Jeanne d’Arc (vuoden 1962 elokuva)

vuoden 1962 elokuva

Jeanne d'Arc (Procès de Jeanne d'Arc) on Robert Bressonin ohjaama ranskalainen elokuva, joka perustuu Jeanne d'Arcin oikeudenkäynneistä säilyneisiin pöytäkirjoihin. Pääosassa Jeanne d'Arcina esiintyy Florence Delay.

Jeanne d'Arc
Procès de Jeanne d'Arc
Ohjaaja Robert Bresson
Käsikirjoittaja Robert Bresson
Tuottaja Agnès Delahaie
Kuvaaja Léonce-Henri Burel
Leikkaaja Germaine Artus
Pääosat Florence Delay,
Jean-Claude Fourneau
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska
Tuotantoyhtiö Agnes Delahaie Productions
Ensi-ilta 1962
Kesto 65 min.
Alkuperäiskieli ranska/englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tuotanto

muokkaa

Bresson halusi tehdä Jeanne d'Arcista uuden version, vaikka tarina oli kuvattu jo useita kertoja aikaisemmin. Bresson perusti oman versionsa tiukasti historiallisiin dokumentteihin Jeanne d'Arcin oikeudenkäynnistä ja 25 vuotta myöhemmin pidetystä puhdistusoikeudenkäynnistä.[1] Vaikka jokainen vuorosana oli todellinen, Bresson ei kuitenkaan ollut tapojensa mukaan kiinnostunut historiallisesta totuudesta.[2] Hän välttikin elokuvan liittämistä mihinkään tiettyyn historialliseen aikaan, sillä esimerkiksi puvustus oli joltain epämääräiseltä ajalta ja pappien vaatteet nykyaikaisia.[1] Bressonin elokuva ei piirrä Jeanne d'Arcista perinteistä pyhimys- tai marttyyrikuvaa, vaan se kuvaa Jeannen tavallisena maalaistyttönä, jota hänen uskonsa ajaa eteenpäin.[3]

Ranskan tunnetuimman pyhimyksen ja kansallissankarin kuvaaminen askeettisesti herätti myös keskustelua. Bresson ajautui esimerkiksi kuvaajansa Léonce-Henri Burelin kanssa erimielisyyksiin Jeannen kuvaamisesta. Riitojen vuoksi Jeanne d'Arc jäi viimeiseksi elokuvaksi, jonka Burel kuvasi Bressonille.[4]

Lähteet

muokkaa
  • Braad Thomsen, Christian: Leppymättömät: Elokuvataiteen kohtaloita ja kerrontamuotoja. Suomentanut Tamminen, Arvi. Helsinki: Like, 1990. ISBN 951-8929-29-7

Viitteet

muokkaa
  1. a b Jeanne d'Arc (1961) Kino Regina. Viitattu 22.12.2023.
  2. Braad Thomsen, s. 178.
  3. Travers, James: Procès de Jeanne d’Arc (1962) FilmsdeFrance.com. Viitattu 5.4.2011. (englanniksi)
  4. Tom Milne: Notes from the cinematographer: Léonce-Henry Burel on working with Robert Bresson Sight and Sound, British Film Institute. 25.9.2020. Viitattu 22.12.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa