Koblenzin manifesti
Koblenzin manifesti[1] tai Braunschweigin manifesti (ransk. Manifeste de Brunswick)[2] oli Ranskan vallankumouksen kulkuun vaikuttanut julistus, jonka liittoutuneiden preussilais-itävaltalaisten joukkojen ylipäällikkö, Braunschweigin herttua Kaarle Vilhelm Ferdinand esitti Ranskan asukkaille ensimmäisen liittokunnan sodan aikana 25. heinäkuuta 1792. Manifestin oli tarkoitus tukea Ranskan kuningas Ludvig XVI:ta vallankumouksellisia vastaan, mutta siinä erityisesti Ranskan pääkaupunkiin Pariisiin kohdistetut uhkaukset käänsivätkin kansan entistä jyrkemmin kuningasta vastaan, mikä johti tämän syrjäyttämiseen muutamaa viikkoa myöhemmin.
Tausta ja synty
muokkaaRanska oli julistanut huhtikuussa 1792 sodan Itävallalle, joka sai pian tuekseen Preussin. Itävallan ja Preussin tavoitteena oli kukistaa Ranskan vallankumous ja palauttaa itsevaltius.[3] Valtansa palauttamista toivonut kuningas Ludvig XVI halusi vihollisen painostavan Ranskan vallankumousjohtoa manifestilla.[2] Kun pariisilaiset olivat nöyryyttäneet kuningasta kesäkuun 20. päivän mielenosoituksessa, itävaltalaissyntyinen kuningatar Maria Antoinette esitti pyynnön tiukkasanaisesta julistuksesta.[2][3] Kuningattaren yhteyshenkilönä toiminut ruotsalainen kreivi Hans Axel von Fersen kertoi myöhemmin olleensa manifestin innoittaja.[4] Varsinaisen tekstin laati Ranskasta paennut taipumaton rojalisti Jérôme-Joseph Geoffroy de Limon.[5][2] Braunschweigin herttua allekirjoitti sen Koblenzissa 25. heinäkuuta,[6] ja se julkistettiin elokuun alussa hänen joukkojensa edettyä Lothringenin alueelle.[2]
Sisältö
muokkaaManifestissa tuomittiin ensin Ranskan vallankumouksellisten toiminta, kuninkaan ”pyhään henkilöön” ja tämän ”jaloon perheeseen” kohdistetut ”väkivaltaisuudet” sekä ”oikeuttamattoman sodan” aloittaminen keisaria vastaan. Itävallan ja Preussin tavoitteiksi ilmoitettiin vain Ranskassa vallitsevan ”anarkian” lopettaminen sekä kuninkaan laillisen vallan ja hänen henkilökohtaisen turvallisuutensa ja vapautensa palauttaminen, ei valloitukset. Vastarintaa tekeviä Ranskan kansalliskaartilaisia ja siviilejä uhattiin rangaistuksilla. Lopuksi Pariisin asukkaita vaadittiin välittömästi alistumaan kuninkaan valtaan ja palauttamaan hänelle ”täydellinen vapaus” sekä ”luonnonlakien ja kansojen lakien mukainen” koskemattomuus ja kunnioitus hallitsijana. Jos kuninkaalliseen Tuileries’n palatsiin tunkeuduttaisiin tai kuningasperheeseen kohdistettaisiin vähäisintäkään väkivaltaa tai heidän turvallisuuttaan tai vapauttaan loukattaisiin, kohtaisi koko Pariisin kaupunkia ”ikimuistoinen kosto” ja se tuhottaisiin täydellisesti.[6]
Vaikutus
muokkaaKoblenzin manifestin vaikutus Ranskassa oli päinvastainen kuin mihin sillä pyrittiin. Se herätti enemmän vihaa kuin pelkoa ja sai kuninkaan näyttämään vihollisen liittolaiselta. Siitä tuli viimeinen pisara, joka johti 10. elokuuta puhjenneeseen pariisilaisten kansannousuun, Tuileries’n valtaukseen ja monarkian kumoamiseen Ranskassa.[3][2] Liittokunnan joukot eivät koskaan päässeet Pariisiin saakka, sillä ne kärsivät tappion Ranskan armeijalle Valmyn taistelussa 20. syyskuuta.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 642, 644. Gummerus, Jyväskylä–Helsinki 1988.
- ↑ a b c d e f Brunswick (manifeste de), (ranskaksi) Dictionnaire de l'Histoire de France, s. 145. Encyclopédie Larousse (Internet Archive). Viitattu 18.4.2022.
- ↑ a b c d Knut Mykland: Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 154–156. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava, Helsinki 1985.
- ↑ H Axel Fersen, von (ruotsiksi) Svenskt biografiskt lexikon (1956), Riksarkivet. Viitattu 18.4.2022.
- ↑ Frankreich wird blutige Rache angedroht (saksaksi) Welt 24.7.2017. Viitattu 18.4.2022.
- ↑ a b The Brunswick Manifesto (1792) (englanniksi) Alpha History. Viitattu 18.4.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa
Lisää luettavaa aiheesta Braunschweigin manifesti on Wikiaineistossa (ranskaksi)
