Ero sivun ”Väkivalta” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→Altistavia psyykkisiä piirteitä: Kirjoitusvirhe korjattu.
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kuva:Mujer maltratada con un bastón (Goya).jpg|thumb|200px|[[Francisco de Goya]]n piirros naisen pahoinpitelystä.]]
[[Kuva:Mujer maltratada con un bastón (Goya).jpg|thumb|200px|[[Francisco de Goya]]n piirros naisen pahoinpitelystä.]]
'''Väkivalta''' on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä.<ref name="Kielitoimiston sanakirja">{{Kirjaviite | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref> Useimmiten sanalla ”väkivalta” viitataan nimenomaan ruumiilliseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös muun muassa käsitteet ''henkinen väkivalta'' sekä ''rakenteellinen väkivalta''. Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen tai pelotteluun esimerkiksi sanallisesti. Henkiseen väkivaltaan kuuluu myös esimerkiksi uhkaava ruumiinkieli (äkkinäiset liikkeet, äänen korotus, epämiellyttävä lähestyminen) jonka uhri voi kokea erittäin pelottavana, vaikkei varsinaista fyysistä kontaktia tapahtuisikaan. Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan, joka juontuu henkilöiden välisistä suhteista tai sosiaalisista rakenteista. Näihin kuuluvat esimerkiksi sortavat ei-aiotut ihmissuhteet sekä taloudellinen repressio. On myös puhuttu ''kulttuurisesta väkivallasta'', joka viittaa kaikkeen sellaiseen kulttuurissa esiintyvään, joka legitimoi muita väkivallan muotoja.
'''Väkivalta''' on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä.<ref name="Kielitoimiston sanakirja">{{Kirjaviite | Nimeke=Kielitoimiston sanakirja | Selite=Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 952-5446-11-5}}</ref> Useimmiten sanalla ”väkivalta” viitataan nimenomaan ruumiilliseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös muun muassa käsitteet ''henkinen väkivalta'' sekä ''rakenteellinen väkivalta''.
Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen tai pelotteluun esimerkiksi sanallisesti. Henkiseen väkivaltaan kuuluu myös esimerkiksi uhkaava ruumiinkieli (äkkinäiset liikkeet, äänen korotus, epämiellyttävä lähestyminen) jonka uhri voi kokea erittäin pelottavana, vaikkei varsinaista fyysistä kontaktia tapahtuisikaan.
Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan, joka juontuu henkilöiden välisistä suhteista tai sosiaalisista rakenteista. Näihin kuuluvat esimerkiksi sortavat ei-aiotut ihmissuhteet sekä taloudellinen repressio. On myös puhuttu ''kulttuurisesta väkivallasta'', joka viittaa kaikkeen sellaiseen kulttuurissa esiintyvään, joka legitimoi muita väkivallan muotoja.


==Aggressio ja väkivalta==
==Aggressio ja väkivalta==

Versio 24. joulukuuta 2015 kello 18.47

Francisco de Goyan piirros naisen pahoinpitelystä.

Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä.[1] Useimmiten sanalla ”väkivalta” viitataan nimenomaan ruumiilliseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös muun muassa käsitteet henkinen väkivalta sekä rakenteellinen väkivalta.

Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen tai pelotteluun esimerkiksi sanallisesti. Henkiseen väkivaltaan kuuluu myös esimerkiksi uhkaava ruumiinkieli (äkkinäiset liikkeet, äänen korotus, epämiellyttävä lähestyminen) jonka uhri voi kokea erittäin pelottavana, vaikkei varsinaista fyysistä kontaktia tapahtuisikaan.

Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan, joka juontuu henkilöiden välisistä suhteista tai sosiaalisista rakenteista. Näihin kuuluvat esimerkiksi sortavat ei-aiotut ihmissuhteet sekä taloudellinen repressio. On myös puhuttu kulttuurisesta väkivallasta, joka viittaa kaikkeen sellaiseen kulttuurissa esiintyvään, joka legitimoi muita väkivallan muotoja.

Aggressio ja väkivalta

Väkivaltakohtaus venäläisen teatterin esityksestä.

Väkivalta liittyy useissa tapauksissa läheisesti aggression ja aggressiivisuuden käsitteisiin. Kuten esimerkiksi Lauermaa ja Lagerspetziä lainaten voidaan todeta[2][3]: Aggressio ei itsessään ole hyvä eikä paha asia, vaan syvällä biologiassa oleva reagointitapa. Kyky aggressioon on meissä synnynnäinen ja ihmisen lajityypillinen piirre perimässämme. Aggressio on elintärkeä voima, jota on tarvittu saalistamiseen, puolustautumiseen ja ryhmien ja laumojen sisäisen hierarkian säätelyyn. Parhaimmillaan aggressio on hyvää aikaansaava ja energisoiva tekijä. Ihmisellä on kuitenkin evoluution seurauksena myös valmius sellaiseen kilpailullisuuteen ja aggressiivisuuteen, jonka hallitseminen nykykulttuurissa on vaativaa. Aggression ilmenemät voidaan nähdä vahvasti biologiaan ankkuroituvan ontogeneettisen tason pohjalta kehittyvinä kulttuurisesti kehittyvän psyykkisen minuuden ja kulttuurin vuorovaikutuksen värittäminä ja arvottamina heikkoina kohtina, jotka toisissa oloissa voivat muodostaa vahvuuden. Aggressionhallinta on seurausta monista tekijöistä, toiset hallitsevat aggressionsa huonommin kuin toiset. Osa syistä liittyy myös perimään. Miehen ja naisen aggressiot ilmenevät osin erilaisin tavoin, millä lienee jossain määrin evolutiivinen taustansa.

Eräs aggression motivoiman käyttäytymisen johdannaisista on väkivalta, jota paheksutaan ja kammoksutaan samalla kun sen viihteellinen, stimuloiva merkitys on populaarikulttuurin keskeinen osa. On muun muassa mediakasvatuksellisesti mielenkiintoista, että väkivallalla ja väkivaltaviihteellä ei ole rajoittajanaan samanlaista tabuluonnetta kuin seksillä, vaan kulttuurimme on sen kyllästämää lasten sotaisista leluista alkaen. Pienen lapsen ei kuitenkaan tarvitse oppia väkivaltaa sosiaalisten konfliktien ratkaisumallina, vaan se on eräs kasvusuunnan potentiaali ihmisen myötäsyntyisessä käyttäytymisvalikossa. Sosiaalistumisen eräänä keskeisenä osana onkin aggressiokasvu ja -kasvatus, oppia säätelemään aggressioitaan ja aggressiivisuuteen ohjaavia sisäisiä yllykkeitään hyvinkin monimutkaisen sääntöverkoston, rangaistuksen pelon, empatian ja yhteishengen määrittelemällä tavalla. Parhaimmillaan aggressio voi tällöin kesytettynä ja muuntuneena voimana palvella hyvinkin erityyppisiä päämääriä. [4]

Väkivaltaisuuden etiologiaa

On perustellusti esitetty kritiikkiä, että psykologisoimalla ei voi ratkaista yhteisöille ja niiden jäsenille pahimmillaan tuhoisan käyttäytymisen, kuten väkivallan tai laajemmin rikollisuuden olemusta niin kuin emme voi ratkaista muitakaan yhteiskunnallisia ongelmia. Erityisesti 1990-luvulla onkin kritisoitu sitä, että poliittisia ja yhteiskunnallisia virtauksia on pyritty selittämään vain yksityisten ihmisten psyykkisillä erityispiirteillä. Siitä huolimatta väkivallasta voidaan useita eri malleja ja teorioita yhdistäen todeta, että niin väkivallan kuin perheväkivallankin taustalla hyvin merkittävinä yksittäisinä taustasyinä näyttäytyvät väkivaltaisten miesten ja naisten lapsuudenkohtelu ja kasvatus samoin kuin eräät perintötekijöihin liittyvät kehityspotentiaalialttiudet.[5][6][7][8]

Perheväkivallan eräänä hyvin tärkeänä syynä näyttää olevan useiden jopa eri taustateoriaan nojaavan tutkimusten mukaan ns. väkivallan sukupolvinen kierre eli hoivan ja huolenpidon sekä väkivaltaisuuden psykologis-sosiaalis-yhteiskunnallisen periytyminen oppimisen kautta.[9] Tämä näyttää pitävän paikkansa myös paitsi ihmisellä niin myös ainakin hiirillä[10] ja useilla apinalajeilla.[11][12] Kirsti Lagerspetzin kokoaman useiden tutkimusten johtopäätösten tasolla sekä väkivaltaan että perheväkivaltaan altistavat taustatekijät näyttävät olevan:[10]

  1. Lapsi on itse joutunut toisten aggressiivisuuden tai väkivallan kohteiksi,
  2. Hän on nähnyt muiden ihmisten, erityisesti läheisten ja hänelle merkityksellisten ihmisten käyttäytyvän aggressiivisesti tai väkivaltaisesti,
  3. Hänellä ei ole ollut lähiympäristössä samastumiskohteina ja sosiaalisen oppimisen malleina aikuisia, jotka ratkaisevat ristiriitatilanteita harkitusti,
  4. Hänen omaa aggressiivisuuttaan ei ole kontrolloitu ja ohjattu ilman väkivaltaa, kuritusta tms. väkivallattomaan konfliktinratkaisuun ja
  5. Näiltä lapsilta on puuttunut lämpöä ja empatiaa sekä riittävän turvallisia kiintymyssuhteita.

Valtaosassa tällaiset seikat ovat yhteydessä juuri perheväkivaltaan ja perheen sisäisiin ongelmiin, mutta lapsi voi joutua kokemaan niitä myös muun ympäristön taholta. Erityisesti Patricia Crittenden[13] ja James Garbarino[14] ovat puhuneet muun muassa väkivaltaisissa ympäristöissä (slummit, sota-alueet, konfliktipesäkkeet) väkivaltaisesti myrkyllisinä ympäristöinä. Myös muun muassa median mallien on todettu vaikuttavan erityisesti juuri lapsiin jolta puuttuu erityyppisiä väkivallattomuuteen ohjaavia vastavoimia. Väkivallan sukupolvien kierteen takia juuri lasten kokemaan ja näkemään perheväkivaltaan tulisi kyetä puuttumaan erityisen hyvin.[5][11][12][15][8]

Elbogenin ja Johnsonin[16] tekemän tutkimuksen mukaan väkivaltaisen käytöksen riskiä ennustavat Yhdysvalloissa tilastollisesti merkitsevästi nuori ikä, aikaisemmat väkivaltateot, miessukupuoli, joutuminen nuorisorangaistuslaitokseen, viimeisen vuoden aikana koettu avioero, pienituloisuus, depressio yhdessä päihteiden väärinkäytön tai riippuvuuden kanssa, vanhempien väkivaltatausta, kaksisuuntainen mielialahäiriö yhdessä päihteiden väärinkäytön tai riippuvuuden kanssa, työttömyys, rikoksen uhriksi joutuminen, piilotettujen uhkien havaitseminen muiden sanoissa tai teoissa, vanhempien välisen väkivallan todistaminen ja päihteiden väärinkäyttö tai riippuvuus. Näistä muuttujista koostetun mallin selitysaste on kuitenkin vain 0,24.

Altistavia psyykkisiä piirteitä

Katutappelu Kiinassa.

Väkivaltaan voivat altistaa tietyt persoonallisuuden piirteet. Tämä pitää paikkansa sekä miehillä että naisilla. Näitä ovat muun muassa antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, sekä erityisesti psykopatian piirteet ja varsinainen psykopatia. Voimakas päihteiden käyttö lisää väkivaltaisuuden riskiä huomattavasti. Väkivaltaa käyttäville on myös ominaista empatiakyvyn puute. Monet väkivaltaa käyttävät ovat tunne-elämältään epävakaita ja ihmissuhteissaan epäonnistuneita.

Fyysiseen voimankäyttöön perustuva väkivalta

Fyysisen väkivallan piiriin kuuluva voimankäyttö voi tapahtua pelkkien raajojen varassa, tai siihen voidaan käyttää apuvälineitä (puukepeistä ydinaseisiin). Väkivaltaisen käytöksen motiivina voi olla melkein mikä tahansa. Äärimmäistä väkivaltaa esiintyy sodissa. Myös kulttuurissa esiintyy hallittuja väkivallan ilmiöitä, kuten erilaiset urheilulle sukua olevat kamppailut tai vaikka espanjalaisten härkätaistelut. Väkivaltaa voidaan kulttuurista ja yksilöstä riippuen joko ihannoida tai sitä voidaan paheksua. Länsimaisessa kulttuurissa väkivalta näkyy myös toimintaelokuvissa.

Fyysinen väkivalta, valtio ja yhteiskuntajärjestys

Fyysisellä väkivallalla on myös perustavaa laatua oleva merkitys yhteiskunnan toiminnassa ja vallankäytössä. Max Weberin yhä suosittu määritelmä valtiolle on, että valtio on taho, jolla on legitimiteetti väkivallan monopoliin tietyllä alueella. Tämä ajatus on sukua Thomas Hobbesin näkemykselle valtiottomasta luonnontilasta, joka on väkivaltainen tila. Hobbesin teoriassa yksilöt sitten sopivat valtion perustamisesta päästäkseen eroon mielivaltaisesta väkivallasta. Weberin näkemykseen liittyen voidaan myös katsoa, että korkein valta yhteiskunnassa perustuu aina viime kädessä väkivallan hallintaan vaikka tämä väkivalta olisi vain potentiaalista. Esimerkiksi jos joku ei suostu maksamaan laskua, rahat viedään häneltä lopulta vaikka väkivalloin. Samoin kansainvälisissä suhteissa potentiana piilevä väkivalta on erittäin suuressa roolissa.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
  2. ↑ Lauerma, H., Miten ehkäistä väkivaltaa? [Pääkirjoitus]. Suomen lääkärilehti, 2005. 60(45): p. 4597.
  3. ↑ Lagerspetz, K., Naisten aggressio [Female Aggression]. 1 ed. 1998, Helsinki: Tammi.
  4. ↑ Lauerma, H., Väkivalta ja sen ymmärtäminen [Pääkirjoitus]. Suomen lääkärilehti, 2004. 59(3): p. 145–148.
  5. ↑ a b Rikoksentorjuntaneuvosto: Lapsi- ja nuorisoväkivallan ehkäisy [työryhmäraportti 24.2.2005]. 2005.
  6. ↑ BBC, Survey finds male abuse approval: More than half of women questioned at a Glasgow university said they approved of wives hitting their husbands. 2006.[1]
  7. ↑ University of New Hampshire, Men are More Likely Than Women to Be Victims in Dating Violence. 2006.[2]
  8. ↑ a b Douglas, E.M. and M.A. Straus, Assault and Injury of Dating Partners by University Students in 19 Countries and its Relation to Corporal Punishment Experienced as a Child. European Journal of Criminology, 2006. 3, 293-318 [3].
  9. ↑ Pulkkinen, L., Lapsuusiän kasvatusilmapiiri ja aikuisiän sosiaalinen toimintakyky. Duodecim, 2003. 119(19): p. 1801–1803.
  10. ↑ a b Lagerspetz, K., Miten suhtautua aggressiivisuuden biologisiin selitysmalleihin ja hoitotapoihin. Suomen lääkärilehti, 1994. 49: p. 2180–2185.
  11. ↑ a b Maestripieri, D., Early experience affects the intergenerational transmission of infant abuse in rhesus monkeys. Proceedings of the National Adademy of Sciences of the United States of America, 2005. PNAS published June 27, 2005, 10.1073/pnas.0504122102 ( Psychology-Social Sciences ).
  12. ↑ a b Maestripieri, D., Similarities in affiliation and aggression between cross-fostered rhesus macaque females and their biological mothers. Dev Psychobiol., 2003. 43(4): p. 321–327.
  13. ↑ McKinsey Crittenden, P., Vaarallinen käyttäytyminen ja vaaralliset ympäristöt: 35 vuotta tutkimusta pahoinpitelyn vaikutuksista lapsen kehitykseen. Teoksessa J. Sinkkonen & M. Kalland (toim.), Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen (s. 115-145). Helsinki: WSOY. 2001.
  14. ↑ Garbarino, J. and K. Kostelny, Child maltreatment as a community problem. Child Abuse & Neglect, 1992. 16(4): p. 455–464.
  15. ↑ Rikoksentorjuntaneuvosto, Kansallinen ohjelma väkivallan vähentämiseksi. 2005.
  16. ↑ Elbogen, E. – Johnson, S.: The Intricate Link Between Violence and Mental Disorder. Archives of General Psychiatry, 2009, 66. vsk, nro 2, s. 152-161. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta

  • Sipilä, Jorma & Arto Tiihonen (toim.): Miestä rakennetaan, maskuliinisuuksia puretaan. Tampere: Vastapaino, 1994. ISBN 951-9066-85-3
  • Turkia, Mika: Toisissa joukoissa. Kertomuksia väkivallasta. Helsinki: Mika Turkia, 2013. ISBN 978-952-67648-5-6 Esittely (viitattu 6.1.2014).

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väkivalta&oldid=15413286”