Ero sivun ”Natufin kulttuuri” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 25: Rivi 25:
== Elinkeinot ==
== Elinkeinot ==
"Natufit" elivät muun muassa gasellinmetsästyksellä ja villiviljan keräilyllä. He saattoivat viljellä maata, mutta varmaa tämä ei ole.
"Natufit" elivät muun muassa gasellinmetsästyksellä ja villiviljan keräilyllä. He saattoivat viljellä maata, mutta varmaa tämä ei ole.
Metsästettiin eniten gaselleja, myös nautoja, sikoja, hirvieläimiä, hevosen sukuisia eläimiä.<ref name="Anati23"/>
Metsästettiin eniten gaselleja, myös aroalueilla nautoja, sikoja, hirvieläimiä, kauriita, hevosen sukuisia eläimiä.<ref name="Anati23"/>
Muun muassa hampaiden kulumisen ja luiden strontium- ja kalsiumpitoisuuden mukaan natufit söivät eniten kasviravintoa<ref name="roaf_29">Michael Roaf: Cultural atlas of Mesopotamia, ISBN 0-8160-2218-6, s. 29.</ref>.
Muun muassa hampaiden kulumisen ja luiden strontium- ja kalsiumpitoisuuden mukaan natufit söivät eniten kasviravintoa<ref name="roaf_29">Michael Roaf: Cultural atlas of Mesopotamia, ISBN 0-8160-2218-6, s. 29.</ref>.
Natufiin on liitetty syksyinen [[tammenterho]]jen keruu, kulttuurin alue oli silloin tammi- ja pistaasipuiden vyöhykkeellä. Tammenterhojen käsittely syötäväksi on työlästä: muutaman päivän perheen ravinnon tuotto tammenterhoista vie seitsemän tuntia.<ref>Fagan 2008, s. 141, 143-144.</ref>.
Natufiin on liitetty syksyinen [[tammenterho]]jen keruu, kulttuurin alue oli silloin tammi- ja pistaasipuiden vyöhykkeellä. Tammenterhojen käsittely syötäväksi on työlästä: muutaman päivän perheen ravinnon tuotto tammenterhoista vie seitsemän tuntia.<ref>Fagan 2008, s. 141, 143-144.</ref>.

Versio 22. heinäkuuta 2015 kello 19.30

 

Kulttuurin levinneisyys
Natufin kulttuurin aikaisen talon jäännöksiä.

Natufin kulttuuri oli kivikautisen Lähi-idän Levantissa noin 11700-9600 kalenterivuotta eaa.[1] vallinnut maanviljelyä edeltänyt kulttuuri. Se ulottui eteläisestä Siinaista pohjoiseen Etelä-Turkkiin.[2] Kulttuurin ihmiset elivät mm gasellin metsästyksellä, tammenterhojen ja villiviljan keräilyllä. Elämäntapa oli osin paikoillaan pysyvää, osin liikkuvaa.


Ilmasto , löytöpaikat.

Epipaleoliittinen Natufin kulttuuri kehittyi luultavasti aiemmasta Kebaran kulttuurista ja/tai Egyptin Mushabin kulttuurista.

Natufin kulttuuri ajoittuu viime jääkauden loppuvaiheeseen, jolloin maailmassa tapahtui voimakkaita ilmaston muutoksia. Varhaista Natufia (12500–10800 eaa) vastsi Bölling-Allerödkausi ja myöhästä Natufia (10800–9500 eaa) Nuorempi Dryas.

Natufin kulttuurin synnyn aikoihin Lähi-idän ilmasto lämpeni ja kostui. Niinpä kulttuurin alueella oli melko metsäistä. Arvellaan natufialaisten kulttuurin ajautuneen myöhemmin jääkauden päättymisen aikaisen kylmän ja etelässä kuivan nuoremman dryaskauden takia kohti maanviljelyä.

Natufin kulttuurin löytöpaikkoja ovat mm. Jeriko, Karmelinvuori, Juudean kukkulat, Ain Mallaha ja Hayonim. Lisäksi Tell abu hureyra, tell Mureybat Syyriassa. Natufin aikana löytöpaikkojen määrä oli viisinkertainen edelliseen geometrisen kabaran aikaan verrattuna[3].


Elinkeinot

"Natufit" elivät muun muassa gasellinmetsästyksellä ja villiviljan keräilyllä. He saattoivat viljellä maata, mutta varmaa tämä ei ole. Metsästettiin eniten gaselleja, myös aroalueilla nautoja, sikoja, hirvieläimiä, kauriita, hevosen sukuisia eläimiä.[4] Muun muassa hampaiden kulumisen ja luiden strontium- ja kalsiumpitoisuuden mukaan natufit söivät eniten kasviravintoa[5]. Natufiin on liitetty syksyinen tammenterhojen keruu, kulttuurin alue oli silloin tammi- ja pistaasipuiden vyöhykkeellä. Tammenterhojen käsittely syötäväksi on työlästä: muutaman päivän perheen ravinnon tuotto tammenterhoista vie seitsemän tuntia.[6]. Villirukiissa näkyy kesytyksen merkkejä ehkä jo ajalle 19700 eaa päätellen kolmen jyvän radiohiiliajoituksista ja myös kastelukelpoisten weed-lajien siemeniä[7].

Osin paikallaan pysyvää asutusta

Kiinteä kyläasutus saattoi syntyä jo Natufin kaudella ennen maanviljelyn alkamista, vaikka toiset Natufin asuinpaikoista olivat tilapäisleirejä. Joka tapauksessa Natufin kauden leiripaikkoja käytettiin useammin kuin aiemmin, ja kulttuuri oli monipuolisempi. Natufin asukkaiden uskotaan vaeltaneen osan vuodesta, ja osan vuotta asuneen paikallaan.[2] Myöhäisnatufin aikana 11500-9500 eaa. oli liikkuvaa asutusta.

Talot, löydöt

Talot olivat pyöreitä tai soikeita, niiden ympärillä oli kivikehä, ja sisällä puisia kannatuspaaluja.[4] On löydetty luisia ja puisia piikiviteräisiä sirppejä, luusta tehtyjä kalakoukkuja ja harppuunoita. Hiottuja kiviesineitä, huhmareita, survimia, jauhinkiviä, pieniä kulhoja on löydetty enemmän kuin aikaisemmilta löytöpaikoilta. On hautakuoppia, joita on pidetty joskus villiviljan varastoina. Korut olivat yleisiä. Joidenkin vainajien luut käsiteltiin okralla. Natufin kaudelle yleistyi huhmareiden ja sirppien koristelu viivoista koostuvin kuvioin.[4] On löydetty myös agaatteja ja muita jalokiviä. Monet ajan veistokset esittävät gasellia. Piikiviterät olivat epipaleoliittiselle eli mesoliittiselle ajalle tyypillisiä mikroliittejä. Natufialaiset kesyttivät koiran 12000 BP eli 10000 eaa. Lapsikuolleisuus oli arkeologisista löydöistä päätellen hyvin korkea. Ain Mallahasta on löydetty niilin simpukankuoria ja Anatolian obsidiaania.

Natufin kulttuurin löytöpaikkoja

Katso myös

Lähteet

  • Emmanuel Anati: Ihmisen suku 2: Kivikauden ihmiset. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-18780-1. (suomeksi)
  • Bellwood P: First farmers : the origins of agricultural societies. Blackwell Publishing, 2005. ISBN 978-0-631-20566-1.
  • Fagan, Brian: Pitkä kesä. Suomentanut Osmo Saarinen. Ajatus, 2008. ISBN 9789512075959.
  • Roaf M (toim.): Cultural Atlas of Mesopotamia. (Uusintapainos) Facts on File / Equinox, 1990. ISBN 9780816022182.

Viitteet

  1. Peter Bellwood: First Farmers, Figure 3.3, s. 50.
  2. a b Anati, s. 22.
  3. Bellwood, s. 51.
  4. a b c Ihmisen suku, s. 22-23.
  5. Michael Roaf: Cultural atlas of Mesopotamia, ISBN 0-8160-2218-6, s. 29.
  6. Fagan 2008, s. 141, 143-144.
  7. Bellwood, s. 52.

Aiheesta muualla