Vera Lynn
Vera Lynn (alk. Vera Margaret Welch; 20. maaliskuuta 1917 Lontoo – 18. kesäkuuta 2020 East Sussex[1][2]) oli englantilainen laulaja, jonka ura oli huipussaan toisen maailmansodan aikana. Hän sai silloin kutsumanimen ”The Forces Sweetheart”[3]. Lynn vieraili sota-aikana maanmiestensä luona muun muassa Egyptissä, Intiassa ja Burmassa[4].
| Vera Lynn | |
|---|---|
 Vera Lynn vuonna 1973 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. maaliskuuta 1917 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Kuollut | 18. kesäkuuta 2020 (103 vuotta) East Sussex, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | laulaja |
| Muusikko | |
| Laulukielet | englanti |
| Aktiivisena | 1935–2020 |
| Tyylilajit | perinteinen pop |
| Levy-yhtiöt | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Lynn tuli tunnetuksi muun muassa populaarimusiikin kappaleillaan ”We'll Meet Again” ja ”The White Cliffs of Dover”[5]. Kappaleen ”We'll Meet Again” hän levytti vuonna 1942. Kappaleesta tuli suosittu, ja näihin aikoihin Lynnin ura kukoistikin. Lynn oli viimeisiä elossa olleita sota-ajan viihdyttäjiä.
Varhainen elämä
muokkaaVera Margaret Welch syntyi Lontoon East Hamissa vuonna 1917. Alkaessaan seitsemänvuotiaana esiintyä julkisesti hän otti käyttöön isoäitinsä tyttönimen (Lynn)[6].
Ura
muokkaaVuonna 1935 lähetettiin Lynnin ensimmäinen radio-ohjelma, ja siinä hänen kanssaan esiintyi Joe Lossin orkesteri. Lynnin ensimmäinen soololevy julkaistiin vuonna 1936.
Lynn aloitti toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 oman radio-ohjelman Sincerely Yours, jossa hän lähetti viestejä ulkomailla oleville brittijoukoille[7]. Lynn vieraili maailmansodan aikana brittiläisten sotilaiden luona muun muassa Egyptissä, Intiassa ja Burmassa[8]. Lynn tunnetuimpia kappaleita ovat ”The White Cliffs of Dover” (saanut nimensä Englannin Doverin valkoisista kallioista) sekä ”We'll Meet Again”, jonka hän levytti vuonna 1942. Lynn esitti pääosaa vuonna 1943 valmistuneessa samannimisessä musiikkielokuvassa.
Lynnin suosio jatkui 1950-luvulle. Hän esiintyi säännöllisesti Yhdysvalloissa eräässä Tallulah Bankheadin radio-ohjelmassa. Vuonna 1954 Lynn nousi kappaleellaan ”My Son, My Son” jälleen listaykköseksi. Vuonna 1960 hän siirtyi Decca Recordsista EMI:in, jossa taltioitiin vuonna 1967 laulu ”It Hurts To Say Goodbye”. Hän sai vuonna 1969 Brittiläisen imperiumin upseerin (OBE) arvon ja vuonna Brittiläisen imperiumin ritarikomentaja (DBE). Lynn aateloitiin vuonna 1976, jolloin hänestä tuli Dame Vera Lynn .
Lynn oli ajoittain julkisuudessa myöhemmälläkin iällään. Hän julkaisi kaksi omaelämäkertaa, ja vuonna 2002 hänestä tuli CP-vammaisten hyväntekeväisyysjärjestön puheenjohtaja. Lynnin omaelämäkerta Some Sunny Day julkaistiin elokuussa 2009, kun hän oli 92-vuotias. Hän oli kirjoittanut myös kaksi aiemmin ilmestynyttä muistelmaa Vocal Refrain (1975) ja We'll Meet Again (1989).
Lynnin kokoelma-albumi We'll Meet Again – The Very Best of Vera Lynn nousi syyskuussa 2009 Britannian albumilistan ensimmäiselle sijalle, ja näin 92-vuotiaasta Lynnistä tuli vanhin elävä artisti, joka on pitänyt hallussaan kyseisen listan kärkisijaa.[9][10]
Yksityiselämä
muokkaaVuonna 1941 Lynn avioitui saksofonisti ja klarinetisti Harry Lewisin kanssa, jonka hän oli tavannut kaksi vuotta aikaisemmin. Lewis soitti Bert Ambrosen orkesterissa, jossa Lynn oli laulajana . Heille syntyi yksi lapsi, Virginia Penelope Anne Lewis[11]. Harry Lewis kuoli vuonna 1999. Lynn asui 1960-luvun alusta lähtien Ditchlingissä Sussexissa[12].
Diskografia
muokkaa- Pääartikkeli: Vera Lynnin diskografia
- Studioalbumit
- Vera Lynn Concert (1955)
- If I Am Dreaming (1956)
- The Wonderful World of Nursery Rhymes (1958)
- Vera Lynn Sings…Songs of the Tuneful Twenties (1959)
- Sing with Vera (1960)
- Yours (1960)
- As Time Goes By (1961)
- Hits of the Blitz (1962)
- The Wonderful Vera Lynn (1963)
- Among My Souvenirs (1964)
- More Hits of the Blitz (1966)
- Hits of the 60’s-My Way (1970)
- Unforgettable Songs by Vera Lynn (1972)
- Favourite Sacred Songs (1972)
- Vera Lynn Remembers – The World at War (1974)
- Christmas with Vera Lynn (1976)
- Vera Lynn in Nashville (1977)
- Thank You For the Music (I Sing The Songs) (1979)
- Singing to the World (1981)
- Vera Lynn Remembers (1984)
Lähteet
muokkaa- ↑ Dame Vera Lynn: Forces' Sweetheart dies aged 103 BBC News. 18.6.2020. Lontoo: British Broadcasting Corporation. Viitattu 18.6.2020. (englanniksi)
- ↑ Beaumont-Thomas, Ben: Dame Vera Lynn, Singer And ’Forces’ Sweetheart', Dies Aged 103 The Guardian. 18.6.2020. Lontoo: Guardian Media Group. Viitattu 18.6.2020. (englanniksi)
- ↑ Vera Lynn at History Vera Lynn History Learning Site. Viitattu 5.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Hyperhistory-bios: Vera Lynn Hyperhistory. Arkistoitu 5.5.2012. Viitattu 5.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Vera Lynn Discogs. Viitattu 5.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Lynn, Vera: Some Sunny Day, s. 12, 43. Harper Collins, 2009. ISBN 978-0-00-731815-3 (englanniksi)
- ↑ Seidenberg, Steven; Sellar, Maurice; Jones, Lou: You Must Remember This. Boxtree Limited, 1995. ISBN 0 7522 1065 3 (englanniksi)
- ↑ Pertwee, Bill: Stars in Battledress, s. 19. Lontoo: Hodder and Stoughton, 1992. ISBN 0 340 54662 X (englanniksi)
- ↑ 92-vuotias laulaja päihitti The Beatlesin brittilistalla Yle Uutiset. 14.9.2009. Yleisradio Oy. Viitattu 15.7.2010.
- ↑ Dame Vera Lynn tops album chart BBC News. 13.9.2009. Viitattu 11.4.2010. (englanniksi)
- ↑ Vera Lynn biography Musician Guide. Viitattu 2.5.2012. (englanniksi)
- ↑ Birthday Chorus for Forces Sweetheart Dame Vera The Argus. 20.3.2007. Brighton. Arkistoitu 3.12.2012. Viitattu 2.5.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vera Lynn Wikimedia Commonsissa
- Vera Lynn Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Vera Lynn 1917–2020 (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 22.6.2020.