Wikipedia

Luomiskertomukset

myytit maailman synnystä
(Ohjattu sivulta Luomismyytti)

Luomiskertomukset ovat tarinoita maailman ja ihmisen synnystä. Ne voivat olla kaunokirjallisuutta, myyttejä, osa uskontoa tai perimätietona säilyneitä. Lähes kaikilla kulttuureilla on ollut omat luomistarunsa.

James Tissot, Luominen, noin 1896–1902.

Luominen tapahtuu tarinassa usein tyhjyydestä, sekasortoisesta tai tuntemattomasta alkutilasta, alkumunasta tai alkuolennon ruumiista. Maailma tai sen ihmiset voivat myös nousta Maan päälle alkumeren pohjasta tai maan alta. Joskus luomisessa on mukana vain yksi tai useampi luoja, mutta joissain kertomuksissa luojalla tai luojilla on vastustajia. Luomismyyteissä esiintyy joskus vedenpaisumus, jossa luoja saattaa tuhota koko ihmiskunnan ja luoda sen uudelleen. Raamatun luomiskertomuksessa Jumala loi sanallaan ihmisen maan tomusta. Kalevalan runon alussa on luomiskertomus, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta.

Merkitys

muokkaa

Uskonnontutkija Charles Longin mukaan luomismyytti on symbolinen kertomus tietyn yhteisön käsityksestä siitä, miten maailma syntyi. Kertomuksen kautta yhteisö luo itselleen käsityksen maailman synnystä sekä ihmisen paikasta siinä, hänen suhteestaan toisiin ihmisiin ja luontoon. Se tarjoaa yhteisölle usein myös tyylillisen mallin sen kulttuurin rakenteille ja toiminnalle sekä sen toisille myyteille, ja sen kautta kulttuuri voi määritellä itsensä. Myös yhteisön taide, kuten naamiot ja tanssit, kuvaavat usein sen luomistarun rakenteen piirteitä. Luomiskertomus antaa yhteisölle myös käsityksen ajasta, joka jaetaan usein pyhään ja maalliseen aikaan.[1]

Luokittelu

muokkaa

Useimpien kulttuurien suulliseen perinteeseen kuuluu kertomus ihmisten ja koko maailman alkuperästä.[2] Charles Long on jaotellut luomismyytit viiteen pääluokkaan:[3]

  • tyhjästä luominen
  • sekasorrosta luominen, jossa maailma syntyy jostain olemassa olevasta tilasta tai aineksesta, kuten alkumunasta
  • maailmanvanhemmat, jossa maailma syntyy kahdesta ”vanhemmasta”, kuten Maasta ja Taivaasta, tai yhden vanhemman jakaantumisesta[4]
  • esiintuleminen, jossa ihmiset nousevat maan päälle maassa olevasta aukosta
  • Maansukeltaminen, jossa Maa luodaan alkumeren syvyyksistä sukeltamalla.

Moniin erityyppisiin luomismyytteihin kuuluu kertomus ihmisen luomisesta sekä kertomus tulvasta ja sitä seuraavasta uudesta luomisesta.[5]

Tyhjästä luominen

muokkaa
 
Valon ja pimeän erotus, kristinuskon Jumala luomassa maailmaa. Fresko Sikstuksen kappelissa, Michelangelo, 1511.

Tyhjästä luominen (lat. ex nihilo) on laajimmalle levinnyt ja luultavasti yleisin luomiskertomustyyppi. Tyhjästäluomiskertomuksissa luojaolennot tai olento luovat maailman tyhjästä tai aineettomasta tilasta. Yksijumalaisten abrahamilaisten uskontojen, kuten juutalaisuuden, kristinuskon (joilla on yhteinen Raamatun luomiskertomus) ja islamin, vaikutusalueella tyhjästä luominen on vallitseva luomisen kuvaus. Tyhjästä luomisen kertomuksia kerrottiin myös muinaisessa Egyptissä ja Intian Rigvedassa, ja niitä on kerrottu myös monissa muiden maanosien animistisissa uskonnoissa.[5] Raamatussa Jumala luo aluksi valkeuden ja erottaa sen pimeydestä. Raamattu jatkaa, että Jumalan Henki liikkui vetten päällä ja kaikkina luomispäivinä Raamatussa Jumala luo olevaista sanoen tai käskien luomansa asiat olevaiseksi.[6]

Tyhjästäluomiskertomusten jumalilla on usein piirteitä vanhemmista myrskyjen, säiden ja auringon jumalilta sekä isäjumalalta, joka lannoittaa maan. Tällainen luojajumala on yleensä yksin, vaikkakin joskus moniosainen.[7] Näitä yksinäisiä luojajumalia ovat muun muassa Johanneksen evankeliumin Sana, Tuamotun Kiho, Mariaanien Na Arean, Tahitin Taaroa, Intian Rigvedan Purusha, bantujen Nzame, mayojen Tepeu ja Gukumatz, inupiatien ja tšuktšien Korppi, winnebagojen Maan tekijä, Marshallinsaarten Lowa ja Amazonian Uitoto. Tällaisten luojajumalien alkuperää ei luomistaruissa joko pohdita tai heidän oletetaan olleen aina olemassa ajan ulkopuolella.[8]

Maailman luominen tyhjästä on tapahtunut kertomuksissa monin eri tavoin. Luoja voi luoda maailman syljestään, siemenestään ja jopa ulosteestaan. Egyptiläinen Atum loi maailman masturboimalla ja boshongojen luoja oksentamalla. Maailma on voitu luoda myös monenlaisista esineistä, kuten ihosta (Filippiinien bagoboilla), sateenkaarikäärmeen selästä (Afrikan foneilla) tai jumalan omasta nimestä (Egyptissä). Moni jumala on luonut maailman sanan voimalla, kuten heprealaisten jumala (”tulkoon valkeus”), maorien luojajumala Io ja Samoan luojajumala, tai ajatuksen voimalla, kuten Intian Brahman.[9]

Tyhjästäluomiskertomuksissa ihmisten luomisella on tärkeä osuus. Luotuaan ensin kaiken muun jumala usein huomaa jotain olennaista puuttuvan ja luo siksi ihmisen[10]. Pohjois-Amerikan creek-intiaanien luoja loi ensin eläimet, mutta nämä eivät löytäneet elämälleen tarkoitusta, joten hän loi ihmiset heidän avukseen. Heprealaisten jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen hallitsemaan luomakuntaa. Pawnee-intiaanien luoja loi ihmiskunnan äidin aamu- ja iltatähdestä ja ihmiskunnan isän auringosta ja kuusta. Maasai-luojajumala Enkai loi ihmiset puusta, samoin kuin mayojen jumalat, ja Tahitin luojajumala Taaroa loi ihmiset maasta. Ensimmäiset ihmiset syntyvät kertomuksissa myös usein jumalien insestisestä suhteesta.[11]

Tyhjästä luodussa maailmassa on usein myös paha voima tai vihollinen jossakin mudossa, kuten Eedenin paratiisin käärme. Joskus pahuuden voittaessa jumala suuttuu luomilleen ihmisille, kuten sanien ja mayojen luomiskertomuksissa. Sumerilainen Gilgameš kertoo suuttuvasta jumalasta, joka rankaisi ihmisiä vedenpaisumuksella ja siitä selvinneet pääsevät jatkamaan ihmiskuntaa.[11] Joissain luomiskertomuksissa kaikki ihmiset menehtyvät ja jumala luo ihmiskunnan uudelleen.[12]

Sekasorrosta luominen

muokkaa

Sekasorrostaluomiskertomuksissa on kyse järjestyksen ja kaaoksen tavoittelujen ristiriidasta. Sen vuoksi niihin liittyy usein dualismi eli kahtiajako, jossa pahuus on olemassa jo luomisesta alkaen, joskus jopa sodassa hyvyyttä vastaan. Myös näissä myyteissä ihminen nähdään epätäydellisenä, ja Jumala joutuu rankaisemaan häntä. Järjestyksen palauttajana ja pahuuden torjujana toimii usein kulttuurinen sankari tai hyvä jumala, kuten ainujen Aionia, Bankssaarten Quat tai Tahitin Hina.[13]

Sekasorrosta luotavan maailman materiaali on jo valmiiksi olemassa jossain muodossa. Joskus se on pimeyttä ja vettä, joskus silkkaa kaaosta, joskus maan osia, usein alkumuna. Tyhjästä luova jumalakin voi joskus itse sijaita jossain materiaalissa, mutta maailman hän tekee kuitenkin tyhjästä.[14]

Kiinalaisissa kertomuksissa maailma luotiin muodottomasta ”maailmankaikkeuden henkäyksestä”, jossa on jin- ja jang -periaatteet. Japanin ainujen maailma luotiin maasta ja vedestä. Kalifornian yukien maailma syntyi vaahdosta ja Nigerian ijawien maailma maasta, joka tuli Taivaasta pöydän päällä. Sekasorrostaluomiskertomuksia ovat myös esimerkiksi shintolaisuuden, netsilikien, misteekkien, fulanien, guarayu-guaranien ja antiikin roomalaisten luomiskertomukset. Näissä kertomuksissa luomisen ainekset ja sen tarkka menetelmä vaihtelevat, mutta maa on yleinen valmistusaine. Ihminen luodaan usein savesta, mutta joskus myös esimerkiksi puusta (Melanesian Bankssaaret), simpukasta (haidat) tai madoista (samoalaiset).[15]

Yleisin materiaali maailman ja ihmisen luomiseen on alkumuna. Kalevalan luomiskertomuksessa sotka muni seitsemän munaa, joiden pudotessa ja rikkoutuessa alkumereen syntyivät maa, taivas, tähdet ja aurinko. Joissain luomiskertomuksissa luojajumala itsekin syntyy aluksi munasta.[16]

Maailmanvanhemmuus

muokkaa
 
Asteekkien Coatlicue-jumalatar uhrattiin maailman synnyssä.

Maailmanvanhemmat-luomiskertomuksessa on ennen maailman luontia aluksi alkumaailma. Se voi olla koostunut kahdesta ”vanhemmasta”, jotka erotetaan, tai yhdestä vanhemmasta, joka hajoaa kappaleiksi muodostaen näin maailman. Kahden vanhemman muunnelmassa vanhemmat ovat yleensä isällinen Taivas ja äidillinen Maa, jotka ovat näennäisen pysyvästi mutta passiivisesti kiinni toisissaan. Tästä on seurannut pimeä ja ahdas maailma, jossa muulle luomakunnalle ei ole tilaa. Tällaisia luomiskertomuksia on muun muassa kelteillä, japanilaisilla, kreikkalaisilla, egyptiläisillä, Togon ja Ghanan kracheilla, Mikronesian gilbertinsaarelaisilla, polynesialaisilla, Amerikan zuneilla ja Pohjois-Intian minyongeilla.[4]

Kahden vanhemman eroaminen on usein väkivaltainen toimenpide: joskus se tapahtuu kastraatiolla (kuten kelteillä ja kreikkalaisilla), joskus taistelun kautta. Erosta seuraa luovuus ja järjestys, ja valo korvaa pimeyden ja tila ahtauden. Eron jälkeen jokin jumala ottaa vastuun luomisen jatkamisesta – luojaksi uudessa valoisassa maailmassa tulee usein aurinkoon jotenkin liittyvä jumala, kuten Egyptissä Ra.[17]

Kun vanhempia on vain yksi, se uhrautuu tai tapetaan ja hajoaa kappaleiksi, jotka muodostavat maailman. Tällainen on esimerkiksi vedalainen Purusha, jonka ruumiista tulivat eri kastiluokat sekä eläimet, kasvit, rituaalit ja pyhät vedat. Hänen mielestään tuli kuu, silmästään aurinko, hengityksestään tuuli, päästään taivas, jaloistaan maa ja navastaan ilmakehä. Samoin kävi kiinalaisten Pangulle, Kanadan algonquinien Maanäidille, babylonialaisten Tiamatille ja asteekkien jättijumalattarelle.[18] Skandinaavisen mytologian Edda-runoissa Ymirin lihoista tehtiin maa, verestä vedet, luista vuoret, hiuksista metsät ja aivoista pilvet.[19]

Esiintuleminen

muokkaa
 
Intiaaniheimon myyttistä tuloaukkoa symboloiva sipapu rakennuksen lattialla Mesa Verdessä Coloradossa.

Esiintulemisluomisessa painotus on ihmiskunnan luomisessa, ja se muistuttaakin ihmisvauvan syntymää. Siinä ihmiset ilmestyvät maailmaan maan alta. Tällainen luomistaru on tyypillinen lounaisen Pohjois-Amerikan intiaaneille Coloradossa, Arizonassa ja New Mexicossa. Intiaanit ovat ennen vanhaan kaivaneet yhteisökeskustensa lattioihin sipapuja eli kuoppia, jotka symboloivat heidän oman kansansa tuloaukkoa, joka kyseiselle kansalle oli koko maailman keskus.[20]

Esiintuleminen on tapahtunut eri intiaanikansoilla hiukan eri tavoin. Usein maan alla on asustanut naispuolisia henkiä ja joskus Maaäiti. Nämä henget ryhtyivät nousemaan ylös valoa kohti. He tekivät reiän maanalaisen maailman kattoon kansasta riippuen eri tavoin ja nousivat siitä maan päälle, mukanaan siemeniä joista kasvit ja eläimet kasvavat. Joskus nousu tapahtui vaiheittain ja siihen liittyi moraalista kehittymistä.[21]

Maansukeltaminen

muokkaa
Pääartikkeli: Sukeltajamyytti

Maansukeltajaluomiskertomuksessa painopiste on Maapallon luomisella koko maailmankaikkeuden sijaan. Sitä on kerrottu eri puolilla maailmaa, mutta erityisesti Keski-Aasiassa, Intiassa ja Pohjois-Amerikassa. Myös suomalaisilla, unkarilaisilla, fidžiläisillä, ainuilla ja jorubilla on omissa luomiskertomuksissaan piirteitä maansukeltajaluomisesta.[22]

Maansukeltajaluomisen alussa on yleensä alkumeri ja luova taho, joskus kaksi. Luominen tapahtuu yleensä eläinten avulla, jotka luoja lähettää meren syvyyksiin noutamaan Maan rakennusmateriaaleja. Keskiaasialaisilla ja romanialaisilla tapahtumassa on mukana myös kiusaa tekevä vastustaja tai toinen luoja.[23]

Teemoja

muokkaa

Alkukantainen alkumateriaali

muokkaa

Maailman luomiseen käytetty materiaali on luomiskertomuksissa usein jotain erilaistumatonta ainetta, kuten vettä, kaaosta, hirviö tai muna. Tällaisissa kertomuksissa maailma usein palaa syklisesti alkuperäiseen tilaan syntyäkseen uudelleen. Niissä luomiskertomuksissa, joissa tällaista alkuainetta ei ole, maailma syntyy kokonaan luojan tahdosta, ja yksi hän vastaa sen jälkeen sen ylläpidosta ja tuhosta.[1]

Antagonismi ja dualismi

muokkaa

Antagonismia eli vihamielisyyttä esiintyy maailmanvanhemmuusmyyteissä, joissa jälkeläiset haluavat erkaantua vanhemmistaan. Esiintulemismyyteissä maan alta nousevien olentojen välillä on joskus ristiriitoja, jotka ovat nousemisen yksi syy. Alkumunamyyteissä esiintyy dualismia ja antagonismia, etenkin jos munassa on kaksoset, jolloin toinen edustaa pahuuden voimia. Maansukeltamismyyteissä Luojan haastava Paholainen esiintyy usein.[1]

Luominen uhrauksen kautta

muokkaa

Maailmanvanhemmuusmyyteissä alkuolento usein uhrataan, ja sen ruumiista syntyy maailma. Myös alkumunamyyteissä voidaan munasta syntynyt jumaluus uhrata. Hirviö uhrattaessa uhraus johtaa myös luomisen välttämättömään vakiintumiseen.[1]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Leeming, David Adams: Creation Myths of the World. An Encyclopedia. Santa Barbara, California: ABC-Clio, 2010. ISBN 978-1-5988-4174-9 (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d Long, Charles H.: creation myth Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 17.2.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Creation myths. Encyclopedia Mythica. (englanniksi)
  3. ↑ Leeming 2010, s. 1.
  4. ↑ a b Leeming 2010, s. 16.
  5. ↑ a b Leeming 2010, s. 2.
  6. ↑ 1. Moos 1:2–4, 6, 9, 11, 14, 20, 24, 26, 29
  7. ↑ Leeming 2010, s. 2–3.
  8. ↑ Leeming 2010, s. 3.
  9. ↑ Leeming 2010, s. 3–5.
  10. ↑ Leeming 2010, s. 9.
  11. ↑ a b Leeming 2010, s. 5–6.
  12. ↑ Leeming 2010, s. 7.
  13. ↑ Leeming 2010, s. 13–14.
  14. ↑ Leeming 2010, s. 9–10.
  15. ↑ Leeming 2010, s. 10–11.
  16. ↑ Leeming 2010, s. 12–13.
  17. ↑ Leeming 2010, s. 17.
  18. ↑ Leeming 2010, s. 18.
  19. ↑ Lindemans, Micha F.: Ymir Encyclopedia Mythica Online. Encyclopedia Mythica. Arkistoitu 14.10.2016. Viitattu 26.8.2011. (englanniksi)
  20. ↑ Leeming 2010, s. 21, 23.
  21. ↑ Leeming 2010, s. 21–22.
  22. ↑ Leeming 2010, s. 24.
  23. ↑ Leeming 2010, s. 24–25.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Luomiskertomukset&oldid=21240236”