Yksityistäminen Venäjällä

Yksityistäminen Venäjällä alkoi Boris Jeltsinin presidenttikaudella, kun maassa aloitettiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen markkinatalouteen tähtäävä talousuudistus. Vuosina 1992–1994 monet tehtaat yksityistettiin jakamalla osa osakkeista tehtaan johtajille ja osa tehtaan työntekijöille. Yksityistämisen toisessa vaiheessa vuodesta 1995 alkaen monia suuryrityksiä yksityistettiin lainaa osakkeita vastaan -operaatioissa, joissa valtio sai taloutensa ylläpitoon lainoja yksityistetyiltä yrityksiltä. Yksityistämistä johti Anatoli Tšubais.

Kuvaus

Anatoli Tšubais, jonka johtaman Venäjän yksityistämisprojektin seurauksena oligarkit keräsivät omaisuutensa ja vaikutusvaltansa.

Kun Neuvostoliitto kaatui vuoden 1991 lopulla, sen suurimmassa tasavallassa Venäjällä pantiin välittömästi käyntiin joukko perustavia uudistuksia. Elokuun 1991 ja elokuun 1992 välillä maassa siirryttiin hyvin pikaisesti markkinatalousjärjestelmään: kommunismi kumottiin, vapaa hinnoittelu otettiin käyttöön ja suuri osa taloudesta yksityistettiin. Maassa ei kuitenkaan ollut valvovia viranomaisia.^[1]

Venäjän kehittymättömän markkinatalouden pioneereja olivat tulevat oligarkit, jotka tarttuivat salamannopeasti uusiin mahdollisuuksiin. Oligarkit olivat aloittaneet toimintansa jo Neuvostoliiton aikana, perestroikan alkuvaiheessa. Jotkut heistä olivat nuoria yrittäjiä, jotka myivät palveluja ja toivat maahan ulkomaisia tuotteita. Aluksi he perustivat yksinkertaisia osuuskuntia. Kun rahamarkkinoiden vapauttaminen mahdollisti pankkien perustamisen, ansaintamahdollisuudet moninkertaistuivat. Liikemiehet alkoivat kilpailla houkuttelevista kauppasopimuksista ja valtion raaka-aineyhtiöistä, ja he perustivat sanomalehtiä ja televisiokanavia. Muutaman vuoden kuluessa Venäjän bisneseliitti oli hankkinut niin paljon pääomaa, infrastruktuuria ja kontaktiverkostoa, että he pystyivät osallistumaan maailman suurimpaan joukkoyksityistämiseen. Venäjän duumalla ei ollut valtaa, ja presidentti Jeltsiniä määräilivät liikemiehet, joilla oli omaisuutensa ansiosta nyt runsaasti vaikutusvaltaa.^[1]

Elokuussa 1992 Venäjän yksityistämisprojektin johtaja Anatoli Tšubais halusi luoda ostovoimaa tekemällä koko kansasta osakkeenomistajia ja osallisia Venäjän teollisuuskakusta. Kaikille Venäjän kansalaisille luvattiin kahden vuoden kuluttua yksityistämiskuponki, niin sanottu voucheri. Moni tuleva oligarkki tajusi kuponkien mahdollisen arvon ja osti niitä itselleen. Kahdessa vuodessa yli 100 000 valtionyhtiötä yksityistettiin.^[2]

Kansalaisten vastustus

Venäläiset osoittivat mieltään vuonna 1998. Bannerissa lukee "Vangitkaa se punapää!", mikä on viittaus Tšubaisiin.

Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvoi, ja oligarkit siirtyivät vaikuttamaan politiikkaan. Venäjällä alettiin puhua avoimesti rosvokapitalismista.^lähde?

Presidentti Vladimir Putinin kaudella Venäjällä on jossain määrin jarruteltu ja hieman peruttukin yksityistämistä. Putin on taltuttanut oligarkkien poliittiset pyrkimykset. Putinin uskotaan pyrkineen kohti korporatiivista valtiota, jossa maan johto kontrolloi ainakin avainteollisuutta suoraan tai välikäsien kautta.^lähde?

Katso myös

Lähteet

Ericson, Claes: Oligarkit: helppoa rahaa ja katoavaista valtaa kapitalistisella Venäjällä. ((Oligarkerna: om snabba pengar och förgänglig makt i kapitalismens Ryssland, 2011.) Suomentanut Maarit Tillman) Jyväskylä: Docendo, 2011. ISBN 978-951-0-38325-4

Viitteet

↑ ^a ^b Ericson 2011, s. 18–19.
↑ Ericson 2011, s. 33–34.

Kirjallisuutta

Sailas, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä: Jättiläinen tuuliajolla. Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2062-4
Kuorsalo, Anne & Susiluoto, Ilmari & Valkonen, Martti: Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2868-4

Aiheesta muualla

Jaanika Merilo: Kremlin kosto I.^{[vanhentunut linkki]} Arvopaperi. 16.11.2008 Mielipidekirjoitus. (Arkistoitu linkki)

[ericson-18-1] Ericson 2011, s. 18–19.

[2] Ericson 2011, s. 33–34.

[1]

[2]