Kunnallisvaalit 2000

Suomessa vuonna 2000 pidetyt kuntavaalit

Kunnallisvaalit järjestettiin Suomessa 22. lokakuuta 2000[1]. Suurimmaksi voittajaksi nousi Suomen Keskusta[2], joka sai myös eniten valtuutettuja. Äänestysaktiivisuus jäi alhaisimmaksi sitten vuoden 1945 vaalien[3]. Alhaisinta äänestysvilkkaus oli Vantaalla (45,5 %) ja korkeinta Iniössä (83,8 %). Syynä alhaiseen äänestysintoon pidettiin vaaliväsymystä, koska aikaisemmin vuoden aikana oli järjestetty presidentinvaalin kaksi kierrosta ja edellisvuonna eduskunta- ja europarlamenttivaalit.[4] Kunnallisvaalikauden eli 2001 alussa tuli voimaan kolme kuntaliitosta (Anttola ja Mikkelin maalaiskunta liitettiin Mikkelin kaupunkiin, Kuorevesi liitettiin Jämsään ja Temmes liitettiin pääosin Tyrnävään), näissä vaalit toimitettiin uuden kuntajaon mukaisesti.

Vaalien menestyjiä olivat keskustan ohella Vihreä liitto – ainoa kannatustaan lisännyt hallituspuolue –, joka syrjäytti Helsingissä SDP:n toiseksi suurimman puolueen paikalta, ja runsaalla prosenttiyksiköllä kannatustaan lisännyt Suomen Kristillinen Liitto. Puoluekannatuksella mitattuna Helsingistä tuli koko Euroopan "vihrein" pääkaupunki. Tilastokeskuksen arvion mukaan kokoomus menetti kannatustaan etenkin työttömyydestä kärsineillä alueilla ja SDP:n kunnissa, joissa palvelujen osuus elinkeinorakenteesta oli suuri.[5]

Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa alun perin Yleisradion kehittämä vaalikone oli käytössä ensimmäistä kertaa jokaisessa kunnassa. Myös MTV3 ja Helsingin Sanomat kehittivät Internetiin omat vaalikoneensa. Vaalien ehdokkaat vastasivat vaalikoneessa omaa kuntaansa koskeviin kysymyksiin. Äänestäjät puolestaan voivat verrata omia kantojaan ehdokkaiden vastauksiin ja valita niiden pohjalta omat suosikkiehdokkaansa. Esimerkiksi Helsingissä ehdokkailta kysyttiin mielipidettä VR:n makasiinien kohtalosta ja Espoossa länsimetron rakentamisesta.[6]

Tulokset

muokkaa
äänestysaktiivisuus 55,9 %[7] −5,4
äänestäneet 2 242 811[7] −174 246
hylättyjä ääniä 18 687[7][8] −20 618[9]
puolue valtuutetut äänet
lukumäärä osuus
Suomen Keskusta 4 625 +166 528 319 +10 014 23,75 % +1,9
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2 559 −184 511 370 −72 192 22,99 % −1,6
Kansallinen Kokoomus 2 028 −139 463 493 −50 820 20,84 % −0,8
Vasemmistoliitto 1 027 −101 219 671 −26 741 9,88 % −0,5
Vihreä liitto 338 +46 171 707 +22 373 7,72 % +1,4
Ruotsalainen kansanpuolue 644 −27 113 170 −16 348 5,09 % −0,4
Suomen Kristillinen Liitto 443 +90 95 009 +19 515 4,27 % +1,1
Perussuomalaiset 109 −29 14 712 −7 287 0,66 % −0,3
Suomen Kommunistinen Puolue 14 –  10 460 –  0,47 % – 
Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue 2 −1 2 314 −2 169 0,10 % −0,1
Remonttiryhmä 5 –  2 119 –  0,10 % – 
Eläkeläiset Kansan Asialla 1 −1 1 428 −605 0,06 % −0,0
Vapaan Suomen liitto 3 −3 665 −699 0,03 % −0,0
Vaihtoehtoväki 0 –  400 –  0,02 % – 
Kirjava "Puolue" – Elonkehän Puolesta 0 −1 11 −863 0,00 % −0,0
Muut 480 +16 89 276 +3 856 4,01 % +0,4
Yhteensä 12 278 −204 2 224 124 −152 816 100 %
Lähde: Oikeusministeriö[8]

Ääniharavat

muokkaa

[10]

Ehdokas Puolue Kunta Äänimäärä Osuus äänistä (%)
Zyskowicz Ben KOK Helsinki 8813 3,9
Soininvaara Osmo VIHR Helsinki 5416 2,4
Bryggare Arto SDP Helsinki 5030 2,2
Hiltunen Rakel SDP Helsinki 4477 2,0
Stenius-Kaukonen Mar VAS Tampere 4462 5,3
Krohn Irina VIHR Helsinki 4084 1,8
Taipale Ilkka SDP Helsinki 3359 1,5
Rihtniemi Suvi KOK Helsinki 3115 1,4
Ojala Outi VAS Helsinki 3097 1,4
Dahlberg Birgitta RKP Helsinki 2980 1,3

Lähteet

muokkaa
  1. Kunnallisvaalit 2000 (Tilastokeskus 31.5.2004)
  2. Puolueiden menestys ja äänestysaktiivisuus vuoden 2000 kunnallisvaaleissa (Tilastokeskus 23.9.2004)
  3. Kunnallisvaalit 1918–2004 (Oikeusministeriö)
  4. Unto Hämäläinen: Vaalivasymystä kunnallisvaaleissa. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2002, s. 185–188. Helsinki: Otava, 2001.
  5. Hämäläinen 2001.
  6. Hämäläinen 2001.
  7. a b c Äänestäneet kunnallisvaaleissa 1921-2000 (Tilastokeskus 23.9.2004)
  8. a b Kunnallisvaalit 2000 (Oikeusministeriö 13.11.2000)
  9. Hyväksytyt ja hylätyt äänestysliput kunnallisvaaleissa 1921-2000 (Tilastokeskus 23.9.2004)
  10. Tilastokeskus: Ehdokkaiden äänimäärät 2000 kunnallisvaaleissa[vanhentunut linkki]. Viitattu 12.4.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa