Pitkäeväpallopää
Pitkäeväpallopää[4][5] eli pallopäävalas[2][5] eli pallopää[6] eli grindvalas[6] eli pallokas[7] (Globicephala melas, aiemmin G. melaena) on kookas delfiinilaji, jota tavataan sekä maapallon pohjoisilla että eteläisillä merialueilla.[1] Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että lajin suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin eväpallopää.[4]
| Pitkäeväpallopää | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Valaat Cetacea |
| Alalahko: | Hammasvalaat Odontoceti |
| Heimo: | Delfiinit Delphinidae |
| Suku: | Pallopäävalaat Globicephala |
| Laji: | melas |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Globicephala melas |
|
| Synonyymit | |
 Pitkäeväpallopään levinneisyys |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö
muokkaaPitkäeväpallopäällä on musta, jyhkeä ruumis ja valkoinen vatsa. Muita tunnusomaisia piirteitä ovat iso pallomainen pää, pitkä kapeneva pyrstö sekä matala leveätyvinen selkäevä, joka osoittaa taaksepäin. Naaraat ovat yleensä huomattavasti pienempiä kuin koiraat, jotka voivat kasvaa jopa 2 300 kilogramman painoiseksi ja lähes kahdeksan metrin pituiseksi.[8] Pitkäeväpallopään aivokuoressa on enemmän neuroneja kuin millään muulla nisäkkäällä (lähes kaksi kertaa enemmän kuin ihmisellä).[9]
Levinneisyys ja elinympäristö
muokkaa
Pitkäeväpallopäitä esiintyy maapallon viileillä ja lauhkeilla merialueilla, joissa veden lämpötila on korkeintaan +25 °C. Aikaisemmin niitä tavattiin Tyynenmeren koillisosissa, mutta nykyään levinneisyysalue rajoittuu pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Atlantille mukaan lukien Välimeren länsiosat (Alboráninmeri), Pohjanmeri sekä Saint Lawrencen lahti. Eteläisellä pallonpuoliskolla levinneisyysalue ulottuu Etelä-Amerikan, Afrikan ja Australian etelärannikolta 68. leveyspiirin tuntumaan.[1] Pohjoinen ja eteläinen kanta eivät näyttäisi olevan yhteydessä toisiinsa, minkä vuoksi jotkut meribiologit luokittelevat ne omiksi alalajeikseen, aiemmin myös lajeikseen. Näistä G. m. melas elää pohjoisessa ja G. m. edwardii (etelänpallopää) etelässä.[1][6][10]
Pitkäeväpallopäät elävät enimmäkseen syvänmeren alueella tai mannerrinteen läheisyydessä, mutta voivat hakeutua myös mannerjalustalle saaliin perässä. Tavallisesti ne pysyttelevät 300–1 800 metrin syvyydessä.[1]
Elintavat ja käyttäytyminen
muokkaaPitkäeväpallopäät elävät parvissa, joihin kuuluu yleensä 4–6 mutta joskus jopa kymmeniä tai satoja yksilöitä. Ne karttavat laivoja ja pelkäävät luonnostaan miekkavalaita. Naaraat saavuttavat sukukypsyyden 6–7 vuoden iässä, mutta koiraat vasta noin 12 vuoden iässä. Koska sukukypsiä naaraita on enemmän kuin sukukypsiä koiraita, on laji todennäköisesti polygyyninen. Parittelu tapahtuu helmi–maaliskuussa lauhkeilla merialueilla ja poikaset syntyvät 15–16 kuukautta myöhemmin viileillä merialueilla. Poikanen on syntyessään keskimäärin 1,4 metriä pitkä ja painaa 110 kilogrammaa. Sen nahka on ruskehtava tai tummanharmaa ja siltä puuttuvat hampaat. Emo imettää sitä 21–22 kuukautta.[8]
Pitkäeväpallopää käyttää saaliinsa paikantamiseen kaikuluotausta.[8] Sen pääasiallista ravintoa ovat kalmarit, mutta lisäksi se syö pieni- ja keskikokoisia kaloja, kuten makrilleja, turskia, piikkikampeloita, sillejä ja kummeliturskia.[1]
Laji oli aikaisemmin taloudellisesti merkittävä valasöljyn lähde,[8] mutta nykyään sitä pyydetään enää Grönlannissa ja Färsaarilla[1]. Sitä uhkaa myös ylikalastuksesta johtuva ravinnon väheneminen sekä joutuminen kalastuksen sivusaaliiksi.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j k Minton, G., Reeves, R. & Braulik, G.: Globicephala melas IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-1. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 115. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Globicephala melas Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.11.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 18.11. 2010.
- ↑ a b Cajander, Veli-Risto; Similä, Tiu: Tieteellinen englanti-suomi -valassanakirja (arkistoitu versio) Whale watching web. 1987. Rauno Lauhakangas. Arkistoitu 5.11.2011. Viitattu 27.11.2010.
- ↑ a b c Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 3. Lepakot–Perhoset, s. 1325. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01530-3
- ↑ McGhee, Karen & McKay, George: Maailmamme eläimet, s. 91. Suomentanut Marja-Leena & Pertti Hiltunen. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7373-3
- ↑ a b c d Kuo, Michael: Globicephala melas – Long-finned pilot whale (html) Animal Diversity Web. University of Michigan, Museum of Zoology. Viitattu 21. toukokuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ Quantitative relationships in delphinid neocortex (abstract) ncbi.nlm.nih.gov
- ↑ Tinker, Spencer Wilkie: Whales of the World, s. 182. Leiden: E.J. Brill, 1988. ISBN 90-04-08954-3 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 3.6.2018). (englanniksi)