Wikipedia

Saint Lawrence (joki)

Atlanttiin laskeva joki Pohjois-Amerikassa

Saint Lawrence on Pohjois-Amerikan itäosissa virtaava suuri joki, joka yhdistää Isotjärvet Saint Lawrencen lahteen Atlantin valtameressä. Sen pituus on lähes 1 200 kilometriä, kun alkulähteenä pidetään Ontariojärveä. Jokisuulle kertyy kuitenkin matkaa yli 3 000 kilometriä etäisimmän latvajoen Saint Louisin alkulähteeltä Minnesotassa.[1] Saint Lawrencen vesistö on Pohjois-Amerikan kolmanneksi suurin Mississippin ja Mackenzien jälkeen ja sen pinta-ala on runsaat 1,6 miljoonaa neliökilometriä. Joen valuma-alueella asuu 30 miljoonaa amerikkalaista ja 15 miljoonaa kanadalaista, ja se käsittää 25 prosenttia maailman makean veden varannoista.[4] Joki on osa taloudellisesti merkittävää Saint Lawrencen vesitietä, jota pitkin rahtialukset pystyvät kulkemaan Atlantin valtamereltä Yläjärvelle saakka.[5]

Saint Lawrence
Alkulähde Ontariojärvi [1]
Laskupaikka Saint Lawrencen lahti [1]
Maat  Yhdysvallat (osavaltiot: New York)
 Kanada (provinssit: Ontario, Quebec)
Pituus 1 197 [1] km
Alkulähteen korkeus 75 [2] m
Virtaama 9 850 [3] m³/s
Valuma-alue 1 344 200 [3] km²

Maantiede

muokkaa
 
Thousand Islands Bridge ylittää Saint Lawrencen Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla.
 
Ilmakuva Saint Lawrencesta Montrealissa.

Saint Lawrence on geologiselta iältään varsin nuori, vain noin 6 500 vuoden ikäinen. Sitä ympäröivää alankoa peitti vielä 18 000 vuotta sitten paksu mannerjää, joka vetäytyi hitaasti pohjoiseen. Noin 13 000 vuotta sitten jääpeite oli kutistunut niin paljon, että merivesi alkoi tulvia alangolle muodostaen Champlainmeren, joka peitti laajoja alueita nykyisestä Quebecistä ja Ontariosta. Maa kohosi voimakkaasti mannerjäätikön painosta vapautuneella tasangolla, kunnes Champlainmeri kutistui 9 500 vuotta sitten järveksi, jonka lasku-uoma oli Saint Lawrencen ensimmäinen vaihe. Noin 6 500 vuotta sitten uoma oli kulunut lähellä nykyistä Quebeciä niin syväksi, että järvi tyhjeni kokonaan Atlantin valtamereen ja joki sai tämänhetkisen muotonsa.[6]

Hydrografia

muokkaa

Saint Lawrence -joen yläjuoksulle on rakennettu useita patoja, joiden avulla on säädelty Ontariojärven vedenpinnan korkeutta vuodesta 1960 alkaen. Merkittävin näistä padoista on Moses–Saundersin pato, joka sijaitsee Massenan ja Cornwallin lähistöllä, noin 160 kilometrin päässä järvestä.[7] Cornwallista eteenpäin joki jaetaan seuraaviin neljään hydrograafiseen vyöhykkeeseen:[8]

  1. Jokivyöhyke ulottuu Cornwallista Saint-Pierren järven laskukohtaan. Se on yli 240 kilometriä pitkä ja leveimmillään 10 kilometriä leveä. Tällä vyöhykkeellä jokivesi on makeaa ja vuoroveden vaihtelu vielä suhteellisen vähäistä. Joessa on paljon koskia, järviä ja saaria sekä vesivoimalaitoksia ja kanavia.[8]
  2. Joen ja estuaarin vaihettumisvyöhyke ulottuu Saint-Pierren järven itäpohjukasta Île d’Orléansin saaren itäkärkeen. Se on yli 160 kilometriä pitkä ja kapeimmillaan 870 metriä Quebecin kaupungin kohdalla ja leveimmillään 15 kilometriä Île d’Orléansin itäpuolella. Tällä vyöhykkeellä jokivesi muuttuu vähitellen makeasta lievästi suolaiseksi ja vuoroveden vaihtelu alkaa voimistua. Joki on 13–40 metriä syvä ja sen uoma on suorempi ja luonnontilaisempi kuin yläjuoksulla.[8]
  3. Sisäestuaari ulottuu Île d’Orléansin itäkärjestä Saguenayjoen laskukohtaan. Se on 150 kilometriä pitkä, keskimäärin 17 kilometriä leveä ja 100–300 metriä syvä. Tällä vyöhykkeellä makea jokivesi sekoittuu voimakkaasti suolaiseen meriveteen vuoroveden ja virtausten vuoksi. Pohjasta irtoava aines samentaa veden varsinkin vyöhykkeen alkupäässä. Joessa on viitisenkymmentä saarta, joista suurimpia ovat Île aux Grues, Île aux Coudres ja Île Verte.[8]
  4. Ulkoestuaari ulottuu Saguenayjoen laskukohdasta Saint Lawrencen lahden suulle. Se on yli 230 kilometriä pitkä, keskimäärin 42 kilometriä leveä ja 100–400 metriä syvä. Vyöhykkeen alkupäässä ilmenee voimakasta kumpuamista kohdassa, jossa joenpohja syvenee äkkijyrkästi ja muodostaa 350 metrin syvyisen Laurentian kanavan. Tällä osuudella olosuhteet joessa muuttuvat vähitellen merellisiksi.[8]

Joen kulku

muokkaa
 
Saint Lawrencen rantavesiä lähellä Kamouraskaa.
 
Maitovalas Tadoussacin vesillä.

Saint Lawrencen alkupisteenä pidetään yleensä Everett Pointia, pientä niemennokkaa Ontariojärven itäreunalla Kingstonin kaupungin liepeillä. Kingstonista Montrealiin ulottuvasta osuudesta käytetään myös nimitystä International Rapids, sillä siinä on suurten korkeuserojen vuoksi paljon koskia. Yläjuoksullaan joki on oikeastaan Ontariojärvestä erkaneva pitkänomainen lahti, jota pirstovat Thousand Islandsin lukuisat saaret Gananoquen kunnan alueella.[9] Sieltä joki virtaa koilliseen Laurentidien ja Appalakkien väliselle tasangolle ja muodostaa luonnollisen rajan Yhdysvaltojen ja Kanadan välille.[1] Ohitettuaan Brockvillen, Prescottin, Morrisburgin ja Cornwallin pikkukaupungit se jatkaa kulkuaan Kanadan puolelle ja levenee Saint-François’n järveksi. Järven vedet purkautuvat koillisessa Lachinen ja Les Cèdresin koskiksi, joiden ohi on rakennettu Beauharnois’n kanava laivaliikennettä varten.[9]

Heti koskien alapuolella Saint Lawrence laajenee Saint-Louis’n järveksi, johon virtaa vettä myös kahden salmen kautta sen pohjoispuolisesta Deux-Montagnesen järvestä. Deux-Montagnes saa vetensä Ottawajoesta, Saint Lawrencen suurimmasta sivujoesta. Saint-Louis’n järven jälkeen joen pääuoma kaartaa jyrkästi pohjoiseen ja kiertää Montrealinsaaren ja sillä sijaitsevan Montrealin suurkaupunkialueen. Deux-Montagnesesta erkanee luoteeseen myös kaksi pienempää haaraa, Rivière des Mille-Iles ja Rivière des Prairies, jotka yhtyvät etelästä saapuvaan pääuomaan Montrealin pohjoispuolella. Vesistöjen väliin jää tiheään asuttu Hochelagan saaristo.[9]

Montrealin jälkeen Saint Lawrence virtaa hitaasti kohti koillista. Joessa on muutama pitkänomainen saari sekä suurempi saariryhmä Richelieujoen suulla lähellä Sorel-Tracya. Saariryhmän ohitettuaan joki laajenee 15 kilometriä leveäksi Saint-Pierren järveksi, jossa vuoroveden vaihtelu on jo selvästi havaittavissa. Järven alajuoksulla siihen laskee pohjoisesta Saint-Maurice -joki, jonka kolmihaaraisella suistoalueella sijaitsee Trois-Rivièresin kaupunki.[9]

Estuaari

muokkaa
 
Satelliittikuva talvisesta estuaarista.

Quebecin kaupungissa Saint Lawrencen uoma kapenee ja sen ylle kohoaa sata metriä korkea Cap Diamantin niemi.[9][10] Niemen jälkeen joki levenee ja jakaantuu kahdeksi haaraksi, joiden väliin jää yli 30 kilometriä pitkä Île d’Orléansin saari. Saaren itäisimmästä kärjestä alkaa Saint Lawrencen estuaari, jossa makea jokivesi sekoittuu Atlantilta purkautuvaan kylmään meriveteen. Estuaari laajenee suppilomaisesti kohti merta ja sen alueella on voimakas vuorovesi-ilmiö.[9]

Tadoussacin kylässä, 210 kilometrin päässä Quebecistä koilliseen, Saint Lawrenceen yhtyy sen toiseksi suurin sivujoki Saguenay. Yhtymäkohdassa joen pohja syvenee äkillisesti 25 metristä 350 metriin ja muodostaa syvän, vedenalaisen laakson, Laurentian kanavan.[1][8][9] Tadoussacista eteenpäin estuaarin pohjoisrannikko on harvaanasuttu ja sen maisemia hallitsevat jylhät prekambriset kalliot. Loivasti kohti Gaspén niemimaata kaareutuva etelärannikko on alavampi, ja sen yhdistävät sisämaahan Rivière-du-Loupista, Trois-Pistolesista, Rimouskista ja Matanesta alkavat päätiet, joihin kuuluu myös Kanadan kansallisväylä Trans-Canada Highway.[9]

Lähellä Baie-Comeaun kuntaa, noin 160 kilometriä Tadoussacista koilliseen, Saint Lawrenceen laskee pohjoisesta Manicouaganjoki. Seitsemänkymmentä kilometriä idempänä rantaviiva muodostaa Pointe-des-Montsin niemen, jonka jälkeen joki laajenee yhtäkkiä syväksi, sata kilometriä leveäksi seläksi. Vesi on siellä niin suolaista, ettei estuaari jäädy talvellakaan, minkä vuoksi Sept-Îlesin satama voidaan pitää avoinna ympäri vuoden.[9]

Vuonna 1763 annetun kuninkaallisen julistuksen mukaan Saint Lawrence päättyy kuvitteelliseen linjaan, joka alkaa Saint-Jeanin joen suulta pohjoisessa, kulkee Anticostinsaaren länsikärjen kautta ja päättyy Cap des Rosiersiin Gaspén niemimaalla.[9] Linjan jälkeen estuaarin vedet yhtyvät Saint Lawrencen lahteen Anticostinsaaren pohjois- ja eteläpuolitse.[1] Lahdelta saa alkunsa voimakas virta, joka kiertää Anticostinsaaren ympäri vastapäivään ja kulkee osin vastakkaiseen suuntaan estuaarin virtaukseen nähden.[9]

Kasvit ja eläimet

muokkaa
 
Amerikanharmaahaikara Saint Lawrence -joella.

Saint Lawrence virtaa 44. leveyspiiriltä 50. leveyspiirille usean kasvillisuusvyöhykkeen halki: etelän lehtimetsät vaihtuvat ensin sekametsiksi ja lopulta kauempana pohjoisessa taigaksi. Joen makeavetisellä osuudella kasvaa rantamatalikoissa erilaisia ruohovartisia kasveja, varsinkin ruokohelpeä ja järviruokoa.[9][11] Estuaarin uloimmissa osissa ovat yleisiä puolestaan merilevät ja muut merelliset kasvit.[9]

Saint Lawrencessa esiintyy lähemmäs sata kalalajia, joista runsaslukuisimpia ovat kuoreet ja sammet sekä silli.[9][12] Eniten kaloja on sekä yksilö- että lajimäärissä mitaten Saint-Louis’n ja Saint-Pierren järvissä.[12] Estuaarissa elää ympärivuotisesti noin 1 100 maitovalasta, joiden olemassaoloa uhkaavat ympäristömyrkyt ja elinympäristön häiriintyminen.[9][13] Lisäksi jopa kahdentoista muun valaslajin edustajia vaeltaa joka kevät Atlantilta Saguenayjoen suulle syömään kaloja ja planktonia.[14] Hammasvalaista tavataan esimerkiksi pyöriäisiä, pitkäeväpallopäitä ja miekkavalaita ja hetulavalaista ryhävalaita, mustavalaita ja sinivalaita.[15] Ulkoestuaarin rannoilla pesi aikaisemmin mursuja, mutta metsästäjät hävittivät ne sukupuuttoon.[9][16] Kansainvälisen laivaliikenteen mukana Saint Lawrenceen on levinnyt myös haitallisia vieraslajeja – esimerkiksi Kaspianmereltä kotoisin oleva vaeltajasimpukka haittaa vesilaitosten toimintaa ja kaventaa alkuperäisten pohjaeläinten elinaluetta.[17]

Saint Lawrencen rantamatalikoilla ja särkillä ruokailee valtavia muuttolintuparvia.[9] Joka kevät ja syksy yli 750 000 lumihanhea pysähtyy joen rannoille matkallaan pesimään Baffinin- ja Bylotinsaarelle tai talvehtimaan Yhdysvaltojen itärannikolle. Tätä vaikuttavaa luonnonnäytöstä todistivat jo Kanadan ensimmäiset tutkimusmatkailijat ja uudisasukkaat 1500-luvulla. Vielä 1900-luvun alussa lumihanhi oli kuolemassa sukupuuttoon, mutta tehokkailla suojelutoimenpiteillä sen kanta on onnistuttu elvyttämään.[1]

Historia ja merkitys

muokkaa
 
Jacques Cartier’n tutkimusmatkojen perusteella tehty kartta (n. 1543).

Ranskalainen tutkimusmatkailija Jacques Cartier löysi Saint Lawrencen suun Pyhän Laurentiuksen muistopäivänä vuonna 1535 ja nimesi joen pyhimyksen mukaan. Tutkiessaan joen yläjuoksua hän löysi sen varrelta kaksi irokeesikylää, Stadaconan ja Hochelagan, nykyisen Quebecin ja Montrealin paikalta. Ennen kuin Cartier’n antama nimi joelle vakiintui 1600-luvun alussa, eurooppalaiset käyttivät siitä nimeä Rivière du Canada ja mohawkit nimeä Kaniatarowanenneh eli ’suuri vesitie’.[1]

Saint Lawrencella on ollut erittäin suuri merkitys Kanadan valtion syntymiselle ja kehittymiselle nykyiselleen. Ranskalaiset tutkimusmatkailijat, kauppiaat ja uudisasukkaat käyttivät sitä kulkuväylänä Pohjois-Amerikan sisäosiin. 1700-luvun puoliväliin mennessä suurin osa joen rannoista Montrealin ja Quebecin välillä oli jo asutettu ja valjastettu maanviljelyn käyttöön. Aluksi Saint Lawrencea pitkin kuljetettiin turkiksia sisämaasta rannikolle ja Eurooppaan; myöhemmin kauppatavaraksi vaihtui sahapuu. Vuonna 1959 valmistui Saint Lawrencen vesitie, sarja kanavia ja sulkuja, jotka yhdistävät joen ja Suuret järvet toisiinsa. Tämän jälkeen joesta muodostui nopeasti yksi maailman merkittävimmistä liikenneväylistä.[1]

1900-luvulla tapahtuneen voimakkaan väestönkasvun ja teollistumisen myötä Saint Lawrencen vesi saastui pahoin. 2000-luvun alussa suoritetut tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että joen tila on kohentunut ja eliöpopulaatioiden määrä on kääntynyt nousuun lisääntyneen vesistönsuojelun ansiosta.[1]

 
Saint Lawrence Quebecin ja Lévisin välissä.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Rivers of Canada (St. Lawrence River (Mixedwood Plains)) The Canadian Atlas Online. Royal Canadian Geographical Society. Viitattu 8.12.2009. (englanniksi)
  2. ↑ Lakes (Lake Ontario) The Atlas of Canada. Natural Resources Canada. Viitattu 8.12.2009. (englanniksi)
  3. ↑ a b Rivers (Rivers Flowing into the Atlantic Ocean) The Atlas of Canada. Natural Resources Canada. Viitattu 8.12.2009. (englanniksi)
  4. ↑ St. Lawrence River Environment Canada. Viitattu 27.11.2010. (englanniksi)
  5. ↑ St. Lawrence Seaway The Canadian Atlas Online. Royal Canadian Geographical Society. Viitattu 8.12.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Elson, J. A.: St Lawrence Lowland The Canadian Encyclopedia. Historica-Dominion. Viitattu 5.12.2010. (englanniksi)
  7. ↑ Lake Ontario St. Lawrence River Regulation International St. Lawrence River Board of Control. Viitattu 21.1.2012. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f Hydrography of the St. Lawrence River Environment Canada. Viitattu 27.11.2010. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Marsh, James: St Lawrence River The Canadian Encyclopedia. Historica-Dominion. Viitattu 24.11.2010. (englanniksi)
  10. ↑ Cap Diamant Commission de toponymie Québec. Viitattu 24.11.2010. (englanniksi)
  11. ↑ Overview of the State of the St. Lawrence River 2008, s. 17
  12. ↑ a b Overview of the State of the St. Lawrence River 2008, s. 14
  13. ↑ Overview of the State of the St. Lawrence River 2008, s. 16
  14. ↑ The Lower Estuary: a special habitat Whales online. GREMM. Viitattu 28.11.2010. (englanniksi)
  15. ↑ The 13 whales of the St. Lawrence Whales online. GREMM. Viitattu 28.11.2010. (englanniksi)
  16. ↑ Atlantic Walrus Aquatic Species at Risk. Fisheries and Oceans Canada. Viitattu 24.11.2010. (englanniksi)
  17. ↑ Twenty Years of the Zebra Mussel Great Lakes United. Viitattu 25.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Saint_Lawrence_(joki)&oldid=21364025”