Varhaiskeskiaika
Varhaiskeskiaika on yksi keskiajan kolmesta ajanjaksosta sydänkeskiajan (1000–1300) ja myöhäiskeskiajan (1300–1500) ohella. Varhaiskeskiaika sijoittui vuosille 500–1000. Varhaiskeskiaikaa nimitetään myös pimeäksi ajaksi.
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Varhaiskeskiaika alkoi Rooman hajoamisen myötä. Rooman imperiumin ylläpitämä rauha päättyi Rooman legioonien lähtiessä. Rooman suuret ruhtinaat ja heimopäälliköt halusivat täyttää valtatyhjiön, josta seurasi lähes loppumaton taistelu legioonien ja ruhtinaiden välillä. Roomalaiset veivät mukanaan hallintokoneiston, jonka myötä yhteiskuntarakenteet hajosivat. Monet kaupungit autioituivat ja kaupankäynti tyrehtyi, ja lopulta koko Rooma hajosi. Idästä tulleet germaanit aiheuttivat lisää kaaosta Keski-Euroopassa ja arabipaimentolaiset valloittivat isoja osia Etelä-Euroopasta, muun muassa nykyisen Espanjan alueen. Viikingit matkasivat merillä aktiivisesti vuosina 700–1000 hyökäten kuningaskuntiin ja aiheuttaen suuria tuhoja. Varhaiskeskiaikaa voi hyvin kutsua pimeäksi keskiajaksi sen takia, että kirjoitustaito katosi lähes kokonaan, minkä vuoksi kirjallisia dokumentteja on tuolta ajalta hyvin vähän.
Varhaiskeskiajan kurjuuden katkaisi hetkeksi aikaa Kaarle Suuri. Hänet kruunattiin Rooman keisariksi vuoden 800 joulupäivänä. Hetken aikaa näytti jopa siltä, että Rooma olisi noussut uudelleen pystyyn. Kauppa alkoi jälleen käydä, ja Kaarle Suuri otti velvollisuudekseen suojella oppineita. Kaarle Suuren kuoleman jälkeen Rooma jaettiin kolmeen valtioon hänen perillisilleen: Saksaan, Ranskaan ja Italiaan. Keskiajalla ei ollut vielä olemassa varsinaisia kansallisvaltioita. Ennen keisariksi tuloaan Kaarle Suuri oli ollut frankkien kuningas. Kaarle Suuren jälkeläisillä ei ollut kuitenkaan isänsä johtamiskykyjä, joten 800-luvun jälkeen Eurooppa palasi takaisin sotiin ja kurjuuteen. Vaikka Euroopassa hallitsi monia nimellisesti tunnettuja kuninkaita, heidän valtansa oli hyvin heikko.
Katolinen kirkko kuitenkin päätti jatkaa Rooman keisarien kruunaamista, mutta vasta Otto I Suuri, joka kruunattiin vuonna 962, palautti osan Rooman hienoudesta. Otto I Suuren keisarius siirtyi samalla frankeilta Sakseille, ja vallan painopiste siirtyi Ranskasta Saksaan. Häntä pidetään yhä Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan perustajana. Nimitys tosin tuli käyttöön vasta satoja vuosia Otto I Suuren kuoleman jälkeen. Otto I Suuren arvonimet olivat frankkien ja saksien keisari, vaikka Otto itse piti itseään myös Rooman keisarina. Keisarius yhdistettiin siitä lähtien Saksan kuninkuuteen, ja entinen kuningas siirtyi Saksan keisariksi. Saksan keisarikunnan valta oli myös ruhtinaiden käsissä, sillä he valitsivat kuninkaan.