Wikipedia

Naakka

varisten heimoon kuuluva varpuslintulaji
Tämä artikkeli kertoo lintulajista, Valkeakosken kaupunginosasta on erillinen artikkeli.

Naakka (Corvus monedula) on pienehkö tumma varislintu. Kooltaan naakka on 34–37 senttimetriä pitkä ja väritykseltään tummanharmaa, poikkeuksena silmien hyvin erottuvat valkoiset iirikset. Naakka viihtyy asutuksen lähellä kulttuuriympäristöissä, mutta myös sellaisissa lehti- ja sekametsissä, joissa on pesimiseen sopivia koloja.[3] Laji on kaikkiruokainen ja hyödyntää muun muassa kasveja, hyönteisiä ja ruoanjätteitä.[4] Naakan esiintymisalue kattaa suuren osan läntisestä Euraasiasta ja pienen alueen Pohjois-Afrikasta.[1] Naakka on luonteeltaan hyvin sosiaalinen.[3]

Naakka
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Varikset Corvidae
Suku: Varikset Corvus
Laji: monedula
Kaksiosainen nimi

Corvus monedula
Linnaeus, 1758

Naakan levinneisyysalue (punaisella)
Naakan levinneisyysalue (punaisella)
Alalajit [2]
  • Corvus monedula monedula
  • Corvus monedula cirtensis
  • Corvus monedula soemmerringii
  • Corvus monedula spermologus
Katso myös

  Naakka Wikispeciesissä
  Naakka Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

muokkaa
 
Naakan lento muistuttaa hieman kyyhkysen lentoa, mutta siiveniskut ovat rennompia, hitaampia ja jatkuvia. Siiveniskut ovat nopeammat ja hieman syvemmät, sekä muodoltaan suipommat kuin variksella. Naakan lento tuulessa on taiturimaista, naakka myös liitelee hyvin.[5]

Naakan pituus on 34–37 senttimetriä[4], siipiväli 64–73 cm[3] ja paino 182–265 grammaa[5][4]. Koiras painaa keskimäärin 233 g ja naaras 219 g.[4] Puku on tummanharmaa ja kauempaa se voi näyttää kokotummalta. Kaulansivut sekä pää ovat vaaleamman harmaat.[3] Silmät eroavat useimpien muiden lintujen silmistä, sillä tummaa pupillia ympäröi hopeanvalkoinen iiris.[6] Nokka on selvästi pienempi kuin variksella. Kaula näyttää paksulta ja lyhyeltä sekä nokka pieneltä, mikä saa pään näyttämään typäkältä.[3]

Sukupuolet ja ikäluokat ovat samannäköisiä,[3] mutta nuoren naakan voi erottaa aikuisesta vähemmän kuluneiden siipi- ja pyrstösulkien perusteella. Aikuisten lintujen sulkasato ajoittuu pesinnän jälkeen heinä-elokuulle, jolloin ne vaihtavat koko höyhenpukunsa uuteen. Saman kesän poikaset vaihtavat pääosan poikaspuvustaan aikuispukuun loppukesän ja alkusyksyn aikana. Nuoren linnun iiris on ensin sinertävä ja muuttuu myöhemmin ruskeaksi, kunnes se seuraavana keväänä on vaaleanruskea tai harmaanvalkoinen, joskus ruskeatäplikäs, harvoin samanvärinen kuin aikuisen iiris.[7]

Muuntelu

muokkaa

Etelä- ja Länsi-Euroopassa alalajin spermologus naakat ovat tummempia kuin nimialalajin. Koillis-Euroopan alalajin soemmerringii kaulansivu on vaaleampi, etenkin syyspuvussa. Pohjoisafrikkalaisen alalajin cirtensis puku on himmeämmän ja tasaisemman harmaa, ja kaulan vaalea kuvio on huomaamattomampi. Alalajien määrittäminen on hankalaa, koska esimerkiksi muuttavat linnut sekoittuvat Fennoskandiassa nimialalajiin.[3]

Äänet

muokkaa

Naakan havaitsee helposti, sillä se on äänekäs. Normaali keskustelu- ja kutsuääni on melko lyhyt, napakka ja joskus karhea. Linnun perusääniin kuuluu töksähtävä ”kja”, kuten myös sarja kovempia usein toistettuja ”kjak”-ääniä, sekä venytetty ”kjaar” ja särisevämpi ”tshräär”. Varoitusääni on kiukkuinen, venytetty, käheä ”tsäähr”. Äänien voimakkuus ja yksityiskohdat vaihtelevat mielialan mukaan. Pariskunnat juttelevat usein hiljakseen keskenään kuherrellessaan savupiipun päällä. Suurista yöpymisparvista kuuluu kova ääni ennen kuin ne rauhoittuvat.[3]

Levinneisyys

muokkaa

Naakka on levittäytynyt laajalle, noin 15 600 000 km²:n alueelle,[8] josta yli puolet on Euroopassa.[9] Myös sen populaatio on suuri: Euroopan kannaksi on arvioitu 5,2–15 miljoonaa[9] yksilöä ja koko maailman kannaksi 20–100 miljoonaa.[8] Vaikka naakan globaalista kannankehityksestä ei ole tarkkoja tietoja, on todisteita, että sen yksilömäärät olisivat vielä kasvussa.[1]

Naakkaa tavataan koko Euroopassa Islantia, Maltaa, Fennoskandian pohjoisosia sekä korkeimpia vuoristoja lukuun ottamatta.[1] Pesimäalueidensa pohjoisimmista osista naakka poistuu talveksi, ja joillakin alueilla, kuten Portugalin rannikolla ja Lähi-idän pohjoisosissa, sitä tavataan vain talvehtivana.[3] Aasiassa naakkaa esiintyy Kiinassa, Mongoliassa, Kazakstanissa, Venäjällä, Afganistanissa, Irakissa, Iranissa ja Israelissa, sekä valtioissa, jotka ovat näiden ja Euroopan välillä.[1] Afrikassa naakkaa tavataan Marokon ja Algerian pohjoisimmissa osissa.[3] Yhdysvalloissa pieniä ryhmiä on esiintynyt useammassa osavaltiossa ja provinssissa 1980-luvulla.[10]

Ilmastonmuutoksen seurauksena naakan uskotaan leviävän huomattavasti pohjoisemmaksi ja sisämaahan.[11]

Levinneisyys Suomessa

muokkaa

Naakkakanta on vahvimmillaan Etelä- ja Länsi-Suomessa, Itä-Suomessa ja Oulun läänissä harvempi ja Lapin läänissä vain sen etelä- ja lounaisosissa.[12] Suomessa pohjoisimpia pesimäpaikkoja ovat muun muassa Rovaniemi ja Kemijärvi. Suomen pesimäkanta on keskimäärin 220 000 paria (180 000–270 000).[13] Naakka on pesimäkannaltaan Suomen runsaslukuisin varislintu.[13] Se on osittaismuuttaja: enemmistö naakoista muuttaa loka-marraskuussa Etelä-Itämeren alueelle, osa Alankomaihin ja Belgiaan saakka,[4] ja palaa maalis-huhtikuussa.[5] Varsinais-Suomessa kevään päämuutto tapahtuu maaliskuun lopussa ja syksyn päämuutto lokakuun puolimaissa, jolloin Vakka-Suomen rannikolla tavataan jopa 7 000 Ahvenanmaan suuntaan muuttavaa yksilöä päivän aikana.[14] Varsinais-Suomessa talvehtii runsaasti naakkoja, Turussa ainakin pari tuhatta.[14] Suomen talvikanta on kaatopaikkojen ansiosta kasvanut viime vuosikymmeninä. Kaatopaikkojen vähenemisen takia muuttavan kannan osuus luultavasti kasvaa tulevaisuudessa.[15]

Elinympäristö

muokkaa

Naakka viihtyy lähellä ihmistä, ja se on kulttuuriympäristöjen lintu, mutta sitä tavataan myös lehti- ja sekametsissä, joissa on pesimiseen sopivia koloja. Varsinais-Suomen tihein kanta pesii Ruissalossa, jossa 1980–1990-luvuilla pesi luonnonkoloissa noin 50 paria.[14] Se elää paikallisesti myös vuoristossa.[3] Muita alueita ovat metsät ja ruohomaat subtrooppisilla, kuivilla trooppisilla ja lauhkeilla alueilla. Sitä tavataan myös merenrannikoiden kallioseinämillä ja kivikkoisilla saarilla.[1]

 
Naakan pesäkoloja Saksassa.

Lisääntyminen

muokkaa
 
Nuori naakka.

Naakka on pariuskollinen, ja pari on tiivisti yhdessä koko elämänsä ajan.[3] Naakkapari kihlautuu jo noin kahdeksan kuukauden ikäisenä mutta on sukukypsä tavallisesti vasta kaksivuotiaana.[4] Parin kihlautuminen valikoituu siten, että naaras on aina koirasta alempiarvoinen.[4] Se pesii useimmiten yhdyskunnissa[5] ja tekee pesän rakennuksien ja puiden onkaloihin, piippuihin, ilmanvaihtoventtiileihin, palokärjen koloihin ja uuttuihin[3] sekä suurireikäisiin pönttöihin[5]. Luonnonpesät ovat vanhojen puistojen ja lehtimetsien puiden koloissa, mutta myös luolissa ja kallionhalkeamissa.[3] Ennen ihmisen rakennelmia naakka asuikin kalliojyrkänteillä, palokärjen koloissa ja maakoloissa.[16] Itse pesä on rakennettu heinänkorsista ja oksista ja se on vuorattu höyhenillä, karvoilla, villalangan pätkillä, paperin- ja muovinpalasilla sekä mudalla. Sekä koiras että naaras osallistuvat rakentamiseen niin, että koiras tekee pääosan rungosta ja naaras vuorauksesta.[4]

Naaras munii neljästä seitsemään[12], keskimäärin viisi ja harvoin kahdeksan,[4] vaaleansinivihreää, tummatäpläistä munaa [17] huhtikuun lopulla tai toukokuussa,[12] ja hautoo niitä 17–20 vuorokautta. Munan keskikoko on 34,0*24,7 mm.[4] Muninta tapahtuu yleensä päivittäin, mutta joskus naaras voi pitää jopa kolmen päivän tauon. Haudonta alkaa jo heti ensimmäisen munan ilmestyttyä, joten poikaset kuoriutuvat eriaikaisesti. Usein nuorin poikanen on paljon muita pienempi, mikä johtuu myös siitä, että naaras poistuu pesästä pitkiksi ajoiksi varhaisimpien poikasten jo kuoriuduttua. Koiras tuo hautovalle naaraalle ruokaa ja voi itsekin joskus hautoa lyhyitä aikoja.[4] Emot ruokkivat poikasia pesässä 28–32 vuorokautta[16] ennen kuin viimeiset poikaset lähtevät pesästä, usein heinäkuun alussa.[12] Ne oppivat kunnolla lentämään 35 päivän ikäisinä.[4] Naakka saavuttaa sukukypsyyden kaksivuotiaana[16], joskus jo yksivuotiaana.[4]

Pönttö

muokkaa

Naakat pesivät myös ihmisen rakentamissa linnunpöntöissä. Usein pöntöt ripustetaan puistojen puihin tai rakennuksiin, esimerkiksi kirkkoihin. Naakan pöntön lentoaukon halkaisija on 8,5 cm, pöntön sisähalkaisija 18–20 cm, pöntön ulkoseinän korkeus 50 cm ja lentoaukon keskipisteen etäisyys katosta 10 cm. Naakan pönttö tulee ripustaa 4–6 metrin korkeuteen. Samanlaisissa pöntöissä pesii myös helmipöllö ja uuttukyyhky.[18]

Käyttäytyminen

muokkaa

Naakat ovat sosiaalisia lintuja. Ne etsivät ruokaa parvissa ja kerääntyvät etenkin syksyisin suuriin yöpymisparviin metsiköihin ja puistoihin.[3] Parvia esiintyy ympäri vuoden.[5] Parvissa on tarkka arvojärjestys, jonka mukaan ne sekä ruokailevat että valitsevat yöpymis- ja pesimäpaikan.[16] Laji suhtautuu ihmiseen luottavaisesti etenkin alueilla, jossa sitä ei ole vainottu. Koska naakka on pariuskollinen, ne liikkuvat usein pareittain parvissakin. Naakka kävelee reippaasti ja melko suoraviivaisesti pystyhkössä asennossa.[3]

Naakkojen on todettu osaavan käyttää ja tehdä työkaluja simpanssien ja uudenkaledonianvaristen tavoin. Cambridgen ja Queen Maryn yliopistojen tutkijat ovat tutkineet naakan päättelykykyä laboratorio-olosuhteissa. Naakat oppivat pudottamaan kiven alustalle, josta niille putosi ravintoa. Jos naakoilla ei ollut saatavilla kiveä, ne käyttivät tikkua, jota ne jopa työstivät tarkoitukseen sopivaksi. Toisessa kokeessa naakat noukkivat ruokaa putkesta koukkutikulla ja jopa taivuttivat suoran tikun koukuksi saadakseen ruokaa. Linnut eivät olleet nähneet aikaisemmin mallia työkalujen käytöstä, ja ne olivat syntyneet ja kasvaneet tarkoin säädellyssä laboratorioympäristössä. Luonnossa naakkojen ei ole havaittu käyttävän työkaluja.[19]

Naakat oppivat ja muistavat variksen tavoin asioita ja voivat opettaa niitä parven muille jäsenille, jolloin hyödyllistä tietoa voi siirtyä jopa sukupolvelta toiselle. Konrad Lorenz sai Nobelin lääketieteen palkinnon yksilöiden järjestäytymistä ja esille tulosta sekä eläinten sosiaalisen käyttäytymisen malleja koskevista tutkimuksistaan vuonna 1973. Hän kuvaa kirjoissaan muun muassa seuraavaa: Hänen kantaessaan kerran kädessään mustia uimahousuja hänen kimppuunsa hyökkäsi kotitalon naakkaparvi. Naakat luulivat Lorenzin kantaneen kuollutta naakkaa. Vuosia tapahtuman jälkeen, kun yksikään tapauksen nähnyt naakka ei ollut enää elossa, naakkaparvi varoi yhä kyseistä puutarhan nurkkausta.[16] Lorenz havaitsi erään tapauksen, jossa vanha naaras pariutui nuoremman koiraan kanssa, koska yhdyskunnassa ei sillä hetkellä ollut sitä vanhempia koiraita. Tämä naaras käyttäytyi maskuliinisesti, eivätkä parin munat olleet hedelmällisiä. Kolmantena vuonna yhdyskuntaan asettui vanha koiras, jonka kanssa naaras pariutui, ja sen käytös muuttui naaraalle tyypilliseksi. Nuori koiras jäi kuitenkin mukaan kuvioihin, ja ne elivät sitten kolmisin.[4]

Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin kesyjen naakkojen käyttäytyvän eri lailla, kun paikalla oleva ihminen katsoo niitä, verrattuna tilanteeseen, jossa paikalla oleva ihminen ei katso niitä. Muilla eläimillä vastaavaa ei ole todettu ennen tätä. Käyttäytymisen muuttuminen johtui nimenomaan paikalla olleen ihmisen silmien asennosta, ei pään asennosta. Naakat ovat sosiaalisia lintuja ja todennäköisesti käyttävät silmiään kommunikoidessaan, samaan tapaan kuin ihmiset.[6]

Euroopan vanhin rengastettu naakka oli 19 vuotta ja 11 kuukautta vanha, ja se löydettiin Tanskasta kuolleena.[20]

Ravinto

muokkaa

Naakka on kaikkiruokainen lintu: kesäisin sen ruokavalioon kuuluvat muun muassa hyönteiset, etanat ja lierot, syksyisin vilja, marjat ja hedelmät. Se käy myös kaato-[5] ja ruokintapaikoilla.[12] Monin paikoin sille kelpaavat myös muiden lintujen munat ja poikaset, vaikka se ei ole läheskään niin paha pesärosvo kuin varis tai närhi.[4] Eräät naakkayksilöt ovat oppineet nokkimaan kuoliaaksi räkättirastaan vasta pesästä lähteneen poikasen ja käyttämän sen ravinnokseen.[21][4]

Suojelu ja lainsäädäntö

muokkaa

Naakka oli rauhoitettu Suomessa 25 vuoden ajan, kunnes elokuusta 2018 alkaen sitä on jälleen saanut metsästää.[22] Sitäkin ennen alueelliset ympäristökeskukset olivat myöntäneet poikkeuksia rauhoitusmääräyksistä viljelmille ja karjankasvatukselle aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi.[23]

Naakkojen rengastuksen avulla selvitetään muun muassa populaation rakennetta, elinikää, poikastuottoa ja pariuskollisuutta.[24]

Naakka kulttuurissa

muokkaa
 
Naakka Sauvon vaakunassa.

Naakkaa on pidetty kuoleman ennelintuna. Kun Naantalin birgittalaisluostarin katolta vuonna 1628 ammuttiin naakka, panos sytytti kirkon palamaan ja kirkko paloi kokonaan.[16] Nykyään seurakunnatkin suhtautuvat myönteisesti naakkaan ja rakentavat usein niille pesäpaikkoja kirkkoihin korjausten yhteydessä.[17]

Naakka on Varsinais-Suomen maakuntalintu[25] ja Muhoksen kunnan nimikkolaji.[26] Sauvon kunnan vaakunassa on naakan kuva.

Nimi

muokkaa

Naakan nimiä ovat olleet naakkavares (Kuusamo), variksennaakka (Sotkamo), viron vares (Kemi), Saksan vares (Paavola), Vennäinvaris (Uusikirkko) ranskalainen vares (Oulu), sinivaris (Lopella) ja Peltovares (Kemi).[27] Historiallisia nimiä ovat olleet hakkinen, kirkkohakkinen, kaija ja kirkkokaija Lönnrot,1861). [28]

Tieteellinen nimi Corvus on latinaa ja tarkoittaa korppia Cicerolla.[29] Lajinimi monedula on Linnén antama ja tarkoittaa rahan (moneta) syömistä (edo).[30] Naakka sai lajinimensä Ovidiuksen kertomasta myytistä, jonka mukaan sithonialainen prinsessa Arne muutettiin naakaksi sen jälkeen, kun oli kavaltanut kotimaansa kullasta Kreetan kuningas Minokselle.[31][32]

Lähteet

muokkaa
  • Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6
  • G. L. Huxley, G. L.: Arne Sithonis. The Classical Quarterly, Vol. 32, No. 1, s. 159–161, 1982. Artikkelin verkkoversio.
  • Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
  • Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Ensimmäinen osa. Wsoy, 1926.
  • Vallauri, T. & Durando, C.: Dizionario Latino. Latino–italiano. Italiano–latino. RusconiLibri, 2011.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f BirdLife International: Corvus monedula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 7.3.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Eurasian Jackdaw (Corvus monedula) Ibc.lynxeds.com. The Internet Bird Collection. Viitattu 25.12.2010. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Mullarney, Killian et al: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 334 ja 335. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p von Haartman, Lars et al: Pohjolan linnut värikuvin. Helsinki: Otava, 1967.
  5. ↑ a b c d e f g Koskimies, Pertti et al: Suomen ja Euroopan lintuopas, s. 361. Helsinki: Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, 2004. ISBN 951-584-605-6
  6. ↑ a b Naakka pystyy seuraamaan ihmisen katsetta YLE, Tiedeuutiset. Arkistoitu 14.4.2009. Viitattu 22.6.2009.
  7. ↑ Svensson, Lars: Euroopan varpuslinnut – sukupuolen ja iän määritys. Helsinki: Lintutieto, 1997. ISBN 951-95560-8-7
  8. ↑ a b Data Zone: Eurasian Jackdaw – BirdLife Species Factsheet 2009. BirdLife International. Viitattu 11.6.2009. (englanniksi)
  9. ↑ a b Detailed species account from Birds in Europe: population estimates, trends and conservation status: Corvus monedula (PDF) 2004. BirdLife International. Viitattu 11.6.2009. (englanniksi)
  10. ↑ Eurasian Jackdaw Audubon. 13.11.2014. Viitattu 7.3.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Ilmastonmuutos uhkaa Euroopan linnuston tulevaisuutta BirdLife Suomi. Arkistoitu 11.1.2012. Viitattu 11.6.2009.
  12. ↑ a b c d e Laine, Lasse J.: Suomen Luonto-opas, s. 220. WSOY, 2000. ISBN 951-0-23942-9
  13. ↑ a b Aleksi Lehikoinen, Antti Below, Aili Jukarainen, Toni Laaksonen, Teemu Lehtiniemi, Markku Mikkola-Roos, Jorma Pessa, Ari Rajasärkkä, Pekka Rusanen, Päivi Sirkiä, Juha Tiainen & Jari Valkama: Suomen lintujen pesimäkantojen koot Linnut 2018 -vuosikirja. BirdLife Suomi. Viitattu 18.8.2023.
  14. ↑ a b c Lehikoinen, Esa et al: Varsinais-Suomen linnut. Turku: Turun lintutieteellinen yhdistys r.y., 2003. ISBN 952-91-5584-0
  15. ↑ Kaatopaikkojen väheneminen muuttaa linnustoa kaleva.fi. Arkistoitu 21.1.2012. Viitattu 9.10.2010.
  16. ↑ a b c d e f Koskimies, Pertti et al.: Kotimaan Luonto-Opas, s. 317. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8
  17. ↑ a b Felix, Jiri & Hisek, Kvetoslav: Koko perheen suuri lintukirja, s. 309. Kirjalito, 1990. ISBN 951-28-1683-0
  18. ↑ Linnunpönttöjen rakennusohjeet BirdLife Suomi. Viitattu 11.6.2009.
  19. ↑ Lintu ja simpanssi. Tekniikan Maailma, 1.7.2009, 57. vsk, nro 13, s. 78. Yhtyneet Kuvalehdet Oy. ISSN 0355-4287
  20. ↑ Staav, R. and Fransson, T.: Euring list of longevity records for European birds 1.10.2008. The European Union for Bird Ringing. Viitattu 10.11.2007.
  21. ↑ Suomen Luonto 8/2009 s. 77
  22. ↑ Naakkoja saa nyt ampua – tuhoihin kyllästynyt tilan isäntä on kokeillut jo kaikkia muita keinoja Yle uutiset. 1.8.2018. Viitattu 3.8.2018.
  23. ↑ Korpelainen, Heikki: Pitäisikö naakkakantaa vähentää lintuinfluenssan takia? 27.4.2006. Ympäristöministeriö. Viitattu 11.6.2009.
  24. ↑ Naakat lisääntyneet hurjasti viime vuosina Yle.fi. 3.5.2009. Yleisradio. Viitattu 27.6.2009.
  25. ↑ Vihonen, Lasse: Naakka - Varsinais-Suomen maakuntalintu Yle Elävä arkisto. 28.12.2006 / Päivitetty 30.3.2015. Viitattu 1.11.2024.
  26. ↑ Mitä ihmeen nimikkolajeja? kaleva.fi. Arkistoitu 21.1.2012. Viitattu 9.10.2010.
  27. ↑ Kivirikko, 1926, s. 101
  28. ↑ Häkkinen, 2011, s. 364
  29. ↑ Vallauri & Durando, 2011, s. 164
  30. ↑ Jobling, 2010, s. 259
  31. ↑ Ovidius: Muodonmuutoksia theoi.com. Viitattu 2.5.2021. (englanniksi)
  32. ↑ Huxley, 1982

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Naakka&oldid=22741684”