Inflaatio

Inflaatio tarkoittaa yleisen hintatason nousua. Samalla rahan reaalinen arvo heikkenee, koska samalla rahamäärällä saa hintojen nousun jälkeen vähemmän tuotteita ja palveluita. Myös rahamääräiset säästöt menettävät arvoaan.

Inflaatio maailman maissa huhtikuussa 2024. Harmaalla merkityistä valtioista Argentiinassa, Sudanissa ja Zimbabwessa inflaatio oli yli 100 prosenttia.

Hyvin nopeaa inflaatiota kutsutaan hyperinflaatioksi. Stagflaatioksi kutsutaan sellaista tilannetta, jossa yhdistyvät korkea inflaatio ja bruttokansantuotteen aleneminen (taantuma). Inflaation vastakohta on deflaatio eli yleisen hintatason aleneminen.

Valtiot mittaavat virallista inflaatiota erilaisilla hintaindekseillä. Tämä virallinen inflaatio vaikuttaa muun muassa erilaisiin indeksikorotuksiin, esimerkiksi eläkkeiden suuruuteen. Yleisimmät mittauskohteet ovat kuluttajien tuotteiden hintojen nousu, tuottajien tuotteiden hintojen nousu tai bruttokansantuotteen muutokset. Mittaustavat saattavat vaihdella valtioiden välillä ja hintaindeksejä päivitetään vastaamaan sen hetkistä yhteiskuntaa, joten esimerkiksi kuluttajahintaindeksit eivät ole täysin vertailukelpoisia tehtyjen muutosten vuoksi eri vuosikymmenillä.

Syitä

Inflaation syistä on useita erilaisia näkemyksiä taloustieteilijöiden keskuudessa. Inflaation perimmäisenä syynä pidetään rahan tarjonnan kasvua (kvantiteettiteoria). Inflaation vauhti on kiinteässä yhteydessä rahan määrään kansantaloudessa.

1930-luvulla John Maynard Keynesin ajatusten pohjalta syntynyt keynesiläinen teoria korosti puolestaan hyödykkeiden kysynnän ja tarjonnan vaikutusta inflaatioon. Keynesiläinen makroteoria joutui 1970-luvulla vastatuuleen, ja suosioon nousivat kvantiteettiteorian uudet muunnelmat, jotka edustavat monetaristista ajattelua.

Kysyntäinflaatio tarkoittaa kokonaiskysynnän eli yleisen kulutuksen, investointien, julkisen kysynnän ja viennin kasvun aiheuttamaa yleisen hintatason kohoamista. Kysyntäinflaatio on sitä voimakkaampi, mitä suurempaa niukkuutta tuotannontekijöistä esiintyy.

Kustannusinflaatio tarkoittaa työvoiman tai raaka-aineiden kallistumisesta tai muusta tuotantoehtojen heikkenemisestä johtuvaa yleisen hintatason kohamista. Hintatason nousu laskee kokonaiskysyntää, kunnes saavutetaan uusi tasapainotila.

Kustannukset ja hyödyt

Inflaatiosta ei olisi sinällään ongelmaa, jos kaikki tulot ja hinnat vain muuttuisivat samalla nopeudella kaikkien tietäen. Tällöin hintojen nousu ei vaikuttaisi kenenkään päätöksiin, koska tulojen ostovoima tai suhteelliset hinnat eivät muuttuisi. Inflaatiolla on kuitenkin joitain kielteisiä vaikutuksia hyödykkeiden kulutukseen ja tuotantoon.

Hyperinflaation vallitessa, kun hinnat nousevat hyvin nopeasti, raha menettää arvoaan ja ihmiset joutuvat käyttämään aikaansa vaihtoehtoisen arvon säilyttäjän etsimiseen. Koska tämä aika on pois tuotannollisesta toiminnasta, tuotanto alenee.

Myös maltillisella inflaatiolla on reaalisia seurauksia. Ensinnäkin, yritykset joutuvat jatkuvasti päivittämään tuotteidensa hinnastoja, mistä aiheutuu kustannuksia. Toisekseen, hintatason noustessa yksittäiset yritykset voivat tulkita valmistamansa tuotteen hinnen nousun merkiksi siitä, että tuotteen kysyntä on vahvistunut. Tämän väärinkäsityksen seurauksena yritys lisää tuotantoaan, mikä johtaa osan tuotannosta jäämiseen myymättä. Kolmanneksi, yllätyksenä tuleva inflaatio voi aiheuttaa tulojen ja varallisuuden jaon muuttumista. Lyhytnäköinen keinottelu voi muuttua kannattavaksi ja pitkäjännitteinen toiminta, kuten säästäminen, muuttua kannattamattomaksi. Rahan arvon heikkenemisestä kärsivät ne ihmiset, usein pienituloiset, jotka ovat sijoittaneet omaisuutensa käteiseen rahaan tai pankkitalletuksiin.

Lievästä inflaatiosta on kansantalouden kannalta hyötyä, sillä maltillinen hintatason nousu kannustaa käyttämään rahaa, mikä kasvattaa taloutta.

Ylläpito rahapolitiikalla

Kevyttä inflaatiota pidetään yllä rahapoliittisilla toimenpiteillä, koska deflaatiota pidetään haitallisena ja hieman nollaa suurempi inflaatio suojaa deflaatioon ajautumisen riskiltä, sekä koska matala inflaatio vaihtelee vähemmän kuin korkea inflaatio. Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaissa pyritään alhaiseen, noin kahden prosentin vuosittaiseen inflaatiovauhtiin. Tämä tavoite on niin Euroopan keskuspankilla ja Yhdysvaltain keskuspankilla kuin muillakin keskuspankeilla.

Mikäli hinnat nousevat tavoitetta hitaammin, Euroopan keskuspankki laskee ohjauskorkoaan nollaan ja yötalletuskorkoaan negatiiviseksi. Mikäli hinnat nousevat tavoitetta nopeammin, Euroopan keskuspankki voi nostaa ohjauskorkoaan. Tämä vaikuttaa välittömästi Euribor-korkoihin ja näin saa vähennettyä kulutusta ja liikkeellä olevan rahan määrää ja tämän kautta hillittyä hintojen nousua.

Inflaation mittaaminen

Inflaatiota mitataan erilaisilla hintaindekseillä, tarkemmin sanottuna indeksien vuosimuutosvauhdilla. Yleisimmin käytetyt mittarit ovat:

• Kuluttajahintaindeksi: Inflaatiota mitataan yleisimmin kuluttajahintaindeksin vuosimuutoksella. Kuluttajahintaindeksi mittaa yleisesti kulutetuista tavaroista ja palveluista koostuvan hyödykekorin hintaa. Eri hyödykkeiden painoarvo kuluttajahintaindeksissä määräytyy niiden osuudesta kotitalouksien kokonaiskulutuksessa. Osuuksia muutetaan Suomessa viiden vuoden välein kulutuksessa tapahtuneiden muutosten mukaan. Kuluttajahintaindeksin ongelmana on, että yhden hyödykkeen kallistuminen korissa nostaa hintaindeksiä, vaikka yhden hyödykkeen hinnan nousu (muiden tuotteiden hintojen pysyessä ennallaan) ei ole merkki inflaatiosta.
• Tuottajahintaindeksi
• BKT-deflaattori: inflaatio lasketaan BKT-deflaattorin muutosprosenttina. BKT-deflaattori on nimellinen BKT/Reaalinen BKT. Sen arvo mittaa bruttokansantuotteen arvon toisen vuoden euroina. Minkä vuoden euroina reaalinen BKT on laskettu, on ilmoitettava reaalisen bruttokansantuotteen kanssa.
• Elinkustannusindeksi, joka on pitkä aikasarja eri vuosien kuluttajahintaindekseistä. Sen avulla tarkastellaan pitkiä aikavälejä.
• Inflaation mittarina käytetään myös rahanarvonkerrointa, joka lasketaan hintaindeksien avulla. Se osoittaa, kuinka suuri oli tietyn rahamäärän ostovoima jonakin aikaisempana vuotena jonkin myöhemmän vuoden rahaksi arvioituna.

Mitattu, todellinen ja havaittu inflaatio

Tutkimusten mukaan todellinen inflaatio on prosenttiyksikön pienempi kuin virallinen mitattu inflaatio. Siksi 2 %:n inflaatiotavoite tarvitaan estämään se, että todellinen inflaatio olisi lähes nolla tai negatiivinen. Mittausvirheen syitä ovat:

• Korvausvaikutus: ihmiset vaihtavat enemmän kallistuneita tuotteita vähemmän kallistuneisiin, joten todellisen ostoskorin hinta nousee vähemmän kuin muuttumattoman ostoskorin hinta.
• Havaitsematon laadun paraneminen: vaikka inflaatiomittarit yrittävät ottaa huomioon laadun paranemisen, se on epätäydellistä. Ihmiset mieluummin ostavat nykytuotteita kalliimmalla kuin aiempia halvemmalla.
• Uudet tuotteet: nykyinen ostoskori on paljon parempi siksikin, että siinä on tuotteita, joista ei ennen voinut haaveillakaan.

Jos esimerkiksi kuluttajan ostoskori maksoi viime vuonna 100 euroa ja tänä vuonna 102 euroa, viralliseksi inflaatioluvuksi ilmoitetaan 2 %. Tänä vuonna tarjolle on kuitenkin tullut myös parempia hyödykkeitä ja aivan uudenlaisia hyödykkeitä. Niistä koostettu, yhtä hyvä ostoskori maksaa vain 101 euroa, joten kuluttaja ostaa sen vanhan sijaan. Näin hänen kohtaamansa inflaatio onkin vain 1 %, mutta tätä virallinen inflaatioluku ei huomaa. Tästä johtuu mainittu ero.

Silti ihmiset arvioivat inflaation mitattuakin inflaatiota korkeammaksi. He näet kiinnittävät enemmän huomiota kallistuneisiin kuin halvempiin tuotteisiin ja päivittäistavaroihin kuin kestokulutushyödykkeisiin.

Toisaalta eri ihmisillä on eri ostoskorit ja siksi erilaiset inflaatiot.

Katso myös

• Fiat-raha
• Rahan kiertonopeus
• Rahan neutraalius

Lähteet

• Pekkarinen, Jukka & Sutela, Pekka: Kansantaloustiede. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-27436-1
• Pohjola, Matti: Taloustieteen oppikirja. Sanoma Pro, 2019. ISBN 978-952-63-5298-5

Aiheesta muualla

• Tilastokeskus Findikaattori.fi - Inflaatio. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutokset alk. vuodesta 1980
• Tilastokeskuksen sivut kuluttajanhintaindeksistä
  • Sivuilta löytyvien tilastojen mukaan vuoden 2006 euro vastasi noin yhtä vuoden 1975 Suomen markkaa.