Wikipedia

Lev Gumiljov

venäläinen historioitsija ja maantieteilijä

Lev Nikolajevitš Gumiljov (ven. Лев Никола́евич Гумилёв; 14. lokakuuta (J: 1. lokakuuta) 1912 Pietari – 15. kesäkuuta 1992 Pietari) oli venäläinen historiantutkija, maantieteilijä, etnografi ja paleografi. Hänen ajatuksensa etnisten ryhmien syntymästä ja häviämisestä ovat synnyttäneet poliittisen ja kulttuurisen liikkeen uus-eurasianismi.

Lev Gumiljov
Лев Гумилёв
Gumiljov vuonna 1934.
Gumiljov vuonna 1934.
Henkilötiedot
Syntynyt14. lokakuuta (J: 1. lokakuuta) 1912
Pietari, Venäjän keisarikunta
Kuollut15. kesäkuuta 1992
Pietari, Venäjä
Vanhemmat

Gumiljovin "myönteinen uudelleenarvio Moskovan suuriruhtinaskunnan ja Kultaisen ordan välisestä liitosta" on sanottu tekevän hänestä merkittävän viitekehyksen myöhemmille eurasianisteille.[1] Gumiljov uskoi venäläisten ja mongoli-turkkilaisten kansojen ”veljeyteen”. Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin pystytettiin vuonna 2005 Gumiljovin patsas, jossa lukee: "Minä, venäläinen, olen koko ikäni puolustanut tataareita". Kazakstanin Astanassa puolestaan on Gumiljovin mukaan nimetty yliopisto. Maantieteilijä Mark Bassin on todennut sittemmin miljoonia kirjoja myyneen Gumiljovin vaikutusvaltaisuuden olevan verrattavissa Herodotokseen, Karl Marxiin, Oswald Spengleriin ja Albert Einsteiniin[2].

Vladimir Putinin "euraasialaisen vision", jonka hän toi julki astuttua uudelleen ehdolle vuonna 2011, väitetään saaneen inspiraatiota Gumiljovin ideoista. Eurasianistien ja lopulta myös sen uudisliikkeen keulahahmon Lev Gumiljovin mukaan "valistus, eurooppalaisten yhteiskuntateorioiden muodossa, oli vienyt Venäjän kansanmurhaan ja tuhoon, kun taas hunnien, turkkilaisten ja mongolien aikana vallitsi harmonia. Sisämantereen aromaat ja metsät olivat perinteisesti olleet alttiita yhden valloittavan keisarillisen lipun hallitsevaan alaisuuteen. Venäjä täten, heidän mukaansa, olisi tämän ajattoman mantereen yhtenäisyyden viimeisin inkarnaatio."[3]

Suku ja koulutus

muokkaa
 
Lev Gumiljov vanhempiensa Nikolai Gumiljovin ja Anna Ahmatovan kanssa vuonna 1913.

Lev Gumiljovin vanhemmat olivat kuuluisia runoilijoita: Nikolai Gumiljov ja Anna Ahmatova, jonka on väitetty olleen Ahmat-kaanin jälkeläinen[4]. Vanhemmat erosivat, kun hän oli lapsi. Hänen isänsä ammuttiin vuonna 1921, eikä hän yhteiskunnallisen taustansa takia päässyt aluksi opiskelemaan yliopistoon. Hän toimi aluksi tutkimusretkien nuorempana avustajana. Hän pääsi opiskelemaan yliopistoon vuonna 1934, mutta pidätettiin ensimmäisen kerran vuonna 1935. Hänet vapautettiin pian, mutta häneltä kiellettiin paluu opiskelemaan yliopistoon, joten hän jatkoi opintojaan yksityisesti opiskelemalla vanhoja turkin- ja itämaisia kieliä.lähde?

Kun Lev Gumiljov pääsi taas opiskelemaan, hänet erotettiin jälleen Leningradin yliopistosta vuonna 1938 äitinsä Anna Ahmatovan poliittisen epäsuosion takia. Hän sai viiden vuoden tuomion, jonka hän kärsi vankilassa Norilskissa. Vapauduttuaan hän jatkoi oleskeluaan Siperiassa toimimalla tutkimusretkikunnassa. Vuonna 1944 Gumiljoville myönnettiin lupa ilmoittautua vapaaehtoisena sotaan ja mennä rintamalle. Hän liittyi puna-armeijaan ja osallistui Berliinin taisteluun.[5]

Sodan jälkeen Gumiljov suoritti loppututkinnon ulkopuolisena opiskelijana ja aloitti jatko-opinnot. Mutta ongelmat jatkuivat Ahmatovan jouduttua jälleen viranomaisten silmissä "häpeään".lähde?

Tieteellinen ura

muokkaa

Vuoden 1949 alussa Lev Gumiljov aloitti työn Neuvostoliiton kansojen etnografisessa museossa, mutta pidätettiin jälleen marraskuussa 1949 ja tuomittiin kymmenen vuoden tuomioon vankileireillä, ensin Karagandassa ja sitten Omskissa.[5]

Josif Stalinin kuoleman jälkeen Gumiljov palasi Leningradiin vuonna 1956, jossa Eremitaašin johtaja Mihail Artamonov palkkasi hänet kirjaston henkilökuntaan. Artamonov sai hänet kiinnostumaan tataareista ja hän alkoi opettaa yliopistossa vuodesta 1960 alkaen. Kaksi vuotta myöhemmin hän väitteli tohtoriksi antiikin turkkilaisista. 1960-luvulta lähtien Gumiljov työskenteli Maantieteen instituutissa ja laati toisen väitöskirjan, tällä kertaa maantieteestä. Hänen sallittiin julkaista töitään, mutta joutui taas julkaisukieltoon 1970-luvulla Brežnevin hallintoaikana.[5]

Vaikka neuvostoviranomaiset olivat torjuneet Gumiljovin ajatukset ja useimmat hänen teoksistaan olivat julkaisukiellossa, Gumiljovin kirjat, radio- ja televisio-ohjelmat ja haastattelut tulivat suosituiksi erityisesti perestroikan vuosina.[5]

Ideat

muokkaa

Etnos

muokkaa

Gumiljovin pääteorian keskiössä on "etnoksen" konsepti, joka hänen mukaansa on "kuin ihminen; sillä on oma luonteensa, lapsuus, aikuisuus ja hiipumisaika. Koska ihmiset ovat osa luontoa, ihmisten on myös noudatettava luonnonlakeja". Etnoksen "elintärkeä energia", passionarity, olisi sidoksissa maantieteeseen. Tarton yliopiston tutkija Aimar Ventsel: "Toisin sanoen siis, tietyissä ilmastollisissa ja maantieteellisissä olosuhteissa kehittyneet etniset ryhmät "sopeutuvat" ympäristöönsä, löytävät "ekologisen markkinarakonsa" ja tulevat osaksi elinympäristönsä energiaa. Jokaisella etnosella on oma "käyttäytymis-stereotyyppinsä", joka periytyy vanhemmilta lapselle ja jota voitaisiin pitää kansallisena mentaliteettina. Nämä stereotypiat ovat kuin eläinten refleksit, jotka varmistavat etnoksen säilymisen. Ajan myötä etnos kehittää oman sivistyksensä, joka sisältää uskonnon, tavat ja normit. Gumiljov ei koskaan kyennyt selittämään, onko sivilisaatio biologinen ilmiö vai ei, mutta hän väitti, että eri rotuihin kuuluvat ihmiset voivat olla osa samaa sivilisaatiota". Etnos ei Gumiljovin mukaan voi suoranaisesti kadota, koska se on sidottu maantieteeseen ja energiaan.[2] Jokaisella etnoksella hänen mukaansa on luonnostaan oma kultuurinsa, eikä täten olisi olemassa vain yhtä "universaalia ihmiskulttuuria" jota kohti kaikkien kuuluisi tavoitella[6]. Historijoitsija G. Tihanovin mukaan Gumiljovin konseptiin etnoksesta vaikutti eniten Nikolai Danilevski ja Oswald Spengler.[7]

Gumiljovin eurasianismista aloitettiin puhua ja kirjoittaa ensimmäistä kertaa 1970-luvun lopulla. Hän myös kutsui itseään useissa haastatteluissa 1980-luvulla mielellään "euraasialaiseksi". Siitä huolimatta monien nykyaikaisten tutkijoiden mukaan Gumiljovin ja muiden euraasialaisten näkemykset poikkesivat jokseenkin. Esimerkiksi kysymys valtiojärjestelmästä ja hallintomuodosta ei yleensä kiinnostanut häntä. Gumiljov ei käytännössä koskenut euraasialaisten poliittisiin näkemyksiin. Gumiljov ei myöskään ottanut kantaa katolisuuden kritiikkiin siinä missä muut euraasialaiset.[8]

Venäläis-tataarilainen symbioosi

muokkaa

S. Beljakovin mukaan Gumiljovia voidaankin pitää euraasialaisena sanan kirjaimellisessa merkityksessä; "Venäläis-turkkilais-mongolialaisen veljeyden" kannattajana. Gumiljoville euraasialaisuus ei ollut poliittinen ideologia, vaan ajattelutapa. Hän yritti todistaa, että Venäjä on "Kultaisen ordan jatkumo", ja että monet venäläiset olisivat kristittyjen tataarien jälkeläisiä. Tätä ideaa hän kehitti viimeiset viisitoista vuotta elämästään.[8]

Gumiljov "alleviivasi nestorialaisten vaikutusta tataareihin" ja koki ruhtinas Aleksanteri Nevskin ja Batu-kaanin pojan Sartaqin välisen ystävyyssuhteen olevan tärkein esimerkki teoriastaan. "Heidän vannomansa ikuinen veljeys muodosti liiton pysäyttääkseen saksalaisten etenemisen, jotka halusivat kaventaa muinaisen Venäjän väestön jäännökset orjuuteen". Täten, venäläisten ja tataarien vuorovaikutus pitäisi nähdä enemmänkin "etnisenä symbioosina", eikä kuten "Romanovin hallituksen kehittämä länsimainen historia" kertoo. "Venäjä aloitti sen modernin olemassaolon venäläis-tataarilaisena valtiona, jona se on pysynyt sittemminkin".[1] Marraskuussa 2023 Vladimir Putin viittasi puheessaan Aleksanteri Nevskiin samaan sävyyn kun totesi muun muassa, että "ordan kaanien antaman luvan ansiosta hän sai hallita ruhtinaana jotta pystyi tehokkaasti vastustamaan läntisiä valloittajia".[9]

Gumiljov, jonka äidillä tiettävästi oli tataarijuuria, totesi muun muassa seuraavasti: ”Tataarit ovat veressämme, historiassamme, kielessämme, maailmankuvassamme. Olivatpa todelliset erot venäläisten kanssa mitkä tahansa, tataarit eivät ole kansa, joka on ulkopuolellamme, vaan sisällämme". [10] Hän uskoi, että entisen Venäjän keisarikunnan alueella asuvat etniset ryhmät kuuluvat yhteen "etnogeneesin väistämättömien lakien perusteella".[2] Tataaria Gumiljov kutsui "ylpeäksi etnonyymiksi", jota ei pitäisi hävetä.[11] Tataarilainen historijoitsija Gali Rašitovitš Jenikejev muiden muassa on jatkanut Gumiljovin ideoita.[12]

Perintö

muokkaa
 
Lev Gumiljov kazakstanilaisessa postimerkissä. (2012).

Lev Gumiljovin nimeä kantavan voittoa tavoittelematon yhdistyksen päämaja sijaitsee Moskovassa. Sillä on myös jaostoja Pietarissa, Bakussa (Azerbaidžan) ja Biškekissä (Kirgisia).[2] Elistassa on Gumiljovin mukaan nimetty katu.[2]

Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa on Gumiljovin patsas, jossa lukee: "Minä, venäläinen, olen koko ikäni puolustanut tataareita". Se pystytettiin vuonna 2005.[13] Avajaisiin osallistui presidentti Vladimir Putin. Tatarstanin nykyinen johtaja Rustam Minnihanov on todennut Gumiljovin "ansaitsevan valtavan kunnioituksen ja syvän kiitollisuuden tataarikansalta".[1]

Kazakstanin Astanassa on presidentti Nursultan Nazarbajevin toimesta perustettu Gumiljovin mukaan nimetty yliopisto[14][1]. Altai -vuoristossa puolestaan on vuoren huippu, mikä on nimetty hänen mukaan.[2]

Poliitikko Anatoli Lukjanov kuvaili Lev Gumiljovia seuraavasti: "Gumiljovin teoriat edustivat jotain täysin omaperäistä: ei nationalismia, ei marxismia, vaan pikemminkin kolmatta vaihtoehtoa – nationalismin ja internationalismin synteesiä, joka korosti Neuvostoliiton kansan tiedostamatonta myötätuntoa, sisä-Euraasian vuosituhansia vanhaa yhtenäisyyttä sekä piilevää epäluottamusta länttä kohtaan. Hän katsoi, että kaikki venäläisiin kohdistuneet vaikutteet - kiptšakeilta, kiinalaisilta ja mongoleilta - vain rikastivat meitä". Toimittaja Charles Cloverin mukaan Lukjanov näki Gumiljovin eurasianismin omanlaisena Neuvostoliiton jatkeena.[3]

Teoksia

muokkaa
  • "Muinaiset turkkilaiset" (Древние тюрки, Drevnije tjurki)
  • "Muinainen Tiibet" (Древний Тибет, Drevniy Tibet)
  • "Xiongnujen historia" (История народа хунну, Istorija narodna hunnu)
  • "Fiktiivisen valtakunnan etsintä" (Поиски вымышленного царства, Poiski vymyšlennogo tsarstva)
  • "Vuosituhat Kaspianmeren ympärillä" (Тысячелетие вокруг Каспия, Tycjatšeletije vokrug Kaspija)
  • "Hunnit Kiinassa" (Хунны в Китае, Hunny v Kitaje)
  • "Musta legenda - Suuren aron ystävät ja viholliset" (Черная легенда. Друзья и недруги Великой степи, Tšernaja legenda. Druzja i nedrugi Velikoi steli)
  • "Maapallon etnogeneesi ja biosfääri" (Этногенез и биосфера Земли, Etnogenez i Biosfera Zemli)
  • "Muinainen Venäjä ja suuri aro" (Древняя Русь и Великая степь, Drevnjaja Rus i Velikaja stel)
  • "Loppu ja alku uudelleen: Suosittuja luentoja etnisistä tutkimuksista" (Конец и вновь начало: Популярные лекции по народоведению, Konets i vnov natšalo: Populjarnyje lektsii po narodovedeniju)
  • От Руси к России. Очерки этнической истории, Ot Rusi k Rossii. Otserki etnitseskoi istorii
  • "Kasaarian löytö" (Открытие Хазарии, Otkrytije Hazarii) [15]

Lähteet

muokkaa
  • Norman, Geraldine: The Eremitage, The Biography of a Great Museum, Random House 1997. ISBN 0-224-04312-9

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d Laurent Guyenot: Lev Gumilev and the Khazar Chimera unz.com. 2022. Viitattu 29.10.2023.
  2. ↑ a b c d e f Aimar Ventsel: The Base Text for Modern Eurasianism icds.ee. 24.10.2018. Viitattu 29.10.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b Charles Clover: Lev Gumilev: passion, Putin and power ft.com. 2016. Viitattu 23.6.2023. (englanniksi)
  4. ↑ Polivanov, Konstantin (1994) Anna Akhmatova and Her Circle, University of Arkansas Press; ISBN 1-557-28309-5 (s. 6-7)
  5. ↑ a b c d Norman 1997, s. 338
  6. ↑ Ljuvov Tsarevskaja: Remembering ‘Passionarian’ Lev Gumilev rbth.com. 30.12.2012. Viitattu 30.10.2023. (englanniksi)
  7. ↑ G. Tihanov: Continuities in the Soviet period // A History of Russian Thought / William Leatherbarrow, Derek Offord. Cambridge University Press, 2010. s. 311—339.ISBN 978-0-521-87521-9
  8. ↑ a b Беляков С. С. Гумилёв сын Гумилёва: [биография Льва Гумилёва]. М.: АСТ, 2013. — 797 с. Доп. 3000 экз. ISBN 978-5-17-077567-5
  9. ↑ Stanislav Pohorilov: Putin claims Mongol invaders were better for Russia than "Western conquerors" pravda.com.ua. 3.11.2023. Viitattu 6.11.2023. (englanniksi)
  10. ↑ G. R. Jenikejev: Внешний вид (фото), Оглавление (Содержание) книги Еникеева Г.Р. "По следам чёрной легенды tartareurasia.ucoz.com. Viitattu 22.6.2023.
  11. ↑ Внешний вид, содержание (оглавление) книги Г. Еникеева и Ш. Китабчы НАСЛЕДИЕ ТАТАР. Главы 1 и 2 tartareurasia.ucoz.com. Viitattu 19.10.2023.
  12. ↑ Аннотация к книге "Корона ордынской империи" labirint.ru. Viitattu 29.10.2023.
  13. ↑ Памятник Льву Гумилёву kzn.kudago.com. Viitattu 23.6.2023.
  14. ↑ Сапаралы Б. Т. Раббымыз бір — күншығыс, күнбатыста. = Восток и Запад — один мир. — Алматы: Қағанат, 2008. — Т. II. — С. 624. — 632 с. — ISBN 9965-430-76-4 .
  15. ↑ Гумилев Л.Н.. Книги онлайн koob.ru. Viitattu 30.10.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lev_Gumiljov&oldid=22470210”