwegian Lion The Royal House of Norway. 2023. Viitattu 10.7.2023. (englanniksi)
  29. ↑ Almanacco Toscano per l'anno 1855, s. 272. Stamperia Granducale, 1855. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (italiaksi)
  30. ↑ Vicende e personaggi dell'Insigne e reale Ordine di San Gennaro dalla sua fondazione alla fine del Regno delle Due Sicilie (pdf) (s. 8) socistara.it. Arkistoitu 2016. Viitattu 11.7.2023. (italia)
  31. ↑ Riddere af Elefantordenen, 1559-2009, s. 472. Syddansk Universitetsforlag, 2009. ISBN 978-87-7674-434-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (tanskaksi)
  32. ↑ 'Staats- und Adreß-Handbuch des Herzogthums Nassau (s. 7) Bayerische Staatsbibliothek. 1866. Viitattu 10.7.2023. (saksa)
  33. ↑ a b Hof- und Staats- Handbuch für das Königreich Hannover auf das Jahr 1860, s. 36 & 71. Berenberg, 1860. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (saksaksi)
  34. ↑ a b Königlich preussische Ordensliste. Preussische Ordens-liste, 1886, s. 4 & 936. Artikkelin verkkoversio. (saksaksi)
  35. ↑ Levin, Sergey: Lists of Knights and Ladies. Order of the Holy Apostle Andrew the First-called (1699–1917). Order of the Holy Great Martyr Catherine (1714–1917), 2003. (englanniksi)
  36. ↑ Военный орден святого великомученика и победоносца Георгия: именные списки, 1769-1920 : биобиблиографический справочник. Изд-во Русскій мір, 2004. ISBN 978-5-89577-059-7 Teoksen verkkoversio (viitattu 10.7.2023). (venäjäksi)
  37. ↑ a b The knights of England; a complete record from the earliest time to the present day of the knights of all the orders of chivalry in England, Scotland, and Ireland, and of knights bachelors, s. 64 & 415. Sherratt and Hughes, 1906. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.9.2024). (englanniksi)
  38. ↑ Königliche Orden, s. 27. Hof- und Staats-Handbuch des Königreich Württemberg, 1896. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.9.2024). (saksaksi)
  39. ↑ Königliche Ritter-Orden, s. 4. Staatshandbuch für den Freistaat Sachsen, 1867. (saksaksi)
  40. ↑ Herzogliche Sachsen-Ernestinischer Hausorden (s. 20) Staatshandbücher für das Herzogtums Sachsen-Altenburg. 1869. Viitattu 10.9.2024. (saksa)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Edeltäjä:
Ferdinand I 		Itävallan keisari
 1848–1916 		Seuraaja:
Kaarle I
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Frans_Joosef_I&oldid=22638102”