Wannseen konferenssi

Wannseen konferenssi oli natsi-Saksan korkeiden virkamiesten kokous, jossa Saksan virastoille tiedotettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”. Päätös siitä oli syntynyt jo aikaisemmin, ja Wannseen kokous oli tiedotustilaisuus, joka osoitti sen, että kansanmurhasta oli tullut osa valtakunnan virallisesti harjoittamaa politiikkaa.^[1]^[2] Kokous järjestettiin 20. tammikuuta 1942 Wannseen rannalla sijaitsevassa huvilassa Berliinin lounaisella esikaupunkialueella.^[2] Lopullinen ratkaisu johti holokaustiin, juutalaisten kansanmurhaan.

Valmistelu

Kokouksen oli kutsunut koolle Saksan valtion turvallisuusviraston, natsivaltion poliisitoimen ja salaisen palvelun keskuksen päällikkö Reinhard Heydrich. Kokous oli tarkoitus järjestää jo 9. joulukuuta 1941, mutta se siirrettiin äkillisten syiden vuoksi tammikuulle ja pidettiin 20. tammikuuta 1942 huvilassa aamiaisen yhteydessä.^[3]

Osallistujat

Tilaisuuteen kutsuttiin 13 kansallissosialistisen Saksan valtakunnan virkamiestä. He olivat valtiosihteereitä ja upseereita, ja he muodostivat suunnilleen johtohierarkian kolmannen tason. Virallisesti tilaisuutta kutsuttiin "valtiosihteerien neuvonpidoksi". Paikalla oli 16 henkilöä, mukaan lukien pika- ja konekirjoittajatar.^[4]

Läsnä olivat:

SS-Obergruppenführer Reinhard Heydrich, RSHA:n päällikkö
Gauleiter, tohtori Alfred Meyer, Itäisten miehitettyjen alueiden ministeriö.
Reichsamtleiter, tohtori Georg Leibbrandt, Itäisten miehitettyjen alueiden ministeriö.
Valtiosihteeri, tohtori Wilhelm Stuckart, sisäasiainministeriö.
Valtiosihteeri, tohtori Erich Neumann, nelivuotissuunnitelman päällikkö.
Valtiosihteeri, tohtori Roland Freisler, oikeusministeriö.
Valtiosihteeri, tohtori Josef Bühler, kenraalikuvernementti.
Alivaltiosihteeri, tohtori Martin Luther, ulkoasiainvirasto.
SS-Oberführer Gerhard Klopfer, puoluekanslia.
Ministerialdirektor Friedrich Wilhelm Kritzinger, valtakunnankanslia.
SS-Gruppenführer Otto Hofmann, rotu- ja asutustoimisto.
SS-Gruppenführer Heinrich Müller, Gestapon (RSHA Amt IV) päällikkö
SS-Obersturmbannführer Adolf Eichmann, RSHA Amt IV B 4:n päällikkö.
SS-Oberführer, tohtori Karl Schöngarth, Sicherheitsdienstin johtaja.
SS-Sturmbannführer, tohtori Rudolf Lange, SD:n Latvian osaston johtaja.

^[2]

Keskustelujen sisältö

Keskustelun aiheena oli jo edellisvuonna korkeammalla tasolla päätetty "lopullinen ratkaisu" eli suunnitelma murhata kaikki juutalaiset.^[4]^[2] Heydrichin tarkoituksena oli tiedottaa päätöksestä sekä yhtenäistää päälinjat. Kokouksessa esiteltiin ajatus juutalaisten karkotuksista itään ”sopivaan työhön jonka kuluessa epäilemättä suuri osa eliminoituu luonnollisten syiden kautta”.^[2] Jäljelle jääneet oli tarkoitus ”käsitellä”, koska he muutoin vapautuessaan toimisivat ”uuden juutalaisen elpymisen” siemenenä.^[5]^[2]

Jotkut keskustelijat esittivät konkreettisia näkemyksiä siitä, miten joukkomurha tulisi toteuttaa. Krakovan valtiosihteeri Josef Bühler painosti Heydrichia ottamaan lopullisen ratkaisun käyttöön Puolan kenraalikuvernementissa. Kokouksessa puhuttiin myös "sekarotuisista" ja "seka-avioliitossa" olevista juutalaisista sekä haettiin tarkkaa määritelmää siitä, ketkä kaikki olivat "juutalaisia" ja ketkä "saksalaisia", ja miten eri tason sekarotuisia tulisi kohdella. SS-Gruppenführer Otto Hoffmann vaati laajempaa "sekarotuisten" sterilisoinnin käyttöä, ja valtiosihteeri Wilhelm Stuckart vaati laajoja pakkosterilisointeja.^[6]

Pöytäkirjat

Pöytäkirjan kopiot ovat esillä konferenssin pitopaikassa nykyisin olevassa museossa. Kuvassa luettelo juutalaisten lukumääristä Euroopan eri valtioissa – Suomessa 2 300 (iso kuva).

Kokouspöytäkirjat eivät mainitse suoraan joukkomurhaa. Pöytäkirjaa pitänyt Adolf Eichmann myöhemmin kuitenkin tunnusti, että todellisuudessa kokouksessa käytettiin kokousprotokollaa paljon suorempaa kieltä – käytettyjä termejä olivat esimerkiksi ”tuhoaminen” ja ”annihilointi”.^[7]

Pöytäkirjoista tehtiin 30 kopiota, joista ulkoasiainviraston alivaltiosihteeri Martin Lutherille kuuluneen 16. kopion liittoutuneet löysivät toukokuussa 1946. Luther oli kuollut sydänkohtaukseen vuotta aiemmin, eikä ollut ehtinyt hävittää kaikkia asiakirjojaan muiden johtavien kansallissosialistien tapaan.

Kokousta pidetään ensimmäisenä keskusteluna lopullisesta ratkaisusta ja se on erityinen siinäkin mielessä, että kokouksen pöytäkirjat päätyivät kokonaisuudessaan liittoutuneiden haltuun toisen maailmansodan lopulla. Niiden avulla pystyttiin todistamaan juutalaisvainojen järjestelmällisyys Nürnbergin oikeudenkäynnissä.

Lähteet

Benz, Wolfgang: Holokausti. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Vastapaino, 2000. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Viitteet

↑ Holmila, Antero: Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat, s. 104–106. Jyväskylä: Atena, 2010. ISBN 978-951-796-652-8
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f The Wannsee Conference Holocaust Education & Archive Research Team Publications Listing. 2007. Viitattu 27.02.2018.
↑ Benz 2000, s. 7–8.
↑ ^a ^b Benz 2000, s. 8.
↑ Benz 2000, s. 11–13.
↑ Benz 2000, s. 13–15.
↑ The Wannsee Protocol (January 20, 1942) German History in Documents and Images. Viitattu 27.02.2018.