Mainio vallankumous

Mainioksi vallankumoukseksi (engl. Glorious Revolution, suom. myös Loistava vallankumous) kutsutaan vuosien 1688–1689 tapahtumia, joiden seurauksena Englannin kuningas Jaakko II syrjäytettiin ja valtaistuimelle astuivat Vilhelm III Oranialainen ja tämän puoliso Maria II, Jaakko II:n tytär. Nykyisin englanninkielisessä historiankirjoituksessa käytetään joskus neutraalia nimitystä ”vuoden 1688 vallankumous”. Nimitystä ”Glorious Revolution” käytti ensimmäisenä John Hampden loppuvuodesta 1689 ja Britannian parlamentti käyttää sitä yhä nykyäänkin. Vallankumousta nimitetään toisinaan myös verettömäksi vallankumoukseksi. Se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä Englannissa oli kaksi merkittävää yhteenottoa kahden armeijan välillä ja katolilaisvastaisia mellakoita useissa kaupungeissa.

Vallastasyösty kuningas Jaakko II

Vilhelm III Oranialainen

Vallankumoukseen liittyi myös vuosina 1689–1691 Irlannissa käyty sota ja taisteluita Skotlannissa (joista merkittävimmät Killicrankien ja Dunkeldin). Vallankumous johti myös Uuden-Englannin dominion romahdukseen ja Marylandin hallituksen kukistumiseen.

Vallankumous oli läheisessä yhteydessä yhdeksänvuotisen sodan tapahtumiin Manner-Euroopassa ja se voidaan nähdä viimeisenä onnistuneena invaasiona Englantiin.

Vallankumouksen tapahtumat

Jaakko II astui valtaan vuonna 1685. Lyhyen hallituskautensa aikana hän oli vaikeassa poliittisessa tilanteessa: maassa taistelivat vaikutusvallasta yhtäältä katolisuus ja protestantismi, toisaalta kuningasvalta ja parlamentti. Jaakon erityinen ongelma oli hänen oma katolilaisuutensa, jonka vuoksi hänen uudistushankkeisiinsa, kuten pysyvän rauhanajan armeijan perustamiseen sekä uskonnonvapauden lisäämiseen, suhtauduttiin hyvin epäilevästi. Hänen edeltäjänsä ja veljensä Kaarle II sen sijaan oli voinut harjoittaa vapaammin omaa politiikkaansa, koska ei ollut katolilainen.

Tilanne kriisiytyi vuonna 1688, kun Jaakolle syntyi poika. Tätä ennen ensimmäisenä perimysjärjestyksessä oli ollut Jaakon protestanttinen tytär Maria. Joukko aiemmin kuninkaalle uskollisen Tory-puolueen johtohahmoja liittoutui opposition Whig-puolueen edustajien kanssa estääkseen katolisen dynastian valtaannousun. Salaliitto laati suunnitelman Jaakon syrjäyttämiseksi ja Marian nostamiseksi valtaistuimelle yhdessä tämän aviomiehen, Hollannin käskynhaltijan Vilhelm Oranialaisen kanssa.

Vilhelm teki maihinnousun suuren hollantilaisarmeijan kanssa Devonin Brixhamissa 5. marraskuuta 1688. Hän ei esittänyt vaatimuksia Englannin kruunua kohtaan, vaan sanoi ainoastaan tulleensa pelastaakseen protestantismin ja aloitti marssinsa Lontooseen. Vilhelm sai suuren suosion paikallisen väestön keskuudessa, ja myös pohjoisessa joukko aatelisia julistautui hänen kannattajikseen. Jaakon lähimmät joukot ryhmittyivät Salisburyyn, mutta Jaakon liittyessä armeijaansa kävi selväksi, etteivät miehet halunneet taistella, ja myös upseereiden uskollisuus oli kyseenalainen. Ennen kuin merkittäviä yhteenottoja ehti tapahtua, Jaakon nenästä alkoi vuotaa verta, eikä vuoto ottanut tyrehtyäkseen. Kuningas piti verenvuotoa huonona enteenä ja määräsi armeijansa vetäytymään. Pian tämän jälkeen Jaakko menetti tukijoukoistaan korkean upseerin John Churchill Marlboroughin ja tyttärensä Annan, jotka liittyivät Vilhelmin tukijoihin.

Kuultuaan, että Vilhelm oli noussut maihin Englannissa Ranskan kuningas Ludvig XIV julisti sodan Hollannille 26. marraskuuta. Hän ei kuitenkaan hyökännyt Alankomaihin, vaan iski Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sydämeen 100 000 sotilaan voimin. Näin sai alkunsa yhdeksänvuotinen sota. Vilhelmin joukot etenivät kohti Lontoota kohtaamatta mainittavaa vastarintaa; ainoa huomattava yhteenotto tapahtui Readingissa 10. joulukuuta, jolloin kuninkaan joukot kärsivät tappion.

Jaakko II yritti paeta Lontoosta 11. joulukuuta ja heitti valtakunnan suuren sinetin Thamesjokeen. Joukko kalastajia otti hänet kuitenkin kiinni Sheppeyn saarella. Tuon päivän jälkeisenä yönä Lontoo oli sekasorron vallassa: huhut kertoivat irlantilaisen armeijan olevan matkalla kaupunkiin, ja väkijoukot ryöstelivät katolilaisten koteja ja useita ulkovaltojen lähetystöjä. Jaakon palatessa muutaman päivän kuluttua Lontooseen häntä vastassa oli hurraava väkijoukko. Jaakko yritti jatkaa maan hallitsemista, mutta pian Vilhelm lähetti hänelle kehotuksen poistua kaupungista. Vilhelmin marssiessa Lontooseen 18. joulukuuta Jaakko vietiin hollantilaisten sotilaiden vartioimana Kentin Rochesteriin, mistä hän pakeni edelleen Ranskaan 23. päivänä. Vilhelmin oletetaan tarkoituksellisesti antaneen Jaakolle tilaisuuden paeta, sillä se oli helpoin ja kivuttomin tapa päästä eroon entisestä kuninkaasta maassa, jossa Kaarle I:n mestaus oli vielä tuoreessa muistissa.

Tammikuussa 1689 parlamentti kokoontui ja julisti Jaakko II:n luopuneen kruunustaan pakenemalla maasta. Vilhelmille ja Marialle tarjottiin yhteishallitsijuutta, minkä he hyväksyivät, joskin Vilhelm vaati itselleen täyden kuninkaan arvon. Helmikuun 13. päivänä 1689 Vilhelm III ja Maria II nousivat yhdessä Englannin valtaistuimelle.

Englannissa vallanvaihto tapahtui rauhallisesti. Skotlannissa Vilhelmiä ja Mariaa vastaan nousi jakobiittien ensimmäinen kapina, ja Irlannissa Jaakko itse yritti valtaanpaluuta; jakobiittien kapina kuitenkin kukistettiin ja Jaakko joutui pakenemaan Irlannista hävittyään sodan siellä vuonna 1691.

Vaikutukset

Mainio vallankumous on merkittävimpiä käännekohtia Englannin kuninkaan ja parlamentin valtasuhteiden kehityksessä. Parlamentti sääti Bill of Rights -lain, joka yhtäältä julisti kuninkuuden siirtyneen Jaakko II:lta Vilhelmille ja Marialle ja toisaalta rajoitti monarkin valtaa ja pysäytti kehityksen kohti absolutismia muun muassa takaamalla kansalaisille ja parlamentille tärkeitä poliittisia oikeuksia, alistamalla parlamentille kuninkaan verotusoikeuden ja oikeuden pitää maassa sotaväkeä sekä kieltämällä kuningasta puuttumasta oikeuslaitoksen toimintaan. Laki myös poisti lopullisesti mahdollisuuden katoliseen kuninkaaseen, sillä lain voimaantulosta lähtien Englannin hallitsija on vannonut kruunajaisvalassaan puolustavansa protestanttista uskoa. Vuodesta 1689 Englannissa ja myöhemmin Yhdistyneessä kuningaskunnassa on katkeamatta vallinnut parlamentaarinen monarkia.

Hollantiin vuonna 1683 paennut ”liberalismin isä”, filosofi John Locke pystyi tällöin palaamaan Britanniaan ja julkaisemaan kirjoittamansa Kaksi tutkielmaa hallitusvallasta, joissa hän vastusti itsevaltiutta ja esitti yksilöiden suostumuksen hallitusvallan ehdoksi. Kirjoitukset saavuttivat heti suuren suosion etenkin liberaalin whig-puolueen piirissä. Locken ajateltiin aiemmin kirjoittaneen teoksensa oikeuttaakseen vallankumouksen, mutta myöhemmin ne osoittautuivat varhemmin kirjoitetuiksi.

Finanssivallankumous

Pääartikkeli: Finanssivallankumous

Vuoden 1688 vallankumous oli merkittävä siksi, että se mahdollisti Englannin nousun maailmantalouden ja -politiikan merkittävimmäksi valtioksi. Termi finanssivallankumous viittaa vuosien 1688–1720 uudistuksiin brittiläisessä rahajärjestelmässä. Tuolloin luotiin systeemi, missä valtionvelka saattoi kasautua niin, että hallitus sai kulutusvoimaa ylitse verotustulojen. Tämä tuli tarpeellisena tuloksena laajoihin sotilaallisiin velvoitteisiin kuten esimerkiksi sotaan Ranskaa vastaan, vuosien 1688 ja 1815 välillä. Samaan aikaan liike-elämä, jonka tarkoitus oli kasvaa, vaati turvallisen maksujärjestelmän sekä vakaan luottojärjestelmän. Vallankumouksessa oli kolme peruselementtiä: vaihtosetelin käyttöönotto rahasiirroissa, yritysten osakekauppa, joka alkoi 1688 Lontoon pörssissä, sekä hallituksen julkaisemat ikuiset elinkorot jotka olivat vapaita maksun laiminlyöntiin liittyvästä riskistä.

Näillä hollantilaisilla uudistuksilla ja tekniikoilla oli syvällisiä taloudellisia tuloksia. Ne järjestivät institutionaalisen viitekehyksen, jossa talous aktiivisesti kasvoi, ei ainoastaan luomalla puitteet, joissa maaseudun liiketoimet voitiin siirtää ja linkittää finanssikeskukseen Lontoossa, vaan myös paljon kriittisemmin, integroimalla Lontoo Euroopan finanssikeskukseen, Amsterdamiin.