Wikipedia

Oulun Puhelin

Oulun Puhelin Osakeyhtiö oli suomalainen puhelinlaitos, joka toimi Oulussa vuosina 1918–2007.

Oulun Puhelin Osakeyhtiö
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1913
Lakkautettu 2007
Toimitusjohtaja Risto Siivola
Kotipaikka Oulu
Toimiala puhelinyhtiö
Liikevaihto 55,6 milj. euroa (2006)[1]
Liikevoitto 3,5 milj. euroa (2006)[1]
Tilikauden tulos 4,9 milj. euroa[1]
Henkilöstö 346 (2006)[1]
Vanha "kiinalaismallinen" puhelinkioski.
Oulun Puhelimen toiminta alkoi vanhassa kaupungintalossa.

Oulun Puhelimen teleliiketoiminta sulautettiin osaksi valtakunnalliseen DNA Oy:tä vuonna 2007. Yhtiön viimeisen täyden vuoden eli vuoden 2006 liikevaihto oli 55,6 miljoonaa euroa ja tulos ennen satunnaiseriä 4,9 miljoonaa euroa. Henkilöstöä sillä oli samana vuonna 346.[1]

Yhtiön nimeksi muutettiin Oulun Puhelin Holding Oyj, ja se toimi jatkossa enää sijoittajana. Yritys omisti 19 % DNA:sta vuonna 2008. Yhtiön suurimmat omistajat ovat Oulun kaupunki (45,3 %) ja Pohjanmaan PPO Oy (10,6 %). Useiden muiden puhelinyhtiöiden tapaan yhtiöllä on paljon osakkaita. Yrityksen osakkeet eivät ole julkisesti noteerattuja.

Edelleen vuonna 2010 yhtiön nimi muuttui Oulu ICT Oy:ksi. Yritys myi vuoden 2013 lopussa 22,1 % osuutensa DNA:sta. Vuonna 2015 yhtiön nimi muuttui Partnera Oy:ksi.[2]

Partnera listautui Helsingin pörssiin syyskuussa 2020.[3]

Puhelintoiminnan alku Oulussa

muokkaa

Oulun ensimmäinen kiinteä puhelinlinja rakennettiin Veljekset Åströmin nahkatehtaasta kenkätehtaaseen lokakuussa 1879. Oulun puhelinliiketoiminnan alkuna pidetään kuitenkin oululaisen apteekkarin Albert Fredrik Nordforsin ja hänen turkulaisen veljensä Frans Nordforsin rakentamaa puhelinlinjaa kantakaupungin vesimyymälästä Toppilan höyrylaivalaiturin konttoriin. Frans Nordforsia pidetään Daniel Wadénin ohella Suomen puhelintoiminnan uranuurtajana. Nordforsien yleisölle avoin maksullinen linja avattiin toukokuussa 1882. Saatuaan 20 tilaajaa veljekset perustivat puhelinlaitoksen apteekkari Nordforsin taloon Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmaukseen. Laitoksen puhelinkeskus ja puhelimet hankittiin Ericssonilta Ruotsista. Laitoksen avajaisjuhla kutsuvieraille ehdittiin pitää 1. marraskuuta, kun jo seuraavan päivän iltana Nordforsin talosta alkanut tulipalo tuhosi apteekin lisäksi ison osan kaupunkia. Puhelinkeskuspöytä saatiin pelastettua ja puhelinlaitos pääsi aloittamaan toimintansa Kirkkokatu 25:ssä.[4] Laitoksen perustamisen aikoihin apteekkari Nordfors sairastui vaikeaan tautiin, jonka seurauksena hän kuoli 6. helmikuuta 1884. Sairauden aikana Oulun puhelinlaitosta johti Turusta käsin Frans Nordfors.[5]

Puhelinlaitoksen toiminta ei tyydyttänyt kaupungin liike-elämää, joka perusti "telefooniyhdistyksen" ja lunasti puhelinlaitoksen Nordforsin veljeksiltä vuoden 1884 alussa. Laitos siirrettiin kesän alussa Kirkkokadulta Herman Granbergin taloon, joka sijaitsi nykyisen Madetojan puiston paikalla. Yhdistys muutettiin 1885 osakeyhtiöksi: Uleåborgs Telefonaktiebolag - Oulun Telefooniosakeyhtiö. Yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja vuosina 1885–1890 oli konsuli Nils Emanuel Ringvall.[6] Telefooniosakeyhtiön aikana toimialue kasvoi kaupungin rajojen ulkopuolelle. Vuoteen 1900 mennessä yhtiöllä oli tilaajia Oulun ympäristökuntien lisäksi Kuusamossa, Pudasjärvellä, Taivalkoskella, Utajärvellä ja Vaalassa.[7]

Oulun Puhelin Osakeyhtiön perustaminen

muokkaa

Telefooniosakeyhtiöönkään ei kaupungissa oltu tyytyväisiä. Pormestari Arthur Castrén ehdotti kunnallisen laitoksen perustamista jo 1904, mutta kaupungin pääosin omistama Oulun Puhelin Osakeyhtiö perustettiin lopulta vasta 1913.[8] Maailmansodan syttyminen viivästytti kuitenkin toiminnan aloittamista ja uuden yhtiön toiminta alkoi vasta 1918. Telefooniosakeyhtiö vastasi puhelinliikenteestä vielä vuodet 1918-1920 Oulun Puhelimen laitehankintojen viivästymisen vuoksi[9], vaikka telefooniosakeyhtiön toimitalo ja sitä ympäröivä kortteli paloivat sisällissodan taisteluissa 2. helmikuuta 1918[10].

Oulun Puhelin Osakeyhtiön alkuinvestoinnit olivat niin suuria, ettei se pystynyt vastaamaan yhtä laajasta alueesta kuin edeltäjänsä. Telefooniosakeyhtiön toimialueelle perustettiin Oulun Puhelin Osakeyhtiön lisäksi kuusi uutta puhelinlaitosta: Tyrnävän, Haukiputaan, Kempeleen ja Kiimingin Puhelinosuuskunnat ja Oulun–Vaalan Puhelinosakeyhtiö sekä Oulun–Kuusamon Puhelinosakeyhtiö.[11]

Puhelinkioskit

muokkaa

Oulun Puhelin pystytti ensimmäiset puhelinkioskit kesällä 1926 Kolmiotalon kulmaukseen, Kalevan toimitalon nurkalle ja niin sanotulle palotontille eli nykyiseen Mannerheimin puistoon. Kioskien osoittauduttua taloudellisesti kannattavaksi pystytettiin niitä lisää niin, että vuonna 1935 kioskeja oli käytössä jo 39 kappaletta.[12] Vanhoja koristeellisia puhelinkoppeja alettiin korvata arkkitehti Gustaf Strandbergin suunnittelemalla funktionalistisella kioskimallilla 1938, mutta vanhoja "kiinalaistyyppisiä" kioskeja alettiin rakentaa uudelleen ja niitä tehtiin vielä 1980-luvulla.[13]

Toimitalot

muokkaa
 
 
1930-luvun toimitalo edustaa tyylipuhdasta funktionalismia ja 1970-luvun toimitalo lasilla verhottua konstruktivismia.

Oulun Puhelimen tilat sijaitsivat vanhassa kaupungintalossa vuoteen 1937, jolloin yhtiölle valmistui arkkitehti Gustaf Strandbergin suunnittelema toimitalo Kauppurienkadulle.[14] Toimitalon viereiselle tontille Torikadun varteen, historiallisen Hedmanin talon paikalle, rakennettiin arkkitehti Risto Harjun suunnittelema uusi toimitalo 1970-1971.[15] Lisäksi Oulun Puhelin oli 1960–luvun lopulla rakentanut Välivainiolle varikkotilat, joissa sijaitsi varastojen lisäksi yhtiön verkko-osasto. Keskittääkseen toimintansa yhteen paikkaan yhtiö osti Pohjanmaa Oy:ltä Lyötyllä Arkistokatu 4:ssä sijaitsevan kiinteistön 1983. Uusiin tiloihin Oulun Puhelin pääsi muuttamaan 1986.[16]

Oulun Puhelimen Arkistokadun toimitila sai väistyä asuntorakentamisen tieltä 2020-luvun alussa[17]. Oululaista funktionalismia edustavasta Kauppurienkatu 7:n toimitilasta on tullut yksi keskustan ruutukaava-alueen arvorakennuksista[18]. Torikatu 18:n toimitalo on saneerattu Toriportti-nimiseksi kiinteistöksi[19]. Vuonna 2016 toteutetussa peruskorjauksessa rakennuksen lasisesta julkisivusta riisuttiin sen alkuperäinen vihreä väri, joka liitti sen arkkitehtonisesti vieressä sijaitsevaan, tehosteväriltään vihreään Strandbergin suunnittelemaan taloon[20]. Muutostöissä kaksi historiallisesti toisiinsa liittyvää toimitaloa liitettiin kuitenkin tilallisesti yhteen[19].

Toimitusjohtajat

muokkaa

[21]

  • Kaarlo I. Junnelius 1917–1919
  • Iivari Tervonen 1920–1924
  • Gunnar Mortimer Hammar 1924–1947
  • Antti Niemelä 1948–1981
  • Sakari Nevalainen 1981–1995
  • Risto Siivola 1995–2007[22]

Lähteet

muokkaa
  • Manninen, Turo: Oulun puhelinlaitos 1882-1982. Oulu: Oulun Puhelin Osakeyhtiö, 1982. ISBN 951-99418-8-6
  • Manninen, Turo: Oulun kaupungin historia VI. Oulu: Oulun kaupunki, 1995. ISBN 951-9234-48-9

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e Oulun Puhelin Oyj vuosikertomus 2006, 2007. Oulu: Oulun Puhelin Oyj. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 11.4.2011.
  2. ↑ Oulu ICT on nyt Partnera partnera.fi. 22.4.2015. Arkistoitu 1.1.2017. Viitattu 1.1.2017.
  3. ↑ Entisen Oulun Puhelimen juurille syntynyt Partnera listautui pörssiin yle.fi. 9.9.2020. Yle Uutiset. Viitattu 22.3.2021.
  4. ↑ Manninen 1982, s. 13-14
  5. ↑ Manninen 1982, s. 14-15,19
  6. ↑ Manninen 1982, s. 19-21, 25
  7. ↑ Manninen 1982, s. 34
  8. ↑ Manninen 1982, s. 36-39
  9. ↑ Manninen 1982, s. 47
  10. ↑ Manninen 1982, s. 45-46
  11. ↑ Manninen 1982, s. 47-48
  12. ↑ Manninen 1982, s. 59-60
  13. ↑ Manninen 1982, s. 82-83
  14. ↑ Manninen 1982, s. 52, 73-76
  15. ↑ Manninen 1982, s. 120-122
  16. ↑ Manninen 1995, s. 98
  17. ↑ Klemettilä, Pasi: YIT osti entisen Oulun Pu­he­li­men kiin­teis­tön – ra­ken­nus pu­re­taan, tilalle tulee viisi asuin­ra­ken­nus­ta. Kaleva, 4.4.2019. Viitattu 11.5.2023.
  18. ↑ Oulun moderni ruutukaavakeskusta: Modernin rakennuskannan inventointi 2016, s. 87. Oulun kaupungin rakennussuojelutyöryhmä. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Oulun kaupunki, 2016. Teoksen verkkoversio.
  19. ↑ a b Rahko, Pekka: Toriportti valmistuu vapuksi. Kaleva, 14.11.2015. Viitattu 11.5.2023.
  20. ↑ Oulun moderni ruutukaavakeskusta: Modernin rakennuskannan inventointi 2016, s. 69. Oulun kaupungin rakennussuojelutyöryhmä. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Oulun kaupunki, 2016. Teoksen verkkoversio.
  21. ↑ Manninen 1982, s. 163-169
  22. ↑ Suvanto, Pertti: Muotokuvassa Risto Siivola. (Draka Finlandin asiakaslehti) Johdin, 2004, nro 2, s. 20. Helsinki: Draka Finland. ISSN 0356-6129 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 11.4.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa
Muuta Ouluun liittyvää
Kaupunki ja hallinto
Media
Lehdet
Radiot
Oppilaitokset
Muuta Ouluun liittyvää
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oulun_Puhelin&oldid=22229337”