Wikipedia

Yläne

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Pöytyää

Yläne on entinen Suomen kunta, joka on nykyään osa Pöytyää. Se on osa Varsinais-Suomen maakuntaa ja oli itsenäisenä kuntana osa Länsi-Suomen lääniä ja aiemmin Turun ja Porin lääniä. Kunnassa asui ennen kuntaliitosta 2 109 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala oli 364,6 km2, josta 22,66 km2 oli vesistöjä.[1] Väestötiheys oli 6,17 asukasta/km2. Vuoden 2022 lopussa Yläneen kirkonkylän taajaman väkiluku oli 914.[4]

Yläne
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Pöytyä

vaakuna

sijainti

Sijainti 60°52′45″N, 022°24′40″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Varsinais-Suomen maakunta
Seutukunta Loimaan seutukunta
Kuntanumero 979
Hallinnollinen keskus Yläneen kirkonkylä
Perustettu 1879
– emäpitäjä Pöytyä
Liitetty 2009
– liitoskunnat Pöytyä
Yläne
– syntynyt kunta Pöytyä
Pinta-ala 364,6 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 341,94 km²
– sisävesi 22,66 km²
Väkiluku 2 109  [2]
(31.12.2008)
– väestötiheys 6,17 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 16,0 %
– 15–64-v. 59,5 %
– yli 64-v. 24,5 %

Yläne yhdistyi Pöytyään 1. tammikuuta 2009 alkaen.

Yläneen naapurikunnat ennen kuntaliitosta olivat Alastaro, Aura, Eura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Oripää, Pöytyä, Säkylä, Turku ja Vahto. Aikaisempia naapurikuntia olivat Euraan vuonna 1970 liitetty Honkilahti, Turkuun vuonna 1973 liitetty Paattinen ja Mynämäkeen vuonna 1977 liitetty Karjala. Kunnan alueen eteläisimpänä kärkenä oli alkujaan kaikkiaan kahdeksan kunnan yhteinen rajakivi Kuhankuono.

Yläneen eteläosassa Raasinkorvessa sijaitsee puolustusvoimien käyttämä Raasin ampuma-alue.[5]

Luonto

muokkaa
 
Yläneen kirkonkylää heinäkuussa 2015.

Yläne on vedenjakajaseutua. Sen luonnonympäristöä hallitsevat sen alueen pohjoisosaan ulottuva Säkylän Pyhäjärvi ja siihen etelästä laskeva Yläneenjoki. Suurin kokonaan Yläneen alueella oleva järvi on Laajoen lähdejärvi Elijärvi Pyhäjärven lounaispuolella. Yläneen lounaisosassa Laajoen latvoilla sijaitsee vuonna 1956 perustettu ja vuonna 1983 laajennettu Vaskijärven luonnonpuisto, ja Yläneen alueelle Kuhankuonon luona ulottuu myös Kurjenrahkan kansallispuisto, jonka sisälle jäävä Savojärvi on Aurajoen sivujoen Järvijoen lähdejärvi ja Aurajoen vesistön suurin järvi. Samalla seudulla osuu Yläneen alueelle myös Mynäjoen lähdejärvi Mynäjärvi.

Historia

muokkaa

Yläne on asutettu jo esihistoriallisella ajalla ja se liittyy tässä suhteessa Euran ja Säkylän seudun vanhaan asutukseen.[6] Yläneen Vanhankartanon mailta, Yläneenjoen rannalta löydettiin vuonna 1954 niin kutsuttu Anivehmaan yhdyskunta. Paikalla tehdyissä kaivauksissa paljastui 83 hautaa, joista vanhin on ajoitettu viikinkiaikaan 700-luvulle ja pääosa 900–1000-luvuille.[5]

1800-luvulle asti Yläne yhdessä Oripään kanssa on ollut Pöytyän kirkkopitäjään kuulunut kappeliseurakunta. Yläneen kappeli mainittiin asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1432, mutta jo tätä ennen Yläneellä on varmasti ollut kirkko. Kirkollinen perimätieto kertoo Pyhän Henrikin liikkuneen Yläneen seudulla, ja Lietsan lähellä olevan Henrikinlähteen kerrotaan saaneen nimensä piispa Henrikin käynnistä sen luona. Yläneen sijainnista maakuntien rajalla on johtunut, että pitäjä kuului kirkollisesti Varsinais-Suomeen, mutta hallinnollisesti Ala-Satakunnan Köyliön neljännekseen ja Kokemäenkartanon lääniin.[5]

Yläneellä on sijainnut kolme suurta kartanoa, Vanhakartano, Uusikartano ja Tourula. Vanhankartanon (alkujaan Yläneenkartanon) ovat omistaneet muiden muassa Djäknin, Flemingin, Creutzin, Lybeckerin ja Jägerhornin suvut. Yläneenkartanosta erotettiin vuonna 1809 suurin osa sen lampuotialueesta, ja erotetun osan nimeksi tuli Uusikartano. Uudenkartanon ja Tourulan omisti 1800-luvulla Sahlbergin suku, jonka jäsenet saavuttivat mainetta luonnontutkijoina. Taloustirehtööri Frans Fredrik Björni yhdisti vuonna 1892 ostamansa Vanhankartanon ja ennestään omistamansa Uudenkartanon. Suomen valtio osti Uudestakartanosta vuonna 1910 asutustarkoituksiin noin 5 500 hehtaaria maata. Tästä alueesta muodostettiin 126 uutta itsenäistä tilaa, mikä oli aikansa suurimpia tämänlaatuisia vapaaehtoisia järjestelyjä koko maassa.[5] Jatkosodan jälkeen Yläneelle asutettiin Metsäpirtin siirtoväkeä.[7] [5]

Professori Carl Reinhold Sahlberg rakennutti 1840-luvulla Pyhäjärven lounaisrannalle Huvitus-nimisen tilan, jonka puutarhassa kasvoi hänen aikanaan yli 1 200 hedelmäpuuta. Raittiuden Ystävät -järjestö osti Huvituksen 1900-luvun alussa ja perusti sinne alkoholistiparantolan. Vuonna 1943 Huvitus päätyi valtion omistukseen, mistä lähtien siellä toimi Yläneen tyttökoti.[5]

Yläne, Oripää ja Pöytyä saivat kukin oman kunnallishallintonsa vuonna 1869. Itsenäinen seurakunta Yläneestä tuli vuonna 1879 ja Oripäästä vuonna 1903.[8]

Liikenne

muokkaa

Yläneen tärkeimmät liikenneväylät ovat Liedon ja Euran välinen seututie 204 sekä Yläneeltä kaakossa Loimaalle ja luoteessa Euran Hinnerjoelle johtava seututie 210. Yhdystie 2043 johtaa Yläneeltä Pöytyälle ja yhdystie 2020 Mynämäelle.

Tapahtumia ja nähtävyyksiä

muokkaa

Yläneellä toimii keväällä 2002 valmistunut Yläneen Luontokapinetti, jossa on esillä ympärivuotinen luontonäyttely. Luontokapinetin yhteydessä on myös geologisilla opetustauluilla varustettu kävelyreitti ja näkötorni.

Rakennettuina kulttuuriympäristöinä valtakunnallisesti merkittäviksi Yläneellä on Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa arvioitu Yläneen kirkonmäki ja pappila sekä Yläneen Vanhakartano viljelymaisemineen.

Yläneellä vietetään juhannuksen jälkeisellä viikolla Yläne-viikkoa (tunnetaan myös nimellä Yläneen säpinät), jolloin järjestetään erilaisia yleisötapahtumia. Suomalaista tanssilavaperinnettä Yläneellä edustaa Valasrannan tanssilava. Valasrannan Tanssileiri kokoaa kymmenen päivän aikana tuhansia kurssilaisia keskellä kesää.

Kallionokka oli ennen Valasrantaa tunnettu kesäjuhlien viettopaikka.

Himolan teatteri esittää talvella kaksi näytelmää, joista toinen on suunnattu lapsille ja toinen aikuisille. Kesällä juhannuksen jälkeen tulevat kesäteatterin esitykset Lysmettässä (usein 13-14 esityskertaa).

Yläneen kotiseutumuseo on ulkoilmamuseo, jossa on useita rakennuksia. Museota moni pitää yhtenä Varsinais-Suomen parhaista museoista. Museolla on kesäkaudella useita eri tapahtumia mm. käsityöläisten näyttely Helyt ja heinäseipäät, Reissu-Veikon sottiisi, ja Hiljan soitto. Museon yhteydessä toimii perinnepuutarha.[9]

Kyliä

muokkaa
Maarekisterikylät

Heinijoki, Kajava, Keihäskoski, Kirkonkylä, Kurala, Kärrilä, Latvo, Lietsa, Mettäinen, Mykkälä, Mäenpää, Nokkala, Osa, Pramila, Tourula, Uusikartano, Vainionperä, Vimpa, Yläne, Ylänehaveri.[10]

Muita osa-alueita

Huvitus, Korkeakoski, Kirkonkylä, Kolinummi, Rannanmäki, Otsola, Ristinummi.

Etäisyyksiä

muokkaa

Tunnettuja yläneläisiä

muokkaa

Yläneellä syntyneitä

muokkaa

Yläneellä vaikuttaneita

muokkaa

Kesäasukkaita

muokkaa

Kulttuuri

muokkaa

Murre

muokkaa

Yläneen alueella puhutun kielen perustana on Turun ylämaan murre, joka kuuluu lounaisten välimurteiden ryhmään. Yläneen murteelle tyypillinen piirre on yleisgeminaatio p,t,k,s-konsonanteissa lyhyen ensi tavun jäljessä.[11]

Ruokakulttuuri

muokkaa

Yläneen pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla ohrankryyni-klimppivellinki, ruisleipä ja pullataikinasta tehdyt Yläneen rinkilät.[12]

Kuvia

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. ↑ a b Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. ↑ Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. ↑ Taajamat väkiluvun ja väestötiheyden mukaan, 2022 pxdata.stat.fi. 31.12.2022. Tilastokeskus. Viitattu 2.8.2024.[vanhentunut linkki]
  5. ↑ a b c d e f Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 485–488. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
  6. ↑ Ylönen, Aulikki: Pöytyän, Yläneen ja Oripään historia vuoteen 1865, s. 58-63. [Pöytyä]: Pöytyän, Oripään ja Yläneen historiatoimikunta, 1969.
  7. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950.
  8. ↑ Holm, Vesa & Manninen, Ari T.: Vakaalla perustalla. Pöytyän historia 1860-luvulta nykyaikaan, s. 11-12. [Pöytyä]: Pöytyän kunta ja seurakunta, 2003. ISBN 952-99239-0-2
  9. ↑ Perinnekasvimaahanke Yläneen kotiseutuyhdistys ry. Viitattu 6.3.2019.
  10. ↑ Uudistusten luettelo, Yläne Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. Kansallisarkisto. Viitattu 28.9.2010.
  11. ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 278–279. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
  12. ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 32. Helsinki: Patakolmonen Ky.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yläne&oldid=22731886”