Luulaja
Luulaja[3] (ruots. Luleå) on Ruotsin kaupunki ja Luulajan kunnan keskustaajama. Luulaja sijaitsee Norrbottenin läänissä ja Norrbottenin maakunnassa, ja se on Norrbottenin läänin pääkaupunki. Luonnonmaantieteellisesti ilmaistuna kaupunki sijaitsee Luulajanjoen suulla Perämeren länsirannalla Pohjois-Ruotsissa. Vuonna 2020 Luulajan taajamassa oli noin 49 000 asukasta.[4] Vuonna 2023 Luulajan kunnan alueella asuu noin 79 000 ihmistä.[5]
Luulaja | |
---|---|
Luulajan ydinkeskustaa ilmasta kuvattuna. |
|
Luulaja |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Norrbottenin lääni |
Maakunta | Norrbotten |
Kunta | Luulajan kunta |
Luleå (taajaman nykyinen sijaintipaikka) | 30. toukokuuta 1649[1] |
Pinta-ala | |
– Maa | 29,09 km² |
Väkiluku | Noin 49 000 |
– Väestötiheys | 1 602,2 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[2]
|
Kaupungissa on kansainvälinen ja monipuolinen teknillinen yliopisto sekä Ruotsin viidenneksi suurin lentoasema. Eurooppatiet E4 ja E10 johtavat Luulajaan, joka on myös jälkimmäisen eteläinen alkupää.
Suurimmat työnantajat kaupungissa ovat SSAB:n terästehdas sekä Luulajan teknillinen yliopisto. Myös Luulajan satama on suuren kokonsa vuoksi merkittävä työllistäjä.
Historia
muokkaaNimi
muokkaaLuulajan (ruots. Luleå, Lule, Lulu) tulee saamenkielisestä "itäistä vettä" tarkoittavasta sanasta. Nimi löytyy ensimmäistä kertaa vuodelta 1327 peräisin olevasta ruotsalaisesta dokumentista, jossa Uppsalan arkkipiispa Olof Björnssonin johtamalle neljän miehen ryhmälle myönnettiin suuria alueita Luulajanjoen laaksosta. Alue sijaitsi Novgorodin ja Ruotsin välisellä alueella ja valtioiden välinen raja Skellefteån pohjoispuolella oli ollut aiemmin määrittelemätön. Alueella oli kuitenkin ollut asutusta ja maanviljelystä jo esihistorialliselta ajalta lähtien ja Ruotsin kruunu halusi liittää sen selkeämmin osaksi valtakuntaa.[6]
Luulajan uuden kaupungin perustaminen
muokkaa- Pääartikkeli: Gammelstad
Alkuperäinen Luulajan pitäjän, myöhemmin kaupungin, keskuspaikka sijaitsi nykyisessä Gammelstadin taajamassa, noin kymmenen kilometriä nykyisestä Luulajan kaupunkitaajamasta luoteeseen Luulajanjoen yläjuoksulla. Luulajan pitäjän pinta-ala kattoi 1400-luvulla yli 4 200 neliökilometriä, sisältäen muun muassa Jokimukkan ja Jällivaaran kylät pohjoisessa. Paikkakunnasta tuli merkittävä kauppapaikka, josta vietiin erityisesti kalaa Ruotsin eteläisiin satamiin.[7] Luulaja oli saanut kaupunkioikeudet 12. heinäkuuta 1621. Alkuperäinen satama oli kuitenkin tullut kulkukelvottomaksi maankohoamisen vuoksi, ja Luulajan kaupunki sille kuuluvine kauppaoikeuksineen päätettiin siirtää nykyiselle paikalleen kuninkaallisilla päätöksillä 1. joulukuuta 1648 ja 30. toukokuuta 1649.[6]
Hidas alkukehittyminen
muokkaaLuulajan uuden kaupungin kehitys lähti hitaasti käyntiin ja vielä 1700-luvun lopulla Luulajan uudessa taajamassa asui ainoastaan virkamiehiä. Ruotsin sodat ja venäläisten ryöstöretket hidastivat kaupungin kehittymistä ja se koki myös vakavia tulipaloja.[6]
Teollistuminen
muokkaaRuotsin suurvalta-ajan ja siihen liittyneiden sotien jälkeen kaupungin väkiluku alkoi kasvaa nopeasti. Suuri osa väestöstä oli kuitenkin riippuvaista maataloudesta ja katovuodet aiheuttivat vakavia ongelmia. Suuri osa kaupungin väestöstä näki nälkää 1830-luvulla ja useita avustustoimia tarvittiin. Telakkateollisuuden ensimmäisiä investoijia oli Karl Vredrik Liljevalch, jonka jälkeen useampiakin korkealaatuisia laivoja rakentaneita telakoita perustettiin. Telakoiden vanavedessä kaupunkiin tuli uutta osaamista, joka vaikutti positiivisesti myös maatalouden kehittämiseen ja alueen talous alkoi parantua.[6]
Modernistuminen
muokkaaLuulajan merkitys alkoi kasvaa 1800-luvun lopulla. Norrbottenin läänin hallinto ja maaherra muuttivat kaupunkiin 1856 ja muutamaa vuotta myöhemmin avattiin kaupungin ensimmäinen sairaala. Luulajaan rakennettiin kaupungintalo, ensimmäinen pankki avasi ovensa 1857 ja vuonna 1883 kaupunkiin tuli ensimmäinen puhelinlinja. Altappeniin rakennettiin saha ja rautatehdas, joista läänin suurteollisuus sai alkunsa. Malmirata Jällivaaraan avattiin 1888 ja kaupunki kytkettiin Ruotsin pohjoiseen päärataan 1894. Luulaja sai myös säännöllisen höyrylaivayhteyden Tukholmaan. Elinkeinoelämän muutokset muodostivat uusia sosiaaliluokkia, ammattiliitot organisoituivat, poliittinen tietoisuus lisääntyi ja kaupungissa koettiin myös lakkoja.[6]
Teollisuus syrjäytti maataloutta elinkeinona yhä enemmän 1900-luvun aikana. Ruotsin lapin malmia opittiin jalostamaan ja malmbananin ansiosta Karlsvikiin avattiin rautatehdas 1906. Sen merkitys haipui kuitenkin 1940-luvulla rakennetun Norrbottens järnverkin vuoksi, josta myöhemmin kehittyi SSAB, eräs läänin tärkeimmistä teollisuusyrityksistä. Luulaja alettiin tuntea teräs- ja satamakaupunkina ja se kehittyi Norrbottenin läänin tärkeimmäksi kaupungiksi.[6]
1900-luvun lopulta nykypäivään
muokkaaLuulajan kaupunki, Alaluulajan kunta ja Raunan kunta liitettiin yhteen vuoden 1969 kuntaliitoksessa nykyiseksi Luulajan kunnaksi. Luulajan teknillinen yliopisto avattiin 1971 ja sen merkitys kaupungin elinkeinoelämän kehittymisessä metallurgian, informaatioteknologian, koulutuksen, tutkimuksen, kaupan ja kommunikaation alueella on ollut suuri.[6]
Väestönkehitys
muokkaaKaupunginosat
muokkaaKeski-Luulaja
muokkaaItä-Luulaja
muokkaaPohjois-Luulaja
muokkaaEtelä-Luulaja
muokkaaLänsi-Luulaja
muokkaaUrheilu
muokkaaLuulajasta ovat kotoisin jääkiekkoseura Luleå HF ja koripalloseura LF Basket Norrbotten. Luleå HF:n kotihallina toimii Coop Norrbotten Arena.
Nähtävyydet
muokkaaKatso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Luleå Nordisk familjebok. 1886. Viitattu 9.2.2014. (ruotsiksi)
- ↑ Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Sinisalo, Aino: Ruijan ja Länsipohjan suomenkieliset paikannimet. Kielikello, 1976, nro 8. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. ISSN 0355-2675 Julkaisun verkkoversio. Viitattu 1.11.2015.
- ↑ scb.se: scb.se scb.se. Viitattu 2020 + (2022).
- ↑ Folkmängd och befolkningsförändringar - Kvartal 1, 2023 Statistiska Centralbyrån. Viitattu 23.6.2023. (ruotsiksi)
- ↑ a b c d e f g Luleå Nordisk familjebok. 1886. Viitattu 9.2.2014. (ruotsiksi)
- ↑ Historia www.lula.se. 2014. Luulajan kunta. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 9.2.2014. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Luulajan kunnan kotisivut (ruotsiksi)
Arjeplog • Arvidsjaur • Boden • Haaparanta • Jokimukka • Jällivaara • Kainuu • Kiiruna • Luulaja • Matarenki (Ylitornion kunta) • Pajala • Piitime • Ylikainuu • Älvsbyn |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |