Kaasukello
Kaasukello on kaasun varastointiin tarkoitettu kaasusäiliö, joita on kaasutehtaiden yhteydessä. Kaasukellossa on pohjalla rautainen vedellä täytetty allas. Altaassa on muutamasta sisäkkäisestä kaasutiiviisti toisiinsa liitetystä sylinteristä muodostuva teleskooppisesti nouseva laitteisto, sisimmässä sylinterissä on katto. Kun kaasua virtaa kaasukelloon enemmän kuin sitä poistuu kulutukseen, teleskooppiset säiliöt nousevat kaasun tilavuuden kasvaessa. Kun kaasua kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, teleskooppisäiliöt laskevat. Sisimmän sylinterin paino saa aikaan kaasuverkostossa olevan paineen. Kaasu virtaa tuotannosta kelloon ja kellosta kulutukseen putkia pitkin, kellon pohjan kautta. Kaasuverkostossa oleva paine on vakio, joten säiliöstä lähtevässä putkessa on paineensäätäjä.[1]
Kaasun varastointia 1700-luvun lopussa kehittänyt skotlantilainen insinööri William Murdoch käytti kehittämästään kaasumittarin sisältävästä isosta kaasusäiliöstä nimitystä gasometer. Sanan suora käännös kaasumittari ei kuitenkaan kuvannut oikein Murdochin laitosta. Suomessa käytettiin lehdissä ensin 1800-luvun puolivälissä nimitystä gasometer ja sen jälkeen ruotsiksi gasbehållare ja gasklocka. Tämä kääntyi 1880-luvulla suomeksi kaasukelloksi.[2]
Kaasutiiviys
muokkaaKaasukellon pohja-astia on täynnä vettä. Jokaisen nousevan sylinterin seinien alareunassa on ulkopinnassa kouru, joka myös täyttyy vedellä. Kun kaasua virtaa säiliöön, sylinteri nousee ja sen alareunan kouru painuu lomittain seuraavaksi uloimman sylinterin yläreunassa olevaa, säiliön sisäänpäin suuntautuvaa alassuin olevaa kourua vasten. Vesilukko tiivistää liitoksen kaasutiiviiksi.[3] Kaasukellossa on säiliön ympärillä teräsjohteet, joihin nousevat ja laskevat sylinterit tukeutuvat.[4]
Suomen kaasukellot
muokkaaHelsinki
muokkaa
- Suvilahti
Helsingin Sörnäisissä Suvilahden alueella on kaksi kaasukelloa. Ne on poistettu käytöstä 1990-luvulla. Vanhempi on valmistunut vuonna 1910, sen tilavuus on noin 30 000 kuutiometriä ja siinä on ympärillä tiilinen suojarakennus. Toinen kaasukello on ilman suojarakennusta, tilavuudeltaan se on noin 50 000 kuutiometriä ja se on valmistunut 1929. Tiilirakenteisen kaasukellon 19 miljoonaa euroa maksanut kunnostustyö valmistui vuonna 2022. Kaasukellon rakenteista on jäljellä tiilirakenteinen ulkokuori ja uusittu vesikatto. Rautainen teleskooppisäiliö sen sisältä on poistettu. Tilaa lämmitetään rakenteiden pitämiseksi kuivina.[5]
- Kamppi
Kampin kaasukello sijaitsi Eteläisen Rautatiekadun ja Runeberginkadun kulmauksessa, vuonna 1907 (tai 1910) rakennetun[6] kaasukellon oli suunnitellut arkkitehti Karl Lindahl. Se rakennettiin, kun yksityinen kaasuyhtiö siirtyi kaupungin haltuun ja siirtyi Sörnäisiin. Kampin kaasukellon purkamisesta tehtiin päätös alkuvuodesta 1966.[7]
Säiliön tilavuus oli alkujaan 9 000 kuutiometriä, mutta alaosa 8,5 metrin korkeudelle oli sittemmin täytetty vedellä. Kaasuvalojen aikaan sieltä sytytettiin kaupungin kaasuvalot. Kaasuvalo oli tullut Helsingissä käyttöön 1860. Valot sammutettiin 7. joulukuuta 1941 pommitusten vuoksi, eikä niitä sen jälkeen enää sytytetty vaan ne purettiin pois.[7]
Turku
muokkaa
- Pääartikkeli: Turun kaasukello
Turussa on jäljellä yksi kaasukello, joka on valmistunut 1912. Kaasukellossa on tiilinen suojarakennus.[8] Säiliön tilavuus oli 10 000 kuutiometriä.[9] Kaasuntuotanto lopetettiin 1973.[10] Kaasukello on uusiokäytössä: sen sisällä on ollut vuodesta 2003 lähtien 6 000 kuution lämpöakku.[11] Kaasukellon vieressä on teräksinen kaasupallo, kaasun tilapäiseen varastointiin tarkoitettu vuonna 1937 valmistunut korkeapainesäiliö, jonne mahtui 3 500 kuutiota kaasua.[12]
Viipuri
muokkaaViipurin viimeisin kaasukello rakennettiin vuonna 1930. Se purettiin neuvostoaikana tarpeettomana, koska kaupungissa oli siirrytty maakaasun käyttöön.[13]
Raahe
muokkaaRaahen terästehtaalla on ja on ollut yhteensä kolme kaasukelloa. Vanhin teräksinen on purettu, kun Suomen uusin kaasukello valmistui 1990-luvulla. Tämän lisäksi tehtaalla on teräksinen kaasukello 1970-luvulta edelleen käytössä. Kaasukellot ovat tasapainottamassa prosessikaasujen − masuuni- ja koksikaasun − tuottoa ja kulutusta.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Kupila, Sanna: Turun kaasukellot. Turun maakuntamuseo, 2006. ISBN 951-595-109-7
Viitteet
muokkaa- ↑ Pieni tietosanakirja, osa II. Otava, 1925–1928. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.5.2012).
- ↑ Kupila, 2006, s. 20
- ↑ Kupila, 2006, s. 39
- ↑ Kupila, 2006, s. 28
- ↑ Tältä näyttää miljoonilla kunnostettu kaasukello yle.fi. 11.8.2022. Viitattu 16.5.2024.
- ↑ Kampin kaasukello Lasipalatsin Mediakeskus Oy. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 12.5.2014.
- ↑ a b Helsinki 50 vuotta sitten: Kaasunjakelusäiliö pois linja-autoaseman tieltä Hs.fi. 4.1.2016 (alkup. 4.1.1966). Viitattu 4.1.2016.
- ↑ Kupila, 2006, s. 26
- ↑ Kupila, 2006, s. 23
- ↑ Kupila, 2006, s. 47
- ↑ Kupila, 2006, s. 53–56
- ↑ Kupila, 2006, s. 36–38
- ↑ Kupila, 2006, s. 45
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaasukello Wikimedia Commonsissa
