Wikipedia:Artikkelin elinkaari

Tässä kirjoituksessa yritetään kertoa miksi artikkeleita arvioidaan ja miten arviointeja voidaan hyödyntää.

Suomenkielisessä Wikipediassa artikkeleiden välinen laadullinen vaihtelu on suurta. Pääsääntöinen syy vaihtelevuudelle on se, että hyvien artikkeleiden kirjoittaminen vaatii aina aikaa ja vaivaa. Se mistä artikkelista kehittyy kunnollinen riippuu siitä mille aiheelle löytyy siitä kiinnostunut kirjoittaja. Artikkeleiden määrän ollessa 450 000 ja aktiivisten kirjoittajien määrän vain satoja, niin suuri osa artikkeleista jää keskeneräisiksi eikä ole mitenkään taattua, että huonoja, rikkinäisiä tai päivittämättömiä artikkeleita ikinä korjattaisiin.

Kirjoittamismallia voidaan kuitenkin kehittää nämä reunaehdot huomioon ottaen. Ensinnäkin artikkeleihin voidaan merkitä ovatko ne kunnossa jolloin lukija saa merkinnästä laadullisen vihjeen artikkelin tilasta. Nostamalla kunnossa olevat artikkelit näkyvyydeltään keskeiseen asemaan voidaan myös edistää mielikuvaa Wikipediasta paikkana jossa on laadukasta sisältöä. Tällöin kunnossa olevat artikkelit toimivat esimerkkinä niin kirjoittajille kuin lukijoillekin. Samalla lukijoiden saaminen hyvin kirjoitetuille artikkeleille motivoi kirjoittajia tuottamaan lisää laadukasta sisältöä.

Artikkelin elinkaari

muokkaa

Yksittäinen artikkeli kehittyy tässä seuraavasti. Alla olevissa kappaleissa on käsitelty yksittäisiä kohtia tarkemmin:

  1. Artikkeli muokataan kunnossa olevaksi
  2. Artikkeli (vertais)arvioidaan (SA/HA/LA -arvioinnit)
  3. Arvioinnin yhteydessä kunnossa olevaksi katsotut artikkelit julkaistaan.
    ... artikkeli merkitään julkaistuksi (artikkelin ylänurkassa oleva merkintä)
    ... artikkeli lisätään aihepiirien mukaiseen hakemistoon. (vrt pääluokitus, teemasivut)
  4. Julkaistut artikkelit pyritään aktiivisesti pitämään kunnossa.
  5. Mikäli artikkeli ei ole enää kunnossa, niin artikkeli palaa kohtaan 1 (artikkelissa oleva merkintä poistetaan ja artikkeli poistuu hakemistosta)

Artikkeleiden arviointi

muokkaa

Vaikkei kaikkia artikkeleita saada kuntoon, niin on kuitenkin mahdollista tehdä artikkeleissa jaottelu kunnossa oleviin ja muihin. [1] Se paljonko artikkeleita on luokiteltuna kunnossa oleviksi riippuu siitä millaisia kriteerejä ja arviointimenetelmiä käytetään. Yksinkertaisuuden vuoksi tässä kirjoituksessa kunnossa olevina artikkeleina pidetään SA/HA/LA -arvioituja artikkeleita. Näitä on tuhansia. Kevyemmällä arvioinnilla, kuten Thin ehdottamalla tarkistetut artikkelit -kategorialla, määrä olisi kymmenkertainen jolloin arvioinnilla kyettäisiin tekemään jo jaottelua sen välille mikä osa Wikipediasta on realistisesti ylläpidettyä ja mikä ei.

Riippumatta arviointimallista pääasiallinen pullonkaula kuitenkin on artikkeleiden arvioinnin ja viimeistelyn vaatima työmäärä ei niinkään potentiaalisten artikkeleiden puute.

Arvioitujen artikkeleiden esittely lukijoille

muokkaa

Artikkelissa näkyvän arviointimerkinnän on tarkoitus kertoa lukijalle, että artikkeli on kunnossa, siihen voi turvallisesti linkittää ja sen sisältöä voi käyttää myös Wikipedian ulkopuolella. Tätä varten artikkeli on niin sisällöltään kuin muodoltaankin vertaisarvioinnin kautta katsottu järkeväksi ja siitä löytyy vakaa versio.

Toinen päämäärä on nostaa hyvin tehtyä sisältöä esille ja saada sille lukijoita. Se, että kunnossa olevilla artikkeleilla on lukijoita motivoi sekä kirjoittamaan niitä, että luo lukemisen kautta mielikuvaa Wikipediasta paikkana jossa on laadukasta sisältöä. Kolmas hyöty tässä on se, että laadukas helposti löydettävä sisältö toimii samalla esimerkkinä Wikipediaan luotavalle uudelle sisällölle.

Artikkeleiden nostaminen esille

muokkaa

Käytännössä näkyvyyden nostaminen voidaan toteuttaa seuraavasti. Luodaan arvioiduista artikkeleista aihepiirien mukainen hakemisto jossa olisi esiteltynä kaikki saman aihepiirin kunnossa olevat artikkelit. Hakemiston etusivulle linkitettäisiin vasemman reunan "kaikki sivut"-linkistä ja artikkelisivuilta suoraan aihepiirin omaan hakemistosivuun. Tällä saadaan näkyvyyttä hakemistosivuille ja sitä kautta edelleen kunnossa oleville artikkeleille.

Hakemistot toimisivat siis nykyisten teemasivujen, arvioitujen artikkeleiden esittelysivujen ja luokkien yhdistelmänä. Olennaisena erona nykyisiin SA/HA/LA -esittelysivuihin olisi se, että yksittäiset hakemistosivut yhden arviointitason sijaan pitäisivät sisällään kaikki aihepiirin kunnossa olevat artikkelit. Teemasivuihin erona on, että toisiinsa liittymättömien aiheiden sijaan hakemistosivut muodostaisivat kymmenluokituksen tapaisen hierarkian jota syvennetään artikkeleiden määrän kasvaessa. Nykyiseen luokitukseen erona olisi se, että hakemiston hierarkia olisi puumainen; yksi artikkeli olisi ainoastaan yhdessä luokassa ja luokat ainoastaan yhdessä yläluokassa. (ks Lupaavien artikkeleiden luokitteluehdotus )

Nykyiset kokemukset

muokkaa

Teemasivujen pohjalta saatujen kokemusten perusteella teemasivut saavat enemmän sivunlatauksia kuin mitä esimerkiksi lupaavien artikkeleiden -esittelysivu saa. Lisäksi lukijamäärät olisivat vielä suurempia mikäli teemasivun sisältö olisi päivittyvää. Positiivinen asia teemasivuissa on myös se, että aihepiiriä käsittelevästä artikkelista teemasivulle tulevat lukijat ovat valmiiksi teemasivun aihepiiristä kiinnostuneita.

Nykyisten teemasivujen ongelma kuitenkin on se, että teemasivujen ylläpito käsin on liian työlästä ja hakemisto pitäisi saada automaattisesti päivittyväksi. Tämä taas vaatii sitä, että listattavat artikkelit ovat riittävän hyvässä kunnossa jotta niitä pystytään ohjelmallisesti käsittelemään.

Pitkän aikavälin ylläpito

muokkaa

Kunnossa olevat artikkelit pitäisi myös pystyä pitämään kunnossa. Artikkeleiden tietoja joudutaan päivittämään, artikkeleiden kehittyminen huonompaan suuntaan pitäisi pystyä estämään ja korjauspyynnöt toteuttamaan. Merkityt versiot parantavat tilannetta hiukan, mutta viime kädessä pitäisi pystyä sitouttamaan käyttäjiä seuraamaan kunnossa olevaksi merkittyjä artikkeleita a.) pitkällä aikavälillä sekä b.) korjaamaan niitä jottei artikkeleihin jää roikkumaan korjauspyyntöjä. Esimerkiksi tällä hetkellä 5% arvioiduista artikkeleista on lähdepyyntöjä ja korjauspyyntöjen määrän kasautuminen niin suureksi ettei niitä enää pystytä käsittelemään pitäisi pystyä estämään jotenkin. [2]

Yksi keino tähän voisi olla sellaisten käyttäjien nimeäminen jotka sitoutuvat seuraamaan kunnossa oleviksi merkittyjen artikkeleiden tilaa. He aktiivisesti pyrkisivät ratkaisemaan artikkeliin tulevia korjauspyyntöjä. Toteuttaisivat lähdepyyntöjä, päivittäisivät artikkeleiden tietoja jne. Toinen keino olisi artikkelikohtaiset ylläpitäjät. Käyttäjät voisivat vapaaehtoisesti ilmoittaa yksittäisen artikkelin keskustelusivulla, että he seuraavat artikkelitekstissä ja sen keskustelusivulla tapahtuvia muutoksia ja, että heille voi suoraan esittää artikkeliin liittyviä kysymyksiä.

Nämä molemmat ovat asioita joita käyttäjät jo nyt tekevät kaikessa hiljaisuudessa, mutta kyse on siitä miten asiasta saataisiin sekä läpinäkyvämpää, että siitä miten saataisiin lisää käyttäjiä tekemään sisällöllistä ylläpitotyötä. Mikäli titteleiden jakaminen auttaisi tämänkaltaisessa motivoinnissa, niin mm. "sisällöntarkastaja" käyttäjäryhmää voisi käyttää tähän.

Huomiot

muokkaa
  1. Thi kirjoituksessaan 11. tammikuuta 2012 kutsui kunnossa olevia artikkeleita julkaistuiksi artikkeleiksi ja muita luonnoksiksi.
  2. CatScan haku arvioiduista artikkeleista