Laura Põldvere
Laura Põldvere (s. 30. elokuuta 1988 Tartto) on virolainen jazz-, blues- ja soullaulaja. Hän osallistui vuonna 2005 Viron Eurolaul-musiikkikilpailuun Suntribe-yhtyeen jäsenenä ja sooloartistina. Suntribe voitti kilpailun ja pääsi edustamaan Viroa Euroviisuissa Ukrainan Kiovassa. Yhtye ei päässyt finaaliin. Vuonna 2007 hän oli toistamiseen sooloartistina kilpailemassa kilpailun voitosta, tällä kertaa kappaleella ”Sunflowers” ja sijoittui finaalissa kolmanneksi. Hän toimi vuoden 2007 Euroviisuissa Viron pisteidenlukijana. Laura oli kappaleellaan ”Destiny” yksi kymmenestä ehdokkaasta edustamaan Viroa vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun, mutta ei tullut valituksi. Vuonna 2016 hän sijoittui toiseksi Eesti Laulussa kappaleella ”Supersonic”.
Laura Põldvere | |
---|---|
Laura Põldvere vuonna 2017. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. elokuuta 1988 Tartto |
Ammatti | laulaja |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Laura |
Aktiivisena | 2005– |
Tyylilajit | Pop, Jazz, Blues |
Levy-yhtiöt | Moonwalk Records |
Aiheesta muualla | |
www.lauraofficial.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Vuonna 2017 hän voitti Koit Toomen kanssa Viron Euroviisukarsinnat kappaleella ”Verona”.[1] He esiintyivät toisessa semifinaalissa Ukrainan Kiovassa, mutta eivät päässeet finaaliin.
Vuonna 2021 Põldvere osallistui Suomen Euroviisukarsintaan kappaleella ”Play”, mutta sijoittui siinä viimeiseksi.[2]
Yksityiselämä
muokkaa7. syyskuuta 2013 Põldvere meni naimisiin Joel-Rasmus Remmelin kanssa, mutta huhtikuussa 2016 he erosivat.
Lähteet
muokkaa- ↑ Eurovisioonile sõidavad Koit Toome ja Laura Postimees. Viitattu 4.3.2017.
- ↑ Tässä ovat UMK21-finalistit – “Kaikkien aikojen kovin kattaus” yle.fi. Viitattu 13.1.2021.