Pentti Haanpää

Pentti Haanpää (s. 14. lokakuuta 1905, Pulkkila – k. 30. syyskuuta 1955, Pyhäntä) oli suomalainen kirjailija. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.

Pentti Haanpää Piippolan Lamusuolla vuonna 1950

Mielipiteitä

• ”Vaikka kyllä te siellä Hirosimassa, vai missä se oli, järjestitte niille vinosilmille aikamoisen helvetin. Välähdys vain ja auringon kuumuuden paahde alas maan päälle. Hehtaarikaupalla taloja kasaan ja tuhansittain ihmisiä siinä silmänräpäyksessä kuoleman viikatemiehen eteen. Siinä meni hyvempää ja huonompaa, jumalista akankuvatusta, lieneehän niitä kaikilla maailmassa, ja kadulla leikkivää lapsivintiötä. Kaikki ne kärventyivät kuin kärpäset kesken arkisten askareittensa teidän tuohikäiverönne tulessa. Eivätkä nuo monet vainajat sinulle koskaan kummittele? Minua ainakin arveluttaisi pyyhkäistä niin paljon elämää maan pinnalta yhdellä sivalluksella.” (1950)

• ”Te olette meidän silmissämme oikeita arkkiroistoja, niitä kovaksi keitettyjä poikia. Ryöväri, joka puukko tai pyssykolju kourassa vaanii nurkan takana yhtä ainoaa lähimmäistään, on viaton lapsukainen teidän rinnallanne. Te sen sijaan: Kokonainen kaupunki, satatuhatta, lapsineen ja imeväisineen yhdessä välähdyksessä tuonelaan.” (1950)

• Wuhanin yliopiston professori puhui:

”Kiinan maanomistusuudistuksen tarkoituksena on muuttaa tilainherrain omistus talonpoikain omistukseksi...”

”Ennen vapautusta tilanherrain säätyyn kuului 10 % väestöstä...”

”Mutta he omistivat 80 % maasta ja vuokraviljelijät maksoivat heille 60 - 80 % vuodentuloksista, viljasta. Korko oli 10 % ja se oli maksettava kuukausittain. Tämän lisäksi he siirsivät ja sälyttivät kaikki verot talonpoikain niskoille. Tilanherrain käsissä oli kaikki valta ja voima. Käytännöllisesti katsoen he voivat rangaista ketä tahansa, mistä tahansa ja millä tavoin tahtoivat. Heillä oli käytössään sekä laillisia että laittomia aseellisia voimia, rosvojoukkoja...”

”Maanomistusuudistusta ei voida panna toimeen pelkästään hallinnollisin määräyksiin nojaten. Tilanomistajat eivät suinkaan vapaaehtoisesti hävitä omaa luokkaansa. He koettavat kaikin keinoin – juuri sillä hetkelläkin – vastustaa hallituksen määräyksiä.”

”Julkisia asevoimia tilanherroilla ei enää ole, mutta salaisia on yhäti.”

”Tiedot, jotka tulivat Wuhanin yliopiston sosiologian professorin suun kautta, saavat kuulijan hieman ällistelemään. Usein kuultu selvä ja tarkka määritelmä ’ennen vapautusta’ ja ’vapautuksen jälkeen’ jollakin tavoin himmenee ja levenee. Vapautus ei olekaan yksinomaan menneisyyteen, ja historiaan kuuluva tapahtuma. Se on vielä parastaikaa käynnissä, se on jatkuvaa tapahtumista.” (1954)

• ”Alastonna kuin nyljetty made.”

• ”Enimmäkseen tämä kansa ei ole koskaan rakastanut ruununleivissä oloa, vaan katsonut silloin kantavansa orjuuden iestä, kärsivänsä linnarangaistusta ja elävänsä koiran elämää.”

• "Hevonen on erinomainen työläinen, oikein esikuva. Se on tavattoman vaitelias, kärsivällinen. Jos sillä on joku mielipide olosuhteistaan, niin se on aina pitänyt sen omina tietoinaan. Se ei ole koskaan nurissut, lakkoillut. Jos se ei jaksa, niin se kaatuu. Orjan orja!" (SSSK)

• "Ihmisenhän on opittava sieppaamaan ilonsa pienistä ja turhista, jotta hänen elämällään olisi makua."

• "Ilo on synti, jota jumalat eivät kärsi."

• "Kaupunki: siellä ei yksinkertaiselle maanukolle koskaan käy oikein hyvin ..."

• "Liikkuminen - se tuntuu aina vähän lievittävän tämän elämän kirottua raskautta ja saatanallisen karvasta yrtin makua." (SSSK)

• "Mutta sitten reppumies muisti, ettei ole mitään hedelmättömämpää sieluntilaa kuin katumus. Mennyt on mennyt ja tapahtunutta ei tee toiseksi taivaan jumalakaan." (SSSK)

• "Neuvostoliitto: siinä se on pelätti ja pelastaja samassa hahmossa!" (SSSK)

• ”Kuopassaan kyyröttelevä sotilas oli ehkä köyhä mies. Hän ei ehkä omistanut palaakaan tuollaista peltoa, jota pommit nyt repivät, ei huoneita, jotka nyt pirstoutuivat ja paloivat poroksi, eikä metsääkään, josta vihollisen tykkien suutulet nyt pursuilivat. Ja kuitenkin tämä oli hänen maansa. Täällä hän oli kasvanut, täällä taistellut leipäpalasestaan. Hänelle paahtoi kesän aurinko ja loisti talven lumi, hänelle viheriöitsi maa ja humisi metsä tuulessa. Hänen maansa. Täällä kuului suomalainen sana joka iskee suoraan sydämeen. Kaikki he olivat täällä, koko kansa, ja kantoivat suomalaisen rodun kuormaa. Isänmaa - se oli liian korea sana, jota hän ei koskaan käyttänyt eikä sitä nytkään kuullut hänen huuliltaan. Mutta syvällä hänessä asui tunne, että hän on tämän maan rintaperillisiä. Olisiko hän muuten kestänytkään pakkasta ja tykkitulen paahdetta, kyyröttänyt sitkeästi kuopassaan silmät valvomisesta punaisena!”
  • Romaanista Korpisotaa (1940)

• ”Monta miehevää kirveeniskua jumahtaa hirteen Suomenmaan rannattomissa metsissä.”
  • Novellista Pussisen akka, kunnioitettava naishenkilö (1947)